|
|
| (18 välissä olevaa versiota 7 käyttäjän tekeminä ei näytetä) |
| Rivi 1: |
Rivi 1: |
| − | {{Eri kalalajien heittokalastus}}'''[[Hauki]]''' on suomalaisten [[heittokalastus|heittokalastajien]] kestosuosikkeja, eikä syyttä. Sen levinneisyys kattaa korkeimpia tunturivesiä lukuun ottamatta koko maan, joten päästäkseen kosketuksiin hauen kanssa kalastajan ei tarvitse matkustaa välttämättä lähintä [[järvi|järveä]] kauemmaksi ja maksaa kalastuksestaan suuria summia. Hauesta tekee ihanteellisen pyyntikohteen myös sen [[petokala|petomainen]] luonne ja kyky kasvaa komeisiin mittoihin – useamman kilon kaloja voi saada melkein mistä tahansa ja hyvissä kasvuoloissa jopa 15 – 20 kg paino on Suomessa mahdollinen. Hauki on osaavan kokin käsissä myös mainio ruoka[[kala]]. | + | {{suositeltu}} |
| | | | |
| − | [[Tiedosto:Haukimesta.jpg|250px|right]]
| + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | + | v |
| | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| | | | |
| − | Hauki on monelle kalastajanalulle se ensimmäinen iso kala, joka houkuttelee vaihtamaan mato-ongen [[virveli]]in. Tämän artikkelin tarkoituksena onkin toimia yleiskatsauksena hauen heittokalastuksen, tuon hienon lajin pariin.
| + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. vv |
| − | == Hauen vuodenkierto heittokalastajan näkökulmasta ==
| + | v |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | === Kevät ===
| + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | + | v |
| − | Kalojen elämää säätelee suuresti [[kutu]]. Hauella se osuu varhaiskevääseen. Yleissääntönä kutu käynnistyy, kun [[vesi|veden]] lämpötila kutupaikalla (useimmiten matala kasvustoranta) saavuttaa +7°C rajan. Kudun alkamisajankohta ja kesto voikin vaihdella suuresti [[vesistö]]n sijainnista ja kevään sääoloista riippuen. Mitä pohjoisemmaksi tai idemmäksi Suomen kartalla mennään, sitä myöhemmin vuoden viimeiset hauet kutevat. Matalilla ja nopeasti lämpenevillä sisävesillä kutu alkaa olla ohitse normaalikeväinä toukokuun puoliväliin tultaessa. Pohjois-Lapissa ja meren ulkosaaristossa kutemattomia kaloja voi tavata pitkälle kesäkuuhunkin.
| + | Haukea kalastetaan kalastamalla. |
| − | | |
| − | | |
| − | Hauen kutu säätelee myös kalastajan liikkeitä. Vanha sanonta "kutuhauki ei ota uistimeen" pitää paikkansa, mutta ei (onneksi) aivan sellaisenaan.
| |
| − | | |
| − | On jokseenkin totta, että itse kututapahtuman aikana haukea on kyllä varsin vaikeaa saada kiinnostumaan vieheestä, vaikka sen uittaisi kalan kuonon edestä. Kuturannoilla liikkumisen ja kalojen häiritsemisen sijaan kalastajan kannattaakin hakeutua matalille pikku[[järvi]]lle ja [[lampi|lammille]], joilla kutu on yleensä nopeammin ohi kuin saman seudun isommilla vesillä. Jos vesistöjä ei ole valita asti, voi yrittää tavoitella jo kutunsa hoitaneita haukia jostain kutualueen lähistöltä. Ensimmäisenä kutevat pienet hauet, isot viimeisenä, joten ne alkavat ottaa uistimeenkin usein tässä järjestyksessä.
| |
| − | | |
| − | [[Tiedosto:Haukimesta2.jpg|250px|right]]
| |
| − | | |
| − | [[Meri]]alueellamme jäät - mikäli niitä koko talvena juuri on - lähtevät sisävesiä huomattavasti aiemmin, jolloin kalastajan on mahdollista tavoitella haukia kutupaikkojen lähialueilta, jonne kalat kerääntyvät parhaimmillaan joukoittain odottelemaan vesien lämpenemistä kutukuntoon. Tuolloin on myös hyvät mahdollisuudet parantaa omaa haukiennätystä, sillä suurikokoisen naarashauen [[mäti]]lasti voi lisätä kalan painoa helposti parilla kilolla. Sisävesillä tätä varhaiskevään sesonkia ei yleensä päästä kokemaan, sillä rantojen auetessa kevät on tavallisesti jo niin pitkällä, että kalat siirtyvät kudulle saman tien. Järven selkävedet saattavat olla tuolloin vielä [[jää]]ssä. Sisävesikalastajan mahdollisuus on jo kevättalvesta etsiä virtapaikkoja ja [[joki]]a, jotka vapautuvat jäistä alueen järviä aikaisemmin. Sopivan suojaisilta ja syviltä alueilta saattaa saada uistimella kevään ensimmäiset, kutemattomat haukensa, mutta paikallistuntemus on tähän aikaan vuodesta erityisen tärkeää. Kaikki virtapaikat eivät ole haukipaikkoja.
