Taimenen perhokalastus

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
taimen

Taimenta koskista perholla

Taimenen perhokalastuksella on suuri historia ympäri maailmaa. Suomessa taimenta on perhokalastettu jo yli sata vuotta. Taimenta on istutettu ympäri suomea, jonka takia nykyään monella on mahdollisuudet päästä nauttimaan taimenen perhokalastuksesta. Taimenella on kaksi rotua, jotka määritetään niiden kasvupaikan mukaan. Kohteena voi olla järvitaimen tai meritaimen. Taimenen väri ja kuviointi vaihtelee eri vesistön mukaan. Järvitaimen liikkuu järven ja virran välillä ravinnon takia, sekä kutemisen takia. Myös meritaimenen voi tavoittaa virtavesistä sen kutuaikana, ja kylmän veden aikaan jokien suilta syönnökseltä kuoreparvien perässä. Meressä ja koskissa elävä taimen voi muistuttaa monella tavalla lohta ulkonäöltään, mutta taimenen kyljet ovat voimakkaammin ja laajemmalta alueelta täplitettyjä, kuin lohen. Taimenella pyrstön pää on suora, kun lohella on pyrstön päässä lovi, vaikka taimen on lohta kevyempi, sillä on isompi suu. Puroissa ja pienemmissä joissa taimenen yleisväritys on haalean ruskea. Järvitaimen kasvaa hieman meritaimenta hitaammin.
Järvi -ja meritaimenen alamitta on 60cm 67 leveysasteen (67º00'N) eteläpuolella ja 50 senttimetriä sen pohjoispuolella (n. 50 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen). Meritaimen vaeltaa useimmiten syönnökselle mereen ja järvitaimen järveen.[1] 1900-luvulla on saatu meritaimen, jonka paino oli 16,200kg ja suurin järvitaimen oli 15,150kg, eli taimenet voivat kasvaa todella suuriksi.
[2]

Mitä taimen syö?

Alle kaksi kiloa painava taimen syö äyriäisiä, pikkukaloja sekä mäkärän, päiväkorennon, vesiperhosen ja surviaissääsken toukkia. Taimen syö koskessa vesiperhosten ja toukkien lisäksi myös veden varaan joutuneita muurahaisia sekä maahyönteisiä. Kookkaammat yksilöt syövät ahvenia, särkiä, kuoretta sekä salakoita.
[3]

Millä välineillä koskelle?

Taimenen perhokalastuksessa käytetään usein AFTM 3-7 -luokan vapoja. Nymfikalastus ja larvastus painojen kanssa vaatii keskiraskaiden välineiden käyttöä, mutta pintaperhojen käyttäjä selviää hyvin AFTM 4-5 -luokan välineillä. Suuremmilla koskilla keskiraskaat välineet toimivat paremmin, kun taas pienvesistöissä toimivat paremmin kevyemmät välineet. Kelluva WF-siima sopii valtaosaan perhokalastustilanteista.
Päivisin kannattaa ottaa kevyempi vapa (AFTM 1-3) ja ohuempi perukekärki (0,13-0,20 mm) käyttöön ja neljän metrin pituinen perukesiima, sillä taimen on arka päivällä ja suurin osa taimenista vetäytyy varjosaan matalaan paikkaan lepäämään, mutta kumminki osa on ruokailemassa. Pohjasiimaa saa olla perhokelassa noin viisikymmentä metriä. Myös perhon kokoa voi pienentää arkuuden takia. Päivällä taimenen perhokalastus miellyttävää, koska suurin osa perhokalastajista jättävät kalastamatta. Taimenen aktiivisuuteen vaikuttavat veden- ja ilman lämpötila, lämpötila, ilmanpaine, valon määrä, tuuli sekä veden laatu.
Taimen liikkuu illalla aktiivisesti kuoriutuvien vesiperhosten lähettyvillä Kokenut perhokalastaja laittaa yleensä siiman päähän silloin streamerin tai suuremman pintaperhon. Kovassa virrassa käytetään tuuheaa perhoa ja pienemmässä virrassa taas hennompaa. Myös kosken alaosat kannattaa käydä kokeilemassa. Yöllä kannattaa uittaa lähinnä uppoperhoja, sekä myös streamereitä.
[4]

