Säippäily

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Säippäilyyn soveltuva vene.

Uistelu pitkillä vavoilla

Alkupuhe:

Monet ajattelevat, että uistelu on tylsä harrastus jossa ei ole paljoakaan tapahtumia, laitetaan muutama uistin veneen perään vetoon ja sitten vain odotellaan tärppiä. Ja, kun tärppi tulee niin on se koukkujen kestäessä ja kalan ollessa tarpeeksi hyvin kiinni, niin aivan varma saalis. Sillä kelathan ovat hyviä ja siimat uistelijoilla yleensä joidenkin ranteitakin vahvempia. Nämä ajattelijat eivät ole koskaan kokeilleen uistelua erittäin matalassa vedessä joissa jokainen veneen jäsen saa olla aistit tarkkana. Ohjaaja saa väistellä kiviä ja mahdollisia liian matalia kohtia työkseen, paljoakaan muuta ehtimättä. Entä vapamiehet? No, montako pohjatärppiä uskoisitten olevan, kun uistellaan syvänneläppäisillä vaapuilla alle metrin vedessä? Aivan oikein, niitä tulee tuhottomasti. Ja sitten itse kalat. Näitä voi tulla päivässä yli sadan kappaleen verran. Tähän tekemisen meininkiin mikä ”Ruoppauksessa” on ei pääse millään muulla uistelutyylillä.

Säippäilyssä pohjatärpeiltä on hankala välttyä.

Välineet

Uistelu on kallista. Perämoottori, vene, vavat, uistimet, kaikuluotaimet jne. Tähän harrastukseen saa helposti upotettua usean kymmenen tuhannen euron verran rahaa vaikka ostaisi kaikki käytettynä. Mutta ”Säippäily” on uistelutyyleistä kenties vähiten rahaa vaativin, joten jo tästäkin syystä suosittelen kaikkien edes kokeilemaan. Ja mitä parasta, jopa erittäin pienellä ja halvalla kalustolla voi pärjätä jotenkin kisoissa kunhan kilpailujärvi/merialue ei ole liian iso ja aallot eivät kaada venettä nurin. (Toki siinäkin mielessä säippäilijä on ehkä turvallisimmassa asemassa, sillä lähes aina pitäisi säippäilijän jalat yltää pohjaan). Tästä hyvänä esimerkkinä on yksi uistelukilpailu missä oli sallittuna vain kuusi vapaa, mutta muuten normaalit SM-säännöt. Toki hauen alamitta oli laskettu todella alhaiseksi. Tulimme kisassa toiseksi soutuveneellä ja 2,5hv moottorillamme. Käytimme vain neljää vapaa, sillä siinä on soutuveneessä yhdelle miehelle ihan tarpeeksi hoidettavaa, toisen ohjatessa venettä. Saimme 28kg haukea ja voittajalla oli muistaakseni tässä kyseisessä kisassa 36kg samaista kalaa. Hekin olivat matkassa soutuveneellä. Toki he saivat isompaa kalaa kuin me sillä he vetivät hieman syvempää vettä.

Vene

Veneeksi suosittelen alumiinivenettä sillä se kestää kivien kolhaisut paremmin kuin muut venetyypit. Kaikki mahdollinen mikä voi olla tiellä pitää raivata pois. Myös kaiteita suosittelen korottamaan hieman, että työnteko helpottaa seisten. Myös jos on mahdollista niin suosittelen hankkimaan mahdollisimman pintakulkuisen veneen, mutta se nyt olisi ollut muutenkin pääteltävissä. Veneen ei tarvitse olla iso, aivan normaali alumiinivene on juuri sopivan kokoinen. Siinä mahtuu kaksi kaveria hoitamaan vapoja ja yksi ohjaamaan venettä aivan sopivasti. Liian suurella veneellä ei pääse kaikkialle minne pienellä, tästä tarpeeksi matalaan menemisestä on suuri etu säippäilyssä. Mutta myös suuremmilla veneillä on harrastettu tätä uistelutyyliä ja hyvinkin menestyksekkäästi. Suurempi vene on tukevampi joka helpottaa työskentelyä ja suurempaan veneeseen saa laitettua uistelutelineet paljon tukevammin kuin pieneen ”tonnikalapurkkiin”.

Moottori

Moottorin voi suhteuttaa veneen kokoon, mutta monella uistelijalla on käytössä siirtymä- ja uistelumoottori. isomman ja kalliimmaan moottorin voi siis nostaa uistelun ajaksi ylös ja jatkaa uistelua pienemmällä ja vastaavasti halvemmalla moottorilla. Usein myös iso moottori vie venettä liian lujaa joten piemepi moottori voi antaa veneelle tarpeeksi hitaan uisteluvauhdin. Säippämiehen veneen moottori tulee myös usein täyteen ahvenvitaa, lumpeita ja muuta kortetta. Tästä syystä kannattaa se tarkistaa usein. Hyvä keino ”mausteiden” poistamiseen on ajaa hieman selälle päin ja sen jälkeen kääntää pakki täysille ja tämän jälkeen taas vauhti eteenpäin. Tällä keinolla lähes kaikki ylimääräinen irtoaa potkurin ympäriltä ja voit taas jatkaa uistelua.

