Halistenkoski

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Halistenkoski
Halistenkoski
Halistenkoski
Maat Suomi
Pituus 100m
Virtaus 6,9 kuutioa sekunnissa


Halistenkoski on Aurajoen viimeinen koski, ennen kuin se laskee Turun keskustan läpi Saaristomereen. Halistenkoski sijaitsee Halisten kaupunginosassa, noin 4km Turun keskustasta. [1] Kosken yli menee kaksi siltaa - 30-luvulla rakennettu kevyen liikenteen silta sekä 80-luvulla rakennettu Halistensilta. [2] Kosken vieressä on myös vuodesta 1923 asti ollut Turun vesilaitos. Kalaporras rakennettiin vuonna 1995 lohikalojen kutupaikoille nousua helpottamaan. Aurajoki laskee seitsemän metriä Halistenkosken aikana. [2]

Historia

Halistenkoski valjastettiin tuotantokäyttöön jo keskiajalla. Halistenkoskea ovat aikoinaan hyödyntäneet mm. verkatehdas, jauhomyllyjä ja vanuttamo. Aikaisimmat merkinnät paikalla sijainneesta myllystä on jo vuodelta 1352. [2]

Virtaama

Halistenkosken virtaamaa on alettu seuraamaan vuonna 1938. Keskivirtaama Halistenkoskella on 6,9 kuutioa sekunnissa. Suurin mitattu luku on ollut 206 kuutiota sekunnissa ja huonoimpina aikoina virtaamaa ei ole lainkaan. [3]

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Kesähelteillä virtaama pysyy aivan minimissään Halistenkoskella.

<googlemap version="0.9" lat="60.465067" lon="22.304435" zoom="15" width="300" height="300" overview="yes"> 60.464921, 22.304435 </googlemap>

Kalasto

Koko Aurajoesta on tavattu kaiken kaikkiaan 37 kalalajia sekä ympyräsuiset nahkiainen sekä pikkunahkiainen. Halistenkoski lienee koko joen lajirikkain koski, sillä se on ensimmäinen nousueste mereltä katsottuna. Yleisimmät lajit ovat ahven, kiiski, kivennuolianen, hauki, särki, lahna, pasuri, salakka, turpa ja törö, sekä istutetut ja jokeen kudulle nousevat kirjolohi, meritaimen sekä merilohi. [4] Muita Aurajoesta tavattuja lajeja ovat ankerias, hietatokko, kivisimppu, kolmipiikki, kymmenpiikki, kuha, kuore, made, siika, silakka, sorva, säyne, vimpa, kivinilkka, miekkasärki, mutu, ruutana ja hopearuutana, sekä istutetut harjus, puronieriä, toutain, harmaanieriä, karppi ja suutari. [5]

Kalaporras

Halistenkosken kalaporras rakennettiin vuonna 1995 ja se kunnostettiin vuonna 2002 nahkiaisten nousun parantamiseksi. [6] Halistenkosken kalatie on pystyrako- ja allastyyppisen kalaportaan yhdistelmä. Se koostuu 22 altaasta joiden syvyys on noin 1,5m. Altaiden pohjat on täytetty soralla. Koko porrasrakennelman putouskorkeus on 5,5 metriä. [7] Kalatien ylimmässä altaassa on kalojen kiinniottolaite, joka mahdollistaa lajiston, lukumäärän ja painon seuraamisen. [8] Yleisimmät kalatieltä tavattavat lajit ovat meritaimen, merilohi sekä kirjolohi. Muita yleisimpiä kalatieltä tavattavia lajeja ovat särki, vimpa sekä lahna. Niille virtaus on kuitenkin liian kova, joten ne nousevat kalatielle vain miedoimpien virtauksien aikana. Myös ankerias ja nahkiainen saattaa näyttäytyä altaissa. [4] Kalaportaaseen nousevien kalojen määrä riippuu suuresti Aurajoen vuosittaisesta vesimäärästä. Huippuvuonna 1998 lohikaloja nousi kalaportaan kautta noin 370 kappaletta, kun taas kuivana vuonna 2003 lohikaloja nousi vain kolmisenkymmentä kappaletta. [8]

Kalastus ja muu virkistyskäyttö

Halistenkoskella on hyvät virkistyskalastusmahdollisuudet. Lisäksi Halistenkosken padon yläpuolella on mahdollisuus vuokrata kanootti. [9]

Kevät

Keväällä Halistenkoskeen ensimmäisenä nousevat säyne, vimpa, kuore sekä kirjolohi. Myös joitain satunnaisia meritaimenia saattaa nousta koskeen kuoreitten perässä. Halistenkoskeen nousevat kirjolohet ovat peräisin lähinnä karanneista yksilöistä kalanviljelylaitoksilta.

Kesä

Kesähelteillä Halistenkosken virtaama pysyy minimissään. Tämän vuoksi yleisimmät saaliskalat kesähelteillä ovat särkikalat särki, lahna sekä turpa. Myös ahven, hauki sekä taimenen ja lohen smoltit käyvät siiman päässä vähän väliä.

Syksy

Alkusyksystä Halistenkoskeen alkaa nousemaan hyvä määrä meritaimenia. Niitä saadaan etenkin perholla. Myös virvelillä on hyvät mahdollisuudet meritaimen -saaliiseen. Halistenkoskesta onkin saatu Suomen ennätys meritaimen - 12.4kg. [4] [10] Merilohen nousu on parhaimmillaan loka-marraskuussa. Suurin Halistenkoskesta saatu merilohi on tiettävästi painanut noin 15 kiloa. [4] Marraskuussa Halistenkosken alapuolelle nousee myös suurikokoista vaellussiikaa. [11]

Kalastusluvat

Kalastusalueen sijainti: Turussa, Halistenkoskelta alavirtaan välillä Halistenkoski-Martinsilta.

Kalastusmuodot: heittouistin, perho

Lupahinnat: 5 eur/vrk, 10 eur/vko, 50/kalenterivuosi. (Alle 18-vuotiaat: 2 eur/vrk, 5 eur/vko, 10 eur/kalenterivuosi).

Lupamyynti: Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto, Turkulaiset kalastustarvikeliikkeet, Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo, Halistupa. [11]

Lähteet

  1. Perhorasia - Halistenkoski. Viitattu 23.1 2011
  2. 2,0 2,1 2,2 Wikipedia - Halistenkoski. Viitattu 23.1 2011
  3. Ymparisto - Aurajoen vesistöalueen säännöstely. Viitattu 31.1 2011
  4. 4,0 4,1 4,2 4,3 Aurajoen kalat. Viitattu 31.1 2011
  5. Aurajoki.net - Aurajoen kehittämisohjelma. Viitattu 31.1 2011
  6. TKK - Halistenkoski. Viitattu 3.2.2011
  7. Turkuai - Halistenkosken kalatie. Viitattu 3.2.2011
  8. 8,0 8,1 Lounais-Suomen Kalastusalue - Halistenkosken kalatie. Viitattu 3.2.2011
  9. Aurajoki.net - Melonta. Viitattu 6.2.2011
  10. Suomen Vapaa-ajan kalastajat - Suomen ennätyskalat. Viitattu 6.2.2011
  11. 11,0 11,1 Aurajoki.net - kalastus. Viitattu 6.2.2011