• Maalis-Huhtikuussa välisenä aikana käytetään sumukorennon, eli hankikorrin näköisiä perhoja
• Huhtikuun lopusta- juhannukseen välisenä aikana käytetään Ahvenen ja salakan värisiä streamereitä, sekä zonkereita, että myös muddlereita
• Juhannuksesta- heinäkuun loppuun välisenä aikana käytetään Nalle Puh tai Fluttering Stone nimisiä perhoja. Sekä nyfmejä, että larvoja, että myös muurahaisjäjitelmiä
• Heinäkuun lopusta- elokuun loppuun käytetään oranssin värisiä perhoja ja hares ear nimistä nymfiä, sekä vaaleita larvoja
• Loppu syksystä- vuoden loppuun välisenä aikana käytetään Värikkäitä streamereitä


MISSÄ JA MILLOIN TAIMEN LIIKKUU?

Maalis-Huhtikuu

Kevään auringonsäteet saavat sumukorennot heräämään ja kalamiehet koskien ääreen. Sumukorento on koskikorentoihin kuuluva hyönteinen, joka kuoriutuu Suomessa isoina massoina keväällä. Koskesta toukkia löytää rantojen ja kivien lähettyviltä, joihin kertyy niiden suosimia lahokasveja. Nahkansa sumukorennot luovat jään päällä, tai rannalla. Parveilu kestää usein, vain muutaman päivän, joten tyhjiä reissuja tehdään keväällä todella paljon, mutta oikeaan aikaan voikin saada todella paljon heinoja taimenia.
Perhokalastus tapahtuu aikuista sumukorentoa muistuttavilla pintaperhoilla, joissa on musta runko ja vaaleat siivet. Oranssin ja ruskean eri sävyjä kannattaa myös kokeilla ja kurkkuhäkilän käyttöäkin perhossa kannattaa kokeilla. Keväällä aikainen kalastusaika poikkeaa muista vuodenajoista täysin. Parhaiten taimenia on saatu iltapäivällä kello 13-16 välisenä aikana, jolloin ilmeisesti sumukorentoiden kuoriutuminenkin ilmeisesti tapahtuu. Kaufmann Stonella on hyvä valinta. Koskeeen pitää lähestyä todella hiljaa ja varoen, sillä taimenet ovat usein aivan rannan tuntumassa.
Etsi mahdollisimman paljon kuoriutuvia koskikorentoja ja heitä perhosi sekaan. Mikäli kuoriutumista ei ole havaittavissa, niin tuolloin kalastetaan ensin rannan lähellä olevien kasvien läheisyydestä ja sitten kivikkoiden tuntumasta. Aikuinen sumukorento on huono lentäjä, joka räpiköi vain vedenpinnassa. Kulkusuunta on poikkeuksetta rantaa kohti, joten viistätys rantaa kohti toimii usein huomattavasti paremmin, kuin vavan kelluttaminen virran mukana.

Kesän lähestyessä ja vesien lämmetessä siirrytään ruskeisiin ja oliivinharmaisiin perhoihin. Pintaperhot Elk Hair Caddis, joka on vesiperhosen näköinen ja Adams, joka on päivänkorentoa matkiva ovat kokeilun arvoisia valintoja, sekä vihreää vesiperhosen toukkaa muistuttavaa uppoperhoa kannattaa kokeilla.


Huhtikuun lopulta juhannukseen

Kirkkaimmat taimenet saadaan juuri loppukevään- alkukesän välisenä aikana. Kirkkaat meritaimenet nousevat jokiin ja järvien taimenet siirtyvät virtavesiin kutevien särkien, salakoiden, kuoreen ja ahvenen perässä. Varhain aamulla on yleensä paras kalastusaika. Perhon valinta on helppoa eli kalajäljitelmä streamereita. Ainoa valinta on, että mitä taimen käyttää sillä hetkellä ravinnokseen eli käytetäänkö salakka- vaiko ahvenstreameria. Huomattavasti enemmän ongelmaa on löytää taimen virtavedestä ja uittaa perhoa oikein.
Salakka-, särki- ja kuorestreameria uitetaan huomattavasti toisella tapaa, kuin ahven- tai simppustreamria. Keväällä jokeen ui ensimmäiseksi kuoreet ja heti kuoreiden perään tulevat salakat, sekä hieman myöhemmin särjet. Nämä kalat uivat todella lähellä rantaa ja lepääväy välillä kivien tai kivikkoiden alapuolella. Luonnollisesti myös taimenet lepäävät siellä. Kivet, joiden lähelle pääset joko rannalta tai kahlaamalla kalastetaan roikottamalla isokokoista streameria paikallaan aivan pinnassa kuohujen seassa. Taimen kyllä näkee perhon ja nousee sen ottamaan, kun malttaa itse tehdä pientä houkutusliikettä pari minuuttia. Kivet joiden taakse ei ylety kuin heittämällä kalastetaan tarkoilla ja toistuvilla heitoilla kauempaa. Oletettuun paikkaan heitetään streameri ja kahden metrin ajelehtimisen jälkeen heittoja toistetaan samaan kohtaan noin 8 kertaa. Taimen iskee perhoon jo yleensä kolmannen, tai neljännen heiton kohdalla. Vapaa pidetään korkealla, jottei virran paine vedä siimaa ja samalla perhoa entistä lujempaan alavirtaan.