Vavat

Muuta mitä säippäilijä tarvitsee on tietenkin vavat. Millainen vapa sopisi siis tälläiseen uisteluun? Monen säippäilijän vastaus lienee, mitä pidempi sitä parempi. Eli säippäilijät suosivat pitkiä vapoja. Itse käytän vapoja pituudelta 2mà6,5m. Mutta miksi näin pitkiä vapoja, eikö saman tuloksen saisi käyttämällä lyhyitä vapoja? Toki lyhyillä voisi päästä samaan tulokseen jos onnistuisi pitämään vavanmittaisella siimoilla olevat uistimet irti toisistaan ja ajamaan veneen aivan kivikon viereen ajamatta sitä silti kiviin ja rikkomatta moottoria niin sitten. Pitkät vavat helpottavat säippäilyä todella paljon ja itseasiassa juuri nämä pitkät vavat ovat syy tämän uistelutyylin nimeen. Pitkät vavat asettavat myös rajoituksia vapatelineille sillä vavat ovat kohtuu painavia ja pituus luo kovan rasituksen vapatelineelle ja vielä kun siiman päähän lisätään hengestään taisteleva lähes kympin hauki on vapateline jo äärettömän kovassa rasituksessa.

Telineet

Ja lisättäköön vielä telineen vaatimuksiin, että uistimet on pystyttävä tarkistaamaan vain nostamalla vapa pystyyn, eli hukkaamatta yhtään arvokasta kilpailuaikaa. Toki jos haluaa harrastaa säippäilyä ilman kilpailua ei tämä ominaisuus ole niin arvokas.Tämän takia monet raippaajat tekevät telineensä itse Tällöin he saavat telineistään tarpeeksi kestäviä ja nopeita.

Elektroniikka

Elektroniikkapuolella säippäilijän varustus ei eroa paljoakaan ja itseasiassa ei yhtään ”normaalin uistelijan” varustuksesta. Kaikuluotain ja karttaplotteri ovat toki arvokkaita, mutta välillä syvyyden näyttämisestä ei ole aivan hirveästi hyötyä sen ollessa koko ajan alle 1m. Ja myös todella vaihtelevat pohjanmuodot yleensä johtavat siihen, ettei kaikuluotain näytä kaikkia kaloja, jotka se näyttäisi jos uisteltaisiin syvemmällä. Plotterin avulla taas voidaan löytään aikasemmin hyväksi todettuja kalapaikkoja jos niitä on kyseiseen laitteeseen tallentanut ja voidaan myös tarkkailla karttapohjaa, joka on tallennettu plotteriin.

Uistimet

Uistimina lähestulkoon kaikki säippäilijät suosivat vaappuja, mutta myös joissain tapauksissa ovat lusikkauistimet antaneet hyviäkin saaliita. Muilla uistintyypeillä ei ole tiettävästi joko saatu tarpeeksi kaloja, että ne olisivat nousseet säippäijijän tai yleensäkään uistelijoiden suosioon tai sitten ne jotka ovat saaneet ovat osanneet pitää ”ässänsä” piilossa. Lusikoissa ongelma tulee silloin, kun joudutaan pysähtymään uisteltaessa. Eli uistin menee pohjaan ja jää mahdollisesti kiinni. Toki nopea vapamies on tällöin kullan arvoinen, sillä hän voi ripeällä toiminnallaan estää vieheen vajoamisen pohjaan asti ja nostaa vavan pystyasentoon. Vaapuista taas suurinosa on kelluvia, eli tällöin vajoamisongelmaa ei tule ja useasti kalakin reagoi yhtäkkiseen vaapun pysähtymiseen ja iskee kiinni sen noustessa pintaa kohti tai jopa silloin, kun vaappu kelluu pinnassa. Vaapuissakin on otettava monta eri asiaa huomioon joista tärkein on tietenkin syvyys jossa uistellaan. Moniko vaappu pystyy olemaan tarttumatta lukuisiin lumpeisiin ruohoihin tms. sen osuessa niihin. Tähän ongelmaan on kehitetty ajan saatossa ratkaisu. On huomattu, että vaapun ollessa pyöreähkön muotoinen sen runko estää suurta osaa kasvistosta osumasta koukkuihin ja tällöin vaappu säilyy pyyntikuntoisena vielä lummepusikon lävistyksen jälkeenkin.

On myös huomattu suuren nokkaläpän estävän ruohojen tarttumista. Yksi hieman harvinaisempi keino on virittää tuplauistin sellaseksi että ensin tuleva uistin on syvänneläpällä varustettu ja tämä uistinläppä on vielä terkoittu teräväksi, että se leikkaisi ruohot takaa tulevan uistimen tieltä, joka olisi vasta se vaappu mihin kala iskisi. Itse en ole testannut tämän toimivuutta, mutta olen kuullut, että se on toimiva keino. Lisäksi vaapuista voin sen verran sanoa, että varsinkin kylmän veden aikaan hieman rauhallisemmin uivat ja myös vaaput joissa on enemmän hakua toimivat paremmin kuin sellaset tasaiset vaaput joissa on kova hakkuu. Mutta yleensä tämäkin on täysin kiinni päivästä ja hauen ottihaluista. Hyvällä syönnillä hakkavaavampi vaappu toimii paremmin taas, kun huonolla syönnillä vaappu saa olla hakeva ja ei niinkään hakkaava. Vaapun koko määräytyy tietenin pyydystettävän kalan koon mukaan, mutta yleensä säippäuistelijat ovat suosineet hieman pienempiä vaappuja, mitä muut uistelijat yleensä. Suurempi vaappu jää herkemmin kiinni ruohoihin ja tämän takia pieni vaappu toimii paremmin heinikossa. Joskus myös vaapun koko määrää täysin jääkö ilman saalista vai ei. Esimerkiksi syksyllä hauet tuntuisivat pitävän suuremmista vaapuista kuin keskikesällä. Syy tähän lienee hauen laskemasta energiatarpeesta. Suurempi saaliskala tuo hauelle enemmän energiaa kuin pienempi joten sen kannattaa pyytää suurempia kaloja. Tämä korostuu varsinkin syksyllä, kun hauki yrittää säästää energiaansa mahdollisimman paljon talven varalle ja yleensäkin itsensä lämpimänä pitämiseen, kun ruokaa ei välttämättä ole niin paljoa saatavissa. Tämän ovat myös uistelijat huomanneet ja he ovatkin alkaneet käyttämään suurempia vaappuja syksyisin kuin yleensä. Hauen jerkkikalastajat ovat hyvä esimerkki tästä uistimen koon suurentamisesta ääriolosuhteissa.

Siimat

Siimoissa on vain kaksi vaihtoehtoa jotka kuuluvat monofiili ja punottu. Näiden kahden siiman valinnan ratkaisee uistelijan käyttämä välineistö ja se kumpaan hän yleensäkin vain tykästyy. Monofiilin etuja on sen hankauskestävyys ja joustavuus joka tulee hyödyksi, kun vene ei ole se kaikkein isoin ja telineet eivät ole ne kaikkein jämäkimmät. Myös kalan kanssa tekeminen käy näin paljon pehmeämmin. Toisaalta monofiili ei lupaa niin lujaa vetolujuutta vastaavilla siimanpaksuuksilla kuin punottu eli se katkeaa helpommin ja koska pohjatärpeiltä ei voi välttyä niin ei myöskään viehemenetyksiltä. Punottu taas on kovempaa ja kestää todella hyvin vetoa, mutta on hankauskestävyydeltään monofiili on todettu paljon paremmaksi. Koska punottu ei anna ollenkaan periksi joidenkin mielestä se silloin antaa paremmin vastaiskun kalalle ja kala tarttuu näin paremmin. Omasta mielestäni suuri osa kaloista irtoaa koska venymätön siima repii hauen haavakanavat suuremmiksi kuin mitä monifiili tekee ja tästä syystä koukut pääsevät irtoamaan haen suusta.Toki tämäkin riippuu osaksi vavoista, sillä mitä löysempi vapa sitä jäykempää siimaa kannattaa suosia. Itse käytän molempia siimoja sillä olen ainainen kokeilija. Haluan testata irtoavatko kalat kummasta siimasta enemmän ja kestääkö monofiili tarpeeksi pohja/kalatärppejä. Nyt voisin kertoa myös juttua siitä mitä tulee vielä siiman ja uistimen väliin eli perukkeesta, joka on säippäilyssä ehdoton. Ilman peruketta uistintappiot ovat käsittämättömiä haukien nieliessä pikkupullukoita suuhunsa vaikka uisteltaisiin paksuilla punoituilla siimoilla. Eivät edes ne kestä hauen purukalustoa. Perukkeiksi sopivat tilanteesta riippuen joko kaupan rautaperukkeet jotka ovat halpoja ja kestäviä ja varmasti kestävät hauen hampaita, tai sitten itsevalmistettavat, joita tehdään lisäämällä perukelankaan leikari ja lukko ja jonkinlaista perukesiimaa, jonka tulisi kestää hauen hampaissa Tälläisiä ovat esimerkiksi. Fortress Predator-perukelanka. Tälläinen peruke on helppo saada takaisin käyttökuntoon jos se on esimerkiksi taipunut tai rullalla. Tällöin vain vedetään peruketta sormien välissä jolloin peruke oikenee. Peruke on tietenkin pehmeää materiaalia johon on sekoitettu joitain metallilanka-aineksia. Tällöin saadaan vaappu uimaan paremmin ja joissain tilanteissa on itsevalmistettu peruke pelastanut päivän ja mahdollisesti ollut syy miksi pärjäsimme kilpailussa joitain paremmin. Ongelmana on perukelangan kuluminen käytössä. Se ei kestä ikuisuutta hauen hampaissa ja uistelijan tulee huomata ajoissa, kun lanka alkaa repsottamaan. Tällöin on aika vaihtaa peruketta.

