Saasteet
Saaste on terveyttä ja luontoa vahingoittava tai yleistä viihtyvyyttä haittaava aine ilmassa, vesistöissä tai maaperässä. Laajemmin ymmärrettynä saaste-käsitteeseen sisällytetään myös fysikaaliset ei-toivotut tekijät, kuten melu-, lämpö- ja valosaaste.
Saaste on tyypillisesti ihmisen toiminnan sivutuote, joka aiheuttaa haittaa eliöille muuttamalla niiden ympäristöä. Merkittävimpiä saasteita ovat erilaiset haitallisten aineiden päästöt luontoon. Päästö tai jäte on saastetta vain, jos se aiheuttaa haittaa: esimerkiksi vesihöyrypäästöjä voimalaitosten jäähdytystorneista ei pidetä saasteena, mutta savukaasupäästöt voimalaitoksen savupiipusta sisältävät saasteita. Toisaalta haitallinen aine on saaste vain, jos se pääse luontoon: esimerkiksi elohopea on luonnossa saastetta, mutta lämpömittarissa ei. Saaste voi olla myös subjektiivinen käsite: joku voi kokea kovaäänisen musiikin miellyttäväksi, mutta toinen melusaasteeksi.
Saastetyyppejä
- kaasupäästöt
- hiukkaspäästöt
- nestepäästöt
- kiinteät jätteet
- melusaaste
- lämpösaaste
- valosaaste
Happamoituminen
Happamoituminen tarkoittaa elinympäristön kuten järven tai metsämaan haponneutralointikyvyn kulumista ja neutraloimiskyvyn loputtua pH:n alenemista. Happamoituminen on luonnollinen prosessi kasvien vaihtaessa maan ravinnekationeja vetyioneihin sekä ilman hiilidioksidin liuetessa maaveteen hiilihapoksi. Happamoitumista aiheuttaa myös happamoittavien yhdisteiden laskeuma, jota tulee luonnon lähteiden lisäksi merkittäviä määriä ihmistoiminnan seurauksena. Happamoitumisesta on monin paikoin muodostunut vakava ympäristöongelma, koska maan alentunut pH-tila heikentää anionisten ravinteiden saatavuutta kasveille ja lisää monille eliöille myrkyllisten alumiini- ja raskasmetallikationien liukoisuutta.
Happamoittavia yhdisteitä ovat esimerkiksi typen oksidit, rikkidioksidi, ammoniakki ja kasvien erittämät orgaaniset hapot. Mainittuja oksideja vapautuu energiantuotannon, teollisuuden ja liikenteen polttoaineista sekä tulivuorten purkauksista. Ammoniakkia tulee pääasiassa maanviljelyn lannoitteista ja varsinkin huonosti säilötystä karjanlannasta. Ilmavirtaukset saattavat viedä päästöistä johtuvat happamat tai happamoittavat yhdisteet jopa tuhansien kilometrien päähän, jolloin saasteen tuottaja ei ole välitön kärsijä.
Hapan laskeuma
Hapan laskeuma tarkoittaa fossiilisia polttoaineitta poltettaessa syntyvien rikkioksidien ja typen oksidien laskeutumista. Hapan laskeuma voi olla joko kuivalaskeumaa tai märkälaskeumaa eli happosadetta.
Suurin osa Suomeen tulevista happamoittavista laskeumista tulee muualta Euroopasta (n. 39 %), kun taas Suomen omien päästöjen osuus on noin 17 %.
Happosateet
Happosateet tai hapan sade on määritelmän mukaan sadetta jonka pH on alle 5,6. Tavallisestikin sadeveden pH on hiukan hapan, vähän 6:n alapuolella, koska ilmakehän hiilidioksidi liukenee sadeveteen ja muodostaa hiilihappoa, joka on heikko happo. Happosateen aiheuttavat ilmansaasteet, etenkin rikki- ja typpipäästöt joita tulee ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden polton yhteydessä polttoaineen epäpuhtaudesta. Yhtyessä happeen rikki ja typpi muodostavat rikki- ja typpioksideja, jotka lopulta synnyttävät veden kanssa rikki- ja typpihappoja.
Aiheuttajat
Rikkidioksidipäästöjen merkittävin lähde on kivihiilikäyttöiset voimalaitokset. Näistä kuitenkin oksidit voidaan suodattimilla pääosin poistaa savukaasuista, jopa yli 90-prosenttisesti. Liikenteen polttoaineista rikkiä voidaan poistaa jo valmistusvaiheessa. Typpidioksidin merkittävä lähde on liikenne. Katalysaattoreilla liikenteen päästöjä voidaan pienentää.
Vahingot
Happamoitumisella on monia haittavaikutuksia: maaperä happamoituu jolloin ravinteet huuhtoutuvat,
raskasmetallit vapautuvat ja mikrobitoiminta hidastuu, kasvillisuus vaurioituu,
ihmiset sairastuvat, vesistöt happamoituvat, jolloin kalakannat heikkenevät, pohjavedet happamoituvat ja rakennukset ja patsaat syöpyvät.
Ehkäiseminen ja hoito
Happamoitumista voidaan torjua muun muassa säästämällä sähköä, käyttämällä vähärikkisiä polttoaineita, poistamalla rikkiä savukaasuista, käyttämällä katalysaattoreita, laskemalla palamislämpötiloja, suosimalla kaukolämpöä ja joukkoliikennettä, kalkittamalla metsiä, viljelymaita ja vesistöjä sekä rajoittamalla maatalouden ja teollisuuden ammoniakkipäästöjä. Koska happamoituminen koskettaa koko maailmaa, on kansainvälinen yhteistyö tälläkin saralla välttämätöntä.