Rehevöityminen

Rehevöitymisellä tarkoitetaan kasvillisuuden liiallisen ravinnesaannin aikaansaamaa perustuotannon lisääntymistä. Rehevöityminen vesistössä johtaa veden samenemiseen, vesikasvien lisääntymiseen, vesistöjen umpeenkasvuun, ranta-alueiden rihmalevien kasvuun, suurien leväkukintojen esiintymiseen, talviseen happikatoon sekä kalaston ja muun eliöstön muutoksiin.

Rehevöitymisen syynä on kasvien tarvitsemat ravinteet, typpi ja fosfori, joita joutuu ympäristöön muun muassa maatalouden valumavesien mukana, teollisuus- ja yhdyskuntajätevesien mukana, kalankasvattamoilta ja laskeumana ilmasta. Typpi on rehevöitymistä rajoittava minimiravinne suurimmassa osassa Itämerta.

Alkuun päässeen rehevöitymisen pysäyttäminen vesistössä on ongelmallista. Vaikka kuormitusta pystyttäisiin vähentämään, vesistön pohjasedimentteihin varastoituneet ravinteet saattavat palautua uudelleen kasvillisuuden käyttöön. Orgaanisen aineksen vajoamisen seurauksena mikrobien aerobinen hajotustoiminta lisääntyy pohjasedimentissä, mikä johtaa hapen loppuun kulumiseen pohjasedimentissä. Rehevöitymisen seurauksena pohjasedimenttiin syntynyt hapeton tila voi muuttaa ravinteita uudelleen liukoiseen muotoon. Tätä ilmiötä kutsutaan vesistön sisäiseksi kuormitukseksi.

Vaikka Itämeren alueen typpikuormitus on vähentynyt 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja fosforin osalta jo 1980-luvulta lähtien, on rehevöitymisessä havaittu laantumisen merkkejä vain lähinnä paikallisella tasolla suurten pistekuormittajien päästöjen vähennyttyä.

Aiheesta muualla

Sivua on viimeksi muutettu 30. maaliskuuta 2010 kello 18.08