Liikakalastus

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 28. heinäkuuta 2009 kello 23.20 käyttäjän Harri (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Liikakalastus, ylikalastus tai ryöstökalastus tarkoittaa kalastusta, jossa kaloja pyydystetään niin paljon, että kalakannat eivät ehdi uusiutua. Pahimmillaan liikakalastus voi johtaa kalakantojen häviämiseen ja lajien sukupuuttoon. Nykyisen liikakalastuksen syynä ovat kalan suuri kysyntä ja nykyaikaiset pyyntimenetelmät: suurilla, tehokkailla kalastusaluksilla kaloja voidaan pyytää hyvin syvältä tiheäsilmäisillä verkoilla, ja kalaparvet voidaan paikantaa kaikuluotaamalla.

Liikakalastus on vähentänyt kalakantoja siinä määrin, että kalastaminen ei useimmiten ole kannattavaa liiketoimintaa ilman taloudellisia tukia. Kalakantojen vähetessä kilpailu jäljellä olevista kalaparvista kiihtyy. Esimerkiksi EU:n kalastuslaivastot ovat siirtyneet etsimään saalista Afrikan rantavesille. Ongelmana on myös laiton kalastus.<ref name="tiede">Kilpailu vie kalat meristä. {{#if:|Viitattu |}}</ref>

Liikakalastuksen ongelmia

Liikakalastuksen haitat eivät rajoitu pelkästään kalakantojen pienenemiseen vaan uhkaavat kokonaisia meriekosysteemejä. Usein suuri osa saaliista (niin kutsuttu oheissaalis) heitetään kuolleena mereen, koska kalateollisuus tarvitsee tasalaatuisia saaliita ja suosii tiettyjä kalalajeja. Vuosittain oheissaalista heitetään pois 20 miljoonaa tonnia<ref>"160 miljoonaa kala-ateriaa" jätteenä mereen. {{#if:|Viitattu |}}</ref>. Usein oheissaaliin määrä on moninkertaisesti halutun saaliin määrää suurempi. Pyydyksiin tarttuu kalojen lisäksi merinisäkkäitä ja lintuja. Kalastus on vähentänyt muun muassa valaiden, delfiinien, albatrossien, merikilpikonnien ja haiden määrää.

Jotkin kalastusmenetelmät ovat erityisen haitallisia meren ja merenpohjan eliöstölle. Esimerkiksi niin kutsuttu puomitroolaus, jossa verkkoon kiinnitetty puomi kaapii merenpohjaa, aiheuttaa pohjan ekosysteemeille laajamittaista tuhoa. Kun troolarit ulottavat pyydyksensä yhä syvempiin vesiin täyttääkseen verkkonsa, ne voivat häiritä herkkiä syvänmeren ekosysteemejä. Lisäksi kalakantojen toipuminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta, mikäli kalojen määrä on päässyt liian pieneksi. Esimerkiksi Kanadan itärannikon turskakannat eivät ole toipuneet, vaikka ne rauhoitettiin täysin liikakalastusta seuranneen romahduksen jälkeen.<ref name="tiede" /> Kalakantojen väheneminen on tuhoisaa myös kalastuksesta riippuvaisille ihmisyhteisöille.

Kalakantojen tilanne

Maailmanlaajuisesti kalastus ja kalankasvatus tuotti yli 130 miljoonaa tonnia kalaa vuonna 2002. Tästä noin 100 miljoonaa tonnia käytettiin ihmisravinnoksi. Kalankasvatuksen osuus vuoden 2002 kokonaiskalamäärästä oli vajaa kolmannes, ja määrä on kasvussa. Kalanpyynnin kärkimaita ovat Kiina, Peru, Yhdysvallat, Indonesia, Japani ja Chile. Pyydetyn ja kasvatetun kalan määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen puolen vuosisadan ajan. Yli 2,6 miljardia ihmistä saakin kalasta ainakin viidenneksen eläinproteiinistaan.<ref>The State of World Fisheries and Aquaculture. {{#if:|Viitattu |}}</ref>

Vuonna 2006 Science-lehdessä julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan noin kolmasosa maailman kalakannoista on romahtanut. Romahtamisella tarkoitettiin tutkimuksessa sitä, että kalakannan suuruus on alle 10 % sen suurimmasta havaitusta määrästä. Tutkimuksen mukaan maailman kaikki kalakannat romahtavat alle 50 vuodessa, mikäli kalastusta jatketaan nykyiseen tapaan.<ref>Richard Black: 'Only 50 years left' for sea fish (BBC) Malline:En</ref><ref>Terhi Width: Tutkimus: Kalakantoja uhkaa sukupuutto alle 50 vuodessa. Helsingin Sanomat 4.11.2006.</ref> Erityisesti uhattuina ovat suuret petokalalajit, kuten hait ja tonnikalat.