Kalalajit

Nyt en kerro mitä kaikkia kalalajeja Suomessa on ja mitkä ovat niiden elintavat vaan keskityn muutamaan lajiin joihin säippäilijätkin ovat niin tehneet. Aloitan kaikkein tärkeimmällä eli itse kuningaskalallamme hauella.

Hauki

Jokainenhan tietää miltä hauki näyttää ja uskoisin jokaisen, joka tätä juttuakin lukee on saanut elämänsä aikana vähintään yhden rantojenkuninkaan. Säippäilijä menee sinne missä kyseistä lajia on eniten, eli yleensä aivan rantamatalaan. Tietysti aivan kuumimpina aikoina rannoista haukien pyytäminen on joskus vaikeaa, mutta silloinkin osaava raippamies vetää hyvää päiväsaalista. Mutta esim. Pohjanmaan tasamatalien järvien vesi on lähes aina yhtä lämmintä niin tällöin jopa isot hauet voivat olla rantamatalissa. Tämä asia on tullut huomattua näitä vesiä uisteltaessa. Esimerkiksi eräänä kesäpäivänä keskellä kirkkainta päivää lämmön ollessa varjossa lähemmäs 28 astetta uistelimme ystäväni kanssa pienellä järvellä Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajalla. Olimme jo lähdössä tietoisia, että päivästä tulisi vaikea, mutta emme ajatelleet vaihtaa taktiikkaa esim. syventeiden uisteluun sillä tarvitsimme harjoitusta matalauistelusta. Heti, kun olimme saaneet pienen alumiiniveneen vesille laitoimme vieheet vetoon ja muutaman sekunin kuluttua vapa kaarelle. Perinteisesti kuten tälläisissä tapahtumissa yleensä epäilimme, että kyseessä olisi pohja, mutta ”pohjan” lähdettyä mukaamme tiesimme, että nyt on kyseessä päivän avauskala. Hetken väsytyksen kuluttua saimme kalan haaviin ja sen jälkeen saimme punnituksessa kalalle painoa kokonaiset 8,2kg. Vettä oli kalan iskuhetkellä allamme arviolta 1m joten joskus suuretkin kalat tulevat matalaan veteen. Mutta raippakalastukset tärkeimmät kaudet ovat kevät ja syksy. Tällöin matalat vedet ovat täynnä haukia ja silloin seassa on myös hyvän kokoista haukea joilla saadaan painoa kalapussiin. Ja yleensäkin näinä vuodenaikoina ruoppaamista suositaan sillä haukien keskipaino on matalassa on tällöin suurempi kuin kesällä, sillä silloin nämä hieman isommat hauet ovat viilentelemässä syvemmissä vesissä. Tällöin mittakaloja tulee paljon enemmän matalasta syksyisin ja keväisin. Syyt miksi haukia on näinä vuodenaikoina matalassa ovat selvät. Keväällä hauet ovat kutemassa tai jääneet kudun jälkeen hetkeksi aikaa kutulahtiinsa odottelemaan ja palautumaan kudusta ja taas syksyllä hauet ovat pikkukalaparvien perässä merellä tai joissain tapauksissa myös järvillä ja vesien lämmön tasaannuttua myös suuremmat yksilöt tulevat helposti matalaan missä on selvästi enemmän ravintoa kuin syvissä vesissä. Parhaasta hauenuistelukilpailusta mielestäni vastaa Oulujärvellä järjestettävä Hauki-EM kilpailu johon ottaa osaa joka vuosi n. 250 venekuntaa ja saaliit ovat huimia. Ennätystulos tässä kaksipäiväisessä kilpailussa on yli 200kg haukea. Tämä tekee yli 100kg/ 6h ja vielä kahtena päivänä. Tälläisiin lukemiin ei taideta päästä muualla Suomessa ainakaan vuosittain. Vuonna 2010 otettiin voitto tietääkseni ensimmäistä kertaa raippavälinein aivan matalasta. Voittajilla oli kalaa 170kg. Monet tietysti nyt kauhistelevat tätä haukien surmaamista ja älytöntä tappamista