| |
| − | | |
| − | Hauen loppukeväinen syönnösjakso on yleisesti kalastajien tiedossa. Hauilla on tapana jäädä kudun jälkeen lähialueelle tankkaamaan huvenneita energiavarastojaan. Monesti [[särkikalat]] kutevat samoilla alueilla hauen jälkeen, mikä tarjoaa pedoille runsaasti helppoa ruokaa. Vesikin on tässä vaiheessa vielä sopivan viileää, joten isompienkaan haukien ei tarvitse heti paeta syvemmälle vilpoisampiin olosuhteisiin.
| |
| − |
| |
| − | | |
| − | === Kesä ===
| |
| − | | |
| − | | |
| − | Hauenkalastajan kesän voi katsoa alkavan siitä, kun vesistön kutu on kokonaisuudessaan ohitse. Loppukevät – alkukesä on monen hauenkalastajan suosikkiaikaa, sillä kudun aikana ruokailujaan laiminlyöneet hauet ovat nyt aktiivisia ja löydettävissä vielä heittokalastuksen kannalta sopivan matalasta alle 3 m vedestä. Säät alkavat olla vesillä miellyttävät, ja valoisuuden lisääntyminen jatkaa kalastusaikaa pitkälle iltaan.
| |
| − | | |
| − | [[Tiedosto:Iltamaisema.jpg|300px|right]]
| |
| − | | |
| − | Näihin aikoihin [[vesikasvi]]t alkavat kasvaa pintaan saakka, eikä haukipaikkojen löytäminen tuota enää aloittelijallekaan vaikeuksia. Kaikki kasvustot eivät kumminkaan ole aivan tasavertaisia kalapaikkoja. Esimerkiksi kaislikot ja kortteikot jäävät joskus niin matalaan veteen, että niissä viihtyvät vain haukisuvun pienimmät yksilöt. Hieman syvemmällä rehottavat lumpeet ja vitaikot ovat tässä mielessä otollisempia. Ulompana rannasta olevat matalikot ovat nekin kokeilemisen arvoisia, etenkin jos niillä on kasvillisuutta tai isoja kiviä hauille väijysuojaksi. Merialueella puhutaan haukien siirtymisestä "kiville", kun joitakin viikkoja kudun jälkeen kaloja alkaa löytyä kutulahtien suilta kivikkoisilta rannoilta.
| |
| − | Hauen(kin) kalastus kannattaa ainakin aloittaa paikoilta, joille pääsee tuulemaan ainakin vähän, mielellään kohtalaisesti. Tyyneksi jäävillä alueilla kala on arempaa ja haluttomampaa ottamaan vieheisiin. Jos kalareissu tapahtuu aivan tuulettomalla säällä, haukea kannattaa etsiskellä hieman tavallista syvemmältä, varsinkin jos vesi on kirkkaanpuoleista.
| |
| − | | |
| − | Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kalastettavan alueen suurin syvyys (metreissä) antaa vihjettä siitä, minkä kokoisia haukia (kiloissa) alueelta voi parhaimmillaan odottaa saavansa. Tämä näkyy usein varsin selvästi rannalta heiteltäessä, kun kahluusyvyisiltä rannoilta uistimeen napsahtelee enimmäkseen alle 1,5-kiloisia kaloja. Isommat pedot tavoittaakin varmemmin veneellä jostain ulompaa, vaikkapa selkämatalikoilta ja karikoilta. Saadakseen isoja ei silti tarvitse heittää uistinta syvänteeseen - riittää, kun syvää vettä on aivan normaalisyvyisten kalastuspaikkojen läheisyydessä. Tällöin isommat hauet voivat oleilla suojassa syvemmällä, ja poiketa sopivan hetken tullen matalan puolella ruokailemassa. Tosin veden näkösyvyyskin vaikuttaa kalojen olinpaikkoihin siten, että sameassa vedessä isokin kala saattaa oleilla joskus matalammassa kuin kirkkaan veden toverinsa, jos vesi ei ole kalalle epämiellyttävän lämmintä.
