Monnikalat

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. heinäkuuta 2009 kello 01.04 käyttäjän 193.229.159.16 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Monnikalat (Siluriformes) on kalalahko, jonka lajit elävät kaikentyyppisissä makeissa vesissä ja kaikilla mantereilla lukuun ottamatta Antarktista. Muutamat lajit elävät myös meressä. Monnikaloihin kuuluu eräitä maailman pienimpiä selkärankaisia, kuten candirú, ainoa selkärankainen joka voi tunkeutua ihmiseen loisena, mutta myös eräitä maailman kookkaimpia makean veden kaloja, kuten Suomessakin aiemmin esiintynyt monni. Monia lajeja käytetään akvaariokaloina. Monnikaloille ovat tyypilliset kissaa muistuttavat viikset, mutta ne eivät esiinny kaikilla lajeilla. Kalan kuuluminen monnikaloihin määritellään lopulta sen kallon ja evien piirteiden perusteella.

Monnikalat on jaettu noin 36 heimoon, joissa on yli 3000 lajia, ja lajeja kuvataan jatkuvasti lisää. Näin monnikalat ovat toiseksi tai kolmanneksi monilajisin nykyisistä selkärankaislahkoista. Noin yksi 20:stä tunnetusta selkärankaislajista on itse asiassa monnikala.

Aiheesta muualla