ja, että hauet loppuisivat tätä menoa pian järvistä. Tämä ei ole ollenkaan totta sillä yleensä petokaloihin lisätty kalastuspaine antaa vain tilaa yhä suuemmalle osalle yksilöistä kasvaa suuemmiksi ja lisääntyä enemmän. Enemmän haittaa on siitä, että uistelija ottaisi vain muutaman suuren kuin laatikollisen pieniä. Mutta jätetään kukin itse päättämään mitä tekee saamilleen kaloille sillä nykyään käydään aivan liikaa riitaa siitä pitäisikö saatu kala käyttää ravinnoksi vai vapauttaa. Haukia siis löytyy rantamalasta heinikkojen vierustoilta. Muita paikkoja on heinikoiden sisustat. Tokikaan, kaikkein tiheimpään puskaan ei kannata lähteä seikkailemaan, mutta jos tuntee erilaiset heinikkotyypit ja omaa osaavan miehistön niin ei muuta kuin kokeilemaan. Monet jättävät heinikkojen keskustan vetämättä siinä pelossa, että uistin jää kiinni. Tätä varten on tietynlaisia uistimia ja jos uistin jää silti kiinni tai siihen tarttuu heinää on se nopeasti puhdistettavissa koska tässä uistelutyylissä käytetään vain vavanmittaisia tai lyhyempiä siimoja. Ja jos heinikon sisällä on pieni avonainen alue on tämä alue luultavasti todellinen haukipesä ainakin keväisin ja syksyisin. Myös syvien vesien vierustoilla olevat matalikot ja matalemmat alueet kannattaa tarkistaa haukien toivossa. Varsinkin suuremmat yksilöt nousevat monesti näille matalikoille syömään pikkukaloja. Tietysti, kun hauet ovat kertakaikkiesti vaapun uintisyvyyden ulottumattomissa voidaan siimaan lisätä painoja jolloin ne saadaan sinne missä hauet ovat. Mutta tällöin vaaditaan erityistä tarkkuutta sillä vaapun on aina mentävä pohjia lähes pöllytellen, kun halutaan maksimaalisen hyvä tulos. Tämä tietää paljon lisätyötä vapamiehille. Ja tämän takia on teknisimpiin haukiveneisiin lisätty oma kaiku vapamiehille. Omasta mielestä on paljon helpompaa etsiä hauet syvyyksistä jotka sopivat paremmin pitkille vavoille eli 0m->6m. Näissä syvyyksissä on aina haukea edes jonkin verran ja siitä se on helppo pyytää. Monet sanovat, että hauki ottaa vaikka vanhaan kenkään. Tämän kalamiehet ovat todenneet täydeksi palturiksi ainakin joinain päivinä, kun kala ei kertakaikkiaan syö. Toki aina ei kalan tarvitse ottaa uistinta suuhun siksi, että sillä on nälkä vaan siksi, että sitä ärsyttää jokin siinä. Tämän takia monet säippääjät suosivat kirkkaita värejä ja kovia kontrasteja vaapuissa. Ja jos sisälle saadaan vielä räminää mahdollisimman kovan ärsykkeen luomikseksi niin sitä parempi. Mutta aina ei toimi ajattelutapa; Mitä huomattavampi sitä ottavampi. Joskus kala ei vain kertakaikkiaan tykkää väikkäistä vaan tyytyy luonnonväreihin kuten muikkuun ja särkeen. Toisinaan myös täysin musta on toiminut erityisen hyvin. Varsinkin syksyllä pikkukalaparvien saapuessa rantoihin on luonnonväri toiminut hälyväriä paremmin. Tällöin olen myös huomannut, että hieman pitemmänmuotoinen vaappu on toiminut pallukkaa paremmin. Tietenkin tämän takia joutuu usein tekemmän paljon lisätöitä vavoissa jos haluaa vetää vaappua joka jää kiinni jokaiseen kortteeseen jonka kohtaa, mutta jos se on ainut keino saada haukea niin sen vuoksi työnteko on tietenkin kannattavaa ja voi palkita sinut jossain vaiheessa.