| |
| − | | |
| − | Vaihtolämpöisenä olentona kalan aktiivisuus ja ottihalukkuus vaihtelevat suuresti veden lämpötilan mukaan, joten asia kiinnostaa kalastajaakin. Hauen ihannelämpötila on +14°C paikkeilla, ja yleisesti kalaa tulee vieheellä hyvin veden ollessa melko viileää (noin 10 – 18°C). Hauen koon kasvaessa sen hapenottokyky ei kasva samassa suhteessa. Lisäksi lämpimään veteen liukenee ilmasta vähemmän happea kuin kylmään veteen. Nämä yhdessä tekevät kookkaan hauen elämän matalassa vedessä pikkuhiljaa tukalaksi. Niinpä jossain vaiheessa kesäkuuta isommat, yli 3 kg yksilöt tuntuvat katoavan kalastajan ulottuvilta matalasta, jättäen paikat pienemmille kilon-parin perushauille. Ne eivät ole isojen yksilöiden tapaan happirajoitteisia, vaan viihtyvät matalassa läpi kesän. Yksittäisiä isoja saadaan toki kesälläkin matalasta, mutta enimmäkseen sattumalta.
| |
| − | | |
| − | Keskikesä on monelle merellä haukea kalastavalle lomakautta. Keväiset haukipaikat matalahkossa vedessä tuntuvat muuttuneen haukien lastenkamareiksi, isojen siirryttyä syvemmälle. Ulompaa [[saaristo]]sta, viileämmän veden alueelta kesäkalastus on helpompaa. Lämpimässä vedessä pienempikin hauki on huomattavasti pirteämpi vastus siiman päässä kuin kylmän veden aikana. Sisävesillä tilanne matalassa on samankaltainen kuin merellä. Yli 3 kg haukia tulee alle kolmen metrin vedestä varsin harvoin, vaikka pikkuhaukia tulisi hyvinkin. Saariston puuttuessa järviltä saadaan isompaa haukea helpoimmin vetouistellen selkeästi rantojen ulkopuolella syvien alueiden reunoilla. Isojen haukien heittokalastus sisävesillä on huomattavasti hankalampaa, mutta periaatteessa kenen tahansa opeteltavissa. Tutkittavaa riittää kalastajalle koko elämän ajaksi.
| |
| − | | |
| − | | |
| − | === Syksy ===
| |
| − | | |
| − | | |
| − | Syksyn tulo vaihtelee vuosittain suuresti. Hauenkalastajan kannalta syksyllä tarkoitetaan tässä sitä aikaa vuodesta, kun vedet ovat viilenneet useimmille uimareille turhan viileiksi, mikä tapahtunee joskus syyskuun alkupuolella. Silloin loppukesän hellekauden laiskistuttamat hauet alkavat heräillä. Kevään ohella yleisesti vuoden tärkein hauenkalastusaika on alkamassa.
| |
| − | | |
| − | Sisävesillä heittokalastajan alkusyksyä kestää suunnilleen niin kauan, kuin vesikasvit jaksavat pitää pintansa jäähtyvässä vedessä. Joskus lokakuulle tultaessa ne alkavat olla siinä määrin lakastuneita, että pikkukalojen ja niitä jahtaavien haukien suojapaikat matalassa käyvät vähiin, ja kalojen pääjoukko siirtyy hakemaan suojaa rantavyöhykkeen ulkopuolelta. Heittokalastaja huomaa tämän loppusyksystä siinä, että pitkin kesää ja vielä alkusyksystä hyvin kalaa antaneilta paikoilta kopsahtelee kylmänkankeita haukia vieheisiin yhä harvemmin. On toki paljonkin kauttaaltaan matalia järviä ja [[lampi]]a, joissa hauilla ei ole juuri mahdollisuuksia vaihtaa oleskelusyvyyttään olosuhteiden mukaan. Niissä etsitään alueita, jotka jostain syystä houkuttelevat kylmän veden haukia, ja kalastetaan niitä kärsivällisesti. Kylmässä vedessä kala on jo hidas liikkeissään, joten vieheen kelaamisessa ei saisi olla turhan kiire.
| |
| − | | |
| − | [[Tiedosto:Väsytys.jpg|200px|left]]
| |
| − | | |
| − | Veneellinen heittokalastaja voi siirtyä haukien perässä minne vain, ja etsiä niitä järvillä vaikkapa selkämatalikoiden rinteiltä, [[salmi]]sta, [[saari|saarten]] rannoilta yms. paikoilta, joissa pohjanmuoto vaihtelee matalasta syvään nopeammin kuin muualla. Syvyyskartasta ja kaikuluotaimesta on iso apu etsittäessä kalapaikkoja, jotka eivät näy pinnalle välttämättä mitenkään. [[Jigikalastus]] on käytännössä helpoin kalastustapa, kun vettä alkaa olla yli kolme metriä.
