Kalatalouden Keskusliitto

kalapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kalatalouden Keskusliitto on suomalainen kalatalouden kehittämis- ja edistämisjärjestö.

Liiton tehtävä on jäsenjärjestöjensä ja sidosryhmien kanssa edistää kaikkien kalastajaryhmien ja kuluttajien mahdollisuuksia saada korkealaatuista ja puhdasta kotimaista kalaa sekä kalastukseen liittyviä luontoelämyksiä.

Kalatalouden Keskusliitto muodostui vuonna 1978 yhdistämällä vuonna 1891 perustettu Suomen Kalastusyhdistys ja Suomen Kalastus- ja jakokuntien keskusliitto.

Järjestön jäseninä on 21 maakunnallista kalatalouskeskusta ja kalastajaliittoa, mm. Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto, joiden jäseninä on puolestaan 3 000 kalaveden osakaskuntaa, 200 kalastusaluetta, 150 kalastajaseuraa ja 150 muuta yhteisöä.

Keskusliiton toimintapiirissä on kaikkiaan noin 700 000 osakaskuntien osakasta, joista suuri osa on kesämökkien omistajia.

Liitto julkaisee kolmea lehteä, jotka ovat Suomen Kalastuslehti, Kalastaja ja Fiskeritidskrift för Finland.

Lisäksi liitto julkaisee kalatalousalan opaskirjoja.

Kalatalouden Keskusliiton puheenjohtajana on vuodesta 2004 lähtien toiminut metsänhoitaja Pertti Mäki-Hakola Nurmosta.

Järjestön toiminnanjohtajina ovat olleet mm. Lauri Liedes, Markku Aro, Heikki Hokka ja vuodesta 1989 Markku Myllylä.


Lähteet[muokkaa]

Wikipedia

Katso myös[muokkaa]

http://www.ahven.net/