Ahven

Säippämiehen toiseksi tärkkeimmäksi kalaksi nostaisin ahvenen, joka viihtyy kesät matalassa vedessä. Kauhean monet säippäilijät eivät ole keskittyneet täysin ahvenenpyyntiin, mutta monessa järvessä on se ratkaissut sijoja. Lähes jokainen säippäilijä saa kosketuksia ahveneen sillä kesäisin ahven on otillaan ja sopivassa syvyydessä säippäilijän vieheille. Mutta on olemassa kisoja joissa jotkut yrittävät ahventa ja pääsevät tämän avulla hyviin sijoituksiin. Tästä hyvänä esimerkkinä kirjoittajalla on soutu-uistelukilpailu eräällä tekojärvellä. Kilpailussa ei annettu ahvenelle ollenkaan alamittaa ja olimme käyneet kyseiselle järvellä treenaamassa itsellemme hyvän ahvenpaikan. Päätimme, että keskitymme koko päivän ahveneen joten laitoimme siimojemme päähän pieniä 3cm vaappuja ja siirryimme kalapaikallemme. Alueelle ei tullut muita, joka lienee ollut onnemme. 4h kisassa saimme yhteensä yli 11kg ahventa ja 7kg haukea ja sijoituimme toiseksi, ahvenen kertoimen ollessa 3. Voittaja sai yli 20kg haukea ja yli 8kg ahventa. Kolme ensimmäistä sijaa tuli täysin ahvenen turvin eli joskus pitää myös miettiä ja tietää järven kalakannat ja kalojen kertoimet. Ahvenen uisteluun sopivat samat paikat kuin hauellekkin, mutta ehkä hieman kivikkoisempi ja karumpi ranta on parempi ahvenelle. Vieheinä käytän pelkästään vaappuja ja vaapuissakin pientä kokoluokkaa sillä mitä useampi tärppi sitä parempi. Ja yleensä ei uisteltava kala ole aivan mahdottoman kokoista kyrmyniskaa vaan juuri mitantäyttävää niin on parempi pelata varman päälle ja irroittaa muutama alamittainen enemmän kuin kärsiä siitä, kun ei saa kuin muutaman ahvenen kilpailun aikana jos niitä on lähtenyt siis yrittämään. Väreinä toimivat lähestulkoon samat kuin hauellakin. Yleisesti punainen on hyvä väri ahvenelle, mutta aina on niitä päiviä jolloin ei kalaan nouse vakioväreillä. Silloin on toimittava ripeästi ja vaihdettava vieheitä ja etsittävä päivän ottiväri.

Kuha

Toiseksi viimeisenä käsittelen kuhan sillä tämä kala on nostanut suosiotaan uistelukilpailuissa sen yleistymisen myötä. Kuhalle ehdottomasti parasta säippäaikaa on kevät joilloin se on matalissa vesissä kudulla ja näin on säippämiehellä mahdollisuus saada hyvänkin kokoista kuhaa aivan matalasta. Joissain järvissä on jopa kielletty kuhan uistelu sen kutupaikkojen lähistöillä tai uistella saa vain yhdellä vavalla. Toki tässäkin olisivat päättäjät saaneet miettiä paljonko kutupaikan lähistöllä olevat verkot pyytävät kuhia pois verrattuna uistelijoihin, mutta jätän ottamatta tätä enempää kantaa siihen asiaan. Kevät on ainoa aika joilloin säippäijällä on kuhakilpailuissa mahdollisuus kelkkamiehiä vastaan. Kelkkamiehet eivät niin helpolla tule karikoille ja matalikoille kuin säippämiehet joten raipoilla on nyt mahdollisuus nostaa itsensä sinne korkeimmalle pallille. Tämä tosin vaatii sitä, että kuha on todella matalassa ja se on tarpeeksi kookasta. Uistimina keväiselle kuhalle suositellaan pitemmänmallisia ”perus”vaappuja jotka uivat juuri sopivan matalassa tähän kalastukseen. Väreinä saa olla ärsykeväriä sillä monesti kuha ei ole syönnöspäällä, kun se on kudulla vaan iskee vieheeseen sen aiheuttaman ärsytyksen takia. Tästä syystä vaapun sisällä olevat räminäkuulat voivat luoda ratkaisevan merkityksen iskeekö kuha vai ei.'

Taimen

Viimeisenä, mutten vähäisimpänä käsittelen taimenen. Taimenelle on säippämiestä katsellen kaksi kautta. Kevät ja syksy. Kevät on ajoista hankalampi sillä tällöin taimenet ovat yleensäkin kalastajilta teille tietämättömillä, mutta yleensä hyviä paikkoja ovat ns. peruspaikat eli niemet, salmet ja karikot. Keväällä voi uistelija vetää kilometritolkulla tyhjää aluetta taimenista, mutta jos sattuu vapa taipumaan ja kala osoittautuu taimeneksi on tällöin monella suu messingillä. Ja koska taimen on parvikala ei kannata jättää aluetta vain yhden ohiuistelukerran varaan vaan tehdä uusi lenkki alueella ja tutkia onko kyseisellä yksilöllä kavereita alueella. Sitten tullaan taimenen säippäilijän parhaaseen aikaan taimenten kannalta eli syksyyn. Tällöin suuretkin taimenet tulevat rantamatalaan ja silloin on aika niitä uistella. Vanha sanonta sanoo, että taimenaika on parhaimmillaan kun lumi peittää rantakivikon. Eli taimenta uistellaan aivan jäiden tuloon asti ja parhailla taimenvesillä syksyisin päästään huomattaviin saaliisiin. Jotkut saavat kymmeniä taimenia ja lähes kaikki tulevat alle 1,5m vedestä. Eli syksy on loistavaa aikaa taimenen säippäijille. Uistimina käytetään nyt syksyisin hillittyjä värejä ja taimenellekkin hieman pidemmän mallinen vaappu on sopivampi kuin pallukka.

