Perho
Perhokalastus on selvästi muista kalastusmuodoista erotettava, ikivanha kalastusmuoto. Se on ensimmäiseksi kehitetty taimenen ja myöhemmin myös muiden veden pinnalta syövien kalalajien kuten harjuksen kalastukseen. Keinotekoiset perhot rakennetaan eli sidotaan siten että niiden muoto, koko ja väritys vastaa kalan luonnollista ravintoa eli pääasiassa hyönteisiä. Perho voi myös toimia yksinkertaisesti kalaa stimuloivana houkuttimena, jolloin perho ei välttämättä jäljittele mitään luonnonhyönteistä. Käytettävien perhojen skaala on hyvin laaja, koska hyönteisfauna on runsas ja kullakin lajilla on useita kehitysvaiheita. Lisäksi monet perhokalastajat sitovat perhonsa itse ja kullakin on oma näkemyksensä hyvin kalastavasta perhosta. Edellä mainittu hyönteisten jäljittely koskee lähinnä taimen- ja harjusperhoja. Lohiperhot ovat aina olleet ns.
Välineet
Perhokalastukseen tarkoitetut vavat ovat verrattain kevyitä ja pitkiä, heittosiiman ollessa suhteellisen raskas. Heittosiima on yleensä kartioitu ja niitä on saatavana useassa painoluokassa, kelluvana sekä osittain tai kokonaan uppovana. Myös siimojen rakenne vaihtelee suuresti eri käyttötarkoituksiin. Eniten käytetty on kaksoiskartiollinen siima, joka on keskeltä paksu ja ohenee molempia kärkiä kohti. Viime aikoina on esiin noussut ns. ampumapää, joka on heittosiimaksi lyhyt ja toimii eräänlaisena suurinopeuksisena heittopainona, joka vetää siihen kiinnitetyn liukkaan juoksusiiman mukanaan heiton aikana. Tällä mahdollistetaan pidemmät heitot kuin yleensä "perinteisellä" siimarakenteella on ollut mahdollista.
Perhokelat ovat ns. virvelikeloihin verrattuna hyvin yksinkertaisia rakenteeltaan, sisältäen joskus vain rungon kelakiinnikkeineen ja siinä akselinsa varassa pyörivän puolan. Useissa malleissa on myös jarru kalan väsytystä varten, etenkin suuremmissa taimenen ja lohen kalastukseen tarkoitetuissa keloissa. Kevyemmässä perhokalastuksessa kela toimii käytännössä vain siimavarastona, ja satunnaisen normaalia isomman kalan väsytyksessä puolaa voidaan jarruttaa tarvittaessa käsin.
Perho on kiinnitetty heittosiimaan perukkeen avulla. Peruke on yleensä - vavan mitasta ja olosuhteista riippuen - 2-5 metriä pitkä ja kartioitu joko valmiiksi tehtaalla tai omatoimisesti esimerkiksi sitomalla useita eripaksuisia siimoja peräkkäin. Kartiomainen rakenne auttaa peruketta oikenemaan heiton jälkeen. Kärki voi olla todella ohut, halkaisijaltaan vain 0,12mm tai jopa vähemmän. Pääsääntöisesti perukkeen kärjen tulisi olla mahdollisimman ohut jotta perho pääsisi "elämään" mahdollisimman vapaasti, jolloin perho saadaan helpommin käyttäytymään esikuvansa mukaisesti vedessä ollessaan. Kalastuksen kohteena olevien kalojen koko ja voima kuitenkin määrittävät perukkeen kärjen minimipaksuuden, useimmiten kokemusperäisesti. Perukkeeseen voidaan kiinnittää myös useampia perhoja sivutapseja apuna käyttäen.
Perhon heitossa on ennemminkin kysymys siiman heitosta, koska perho on useimmiten erittäin kevyt ja olisi yksinään mahdoton heitettävä. Siiman painon täytyy olla sopusoinnussa vavan ominaisuuksiin nähden. Siksi välineyhdistelmän valintaa helpottamaan on kehitetty painoluokitus (AFTM) jonka avulla siiman ja vapa voidaan ostotilanteessa valita toisilleen sopivaksi. Karkeasti ottaen kevyeen harjuksen tai siian kalastukseen sopivat luokat AFTM #3-5, lohenkalastuksessa taas käytetään luokkia AFTM #9-12. Taimenelle sopii noiden välissä olevat luokat. Siiman olisi syytä olla luokkaa vapaa raskaampi [lähde?].
Perhokalastus Suomessa
Perhokalastus tuli tiettävästi Suomeen englantilaisten liikemiesten ja kalastusmatkailijoiden mukana 1800-luvulla. 1800-luvun alkupuolella Suomessa osattiin ilmeisestikin jo sitoa ns. häkiläperhoja taimen- ja harriperhoiksi, mutta ammattimaisen perhonsidontataidon katsotaan alkaneen kuitenkin Kajaanissa. Kajaanilainen Herman Renfors lähetti sisarensa Maria Renforsin perhonsidontaa opiskelemaan Englantiin Hardyn tehtaaseen vuonna 1875. Hardy on edelleen toimintaansa jatkava kuuluisa kalastusvälinetehdas. Palattuaan Suomeen Maria aloitti sisarensa Annan kanssa ammattimaisen perhonsidonnan. Sisarusten perhot saivat mm. näyttelyissä palkintoja ja kunniamainintoja. Erityisesti suomalainen lohiperhonsidonta oli saanut alkunsa. Oskari Rönkä työskenteli Kajaani Osakeyhtiön (myöhemmin UPM) palveluksessa vuoteen 1949 saakka. Hän sai sidontaopin suoraan Maria Renforsilta. Vilho Saaristo oli farmaseuttina Hyrynsalmella ja sai puolestaan perhonsidontataidon perusteet Röngältä tietojen mukaan 1930-luvulla. Kainuun Rajavartioston komentajana 1956-1962 toiminut Matti Tiitola oppi myös Röngän avustuksella sitomaan perhoja. Rönkä opetti myös Kajaanissa asuneen everstiluutnantti Erkki Vaalaman sitomaan lohiperhoja. Eräiden tietojen mukaan Vaalaman opettajana toimi myös Matti Tiitola. Vaalaman tunnetuin perhosarja on 12 lohiperhoa käsittävä Teno-sarja.
Vielä 1950-luvulla perhokalastus- ja perhonsidontataidot olivat suhteellisten harvojen henkilöiden käsissä. Edelleen sidottiin pääasiassa englantilaisten reseptien mukaisia lohi- ja taimenperhoja. Välineet olivat kalliita ja vaikeasti hankittavissa. 1970-luvulla vaikutti Suomessa jo joukko persoonallisia ja taitavia perhokalastajia , jotka olivat kehittäneet Suomen oloihin sopivia perhoja ja kalastustekniikoita, niinpä perhokalastusharrastus alkoi yleistyä. Ensimmäisiä suomalaisia perhokalastusoppaita kirjoittivat Walter Aunesluoma ja Toivo Mäkinen. Kirjojen tiedollinen taso ei aina ollut kovinkaan korkea. Esimerkiksi Erkki Vaalama arvosteli Aunesluoman kirjan julkaisun jälkeen tuoreeltaan Urheilukalastus-lehdessä. Perhokalastuksen yleistymiseen on vaikuttanut voimakkaasti myös lasikuituisten vapojen ja muiden keinomateriaalien markkinoille tulo. Em. seikka laski voimakkaasti välineiden hintaa ja niitä pystyi hankkimaan huomattavan edullisesti. Käsin tehty bambuvapa on tänäkin päivänä erittäin kallis hankinta.
Suomen kansallisperho on nimeltään Nalle Puh. Sitä pidetään tehokkaana pintaperhona. Simo Lumpeen kehittämä perho jäljittelee munivaa, veden pinnalla räpistelevää vesiperhosta. Tavallisimmat koukkukoot ovat #8-12. Sillä kalastetaan joko pomputtelemalla tai vapaasti uittamalla.
Kilpailut
Perhokalastuksen 27. FIPS-Mouche maailmanmestaruuskilpailu järjestettiin Simossa ja Kemissä 13.-20.6.2007 [1]