| |
| − | | |
| − | Merialueella hauki käyttäytyy kalastajan kannalta syksyllä jossain määrin toisin. Vesien jäähtyessä niihin samoihin alle +15°C asteen lukemiin joissa se oli loppukeväästä kudun jälkeenkin, hauen keskikoko matalassa kääntyy pikkuhiljaa nousuun. Kesän muualla viihtyneet kookkaammatkin hauet alkavat siirtyä matalampiin vesiin, joissa heittokalastuskin on helpointa. Toisin kuin sisävesillä, merellä kalat löytävät suojaa rakkolevästä ja kaislikoista varsinkin vedenkorkeuden noustessa. Loka-joulukuussa kelit voivat olla karut, mutta silloin todellisen suurhauen (yli 100 cm) saamiseen on erinomaiset mahdollisuudet. Hauenkalastus jatkuu niin pitkään kuin avovettä on haukipaikoilla tarjolla. Etelärannikolla syyskausi jatkuu useimmiten yli vuodenvaihteen, ja esimerkiksi talvena 2007 – 08 moni piti venettä vesillä käytönnössä koko talven, minkä voisi kuvitella myös yleistyvän ilmastonmuutoksen myötä. Hauen heittokalastus Suomessa voi olla lähes ympärivuotinen laji.
| |
| − | | |
| − | [[Tiedosto:Väsytys2.jpg|250px|thumb]]
| |
| − | | |
| − | ==Haukivavat ja -kelat ==
| |
| − | | |
| − | | |
| − | Hauenkalastuksen aloittaminen ei aseta välineille valtavia vaatimuksia. Itse asiassa suurin osa kauppojen valmiista heitto[[vapa]] + [[kela]] -yhdistelmistä soveltuu tavalliseen kevyehköön / keskiraskaaseen heittokalastukseen ainakin tyydyttävästi, joten haukeakin niillä tulee varmasti. Pidemmän päälle harrastuksestaan saa tietysti enemmän irti, kun välineet ovat tarkoituksenmukaiset ja riittävän laadukkaat.
| |
| − | | |
| − | Jaan tässä hauenkalastuksen "kevyeen" ja "keskiraskaaseen" luokkaan sekä [[jerkkikalastus|jerkkikalastukseen]], ja käyn läpi sopivat vavat ja kelat.
| |
| − | | |
| − | Kevyt hauenkalastus on parhaimmillaan sisävesillä keväästä syksyyn sekä merialueella kesällä, kun kalastetaan matalahkoissa vesissä ja saalishaukien koko on harvemmin yli 3 kg. Käytetyt [[viehe]]et ovat painoltaan noin 5 grammasta jonnekin 20 – 25 gramman paikkeille. Monet haluavat tavoitella samoilla välineillä muutakin kalaa, vaikkapa [[ahven]]ta ja [[kuha]]a.
| |
| − | | |
| − | Tähän hauenkalastuksen kevytsarjaan suosittelen kelaksi [[avokela]]a eli haspelia, kooltaan ns. 1000 – 2000 -luokkaa. Se on kevyillä viehepainoilla helppoheittoinen aloittelijallekin. On makuasia, haluaako etu- vai takajarrullisen mallin, tai pitääkö kelan sanganvirityksen tapahtua sormiliipaisimella vai perinteisesti kädellä. Kelalle etsitään kaveriksi vapa, jonka viehesuositus loppuu jonnekin 20 – 30 grammaan. Pituutta näillä haspelivavoilla on noin 6 – 7 jalkaa (~180 – 210 cm). Kela ja vapaa kannattaa ilman muuta sovittaa yhteen jo kaupassa, jotta nähdään yhdistelmän tasapaino.
| |
| − | [[Tiedosto:Virvelit.jpg|250px|thumb]]
| |
| − | [[Siima]]ksi tämän kokoluokan keloihin sopii noin 0,20 – 0,28 mm monofiili tai 0,15 – 0,20 mm punottu siima. Varsinkin asteikon yläpäässä siimojen vetolujuus riittää jo kalastettaessa vesikasvien, uppopuiden ja kivien liepeillä, joita perushaukipaikoilla usein tuppaa olemaan.
| |
| − | | |
| − | Kun hauenkalastaja siirtyy kesämökin kaislikkorannoilta suurempien selkävesien äärelle ja merellä vuodenaika vaihtuu kevääseen tai syksyyn, viehekoko kasvaa ja sen myötä saalishaukien keskikokokin. Keskiraskaaseen sarjaan siirryttäessä sopiva avokela löytyy nyt kokoluokista 2500 – 4000, joihin siimaksi laitetaan noin 0,28 – 0,35 mm monofiilia tai 0,20 – 0,28 mm punottua. Vavan pituus voi vaihdella tottumuksen mukaan 7 – 9:ään jalkaan (~210 – 270 cm), viehesuositus sen mukaan minkä painoista tavaraa on tarkoitus heittää. Vavan pinnassa voi olla esimerkiksi maininta 10 – 30 g tai 15 – 40 g. Hauenkalastuksessa viehepainot ovat nousseet 2000-luvun puolella, joten haspelikalastajankin vapa voi joutua sietämään viehepainoja jonnekin 70 – 80 grammaan saakka.