Näin pääset alkuun

Nyt, kun olet haalinut itsellesi markkinoiden parhaat vavat ja vene on juuri määritelmän mukainen uistimista puhumattakaan voit aloittaa itse uistelun. Raippaaminen vaatii, että sinulla on miehistössä vähintään lisäksesi yksi mies joka hoitaa joko ohjaamisen tai vavat. Yksin on erittäin hankalaa tehdä montaa asiaa yhtä aikaa ja vielä hankalampaa jos kalojen/ruohojen irrottamiseen yhdistetään vielä kova tuuli joka sattuu juuri niin, että se vie sinua kohta rantaa ja partaveitsen teräviä kiviä. Mutta jos olet yksin on mahdollisuus, että ostat itsestään suoraa menevän ohjauksen, joka pitää veneen suorassa ja tekee automaattisesti korjaukset jos tuuli vie venettä vinoon. Eli nyt sinulla on kaikki tarvittava ajat veneellä lahteen jossa on rannoissa juuri sopivasti heinikkoa ja lumpeikkoja ja sieltä täältä pilkistää kivikin esiin. Miehet laskevat vaaput veteen vavanmittaisella siimalla ja ei aikaakaan, kun hauki on repimässä itseään hengiltä 4m vavassa. Mitä nyt? Nostaako hauki suoraan vavalla veneen kyytiin vai käyttääkkö haavia vai kenties nostokoukkua? Valinta riippuu aivan kalan koosta ja siitä mihin uistelija on tottunut. Itse nostan kaikki ”pikkupuikkarit” suoraan vavalla veneeseen, mutta jos kala ylittää kilon maagisen rajan käytän haavia tai nostokoukkua riippuen miten kala on kiinni ja miten se on vedessä nähden minuun. Jos ei halua ottaa yhtään riskiä kalan kanssa suosittelen käyttämään aina haavia ja koska käytössä on pitkät vavat on oltava myös pitkä haavi johon kala on helppo uittaa. Isomman kalan tartuttua kannattaa kelata vähintään sen puolen vieheet ylös siltä varalta, että hauki pyöräyttää lenkin veneen vierustalla se kerää kaikki mahdolliset siimat mukaansa ja näin osa siimoista voi joutua hauen suuhun ja täten katketa tai sitten kalan haavitsemisen jälkeen on edessä aikamoinen siimasoppa. Säippäilyn aloittaminen ja harjoitteleminen kannattaa aloittaa hieman kauempaa, että osaa arvioida pitkien vapojen kulkemisen rannanpuolella. Taitava ajaja osaa taitavasti viedä pisimmän vavan juuri sinne minne haluaa. Yksi tärkeimpiä harjoittelemisen aiheita on myös kalan kanssa toimiminen sillä se on alkuunsa vaikeaa sillä pitkät vavat tuovat haasteensa. Yleensäkin mahdollisimman ripeä toimiminen veneessä lisää sen pärjäämismahdollisuuksia mahdollisissa kisoissa. Ripeät liikeet eivät silti tarkoita, että veneessä pitäisi riehua ja sählätä vaan toimia nopeasti ja tehdä varmoja liikkeitä.

Säippäily syvällä

Säippäilyä voidaan harrastaa myös syvemmissä vesissä ja joskus keli tai joissakin tapauksissa järven malli vaatii tämän. Helpointa syvälle meneminen on tietenkin syvälle sukeltavilla vaapuilla jolloin ei mitään lisäpainoja vaadita vain tarvittaessa lisätään vain siimanpituutta ja vaappu sukeltaa syvemmälle. Mutta tämä luo aikaan tietenkin suuremman siimanpituuden ja tätä kautta säippäämisen tarkkuudesta häviää teho. Mutta joissain kuhapaikoissa tarvitsee mennä lähemmäs kymmentä metriä jolloin ei monenkaan vaapun maksimaalinen uintisyvyys riitä näihin syvyyksiin. Ja yleensä nämä syväuimarit eivät ole niitä parhaita kuhavaappuja. Tällöin tarvitaan painoja. Painoilla päästään periaatteessa niin syvälle kuin uistelija itse haluaa ja tahtoo. Joissain järvissä parhaat kuha-tai jopa haukisyvyydet ovat yli kymmenessä metrissä. Tästä esimerkkinä on Säkylän Pyhäjärvi keskikesällä jolloin hauet painuvat syvälle Mannilan syvänteeseen. Eräässäkin uistelukilpailussa haukia saatiin lähes 150kg päivässä ja suurin osa niistä tuli syvältä ja mikä parasta levittäjävavoilla. Kun mennään syvälle asettaa se tietystä rajoitteita myös siimoille. Jos siimaan lisätään joissain tapauksissa 400g lisäpainoa ja vielä lähes kymmenen kilon hauki tempomaan niin on tällöin siima erittäin kovassa rasituksessa. Mutta isot painot mahdollistavat lyhyiden siimojen käytön joka taas lisää tarkkuutta uisteltaessa ja näin saadaan ajettua penkat tarkasti ja näin maksimoidaan mahdollisimman hyvä saalis uistelussa. Itselläni ei tästä ole vielä paljoakaan kokemusta, mutta uskoisin, että uisteluvuosia on itselläni vielä jäljellä sen verran, että pääsisin tähänkin lajiin panostamaan kunnolla.

Kilpaileminen

Kuten olen aikaisemmin jo maininnut on säippäily erittäin tehokas tyyli kilpailuissa. Se vaatii ehkä eniten työtä ja panostusta ajallisesti, mutta jos sijoitus on kilpailun kärkipäässä on nähty vaiva sen arvoista. Pärjääminen vaatii myös lähes aina sen, että pahaat kalapaikat on oltava tiedossa jo ennen varsinaista kilpailua. Eli pärjääminen vaatii edellispäivien harjoittelua kilpailualueella. Tämä on kuitenkin tehtävä niin, että harjoitteleminen ei vie kaloja pois. Eli toisin sanoen ei kalasta niitä kaloja pois mitkä pitäisi saada seuraavina päivinä kilpailuissa. On myös otettava huomioon olosuhteiden muutokset. Kilpailussa ei tulekkaan kalaa samalta syvyydeltä kuin treeneissä. Tähän on voinut vaikuttaa se, että esim. treeneissä keli oli täysin pläkätyyni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kala oli treeneissä hieman syvemmässä kuin kisassa joilloin tuuli hieman on sekoittanut vettä ja taivaskin on pilvessä. Ja varsinkin jos tälläistä keliä on jatkunut jo muutaman päivän verran. Taivavimmat uistelijat osaavat säätilojen muutoksien perusteella tehdä muutoksia omassa taktiikassaan jopa kesken kisan. Heillä on niin rautainen kokemus ja tietämys, että he osaavat ja tietävät mihin kalat ovat kenties menneet. Jos haluaa osallistua johonkin Cup-tyyppiseen kilpailuun on silloin osattava myös kelkoilla uistelu koska monissa Cupeissa on selkeästi painotettu kuha-aikaa ja nostettu kuhan kerrointa. Myös hauen alamittaa on kohotettu joka tekee säippäämisestä vaikeampaa mittakalojen saamisen kannalta. Mutta osaava raippamies saa joka kisasta sen verran kalaa, että pääsee yleensä pisteille ja näin hänellä on mahdollisuuksia kokonaistuloksissa. Monet eivät myöskään pidä säippäämistä edes uisteluna vaan kalojen hakemisena rannoista tai pikkukalojen kiusaamisena. Yhdessä Cupissa on jopa sellainen sääntö, että vapojen maksimipituus on rajoitettu 3m pituuteen. Tämä vain kertoo, että mikä on tehokkain pyyntikeino kaikista. Ja juuri tämä tehokkuus on miksi rantojenruoppaajat ovat usein kärkipäässä tuloksissa. Kova työskentely palkitaan ja jos on vielä käynyt harjoittelemassa oikein ei voi enää sanoa, että on pärjännyt tuurilla vaan kovalla työllä ja osaamisella. Kovimpia tuloksia säippääjät ovat saaneet legendaariselta Oulujärveltä, missä kahden päivän Hauki-EM uistelukilpailun voittotulokset lähentelevät 250kg tuloksia. Vuonna 2010 voittaja uisteli kertomansa mukaan todella, todella matalassa saaden kalaa n. 170kg. Vuoden 2011 kilpailun toinen oli sama mies saaden 210kg haukea veneeseen. Tällöin taktiikka lienee ollut sama. Heidän haukensa ovat olleet keskimäärin pieniä, mutta on olemassa myös kilpailuja missä säippäilijät ovat saaneet voittopussinsa isoista kaloista ja aivan rantamatalasta. Tästä esimerkkinä Karviajärvi-uistelu pari vuotta sitten, kun voittaja venekunta sai useita 5-6kg haukia veneeseensä ja lopputulokseksi kuuden tunnin kisassa 119kg. Tietystä tälläiset tulokset vaativat hyvän järven ja hyvällä järvelläkin lisäksi otollisen kelin, että hauki olisi maksimaalisen hyvällä ottipäällä.

Lopuksi

Hauen täsmäuistelu on siis äärimmäinen kalastusmuoto hauen pyytämiseen. Kalamiehillä tai -naisilla ei taida olla nykypäivänä enää mitään mitä he eivät tekisi kalojen saamiseksi. Harmi vain on, että säippäuistelijoita osittain jopa hyljeksitään ja heitä ei pidetä edes oikeina uistelijoina. Säipillä uistelijat kuulemma vain hakevat kalansa matalasta. Oma mielipiteeni on se, että täsmäpyynti on parasta mahdollista uistelua, sillä tällä tyylillä voi pärjätä todella pienellä kapasiteetilla ja kalustolla verrattuna siihen, että vetäisi aina selillä etsien isompaa kalaa. Ja mielestäni on oikein tehdä kilpailuissa kaikki mahdollinen, että voisi pärjätä.

Lähteet

Teksti: Eero Eerikäinen