Viehevalinta hauen heittokalastuksessa

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bete Krokodil on legendaarinen uistin hauen heittokalastuksessa. Erityisesti 18 ja 23 gramman mallit ovat suosittuja. Kuvassa 23-grammainen malli tunnetuimmassa värissä (sinihopea).

Viehetyypit

Suurimmalla osalla viehetyypeistä uintiliike syntyy jo suorakelauksella, eivätkä ne välttämättä vaadi erityisiä uittokikkoja kalastaakseen. Näitä ovat vaaput joissa on uintilevy, lusikat, lipat sekä ns. haaralippajigit (spinnerbaitit). Lisäksi on kasvava joukko vieheitä, joita kalastajan tulee tietoisesti uittaa kelausrytmin muutoksilla tai vavalla nykien. Näitä ovat esim. jerkit, pintavaaput, perinteiset jigit ja 2010-luvulla yleistyneet isot kumivieheet, joita myös "shadeiksi" kutsutaan.

Markkinoiden viehetarjonta on nykyisellään valtava, ja periaatteessa kaikki noin 5 – 40 cm:n vieheet voivat kelvata hauelle jossain tilanteessa. "Parasta" viehettä ei voidakaan määritellä näin netin äärellä etukäteen, vaan viehevalinta tehdään vesillä aina tilannekohtaisesti, olosuhteet huomioiden. Seuraavassa käyn läpi asioita, jotka vaikuttavat viehevalintaan.

Päivän aikana uitetut vieheet kuivumassa ennen rasioihin pakkaamista. Viehepaljous kertoo, että kyseisenä päivänä ottivieheen löytäminen on teettänyt töitä.

Olosuhteet kalapaikalla

Saaliinsaannin kannalta on yleensä oleellista, että viehe saadaan kulkemaan lähellä pohjaa mahdollisimman pitkän matkaa kelauksesta. Varsinkin heikommalla otilla sekä hyvin kylmän veden aikaan hauki harvemmin nousee pohjasta hakeakseen liian ylhäällä kulkevan vieheen. Joka heittopaikalla valitaan siis ne vieheet, jotka uivat sopivalla syvyydellä. Opettele tuntemaan omien vieheidesi uintisyvyydet, ainakin suurin piirtein! Suurin osa haukivieheistä ui virittämättöminä ja normaalikelauksella noin 1 – 3 metrin syvyydellä, mutta alle metriin ja yli kolmeenkin sopivia isoja vieheitä alkaa olla tarjolla.

Uintisyvyyden ohella haukivieheeltä vaaditaan joskus muitakin ominaisuuksia, jotta kalastus olisi tuloksellista. Tyypillinen esimerkki vesiltä on runsas vesikasvillisuus, joka pahimmillaan rajoittaa käyttökelpoisten vieheiden määrää melkoisesti. Ruohosuojatut vieheet ovatkin varsinkin sisävesihauestajalle "pakollisia". Huonoimmin rehujen seassa selviävät monikoukkuiset vaaput ja jerkit, joiden ominta käyttöaluetta ovatkin kasvustojen reuna-alueet ja selvä avovesi.

Ruohosuojatut vieheet - tässä tapauksessa Rapala Minnow Spoon - ovat kesäkalastuksessa usein tarpeellisia. Kuvasta käy hyvin ilmi se, että tilanteessa oikean ottivieheen hauki ottaa epäröimättä kunnolla kitaansa.

Sääoloista kova sivu- tai vastatuuli voi vaikuttaa viehevalintaan. Kokoonsa nähden painavat ja solakat vieheet, kuten lusikat, ovat tuulikeleillä vaappuja helppoheittoisempia. Onneksi on saatavilla myös hyväheittoisia vaappuja, joiden sisällä on eräänlainen painonsiirtosysteemi vakauttamassa vieheen lentoasentoa.

Oman haasteensa kalastukselle asettaa hyvin samea vesi. Kun hauki ei näe kuonoaan pidemmälle, sen on helpompaa paikallistaa viehe joka etenee vedessä "kuuluvasti". Heikon näkyvyyden vedessä ovat käyttökelpoisia voimakasuintiset vieheet, kuten moniosaiset vaaput, ohutpeltiset leveät lusikat sekä kookkaat lipat. Vieheen sisällä voi olla räminäkuulia ääntä pitämässä. Vieheen kokoakin voi hieman kasvattaa totutusta.

Vieheen erottumista parantaa myös näkyvä väritys. Väreistä lisää jäljempänä.

Veden lämpötila ja vieheen uitto

Kala on vaihtolämpöinen eläin, jonka aktiivisuus riippuu suuresti veden lämpötilasta. Kylmässä vedessä kalan elintoiminnot ja liikkuminen rauhoittuu kesäisestä, mikä on hyvä ottaa huomioon viehevalinnoissakin. Käytä alkukeväällä sekä loppusyksyllä – talvella vieheitä, joiden uintiliike syntyy jo hitaalla kelauksella. Pohjan tuntumasta kalastaminen on vielä tärkeämpää kuin kesällä. Hitaasti uittamiseen sopivat vaaput, jotka kelausta pysäytettäessä jäävät leijumaan paikoilleen (suspending) tai eivät mielellään ainakaan uppoa tai kellu kovin hanakasti. Monet jerkit ovat myös käyttökelpoisia kylmän kauden vieheitä, koska niitä voi uittaa rauhallisen katkonaisesti. Syvemmillä (yli 3 m) paikoilla käyttökelpoisia alkavat olla perinteiset kalan- ja toukanmalliset painopääjigit. Niiden paino valitaan kalapaikan syvyyden mukaan siten, että niillä saadaan uitossa juuri ja juuri kosketus pohjaan. Liian raskaalla jigillä uittamisesta tulee nopeaa tempomista, joka toimii lähinnä kesällä jos on toimiakseen. 2010-luvulla muotiin tulleet isot, 15 – 30 cm kumivieheet ovat kalan ja luikeron mallisina erinomaisia kylmän kauden haukivieheitä, sillä kumin oman painon (~50 - 150 g) ansiosta jigipäätä ei tarvita, jolloin isoakin 15 – 40(!) cm "lötköä" pystyy käyttämään metrin syvyisissä vesissä ongelmitta.

Veden lämpötilaan liittyy myös yleinen kelausnopeus. On ymmärrettävää, että kylmässä vedessä haukea tulee yleensä parhaiten hitaalla kelauksella. Veden lämmetessä nopeutta voi kasvattaa. Kesällä viehettä voi joskus kokeilla kelata niin nopeaa kuin sen uintiliike sallii: hauki saa halutessaan nopeastikin uitetun vieheen helposti kiinni. Hyvin hidas kelaus voi olla toki kesälläkin joskus tehokeino, mutta yleisesti uitto saa olla lämpimässä vedessä melko nopeaa.

Yleisen kelausnopeuden huomioimisen lisäksi vieheen uittorytmiä kannattaa vaihdella joka kelauksen aikana, vaikka kyseessä olisi viehe joka ui pelkällä suorakelauksellakin. Kun katsoo vedessä olevia pikkukaloja, huomaa että ne eivät suinkaan ui suoraviivaisesti, vaan pysähtelevät ja vaihtelevat suuntaansa tämän tästä. Viehekin kalastaa paremmin, kun yksitoikkoisen veivauksen sijasta kelausta kiihdytellään ja hidastellaan. Erityisen tärkeää on mahduttaa joka kelaukseen myös useita lyhyitä pysäytyksiä. Hauki iskee usein juuri pysäytyksessä tai välittömästi sen jälkeen, kun uistin lähtee taas liikkeelle. Viimeinen pysäytys kannattaa tehdä silloin, kun viehe on tulossa jo lähellä kalastajaa: viehettä seuraillut hauki voidaan saada iskemään vielä silloinkin, kun siimaa on ulkona vavankärjestä enää muutama metri. Kelausta pysäyttelemällä on myös mahdollista pitää uppoavat vieheet pohjan läheisyydessä paremmin kuin tauotta kelaamalla. Jerkkien teho perustuu paljolti siihen, että niitä uitetaan epäsäännöllisen nykivästi. Ainoastaan tavallisia lippauistimia käytettäessä vieheen pysäyttely ei ole kannattavaa, koska tällöin lipan pyöriminen loppuu ja viehe lakkaa houkuttamasta kalaa. Näiden lippojen uittaminen tulisikin hoitaa lähinnä kelausnopeutta vaihtelemalla.

