Selkälokki

Selkälokki (Larus fuscus) on suuri, mustaselkäinen lokkilaji. Pääasiassa Suomessa esiintyvä nimialalaji, niin sanottu suomenselkälokki (Larus fuscus fuscus), on erityisen tummasiipinen.

Selkälokki2.jpg

Tuntomerkit

Selkälokki on lähes harmaalokin kokoinen, mutta sen siivet ja selkä ovat mustat sekä pää, kaula, rinta ja vatsapuoli valkoiset. Kirkkaankeltaiset jalat. Nokka on keltainen, ja siinä on punainen laikku. Selkälokki on pienempi kuin samannäköinen merilokki. Selkälokki eroaa merilokista myös sikäli, että selkälokin siivenkärjen valkoinen täplä on pienempi ja siiven takareunan valkoinen raita kapeampi kuin merilokilla. Selkälokin pituus on 50–60 senttimetriä, siipien kärkiväli 120–140 senttimetriä ja paino 500–1 200 grammaa. Koiras on hieman kookkaampi kuin naaras. Koiras painaa keskimäärin noin 850 grammaa, naaras noin 715 grammaa.

Ääntely

Äänet ovat harmaalokin tyyppisiä, mutta korkeampia ja nasaalivoittoisia. Kaklattaa nopeammin. Lännessä lintujen ääni kimeämpi kuin idässä.

Elinympäristö ja levinneisyys

Suomessa selkälokki pesii koko merialueella sekä osalla suurimmista järvistä. Merialueella runsain kanta on Pohjanlahdella, Perämerellä ja itäisellä Suomenlahdella. Saaristomeren ennen niin vahva pesimäkanta on taantunut pieneen osaan entisestä, ja ulkosaaristo on lähes tyhjentynyt selkälokeista. Järvikanta on keskittynyt Järvi-Suomeen. Pohjois-Suomessa kanta on harva ja laji puuttuu suurilta alueilta kokonaan. Pesintä tapahtuu usein harmaa- tai kalalokkiyhdyskunnissa, joskin yksittäispareja on melko paljon. Myös tiirakolonioissa on usein selkälokkipari. Selkälokkiyhdyskunnat ovat nykyisin melko pieniä, Saaristomerellä harvoin 30 paria suurempia. Selkälokki pesii mielellään metsäisillä pikkusaarilla.

Suomessa pesii noin 7 000 selkälokkiparia. Noin kaksi kolmasosaa kannasta pesii saaristossa. Euroopassa pesii 210 000–230 000 selkälokkiparia, joista Britteinsaarilla 83 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 680 000–750 000 yksilöä. Rengastettaessa jalkaan pannaan teräksinen rengas, jonka koko ilmaistaan kirjainkoodilla HT (poikanen) tai CT (aikuinen). Tuhansia suomalaisia selkälokkeja on rengastettu myös niin sanotulla lukurenkaalla, joka on muovinen, noin 30 millimetriä korkea putkirengas, johon on kaiverrettu lyhyt kirjaimista ja numeroista koostuva koodi. Koodin pystyy lukemaan kiikarilla tai kaukoputkella joskus jopa satojen metrien päästä.

Vanhin suomalainen rengastettu selkälokki on ollut 29 vuotta, 8 kuukautta ja 7 päivää vanha. Euroopan vanhin on brittiläinen 34 vuotta ja 11 kuukautta vanha yksilö.

Selkälokki on muuttolintu ja se pesii Atlantin Euroopan-puoleisella rannikkoseudulla ja Jäämerellä Islantia ja Pohjois-Venäjää myöten. Jäämerellä pesivä alalaji heuglini on hieman kookkaampi, ja sen selkä on tummanharmaa. Länsi-Euroopassa pesivän graellsii-alalajin selkä on tumman lyijynharmaa, ja sen siivenkärjet ovat mustat. Kumpaakin "tuhkaselkälokkialalajia" tavataan Suomessa, mutta aikuisten erottaminen on maastossa mahdotonta. Suomessa pesivät selkälokit talvehtivat pääasiassa Itä-Afrikassa, erityisesti Kenian, Ugandan ja Tansanian järvillä. Lukurengastuksen myötä lajin muutto- ja talvehtimistavoista on saatu paljon uutta tietoa. On havaittu, että muuttomatkallaan ne pysähtyvät ruokailemaan ja levähtämään Israelin kalanviljelyaltailla. Keväällä ensimmäiset vanhat linnut saapuvat säännöllisesti maaliskuun viime päivinä. Syysmuutto tapahtuu vaivihkaisesti elo–syyskuun aikana. Selkälokki on voimakkaasti vähentynyt ja se onkin uhanalaisluokituksessa ryhmässä vaarantuneet.

Lisääntyminen ja pesintä

Selkälokin pesä on selvästi pienempi kuin harmaalokin. Se on rakennettu kuivista ruohoista ja sammalista. Harmaalokkiyhdyskunnissa pesivien selkälokkien pesät ovat yleensä alempana, lähempänä vesirajaa, kuin harmaalokkien pesät, ja mielellään katajikon tai heinikon suojassa. Munia on kolme ja ne ovat hieman pienempiä kuin harmaalokin ja hieman suurempia kuin kalalokin. Muninta alkaa Etelä-Suomessa yleensä äitienpäivän tienoilla. Molemmat emot hautovat ja haudonta kestää lähes neljä viikkoa. Poikaset kasvavat nopeammin kuin harmaalokin ja ovat lentokykyisiä usein jo viisiviikkoisina eli etelässä heinäkuun alkupuolella. Nuori selkälokki voi olla vaikea erottaa nuoresta harmaalokista. Lentävän linnun parhaat tuntomerkit ovat valkea yläperä ja kokotumma käsisiipi. (Harmaalokilla yläperä on harmaan kirjava ja käsisiiven takareunassa on selvähkö vaalea "luukku".) Useimmat nuoret selkälokit pysyttelevät etelässä 1,5–2,5 vuotta. Nuori lintu saa aikuispuvun aikaisemmin kuin harmaalokki, usein jo kolmevuotiaana.

Ravinto

Selkälokin pääravinto on kala. Kaatopaikoilla vierailu on yleistynyt viime vuosina. Mökkiläisten tarjoamat ruuantähteet kelpaavat myös. Jotkut yksilöt voivat erikoistua munien ja poikasten syöntiin. Kaatopaikkojen kunnostus uhkaa vähentää kaikkia lokkilajeja entisestään.

Evoluutiotutkijat sanovat, että selkälokki ja harmaalokki ovat lajiutumassa erilleen toisistaan. Selkälokki ja harmaalokki eivät risteydy suoraan keskenään, mutta välimuotojen kautta risteytymistä tapahtuu. Niinpä harmaalokki on kehälaji selkälokin kanssa.

Lähteet

Sivua on viimeksi muutettu 21. lokakuuta 2012 kello 13.53