| |
| − | | |
| − | Keskiraskaassa sarjassa alkaa myös hyrräkelan käyttö olla perusteltua, etenkin jos viehepainot ovat enimmäkseen 30 – 40 grammaa tai enemmän. Avokelaan verrattuna hyrräkelan perusrakenne on vahvempi ja sisäänkelausvoima suurempi. Hyrräkelassa heittopituudet eivät myöskään ole kovin riippuvaisia siiman paksuudesta, joten raskaamman sarjan vieheillä voi käyttää huoletta riittävän vahvaa siimaa. Keskiraskaat hyrräkelavavat ovat keskimäärin hieman pidempiä kuin saman luokan avokelavavat, noin 8 – 10 -jalkaisia (~240 – 330 cm), luultavasti siksi että pidempi vapa on helpompi tehdä toiminnaltaan hyrräkelalle sopivaksi.
| |
| − | | |
| − | 2000-luvun alkupuolella [[jerkkaus]], eli jerkkikalastus alkoi rantautua Suomeenkin. Jerkki on periaatteessa leukalaputon vaappu, jonka poukkoileva uintiliike saadaan aikaan vavalla nykien tai kelausrytmin muutoksin. Varsinaisten vaappujen tapaan jerkkejäkin saa kelluvina, leijuvina ja eri nopeuksin uppoavina malleina. Jerkkien kokoskaala alkaa nykyisellään jo ahvenelle ja taimenellekin kelpaavista noin 5 cm minijerkeistä, päättyen jonnekin 25 cm kalikoihin. Hauenkalastuksessa käytetyimpiä ovat noin 10 – 20 cm mallit, joiden painot ovat noin 25 – 150 gramman vaiheilla. Jerkkien myötä on tullut tarve kehittää vapoja ja keloja, jotka kestävät isojen vieheiden heittämisen ja uittamisen.
| |
| − | | |
| − | Jerkkikelat ovat voittopuolisesti hyrräkeloja, joiden etuja mainittiin jo aiemmin. Keloissa on kahden koulukunnan ihmisiä, osa käyttää jerkkikalastuksessakin perinteisiä pyöreäpäätyisiä keloja, osa taas on mieltynyt uudempiin matalaprofiilikeloihin. Yhteistä on kelojen nopeahko välitys, jonka ansiosta tuntuma vieheeseen on helpompaa säilyttää nykivän uiton aikana. Siimoista punottu on käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto, yleisimmin paksuudessa 0,28 – 0,42 mm. Jos käyttää kevyemmän pään jerkkejä ja heittää niitä keskiraskailla avokelavälineillään, punotun siiman vahvuudeksi käy hieman ohuempikin (0,23 – 0,28 mm). Tuota ohuempaa ei kannata enää käyttää, jotta kalliita viehemenetyksiä ei tulisi liikaa.
| |
| − | | |
| − | Jerkkivavat on tehty käytettyjen viehepainojen mukaan. Kuten muussakin hauenkalastuksessa, jerkkauksessakin kalastaja voi päätyä kevyemmän tai raskaamman välineistön käyttöön. Jos heittää esimerkiksi perushauelle kevyemmän pään alle 80 g jerkkejä, ei vavankaan tarvitse olla 150-grammaisille tarkoitettu kanki. Jämäkkyyden vastapainoksi vavat ovat melko lyhyitä, noin 6 – 7 -jalkaisia (~180 – 210 cm). Jerkin uitto edellyttää nykimistä vavalla alaspäin, jolloin normaalimittainen vapa hakkaisi jo vettä. Jos sen sijaan haluaa uittaa jerkkejäänkin kelalla, kuten osa kalastajista tekee, pidempikin vapa käy puuhaan hyvin. Silloin myös vavan väsytysominaisuudet ovat ison kalan kanssa paremmat.
| |
| − | | |
| − | | |
| − | == Siimoista ==
| |
| − | | |
| − | | |
| − | Perinteinen monofiili- eli yksisäie[[siima]] on ollut heittokalastuksen kulmakivi jo vuosikymmenten ajan. 1990-luvun alkupuolelta lähtien ovat punotut eli monikuitusiimat alkaneet tavoitella markkinaosuuksia monofiililta. 2000-luvulle tultaessa suurin osa aktiivisesti haukea kalastavista on siirtynyt punotun siiman käyttäjiksi, monofiilisiiman käyttäjäkunnan ollessa silti edelleen suurempi koko harrastajakunnan tasolla.
| |
| − | | |
| − | Suurin ero monofiilisiiman ja punotun välillä löytyy kalastustuntumasta. Kun esimerkiksi pohjatärppiä irti revittäessä monofiili joustaa pituudestaan jopa kymmeniä prosentteja, punotulla venymää on vain muutama prosentti. Kalastustuntuma onkin punotulla terävämpi ja kalastajan antamat uittoliikkeet välittyvät vieheeseen voimakkaampina kuin joustavalla monofiililla. Kun siima ei veny, kovasuisen hauen tartuttamiseenkin saa uutta tehoa.