Mikäli taimenet eivät olekaan kivien takana vaan keskivirran reunoilla, muutetaan kalastusta seuraavanlaiseksi. Streameri heitetään viistottain ylävirtaan ja yritetään pitää perho mahdollisimman pitkään virran reunassa, apuna käyttäen korjausheittoja. Kirkkaita kaloja jäljittelevien streamerien käytössä on tärkeintä, että perhoa uitetaan mahdollisimman lähellä pintaa.
Viimeisenä koskeen nousevat ahvenet, jotka ovat taimenien herkkuja. Yleensä Keski- ja Eteläsuomessa ahventen nousu tapahtuu toukokuun puolenvälin- toukokuun lopulle. Ahvenet nousevat myös rantojen lähellä tai virtojen reunoja pitkin. Reitit ovat yleensä joka vuosi samat, eli jos olet edellisvuonna nähnyt jossain kosken osassa runsaasti pikkuahvenia, niin mene sinne ensin. Ainoa poikkeus muihin nousijoihin, on että ahven nousee aivan pohjan tuntumassa. Ahvenstreameri onkin usein painotettu, tai kalastaminen tapahtuu uppoperukkeilla, tai haulilla painotetuilla perukkeilla. Upposiimoja kannattaa välttää jos vain mahdollista, koska perhon heittely ja tuntuma kärsivät todella paljon Ahvenstreameri heitetään ylävirtaan, jotta perho saadaan vajoamaan aivan pohjan lähettyville. Painotusta käytettäessä tuntuma perhoon yritetään säilyttää aika ajoin kädellä siimaa sisään päin vetämällä.

Hyvä huomio on streamerin valinnassa on nopeasti virtaavat vedet vaativat korkeasiipiset streamerit ja hitaammissa virroissa toimivat paremmin matalasiipiset streamerit. Korkean tulvaveden aikana kannattaa myös kokeilla zonkereilla ja muddlereilla niiden elävän uintinsa vuoksi.

Juhannuksesta Heinäkuun loppuun

Taimenta perinteisesti pyydetään juhannuksesta alkaen pintaperholla. Mikä on sen hienompaa, kun saada taimen itse sidotulla pintaperholla, vaikka taimenet käyvätkin popsimassa hyönteisiä pinnalta. Saaliit saattavat lisääntyä, kun vaihtaa nymfiperho pintaperhon tilalle. Aivan pintakalvon alapuolella uitettu nymfi on ollut monta kertaa parempi, kuin pintaperho, että se on pakko vain uskoa.
Jos taimenet tuikkivat paljon, niin silloin kannattaa kalastus aloittaa silti pintaperholla. Monien taimenten saanti pintaperholla on harvinaista, sillä massakuoriutumisia osuu kohdalle Suomessa harvoin, joten jos taimenet eivät heti ota pintaperhoon kannattaa vaihtaa tilalle painottamaton nymfi. Nyfmillä kalastus on helpointa nivoissa ja tyynemmissä vesissä. Sorapohjat, pikkukivikot ja kaatuneiden puunrunkojen läheisyydet ovat taimenien ruokailupaikkoja. Heitto suunnataan lyhyenä ylävirtaan ja vapa alas. Käsin vedetään siimaa sisään virran mukana. Vapaa nostetaan samalla hieman pystyyn, jotta löysää siimaa ei jää liikaa ja tärpit huomaa helpommin. Indikaattorin käyttö perhon edellä on suositeltavaa tuolloin etenkin aloittelijalle.
Mikäli taimenet eivät ota vieläkään perhoon, niin seuraavaksi siiman päähän kannattaa sitoa painotetut nymfit. Kalastustekniikka on sama, mutta nymfin annetaan vajota aluksi pohjan tuntumaan. Nymfin nosto irti pohjasta uittamisen loppuvaiheessa saa keskikesän taimenen usein innostumaan ottamaan. Mikäli muut konstit on kokeiltu, myös epätasaiset nykimiset siimasta parantavat myös taimenten ottihalukkuutta. Kalojen muuttuessa haluttomaksi, myös peruketta kannattaa ohentaa ja pidentää. Kalastus aika sijoittuu alkuillasta aina pimeän tuloon asti.