Esimerkiksi Perun rannikko on siellä tapahtuvan kumpuamisen ansiosta lajistoltaan rikasta ja biologisesti tuottoisaa. Perunsardellin kannat romahtivat siellä kuitenkin 1970-luvulla liikakalastuksen ja El Niño -ilmiön seurauksena. Perunsardelli oli aikaisemmin tärkeä luonnonvara valtiolle: 1960- ja 1970-lukujen taitteessa pyyntimäärät olivat noin kymmenen miljoonaa tonnia vuodessa. Seuraavina vuosina saaliis jäi kuitenkin vain noin neljään miljoonaan tonniin, mikä oli kova menetys Perun taloudelle.<ref>Peruvian Anchovy Case. {{#if:|Viitattu |}}</ref>

Tonnikala

Tiedosto:Tsukiji fish market thuna knife.jpg
Tonnikalan käsittelyä Tsukijin kalatorilla Tokiossa

"Oh hoh herroiksi", sanoi pappi kun Tornion kaupungin katuja käveli ja heilutteli kulliaan. Monet tonnikalalajit ovat pahasti ylikalastettuja. Varsinaisen tonnikalan, isosilmätonnikalan, sinievätonnikalan ja eteläntonnikalan kannat ovat merkittävästi vähentyneet. Atlantin tonnikalan suojelemiseksi perustettiin jo vuonna 1969 kansainvälinen suojelujärjestö ICCAT (The International Commission for the Conservation of Atlantic Tunas), mutta kannat ovat jatkaneet laskuaan. WWF:n mukaan Atlantin sinievätonnikala on sukupuuton partaalla<ref>Bluefin tuna in crisis. {{#if:|Viitattu |}}</ref>. Välimeren tonnikalojen ongelma on laiton kalastus: joka kolmas tonnikala pyydetään siellä laittomasti. Lisäksi tonnikalat pyydystetään usein jo nuorina, ennen kuin ne ovat ehtineet saavuttaa sukukypsyyttä.

Viime aikoina nuoria tonnikaloja on alettu vangita "kalankasvattamoihin", joissa niitä lihotetaan jonkin aikaa ja viedään sitten Japaniin sushin ja sashimin raaka-aineeksi. Tonnikalaverkkoihin joutuu usein myös delfiinejä, jotka hukkuvat takerruttuaan pyydyksiin. Tonnikalan suurkuluttajamaa Japani on luvannut vähentää tonnikalojen saalismääriä<ref>Japanissa huolta tonnikalojen vähenemisestä. {{#if:|Viitattu |}}</ref>.

Turska

"Oh hoh herroiksi", sanoi pappi kun Tornion kaupungin katuja käveli ja heilutteli kulliaan. Turskan kannat ovat pienentyneet tasaisesti Pohjanmerellä. Pohjanmeren turskaa on arvioitu olevan jäljellä 30 000–40 000 tonnia, kun kalakannan turvaamiseksi sitä pitäisi olla noin kaksinkertainen määrä. Jos kanta pienenee liikaa, se voi hävitä kokonaan.<ref>Pohjanmeren turska saattaa hävitä. {{#if:|Viitattu |}}</ref> Tutkijat ovat suositelleet turskan pyynnin lopettamista, mutta EU on toistaiseksi sallinut pyynnin<ref>WWF varoittaa: Hyvästi turska!. {{#if:|Viitattu |}}</ref>. Myös Itämerellä turskan tilanne on huono liikapyynnin vuoksi ja siksi, että turska vaatii kutemiseensa riittävän hapekasta vettä. Newfoundlandin rannikolla turskakanta romahti jo vuonna 1992 intensiivisen pyynnin seurauksena, ja noin 40 000 ihmistä jäi työttömiksi<ref>Cod's warning from Newfoundland. {{#if:|Viitattu |}}</ref>.

Ratkaisukeinoja

Kalakantojen suojelemiseksi voidaan asettaa kalastuskiintiöitä tai kieltää kalastus kokonaan joillakin alueilla. Rajoitukset eivät kuitenkaan välttämättä tehoa, koska niitä on hankala valvoa ja ne yllyttävät laittomaan kalastukseen. Liikakalastusta on myös pyritty estämään perustamalla mertensuojelualueita (Marine Protected Area, MPA). Tällä hetkellä valtamerten pinta-alasta kuitenkin vain 0,6 % on suojeltua<ref>Problems: Inadequate protection. {{#if:|Viitattu |}}</ref>.

Eräs vaihtoehto kestävän kalastuksen saavuttamiseksi olisi vähentää kilpailua kalastajien kesken. Liikakalastus voidaan nähdä eräänä esimerkkinä niin kutsutusta yhteismaan ongelmasta: kunkin kalastajan etujen mukaista on haalia saalista mahdollisimman paljon ja nopeasti, ennen kuin muut ehtivät tyhjentää apajan. Islannissa kalastaja voi ostaa kalastuskiintiön tiettyyn kalakantaan, jolloin hänen toimeentulonsa on turvattu. Tällä tavalla kalastajat saadaan itse vastuuseen kalakantojen hoidosta, koska kalakannan verottaminen tyhjiin ei ole heidän etujensa mukaista. Islannin turskakanta onkin poikkeuksellisen elinvoimainen. Huono puoli järjestelmässä on se, että suuret yhtiöt voivat haalia kiintiöitä pienyrittäjien kustannuksella.<ref name="tiede" />

Marine Stewardship Council

Tiedosto:Marine Stewardship Council.png
Marine Stewardship Councilin sinisellä logolla merkitään ekologisesti kestäviä kalatuotteita.

Marine Stewardship Council (MSC) on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka perustettiin vuonna 1997 edistämään kestävää kalastusta. Järjestö on kehittänyt ympäristömerkin, joka myönnetään kestävän kalastuksen kriteerit täyttäville kalastusalueille ja kalatuotteille.

Lähteet

<references />

Aiheesta muualla

ar:إفراط في صيد الأسماك de:Überfischung en:Overfishing es:Sobrepesca fr:Surpêche it:Sovrapesca nl:Overbevissing pl:Przełowienie pt:Sobrepesca sv:Utfiskning zh:過度捕漁