| |
| − | | |
| − | Venymättömyys on samalla punotun siiman heikko kohta. Siiman vetolujuus on kyllä kovaa luokkaa, kun veto on tasainen, mutta äkillisissä riuhtaisuissa siima saattaa katketa yllättävänkin vähällä voimalla. Näistä syistä pohjatärpit tulisi irrottaa siimasta tasaisesti vetäen, ja valita käytetyihin viehepainoihin nähden riittävän paksu siima. Jerkkikalastuksessa, isojen vieheiden kanssa käytetyt punotut siimat ovat kalojen kokoon nähden "ylipaksuja" juuri iskunkestävyyden takia. Tällöin heiton epäonnistuessa vieheen äkkipysäys ei välttämättä johda siiman katkeamiseen.
| |
| − | | |
| − | Monofiilin hyvä puoli on ehdottomasti se, että siimakaupassa kalastaja "saa sitä mitä tilaa". Useimmat tulevat heittokalastuksen pariin juuri monofiilin kautta, joten siiman perusominaisuudet ovat jo tuttuja. Sopivasti joustava siima antaa varsin paljon anteeksi kalastajan virheitä, jolloin harrastuksen alkukarikot ovat loivempia. Haittapuolena on punottua heikompi suhteellinen vetolujuus, joten raskaita uistimia heitettäessä joudutaan käyttämään jo varsin paksua monofiilia. Tämä taas kasvattaa varsinkin avokelan kokoa, sillä pienen kelan ahtaalle puolalle laitettu ylipaksu monofiili käyttäytyy ongelmallisesti ja lyhentää heittopituuksia. Ohuempaa, mutta yhtä kestävää punottua siimaa käytettäessä kalastaja voi valita samaan kalastusluokkaan "pykälää" pienemmän [[kela]]n, joka on kevyempänä mukavampi käytössä.
| |
| − | | |
| − | Yhteenvetona voitaisiin todeta, että punottu siima puoltaa paikkaansa hieman pidemmälle ehtineen hauenkalastajan käytössä. Sen sijaan harvemmin kalastaville sekä harrastuksen alkutaipaleella oleville monofiili on edelleen perusvarma valinta, jo edullisuutensakin takia.
| |
| − | | |
| − | | |
| − | == Peruke on vieheen ja kalan turva ==
| |
| − | | |
| − | | |
| − | Hauen kidassa on satoja rosoisia hampaita, joita vasten paksumpikin siima viiltyy helposti poikki. Mikään ei harmita kalastajaa niin paljon kuin hyvän vieheen menetys ja epätietoisuus siitä, mahtaako kala selvitä viehe suussaan. Siksi hauelle tarjottavaa viehettä ei tulisi koskaan sitoa paljaaseen siimaan, vaan siiman ja vieheen väliin tarvitaan jonkinlainen puru[[peruke]].
| |
| − | | |
| − | Hyvässä haukiperukkeessa yhdistyvät viiltolujuus, keveys ja riittävä pituus. Varmuudella hauen hampaita kestävät vain perukkeet, joissa on metallia mukana jossain muodossa. Nykyään materiaaleja on tarjolla joka lähtöön, myös keveille vieheille joiden uinti saattaisi häiriintyä liikaa perinteisestä raskaasta teräsperukkeesta. Yleisperukkeeksi vaapuille, lusikoille, lipoille ja jigeille parasta on notkea kuitu+teräslanka, joita myydään kalastusliikkeissä esim. 3 tai 5 m rullatavarana. Siitä voi leikellä itse sopivaksi katsomiaan pätkiä ja liittää päihin haluamansa viehelukot ja mahdolliset leikarit. Jerkkikalastuksessa käytetään paljon puoli- tai kokojäykkiä perukkeita, sillä siiman päässä suorana pysyvä peruke uittaa jerkkiä hyvin. Parhaat mutta samalla hintavimmat jerkkiperukkeet ovat nykyisellään yksisäikeistä titaanilankaa, mutta jäykkää teräslankaakin käytetään.
| |
| − | | |
| − | Haukiperukkeen pituuden olisi hyvä olla kilon-parin perushauellekin ainakin 20 cm, mielellään 30 cm. Keveästä materiaalista tehty ison kalan peruke voi olla vaikka 50 cm mittainen. Pituutta tarvitaan ennen kaikkea siksi, että siiman päässä riehuva kala saattaa kieputtaa perukkeen päänsä ympärille, jolloin lyhyt peruke loppuu yksinkertaisesti kesken ja kireä siima saattaa katketa osuessaan kalan hampaisiin tai vieheen koukkuihin. Näin tekevät varsinkin pienemmät kalat lämpimän veden aikaan. Isolla hauella puolestaan on niin valtava kita ja syvä nielu, että lyhyt peruke voi solahtaa sinne kokonaisuudessaan heti tärpissä.
