Harmaanieriä
Harmaanieriä (Salvelinus namaycush) on pohjoisamerikkalainen nieriäsuvun lohikalalaji. Se on sisävesikala, jota on siirretty ihmisen toimesta myös Pohjoismaihin. Suomeen harmaanieriä tuotiin vuonna 1955 mätimunina Yläjärvestä.
Tuntomerkit[muokkaa]
Harmaanieriässä on koko ruumiissa selkä-, rasva- ja pyrstöevä mukaan lukien runsaasti valkoisia ja keltaisia pilkkuja. Yleisväritys on yleensä ruskeankellertävä tai tummanvihertävä, joskus jopa musta tai harmahtava. Harmaanieriän suuren koon syynä pidetään sen korkeaa ikää. Inarijärvestä saadut viisivuotiaat yksilöt painoivat 1,3–2,2 kg. Yleinen saaliskoko on Inarinjärvessä 0,7–2 kg, mutta yli 7-kiloisiakin on saatu, harmaanieriällä ei ole kalastuslain mukaista alamittaa.
Levinneisyys[muokkaa]
Harmaanieriä on pohjoisten vesien asukas. Sen levinneisyys kattaa lähes koko Kanadan ja osittain Alaskan. Yhdysvalloissa rajoittuu Alaskan lisäksi maan pohjoisosan Suuriin järviin.
Suomessa harmaanieriä on menestynyt ainoastaan Inarijärvessä, jossa paikalliset asukkaat ovat nimittäneet sitä hurttarauduksi. Sielläkään lisääntyminen ei ole onnistunut, sillä kaikki saaliiksi saadut kalat ovat syntyneet kalanviljelylaitoksella. Ruotsissa harmaanieriästä on pitkäaikaisempaa kokemusta. Siellä harmaanieriää on istutettu erityisesti säännöstelyjärviin ja jokien patoaltaisiin. Harmaanieriää on siirretty myös muun muassa Norjaan sekä eteläisen Etelä-Amerikan sisävesiin Argentiinassa ja Chilessä.
Ravinto ja elintavat[muokkaa]
Harmaanieriä on kaikkiruokainen. Sille kelpaa kaikenlainen eläinravinto. Kitaan joutuu eläinplanktonia, äyriäisiä, hyönteistoukkia, sammakoita ja kaloja. Pääosa ravinnosta koostuu kaloista jo harmaanieriän ollessa 25–30 cm:n pituinen.
Harmaanieriä viihtyy yksinomaan viileissä, runsashappisissa ja syvissä järvissä. Kutuaikaa lukuun ottamatta harmaanieriä on vaelteleva yksinäinen kala. Vaellus aluetta rajoittaa järven koko. Kesäaikaan rajoitteena on veden lämpeneminen. Koleiden vesien asukki ei suostu hetkeksikään nousemaan harppauskerroksen yläpuolisiin lämpimiin vesiin, paitsi syksyllä kalan noustessa kutemaan.
Lisääntyminen ja elinikä[muokkaa]
Järvikutuisen harmaanieriän ensimmäinen kutu tapahtuu vasta kalan ollessa 5–10-vuotias. Joskus sukukypsyyden saavuttaminen voi viedä jopa 20 vuotta. Kutuaika on syys–marraskuussa veden lämpötilan ollessa 10–13 astetta. Kutupaikkojen laatu ja syvyys vaihtelevat rajusti. Eräät kannat kutevat jopa monien kymmenien metrien syvyydessä, mutta tavanomainen kutupaikka on 10 metrin syvyydessä hiekka- ja sorapohjalla. Kutu alkaa risujen ja muiden irtoroskien puhdistamisella kutupohjasta. Yksi naaras voi kutea kahden eri koiraan kanssa. Silti koiraat joutuvat taistelemaan runsaasti naaraista. Varsinaista kutukuoppaa ei kaiveta, vaan kun mäti ja maiti on laskettu, naaras huiskii ne kivien ja hiekan sekaan pyrstöllään.
Harmaanieriä on pitkäikäinen kala. Jopa 30–40-vuotiaita yksilöitä on tavattu. Se on myös erittäin hidaskasvuinen kala; 30 cm:n kokoisena istutetun kalan on havaittu saavuttavan 50 cm:n pituuden vasta 4–5 järvivuoden jälkeen.
Lähteet[muokkaa]
- Hannu Lehtonen: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan, s. 103–104. WSOY, 2003.
- Wikipedia - Harmaanieriä. {{#if:|Viitattu |}}