Ympäristönmuutosten vaikutus kalastoon

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä on suositeltu sivu
Haitallinen ymparistolle.jpg

Kalaston elinoloihin ja levinneisyyteen vaikuttavat olennaisesti ilmastolliset tekijät, jotka säätelevät mm. veden lämpötilaa. Maamme on pohjois-etelä-suunnassa pitkä, joten Suomessa elää toisaalta kylmiin pohjoisiin vesiin sopeutuneita lajeja ja toisaalta sellaisia eteläisiä lajeja, jotka elävät Suomessa levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Näin ollen esimerkiksi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa vähitellen siten, että kylmässä viihtyvät lajit vetäytyvät pohjoisemmaksi ja lämpimässä viihtyvät levittäytyvät etelästä laajemmalle alueelle maahamme.


Veden lämpötilan nousu kesällä johtaa esimerkiksi järvissä siihen, että lämpimän pintaveden määrä kasvaa ja viileän alusveden vähenee. Pintaveden ja alusveden rajaan jäävä harppauskerros painuu syvemmälle. Harppauskerroksessa lämpötila laskee nopeasti syvemmälle mentäessä ja lämpötilaerosta johtuva pintaveden ja alusveden tiheysero pitää ne erillään. Mitä lämpimämpi kesä, sitä syvemmälle harppauskerros painuu ja sitä huonommin pintavesi ja alusvesi sekoittuvat. Alusveteen saattaa tulla happipulaa, mikä vaikeuttaa viileissä syvänteissä viihtyvien kalojen elämää. Samanaikaisesti pintaveden levä- ja planktontuotanto kasvaa, mikä taas edistää pintavedessä viihtyvien kalojen hyvinvointia. Kuolleet levät ja muu eloperäinen aines vajoavat pintavedestä alusveteen ja kuluttavat hajotessaan happea heikentäen edelleen alusveden tilaa.


Lämpötilan ohella kalojen elinoloja ja levinnäisyyttä muokkaavia ilmastollisia tekijöitä ovat esimerkiksi talven pituus, joka vaikuttaa vesistöjen jää- ja lumipeitteeseen, sekä sadanta, joka taas vaikuttaa vesistöjen pinnankorkeuteen ja jokien virtaamaan. Talveen sopeutuneilla kaloille pimeä jääpeitteinen aika merkitsee yleensä kasvun hidastumista ja lepoa. Talvien lyhyneminen kiihdyttää kalojen kasvua ja koko elämänrytmiä, mikä voi merkitä esimerkiksi kalojen eliniän lyhenemistä.


Sateiden aiheuttaman virtaaman kasvu puolestaan lisää vesistöihin valuma-alueelta huuhtoutuvien ravinteiden määrää ja sitä kautta rehevöittää vesistöjä. Itämereen valuvien jokien virtaama vaikuttaa myös Itämeren rannikkovesien suolapitoisuuteen. Toisaalta jokien virtaaman kasvu helpottaa esimerkiksi lohikalojen kutunousua.


Koko Itämeren suolapitoisuutta säätelevät kuitenkin eniten suolavesipulssit, joita saapuu Itämereen aika-ajoin Pohjanmereltä Tanskan salmien kautta. Suolapulssien taajuus ja voimakkuus on riippuvaista Pohjanmeren ja Itämeren yllä liikkuvien matalapaineiden reiteistä ja voimakkuudesta, joihin ilmaston muutoksella voi olla suurikin vaikutus. Myös Atlantin vuorovesirytmi vaikuttaa Itämereen purkautuvan valtameriveden määrään.

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Rehevöityminen aiheuttaa muutoksia vedenalaisessa ympäristössä.

Ilmastonmuutos koskettaa kaloja siis moninaisesti. Rannikkovesissämme tulevat todennäköisesti yleistymään sellaiset lajit, jotka eivät siedä korkeita suolapitoisuuksia ja jotka hyötyvät vesien rehevöitymisestä ja sameutumisesta. Tälläisiä ovat useimmat särkikalat- ja ahvenkalat. Esimerkiksi särjen lisääntyminen helpottuu olennaisesti, jos sen kutulahdissa veden suolapitoisuus jää alle kahden promillen. Toisaalta monien mereisten kalalajien lisääntyminen vaikeutuu suolapitoisuuden laskiessa.


Itämeren suolapitoisuudella ja rehevyydellä on merkitystä lisääntymisen ohella myös kalojen ravintoon. Makean veden planktonäyriäiset ovat usein pienempiä kuin mereisessä ympäristössä viihtyvät planktonäyriäiset ja siksi huonompaa ravintoa esimerkiksi silakalle, jonka on havaittu nälkiintyvän Itämeren suolapitoisuuden laskiessa.


Ympäristöolojen muututtua epäedullisiksi kalat voivat kadota hyvinkin nopeasti. Sen sijaan kalojen levittäytyminen uusille elinalueille on hidasta. Linnut ja hyönteiset lentävät helposti uuteen paikkaan, mutta kalojen pitää uida. Meressä ja järvessä kulku on esteetön, mutta levittäytyminen vesistöstä toiseen ei onnistu muuten kuin uimalla alas mereen ja nousemalla ylös toiseen vesistöön. Ihminen on tehostanut kalojen levittäytymistä siirtämällä luonnonkaloja ja istuttamalla viljeltyjä kaloja uusiin vesiin. Kaloja on kulkeutunut uusille alueille myös tahattomasti esimerkiksi laivojen painolastivesien mukana.


Kalojen elinympäristöä on muokattu huomattavasti esimerkiksi vaelluskalajokia patoamalla tai jätevesiä päästämällä. Tästä syystä monet vaelluskantamme ovat uhanalaisia tai taantuneita. Myös keinolannoitetuilta maa- ja metsätalousmailta valuvat ravinnepitoiset vedet vaikuttavat vesistöjen tilaan. Rehevissä vesissä viihtyvät erityisesti särkikalat.


Kaloja elää keskellä kaupunkiakin, jopa pienissä kaupunkipuroissa. Niissä on useita patoja ja pitkiäkin putkiosuuksia, jotka saattavat vaikeuttaa kalojen kulkua. Laajoilta asfalttialueilta valuvat sadevedet sisältävät monenlaisia epäpuhtauksia ja heikentävät kaupunkipurojen vedenlaatua. Onneksi kaupunkirakentaessa otetaan nykyisin yhä useammin huomioon myös kalat osana luonnon monimuotoisuutta. Kalat pärjäävät kaupungissakin, jos niiden asuinveden laatu pysyy hyvänä, kulkuyhteydet on turvattu ja putkistoosuuksien välissä on riittävän laajoja avouomia. Sadevesiä voidaan johtaa kosteikkojen kautta vesistöön, jolloin vesien sisältämät epäpuhtaudet ja ravinteet sitoutuvat kosteikkokasveihin. Patojen sijaan rakennetut luonnonmukaiset tekokosket turvaavat kalojen kulun ja toimivat samalla asuin- ja lisääntymisalueina.

Lähteet

Ari Saura & Markku Varjo: Kalat Suomen luonnossa (ISBN: 978-951-1-23364-0)