| |
| − | | |
| − | | |
| − | == Miten menetellä hauen kanssa? ==
| |
| − | | |
| − | | |
| − | Kun hauki iskee vieheeseen, kala tartutetaan vetäisemällä vavalla nopeasti vastakkaiseen suuntaan ja pitämällä tasaisen voimakas tuntuma kalan ensimmäisten potkujen ajan. Jos koukkujen terävyys on laiminlyöty tai koukut ovat muuten kehnot, esimerkiksi liian pienet, tärpistä tarttumattomien ja väsytyksessä "itsestään" karkailevien haukien osuus kasvaa. Kelan kalastusjarru kannattaa myös pitää melko kireällä kalastuksen aikana, jotta tartutuksen saa vedettyä tarpeeksi terävänä. Kalan huono tarttuminen voi joskus johtua siitäkin, että viehe ei ole väriltään tai malliltaan tilanteessa se paras mahdollinen, jolloin hauet eivät ota sitä kunnolla suuhunsa. Vieheiden vaihtelu vielä ensimmäisten saatujen haukien jälkeenkin kannattaa, jotta saadaan parempi kokonaiskuva siitä millaiset vieheet juuri kyseisenä kalapäivänä tuntuvat haukia kiinnostavan. Vieheväreissä "kirkkaalla säällä vaaleampaa väriä, pilvisellä tummempaa" on hyvä lähtökohta aloittaa kokeilut, mutta ennakkoluulottomuus palkitaan varsinkin heikompina ottipäivinä. Ottiväri voi myös vaihtua kesken reissun, jos sää muuttuu selvästi tai vesillä ollaan pitkään.
| |
| − | [[Tiedosto:Niskaote1.jpg|200px|thumb]]
| |
| − | Hauen ylösotossa ei ole sen kummempia vippaskonsteja. Vapa pidetään enimmäkseen ylhäällä, ja kalaa otetaan lähemmäksi rauhallisen päättäväiseen tahtiin. Tärkeintä on pitää tasaisen voimakas tuntuma kalaan, ettei se pääse ravistamaan viehettä irti kovin helposti. Jos kala tulee pintaan kita avoinna se saattaa valmistautua hyppyyn, mitä voi hillitä painamalla vavan määrätietoisesti alas. Kelan jarrua voi löysätä kalastuskireydestään jonkin verran, mikäli kala tuntuu olevan hieman kookkaampi. Hauki parista kilosta ylöspäin saattaa (varsinkin kesälämpimillä) riehua jo sen verran, että se rauhoittuu nopeammin kun antaa sille alussa hieman löysää. Mikäli siiman päähän sattuu oikein kunnon kala, ei auta kuin pitää pää kylmänä ja antaa sen uida. Virkeää petoa ei tulisi yrittää kiskoa lähelle väkisin heti alussa, vaan sen kannattaa antaa melskata hieman pidemmän siiman päässä ja yrittää ylösottoa myöhemmin, kun kalan pahimmat menohalut on taltutettu.
| |
| − | | |
| − | Hauen noston vedestä voi hoitaa paljain käsin tai apuvälinettä käyttäen. Kalan voi myös halutessaan irrottaa jo vedessä. Jälkimmäinen tapa sopii hyvin kaloille, jotka ovat tarttuneet siististi suupielestään ja joita ei ole tarkoituskaan ottaa ruokakalaksi. Irrotusta helpottaa, mikäli vieheen koukuista on väkäset puristeltu lyttyyn pihdeillä. Kaloja ei karkaile väkäsettömistä koukuista normaalia enempää, mikäli ylösotossa pidetään tasainen tuntuma päällä.
| |
| − | | |
| − | Käsinostossa voi käyttää niskaotetta tai ns. liplock- eli leukalukko-otetta. Niskaotteessa haukea tartutaan kouralla kiduskansien päältä siten, että ranne jää kalan selän puolelle, ja voimakkaasti mutta ei väkivaltaisesti puristaen nostetaan kala vedestä. Kala pysyy yleensä varsin rauhallisena, jos ote on tukeva. Niskaote sopii parhaiten pienehköille hauille, joilla niskan paksuus ei vielä muodostu esteeksi pitävälle otteelle.