Heinäkuun lopusta Elokuun loppuun

Loppukesä, eli lähinnä heinäkuun loppu ja elokuun lopun välisenä aikana. Iso taimen sulkee suunsa. Tähän on syynä se, että vedet ovat liian lämpimiä. Taimen lähtee laiskasti nopeasti viilettävän perhoon perään tai nousee harvoin pintavesiin. Tehokkainta on kalastaa tämä aika larvoilla, tai muilla painotetuilla perhoilla läheltä pohjaa. Kannattaa kokeilla kolmen larvan, tai nymfin letkaa, jossa painavin larva on siiman päässä ja kaksi muuta lyhyinä sivutapseina, noin 20-30 sentin välein.
Taimenet piiloutuvat kosken kovavirtaisimpiin kohtiin ja syviin monttuihin. Osa taimenista siirtyy järvien syvänteisiin, mutta ne saattavat tehdä yöllä ravintovaelluksen mataliin vesiin. Peruke painotetaan hauleilla, tai käytetään kuulapääperhoja. Suositeltavaa on tehdä lyhyitä heittoja ylävirtaan. Painoa tulee olla niin paljon, että larvat kulkevat pohjan lähettyvillä. Tärpit seurataan katsomalla siimaa ja jokaiseen siiman pysähdykseen tulee reagoida vastaiskulla. Usein siiman pysähdys on pohjatärppi, mutta välillä se tarkoittaa kalaakin. ::Hyönteiselämää pitää seurata myös tarkasti, sillä lämpimän kesäpäivän jälkeen tapahtuu usein hyönteisten kuoriutumisia yleensä jo ennen auringonlaskua. Silloin pitää reagoida nopeasti ja vaihdettava siiman päähän tarkka jäljennös kuoriutumassa olevista hyönteisistä.


Syyskuusta vuoden loppuun

Syksy on huomattavasti parempaa aikaa taimenen perhokalastukselle, kuin kesä. Suurin osa vesistöistämme ovat kuturauhoitettuja, mutta hyviä saaliita saadaan, myös kutuajan jälkeen vielä marraskuussa. Vesien jäähtyessä ja kutuajan lähestyessä suuret taimenet tulevat takaisin virtavesiin ja syövät ahkerasti. Streamerit ovat hyviä tuolloin, koska niissä on kokoa, sekä myös ärsytysvärejä, esimerkiksi kirkkaan keltaista, tai punaista.
Syksyllä poikkivirtaan uitetut streamerit ovat ottaneet todella kookkaita taimenia. Salaisuus lienee aktiivisessa uittotekniikassa, eli käsin, tai vavan nokalla annetaan reipasta uittoa perholle. Taimenen saa usein ottamaan perhoon poikkeukselliselta uittosuunnalta, eli esimerkiksi matalasta syvää kohti uittaminen.
Sitä pidemmälle syksyä mennää ja vedet jäähtyvät todella paljon, silloin iltasyönti jää heikommaksi, kuin keskipävä. Keskipäivällä voi saada runsaitakin taimen saaliita. Loppusyksystä taimenet siirtyvät talvea varten aina syvemmälle, eli kun syyskuussa voi pärjätä vielä ilman painotusta, niin marraskuussa perho on saatava jo parin metrin tuntumaan virtavesissäkin. [5]


Lähteet

http://www.luonnossa.net/Kalastus/Taimenen_perhokalastus/taimenen_perhokalastus.html

http://kalakerho.net/taimenenperhokalastus.php

http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/?lang=fi&svk=296