Muut keskustelut > Keskustelua Kalapedian artikkeleista

Evon Niemisjärvet(Lammi)

<< < (2/5) > >>

Aatami:
Veneet lisätty sekä omat top-3 vieheet. Kelluntarenkaasta en tiedä, mutta epäilen että ei välttämättä saa käyttää, kun pelkäävät tuolla bakteereita ja loisia. Väittävät että kulkeutuu omien veneiden mukana niiden järviin. Pelkkää rahastusta, jotta porukka käyttäisi heidän veneitään.

haukka79:
Hienosti on kyhätty teksti. Mut voishan muutkin laittaa tänne vähän omista vieheistään ja ottipaikoistaan juttua. Itse ainakin voin sanoa että paras paikka itselläni ollut ylisellä ja sitä kallion edustan välistä aluetta kun soutelee niin voi peiliin kattoo jos ei saalista tartu matkaan.

mika922:
On kyllä hienot kuvat ja hyvä kertomus Aatamilta. Itse olen käynyt tuolla pari kertaa, mutta siitä on jo monta vuotta aikaa. Täytyy katsoa, jos kesän aikana vielä ehtisi. :-)

NightPiker:
Aika hieno tuo paikka olikin kun kävin siellä tänään. Porukkaa oli aika paljon ja rannat olivat täynnä onkijoita. Päivä alkoi kuitenkin huonosti. Menimme paikalle 9.30 aikoihin peläten että paikkalla olisi jo paljon kalastajia, mutta paikanpäälle päästyämme huomasimme, että nettisivuilla ilmoitettu kioskin aukeamisaika oli väärä. Kello 9 sijasta kioski aukeaisi kello 10. Kioski aukesi lopulta kello 11, koska omistaja oli myöhässä. Innostustamme lisäsi seinällä oleva lista. Siinä kerrottiin että tällä viikolla oli järveen istutettu 800Kg lohta. Uistelimme melkein 7 tuntia putkeen saamatta kalan kalaa ylös. Muutama mukava tärppi kuitenkin saatiin. Emme nähneet ketään, joka olisi saannut lohen sinä päivänä. Muuten oli hyvä reissu mutta tuo kala saaliin puuttuminen harmitti. Kaverini tokaisi tähän: " Elä takerru pikku seikkoihin!"

Aatami:
Ensi kerralla kun menette, niin varatkaa myös tahnaa ja ootto-onget mukaan, koska niillä pelastaa kyllä munat pataan-reissun.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta