Larvastus

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 3. toukokuuta 2010 kello 16.59 käyttäjän Kala erkki (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
45px uh tuo porno perse kaipaa sykkivää kyrpää kiimaiseen höpövittuun.....

arvaa jysähti kulli pystyyn
{{#if:|Tarkennus: {{{1}}}|}}




Puolalaisten kehittämää larvastustekniikkaa pidetään erittäin tehokkaana harjuksen ja taimenen perhokalastuksessa. Eräiden perhokalastajien mielestä sitä ei voi edes pitää perhokalastuksena, eivätkä suostu kokeilemaan koko hommaa. Se on kuitenkin kilpaperhokalastuksen selvästi käytetyin muoto ja soveltuu hyvin Suomen jokivesistöön.

Larvastus on tehokkainta silloin, kun vesi ei ole liian kirkasta, kun kala ei käy pinnassa, kun alue kalastetaan tehokkaasti, kun tuuli tai puut estävät takaheittotilan. Larvastuksessa käytetään yleensä noin 10 jalan perhovapaa, kokoluokassa 5-7. Siimana käytetään kelluvaa siimaa ja peruke on tasapaksu noin 1,5 metrin siima. Välineillä ei ole niin suurta merkitystä kuin muussa perhokalastuksessa. Perhoina käytetään vesiperhosen toukkajäljitelmiä eli larvoja tai nymfejä. Ne ovat yksinkertaisia sidoksia koukkujen ollessa koossa 8-14 ja väriltään luonnonmukaisia eli vihreitä, oliivia ja ruskeaa. Joissakin vesissä myös kiiltävät sidokset (ice dupping runkoiset) toimivat hyvin. Kalastus tapahtuu yleensä kahdella larvalla. Painavampi sidotaan perukkeen päähän ja kevyempi 10-15 sentin sivutapsiin noin 30-50 senttiä painavamman yläpuolelle. Veden syvyydestä riippuen peruke painotetaan tarvittaessa 1-3 lyijyhaulilla. Toinen vaihtoehto on sitoa larvoista ja nymfeistä valmiiksi riittävän painavia koukunrunko pohjustaen lyijylangalla.

Larvastus on helppoa. Se ei vaadi pituusheittotaitoa, mutta heittotarkkuus pitää olla kunnossa. Larvastus suoritetaan aina alavirrasta päin ylävirtaan edeten. Eli aluksi kahlataan vain jokeen otollisen paikan alapuolelle. Kahluuhousut on siis pakollinen varuste. Sen jälkeen siimaa vedetään ulos noin metri perukkeen lisäksi eli kalastetaan siis erittäin lyhyellä siimalla. Larvan tulee luonnollisesti kulkea kalan odotetunpaikan edestä, joita ovat ainakin akanvirrat, virran reunat, kivien ympäristöt ja kuopat joen pohjassa.

Heitto lähtee nopeana lyöntinä suoraan ylävirtaan tai hiukan viistosti. Nopea sivallus upottaa larvat nopeasti kalan odotetulle syvyydelle eli lähelle pohjaa. Heiton jälkeen käsi pidetään ojennettuna suoraksi, jotta saadaan paras mahdollinen ulottuvuus. Vavan kärkeä pidetään vajaa metri veden pinnan yläpuolella, siten että heittosiima juuri roikkuu irti vedestä. Perhon annetaan ajautua virran vauhdin mukaan alavirtaan, siten että vapa kulkee reilusti perhojen edellä ja peruke pysyy viistona.

Jokaiseen siiman värähdykseen ja pysähdykseen reagoidaan heti. Usein se johtuu pohjaosumasta, mutta usein siinä on myös kala. Tärppi tehdään myös aina kun siima nostetaan vedestä uusintaheittoa varten, koska varsinkin harjus näpertää huonolla syönnillä niin varovasti, ettei sen nappaamista larvaan meinaa huomata. Samoilta jalansijoilta kalastetaan koko ylävirran puoleinen sektori, varsinkin kiventaustat, akanvirrat jne. Sen jälkeen edetään varovasti noin metri ja samat liikkeet toistetaan. Perukkeeseen voi sitoa myös värikkään indikaattorin, joka paljastaa paremmin tärpit. Indikaattorin oikea kohta määräytyy veden korkeuden mukaan, koska indikaattori on yleensä kiinteänä perukkeessa. Jos vettä on paikalla metri, niin indikaattori kiinnitetään samoin metrin verran alemman perhon yläpuolelle.

Harjus ei ole kovin arka ja se päästää kahlaajan jopa metrin päähän, kun taas taimen ja kirjolohi karkaavat vähintään parin metrin päästä. Lapissa vedet ovat niin kirkkaat, että siellä larvastajalta vaaditaan varovaisempaa ja mahdollisimman äänetöntä liikkumista. Etelän tummissa vesissä larvastus kannattaa opetella tekemään yhdellä kädellä ja toisella kädellä voi etsiä kahluureittiä kahluusauvan avulla. Heittojen välillä tulee sivutapsi tarkastaa aina välillä, koska sillä on tapana kiertää pääsimaa, jolloin sen pyyntitehot heikkenevät.

Larvastus on työlästä touhua ja pienen kosken kalastaa nopeasti läpi. Larvastuksen huono puoli on juurikin joessa kahlaaminen, joka saa kalat aroiksi. Eli kun koski on tarkasti kahlattu, niin paikalla olevat kalat lopettavat usein syöntinsä useiksi tunneiksi. Larvastus sopiikin parhaiten koskille, missä saa kalastaa yksin tai pitkille koskille, josta larvastetaan vain osan.