Markkinoilla on kuitenkin tarjolla muutamia ns. painopäälippoja. Peruslipoista poiketen niiden paino-osa on vieheen pyörivän lehden etupuolella. Painopäälippa ei lopeta pyörimistään vajotuksessakaan, ja riittävän raskaalla mallilla voi kalastaa tarvittaessa huomattavasti perulippoja syvemmältä.

Vieheen uiton elävöittämisen voi hoitaa kelauksen sijasta yhtä hyvin myös vavalla nykien. Jotkut hoitavat uittamisen sekä kelalla että vavalla. Kokeile ja valitse itse, millainen "käsiala" sopii sinulle parhaiten.

Vieheen koko

Haukea on mahdollista saada hyvin monenkokoisilla vieheillä. Tässä artikkelissa keskitytään perushauen pyyntiin, joten suurimmat haukivieheet voidaan jättää tässä käsittelemättä. Vaikka pikkuhauki voi iskeä ahneimmillaan jopa lähes itsensä mittaiseen vieheeseen, kalastus on kuitenkin tuloksekkaampaa kohtuullisen kokoisilla vieheillä.

Käyttökelpoisia ovat noin 10 - 40 gramman lusikat, nro 2 - 5 lipat sekä 7 - 15 cm vaaput, jerkit, jigit ja muiden viehetyyppien edustajat. Tämän kokoluokan vieheiden uintisyvyys on perushauen olinpaikoille sopiva, ja kooltaan nämä vieheet ovat myös helposti heitettävissä useimmilla vavoilla. Ainoastaan kokoskaalan yläpään vaaput ja jerkit saattavat olla tavalliselle virvelille ylipainoisia.

Haukivieheen kokovalintaa voi miettiä myös sen mukaan, minkä kokoista kalaa ollaan tavoittelemassa. Esim. vaapuista, jerkeistä ja lusikoista puhuttaessa sopiva vieheen mitta on noin hauen pään mitta tai 2/3 siitä. Hauen pään mitta on puolestaan noin 1/4 kalan ruumiinmitasta. Jos esimerkiksi reilun kilon painoisen ja noin 60-senttisen hauen vatsasta löytyvät saaliskalat ovat usein noin 10 – 15 cm mittaisia, saman kokoluokan vieheetkin ovat käyttökelpoisia. Viehekoon pienentämistä voi kokeilla silloin, kun kalat tuntuvat suhtautuvan isompiin vieheisiin kriittisesti.

Kannattaa myös huomioida vieheen muoto ja uintitapa. Muodoltaan pullukka ja raju-uintinen viehe vaikuttaa kalan silmissä kookkaammalta kuin saman mittainen, mutta kapea ja pieniliikkeisempi viehe.

Veden lämpötila tulee tietää vieheen kokoa valittaessa. Kylmän veden aikana hauki yrittää käyttää mahdollisimman vähän energiaa ravintonsa etsimiseen. Tämän vuoksi myöhään syksyllä ja aikaisin keväällä, veden ollessa alle 10 asteista, hauelle kelpaavat erittäinkin suuret vieheet. Kesän lämpimissä vesissä hauella on energiaa iskeä myös pieniin ohi lipuviin vieheisiin.

Vieheen väri

Aiemmin oli puhetta siitä, että kaikenlaiset viehemallit ovat käyttökelpoisia tilanteen mukaan. Sama periaate pätee väreihinkin. Kalastajien kesken puhutaan ns. päivän väristä, eli yhdestä tai useammasta vieheväristä joilla kunakin päivänä tulee parhaiten kalaa. Vesillä tapahtuvien värikokeilujen merkitystä ei kannata väheksyä, sillä toimivan viehevärin löytyminen näkyy kiistatta kalantulossa.

