Lusikkauistin

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 12. tammikuuta 2010 kello 15.16 käyttäjän Kala erkki (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lusikkauistin on metallilevystä taivutettu uistin. Suomenkielisen nimensä se on saanut Tiura-Uistimen edeltäjän, torniolaisen kultaseppä Peter Käänteisen, käyttämästä valmistusmenetelmästä, jossa käytettiin hopealusikkamuotteja uistimen valmistukseen. Suomalaisen lusikkauistimen valmistuksen välitön syy oli se, ettei jakokuntiin kuulumattomilla maata omistamattomilla tai etäällä asuvilla ollut kalastusoikeutta pitää verkkoja Kemijoella lohen kalastusta varten. Kansainvälisesti ensimmäisenä lusikkauistimen kehittäjänä pidetään Julio T. Buel, joka valmisti sellaisen noin 1848.

Lusikkauistimet ovat uppoavia uistimia, kun taas suuri osa aikaisemmin puukaloiksi mainituista vaappu-uistimista on kelluvia uistimia ja ne saadaan uimaan syvällä L:n muotoisella, satulanmuotoisella tai pitkän nokan muotoisella syväetulevyllä jopa 5 metrin syvyyteen saakka.

Pienet lusikkauistimet

Pitkulaiset lusikkauistimet ovat yleensä kevyitä ja ne on tarkoitettu lähinnä vain pienillä järvivesillä, lammissa ja koskissa kalastamista varten.

Tavanomaiset ja raskaat lusikkauistimet

Tavanomaiset lusikkausitiset ovat pituuteensa nähden leveähköjä. Jotkut lusikkauistimet voivat olla uistimiksi todella painavia. Niiden massa voi olla jopa 25–30 grammaa.

Taittoperäiset

Lusikkauistimeen saadaan tempoileva uintikuvio taittamalla sen runkoa vinoon perästä, jolloin uistin synnyttää tavanomaista enemmän värähtelyä veteen ja kala huomaa helpommin uistien kylkiviiva-aistin avulla. Tavallisia ruostumattoman teräksen värisiä lusikkauistimia voidaan värjätä tarpeen mukaan. Joskus niissä on myös hologrammikuvio.

Lusikkauistinten valmistajia

Suomen lusikkauistinvalmistajiin kuuluvat Aave-Uistin, Iitin Uistin, Tiura-Uistin, Tintti-Uistin sekä monenlaisia uistimia valmistavat Kuusamon Uistin ja Rapala VMC.