Nahkiainen

Suvasveteen laskevasta purosta pyydystetty nahkiainen. Kuvan yksilö on noin 15 senttimetriä pitkä.

Nahkiainen (Lampetra fluviatilis) on ympyräsuisiin kuuluva leuaton kala, joka nousee loppukesällä tai syksyllä merestä jokiin kutemaan. Nahkiaisten selkäranka muodostuu rustosta ja ruodot puuttuvat. Niiltä puuttuvat myös kiduskannet ja parilliset evät. Kiduskansien sijaan nahkiaisella on silmien takana seitsemän paria kidusaukkoja, joiden kautta kiduksia huuhtova vesi purkautuu ulos. Kaksiosainen selkäevä ja pyrstöevä ovat kasvaneet yhteen. Väriltään nahkiainen on tummanharmaa. Kyljillä on kellanruskea vivahde ja vatsa on vaalea. Nahkiaiset tarttuvat kaloihin imukuppisuullaan ja järsivät suun ja kielen hampailla saaliskalan kudoksia ravinnokseen.

Elämänsä ensimmäiset 4–5 vuotta nahkiainen viettää joessa toukkana. Sen jälkeen aikuinen nahkiainen elää 1–3 vuotta meressä ennen paluutaan kutemaan jokeen. Nahkiainen ei ole jokiuskollinen, toisin kuin lohikaloihin kuuluvat vaelluskalat. Kutu tapahtuu keväällä, kutualustaksi sopii virtapaikan kivi- tai sorapohja. Sukupuolet asettuvat rinnakkain pohjalle ja huiskivat voimakkailla pyrstöniskuilla soraa niin, että syntyy kutukuoppa. Naaras voi kutea usean koiraan kanssa peräkkäin. Kudun jälkeen nahkiaiset kuolevat.

Nahkiaisia esiintyy yli 30 Itämereen laskevassa joessa. Nahkiaisista on olemassa myös pelkästään sisävesissä eläviä kantoja. Ne nousevat järvistä pieniin virtaaviin vesiin. Näitä järvinahkiaisiksi kutsuttuja nahkiaisia esiintyy Vuoksen, Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöissä. Täysikasvuiset nahkiaiset ovat 25–35 cm pitkiä. Nahkiainen loisii kaloissa.

Elintarvikkeena

Nahkiainen on melko rasvainen ja ruodoton. Sitä myydään usein hiillostettuna tai savustettuna. Lihassa on hienostunut maku, ja se sopii mainiosti myös grillattavaksi ja erilaisiin muhennoksiin.

Suomessa nahkiainen valmistetaan yleensä niin, että se nirhataan ja sotketaan suolassa. Kun veri on valunut pois, nahkiainen paistetaan leppähaloilla ritilän päällä uunissa.

Nahkiaisen pyynti

Aikaisemmin nahkiaisia pyydettiin kokonaan puusta valmistetuilla varpumerroilla. Ne tehtiin noin puolen senttimetrin vahvuisista, sileiksi veistellyistä katajan varvuista. Ne sidottiin pehmeäksi vaivatuilla kuusen juurilla. Yhteen mertaan meni noin 300 varpua. Sisäpuolelle asennettiin 5 lujaa puuvyötä, jotka pitivät merran lujasti siinä kuuluvassa muodossa. Mertaan kuului vielä nielulaite ja kaksi pitkää keppiä eli korvaa, joiden avulla merta laskettiin koskeen tokeita vasten ja koettaessa taas nostettiin ylös. Pyyntikausi alkoi elokuun 15. päivän jälkeen. Merrat painettiin veteen illalla ja käytiin kokemassa seuraavana aamuna ennen auringon nousua.


Lähteet

  • Ari Saura & Markku Varjo; , Kalat Suomen luonnossa, ISBN . Otava.
Sivua on viimeksi muutettu 15. syyskuuta 2014 kello 08.14