Värinvalinnassa kannattaa muistaa se, että hauki näkee kaikki viehevärit aina jotenkin. "Ottivärissä" onkin kyse sellaisesta väristä, joka näyttää kalalle oikealta kyseisissä valaistusolosuhteissa. Valon määrä eli näkyvyys pinnan alla onkin ehkä tärkein asia, minkä pohjalta kalastaja lähtee vesillä tekemään värikokeiluja. Kalapaikalle saavuttaessa huomioidaan päivän säätila, eli onko nyt aurinkoista, pilvipoutaista vai synkeän pilvistä? Entä veden väri, onko se kirkkaan läpinäkyvää, samentunutta vaiko kenties rusehtavaa, kuten esim. sisävesillä usein on. Kun uistin itsessään on väriltään sama päivästä toiseen, on ymmärrettävää, että se ei voi kalastaa aina yhtä tehokkaasti erilaisissa olosuhteissa. Jollakin viehevärillä voi tulla hyvin kalaa vaikkapa aurinkoisina päivinä kirkkaassa vedessä, mutta siirryttäessä samean veden alueelle tai sään synkentyessä ottiväri voi olla sinä samana päivänä jokin toisenlainen. Fiksu kalastaja varautuu siksi erilaisiin olosuhteisiin hankkimalla suosimiinsa viehemalleihin riittävästi värivaihtoehtoja.

Yleissääntönä värinvalinnassa "kirkkaaseen veteen vaaleaa, tummaan tummempaa" on varsin hyvä lähtökohta. Sama periaate käy oikeastaan säätilaankin, eli "kirkkaalla säällä kirkkaampaa väriä" jne. Kun hauki näkee hyvin, siis veden ollessa kirkasta, ottivärit ovat usein melko luonnollisia, saaliskaloja jäljitteleviä sävyjä. Vieheen tummuus valitaan tällöin sään perusteella, eli aurinkoisena päivänä toimii keskimäärin vaaleampi "luonnonväri" ja pilvisenä tummempi. Joinakin päivinä haukea kiinnostaa vieheiden metallinen tai hileinen välke, jolloin kiiltävät kulta-, hopea- tai kromipintaiset vieheet antavat hyvin kaloja. Heikompina ottipäivinä voimakas välke voi tosin olla kaloille "liikaa", jolloin parempiin tuloksiin voi päästä vaatimattomammilla väreillä.

Savipohjaisilla alueilla, jokisuissa ja joskus muuallakin vesi voi olla sameaa kovien tuulten vuoksi, jolloin näköolosuhteet pinnan alla heikentyvät. Sisävesillä vastaavasti veden rusehtavuus voi hämärtää vedenalaista maailmaa ympäri vuoden. Hauki on ensisijaisesti näköaistillaan saalistava olento, joten värittyneessä vedessä kalastajan kannattaa tehdä viehe paremmin erottuvaksi käyttämällä voimakkaampia viehevärejä. Savisessa vedessä räikeät keltaisen, vihreän, mustan ja valkoisen tyyliset "ärsytysvärit" saattavat olla tällöin kalan silmissä sopivasti erottuvia ja kiinnostavia, kuten metalliväreistä "keltaiset" messinki ja kulta. Ruskeassa vedessä ottavat sävyt ovat usein punaisen-oranssin ja kuparin suuntaisia. Vieheen erottuvuutta auttaa värin selkeä kontrasti, kuten tumma ahvenraidoitus vaalealla pohjalla, minkä voi halutessaan taiteilla vieheisiinsä vaikkapa vedenpitävällä tussilla. Räikeillä pelleväreillä sattaa saada kaloja toisinaan kirkkaammistakin vesistä oikein pimeinä pilvipäivinä ja kalan ollessa hanakalla otilla, mutta varovaiselle kalalle liika värikkyys voi olla kuitenkin jo liikaa. Kun kala näkee vedessä kauaksi, se voi olla joskus valikoiva.

Kalastajan kannattaa varautua myös siihen, että ottavat viehevärit vaihtuvat hiljalleen myös kalapäivän aikana. Syy on yksinkertaisesti kellonajassa, eli valon määrä pinnan alla muuttuu päivän edetessä iltaan. Jokin iltapäivästä kokeilujen kautta löydetty ottiväri menettää usein tehojaan jossain vaiheessa iltaa, minkä kalastaja tulkitsee liian usein "syönnin loppumiseksi", vaikka kalantulo voisi jatkua värikokeiluja jatkamalla. Aurinkoisen päivän iltana ottivärit alkavat aika usein vaihtua punertavampaan suuntaan, johtuen auringon painumisesta taivaalla ja valon sävyn muuntumisesta. Punaisen sävyt ovat kokeilemisen arvoisia haukivärejä muulloinkin synkissä olosuhteissa, kuten myöhään syksyllä pilvisinä päivinä kirkkaassa vedessä.