| |
| − | | |
| − | Liplock- eli leukalukko-ote puolestaan on sitä helpompi, mitä suuremmasta kalasta on kyse. Siinä sormet peukaloa lukuunottamatta viedään takaapäin hauen kiduskannen alle ja liu´utetaan eteenpäin kohti kalan leukaa. Peukalo jää kalan posken päälle. Näin "kahvasta" nostamalla saadaan hyvä ote. Tulee vain varoa työntämästä sormiaan hauen raastaviin kiduksiin, ja pitää sormensa kiinni kitaontelon seinässä. Mikäli kala näyttää kumminkin hotkaisseen vieheen syvälle kurkkuun saakka, koukut saattavat olla olla sormille vaaraksi, jolloin nosto kannattaa tehdä ehkä muilla tavoin.
| |
| − | [[Tiedosto:Liplock.jpg|200px|thumb]]
| |
| − | Nostovälineistä käytetyin lienee edelleen perinteinen haavi, joka varsinkin isokokoisena on melko varma väline. Nostokoukkuakin käytetään, jolloin kala kannattaa koukata leuan kärjestä kylkiä puhkomatta. 2000-luvun puolella ovat yleistyneet myös ns. nostinlaitteet, eli gripit tai leukapihdit. Niiden kahvan päässä olevilla leuoilla on kätevää napata haukea alaleuan kärjestä, ja pihti lukittuu sitä tiukemmin mitä enemmän kala painaa. Kalliimmissa malleissa on myös sisäänrakennettu kalapuntari sekä varressa jousto-ominaisuus, joka ehkäisee potkiskelevaa kalaa vauriottamasta itseään.
| |
| − | | |
| − | Jos hauki halutaan ottaa ruoaksi, se nostetaan kuiville ja tainnutetaan samantien lyömällä esim. sopivalla kapulalla päähän silmien taakse. Verestäminen hoidetaan kääntämällä kala selälleen ja rikkomalla kidusvaltimo puukolla tai kalasaksilla. Valtimo kulkee kalan kurkkukannaksen alla. Koko kurkkua ei kannata katkaista, sillä se vaikeuttaa kalan jatkokäsittelyä.
| |
| − | [[Tiedosto:Irroitusvehkeet.jpg|200px|thumb]]
| |
| − | Jos kalaa ei haluta ottaa ruoaksi, sen voi irrottaa jo vedessä kuten edellä mainittiin. Jos kalasta halutaan ottaa paino, pituus tai vaikkapa valokuva, tulisi muistaa että kalaa ei tulisi pitää poissa vedestä juuri minuuttia pidempään, jotta se pääsisi jatkamaan elämäänsä mahdollisimman hyvävoimaisena. Kalan varsinaista väsyttämistä tulisi myös välttää, ja uittaa kalaa asiallisen jämäkillä vapavälineillä vain sen aikaa, että se saadaan hallitusti irrotettavaksi. Isokokoiset, yli 5 kg hauet tulisi lisäksi mielellään nostaa vedestä vaakatasossa, joko toisella kädellä vatsan alta kannatellen tai tilavalla haavilla, ja punnita lisäksi tarkoitukseen sopivassa kassissa. Kalan selkäranka ja kudokset ovat kehittyneet tukemaan kalaa vain vedessä, joten pystyssä roikotettu iso kala saattaa saada sisäisiä vaurioita ja menehtyä myöhemmin, varsinkin jos se alkaa riehua vapaasti käsittelyn aikana. Selkärangan lisäksi vaarassa ovat tällöin myös kalan leukarakenteet, eikä roikottelu tee hyvää varhaiskevään "raskaana olevalle" mätihauellekaan.
| |
| − | | |
| − | Kalaa ei kannata päästää takaisin silloin, jos se on tarttunut koukkuun pahoin, esimerkiksi silmästään, tai viehe on niin syvällä kiduksissa että kala vuotaa runsaasti verta. Tällaiset tapaukset on fiksumpaa ottaa ruoaksi. Muuten varoen käsitellyt, hyväkuntoiset kalat selviävät vapautettuna lähes poikkeuksetta, mistä on tutkittua tietoakin.
| |
| − | | |
| − | Noston apuvälineiden lisäksi hauenkalastaja hyötyy suuresti irrotuksen apuvälineistä. Näistä tärkeimmät ovat pitkäkärkiset pihdit sekä kidanavaaja. Jälkimmäinen on eräänlainen jousi, joka pistetään ensimmäiseksi hauen kitaan pitämään sitä avoinna sen aikaa, kun viehe otetaan irti pihdeillä. Hyvät irrotusvälineet säästävät kalastajan hermoja ja sormia myös tainnutettujen haukien irrottelussa, ja ovat erittäin suositeltava hankinta jo hauenkalastuksen alkutaipaleella.
| |
| − | | |
| − | | |
| − |
| |
| − | == Lähteet ==
| |
| − |
| |
| − | Teksti ja kuvat: Pikeye
| |
| − | | |
| − | | |
| − | [[Luokka:Heittokalastus]]
| |
| − | [[Luokka:Artikkelit]]
| |
| − | [[Luokka:Eri kalalajien heittokalastus]]
| |