Joka kalapäivän alkupuolella kannattaa selvitellä haukien värimieltymykset tarjoamalla pinnan alle sekä luonnollisia että räikeämpiä vieheitä, tummaa ja vaaleaa, kiiltävää ja himmeämpää ja antaa kalojen kertoa, mistä ne tänään pitävät. Eri viehevärien toimivuuden huomaa varsin nopeasti, jos ylipäätään ollaan kalapaikoilla. Oikeaan vieheväriin kala ottaa aina halukkaasti ja kunnolla, "vähän sinne päin" olevan värin kohdalla kala vain tökkii tai seurailee viehettä, ja vastaavasti täysin väärällä värillä ei tapahdu mitään. Jos viehettä siis saa kaivella tärppien jälkeen hauen kidasta saakka, ottiväri on löytynyt. Yksi ottiväri säilyttää "tehonsa" joskus jopa koko päivän, mikäli sääolosuhteet ja veden väri eivät muutu jyrkästi, mutta usein yhdellä värillä tulee kalaa hyvin muutamien tuntien ajan. Tärppien harventuessa ja kalojen alkaessa lähinnä tökkiä viehettä on kalastajan aika ruveta taas etsimään uutta ottiväriä. Kokemuksen karttuessa kalastajan värisilmä kehittyy hiljalleen, eli hänestä tulee parempi "arvaaja", jolloin kalapäivän alkaessa viehevalinnat alkavat osua paremmin kohdalleen ja ottivärien löytämiseenkin pääsee nopeammin kiinni kuin harrastuksen alkuvaiheessa.

Vieheiden koukuista

Koukkujen terävyys on tärkeää kaikessa kalastuksessa. Hauenkalastuksessa se on erityisen tärkeää, sillä kovasuisena kalana hauki ei yksinkertaisesti jää kunnolla kiinni tylsiin koukkuihin. Kalan tarttumiseen vaikuttavat toki muutkin asiat, kuten vastaiskun voimakkuus sekä vavan ja siiman jousto, mutta koukkujen terävyys on aina asia jonka laiminlyönti näkyy nopeasti tärpistä tarttumattomien ja väsytyksessä "itsestään" karkailevien kalojen muodossa.

Pidä siis koukuistasi huolta. Tarkista niiden terävyys myös uusista vieheistä, sillä monet viehevalmistajat käyttävät koukkuja jotka ovat jo valmiiksi tylsiä. Terävyys tulee tarkastaa myös pohjatärpin ja saatujen kalojen jälkeen. Koukut ovat kulutustavaraa, ja ne tylsyvät käytössä siinä missä muutkin teräaseet. Hanki koukunteroitin, ja muista myös käyttää sitä. Teroittimia saa kalastustarvikeliikkeistä. Mielestäni parhaita haukikoukkujen käsittelyssä ovat ns. timanttiviilat. Paha kivitärppi voi pilata koukun teroituskelvottomaan kuntoon jopa kerralla, joten vaihtokoukkujakin olisi hyvä pitää mukana.

Terävyyden tarkistaminen käy helposti: Vedä koukkua kynttäsi vasten kärki edellä loivassa kulmassa, samalla kevyesti painaen: jos koukku on kunnolla terävä, se pureutuu kynteen heti. Tylsempi koukku vain naarmuttaa kynttä, ja oikein tylsä vain luistelee kynnen pinnalla yrittämättäkään tarttua.

Koukkujen laatua ja terävyyttä arvostaville kalastajille on tarjolla kemiallisesti teroitettuja koukkuja. Merkeistä tunnettuja ovat mm. Gamakatsu, VMC ja Owner. Ne ovat peruskoukkuja hieman hintavampia, mutta rahoilleen saa vastineeksi valmiiksi huipputerävän koukun. Kemiallisesti teroitetuissa koukuissa väkänen on usein myös varsin pieni, joten se on poistettavissakin pihdeillä helposti haluttaessa valmistaa väkäsettömiä koukkuja pyydä&päästä -kalastusta ajatellen.

Aiheesta muualla

Suomen Haukiseura