Chat

Kirjoittaja Aihe: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.  (Luettu 123476 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Pietari

  • Viestejä: 87
  • "Koivusaaren kuningas"
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #30 : Huhtikuu 01, 2009, 10:07:57 »
Ohoh

On pikkuisen mennyt päähän sinulla tuo maailmanpuolustaminen pahoja hosteja vastaan. Koitan nyt rautalangoittaa tätä:

1) Peli jota hostaan on minun "olohuoneessani". Minä siis päätän olohuoneen sisällöstä. (Meidän olohuoneessa ei tarvitse lukea missään, että "VITTUUU TÄÄÄ ON PASKAMAPPIII")

Allekirjoittanut edustaa samaa filosofiaa, tosin en ole toistaiseksi kokenut tarvetta salasanoille. Eilen "Jabe" häiriköi olohuoneessani saaden ensin keltaisen kortin, ja sitten punaisen, jonka jälkeen haistatteli privana ja julkisesti. Tämä oli ensimmäinen kerta hostissani. Jabe oli muuten ensimmäinen liittyjä peliin, ja pyysi Admin oikeuksia...

Mutta siis: tottakai tuollain toiminta jää mieleen, ja bannia tulee ilman erillistä varoitusta ko. henkilölle. Muita vaihtoehtoisia nickejä en tunne, käytös ratkaisee kuten muillakin.

Tuo "tuleeko jo?" "millä nousee?" minuutin välein kysely on ärsyttävää, mutta ei niin vakavaa, ja loppuu kyllä nopeasti, kun siihen ei lähdetä mukaan.

Tv Pietari


MadMax

  • Viestejä: 8
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #31 : Huhtikuu 05, 2009, 16:06:55 »
samoin tapahtui myös minulle että jabe kyseli ensimmäisenä admineita hostille.sit alkoi se reppuun kairailu ja kyseleminen heti toisessa mapissa,asiasta hänelle sanottiin ja ei mennyt perille,sai kickit ja ihmekyllä pysyi poissa sen päivän.sit taas tänään tuli musta-mies nickillä hostilleni ja alko sama peli taas,useista varotuksista huolimatta ei menny kaaliin,sit alko haistattelu ja poistui ite,hetken päästä sama ip tuli eri nickillä ja häiriköinti jatkua,jouduin poistaan uudelleen.mitäs olette mieltä siitä että julkistan jaben ip:t täälä,otin elisalta selvää ja maksimissaan 5 eri ip:tä se pystyy vaihtaan.kertokaa mielipiteenne asiasta?
hauki ei ole kala

jekku

  • Viestejä: 0
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #32 : Huhtikuu 06, 2009, 17:41:57 »
samoin tapahtui myös minulle että jabe kyseli ensimmäisenä admineita hostille.sit alkoi se reppuun kairailu ja kyseleminen heti toisessa mapissa,asiasta hänelle sanottiin ja ei mennyt perille,sai kickit ja ihmekyllä pysyi poissa sen päivän.sit taas tänään tuli musta-mies nickillä hostilleni ja alko sama peli taas,useista varotuksista huolimatta ei menny kaaliin,sit alko haistattelu ja poistui ite,hetken päästä sama ip tuli eri nickillä ja häiriköinti jatkua,jouduin poistaan uudelleen.mitäs olette mieltä siitä että julkistan jaben ip:t täälä,otin elisalta selvää ja maksimissaan 5 eri ip:tä se pystyy vaihtaan.kertokaa mielipiteenne asiasta?

Jabe on todellinen ongelmatapaus. Eikö sitä pystytä estämään ettei ko.henkilö pääsisi lukemaan foorumia ja näin ollen saamaan hostien ip.tä selville

[TSK]Topa

  • Viestejä: 61
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #33 : Huhtikuu 06, 2009, 17:46:31 »
Sit se ränkkää osotelistaa niin kauan et pääsee jonnekkii sisää.Oisko mahollista saada pelii semmosta,että antaa bannit ja bannit pysyisi vakka hostin sammuttaisi?Viimeks eilen heitin jaben 5 kerttaa ulos ja 4 eli nimimerkillä.Ei oo oikein innostanu itteäkää paljo tää hostailu häiriköiden takia.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 06, 2009, 17:48:11 kirjoittanut [TSK]Topa »


MadMax

  • Viestejä: 8
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #34 : Huhtikuu 06, 2009, 17:55:18 »
julkistan nyt 2 jaben ip:tä tässä,tuskinpa ne kauaa auttaa mutta koitetaan     85.156.79.232      85.156.90.207 tämä on viimeisin ip mikä ollut käytössä.palomuurista pystyy blokkaan ip:n suoraan ni ei pääse enää peleihin,tietenkin ip:n vaihtamisen jälkeen taas.onneksi hänen tyylinsä huomaa kyllä kun tulee peleihin  :mrgreen:
hauki ei ole kala

arska75

  • Vieras
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #35 : Huhtikuu 16, 2009, 23:48:16 »
jos olen oikein ymmärtänyt niin tähän pomppimis ilmiöön on tulossa ratkaisu ,eli peli ei enää jatkossa valitse pelinumeron mukaan vaan tulojärjestyksen mukaan, jolloin pomppimisesta ei saa enää etuilu etua.
itse en käytä hostatessa automaattista valintaa päällä vaan valitsen pelaajat.
Määrättyjen peelojen ansiosta annan kick komentoa välillä jopa liian herkästi.

SirPaM

  • Viestejä: 19
  • :D
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #36 : Huhtikuu 17, 2009, 06:12:21 »
Avasimpas eilen julkisen hostin piiiitkästä aikaa, ja suh miellyttävä kokemus oli (yhtä jälkipuintia lukuunottamatta), tiedä sitten onko vaikutusta ollut sillä että
hostit ovat ottaneet mielestäni kovan linjan hosteissaan, vai siitä että hostiini ei nyt sattunut kulkeutumaan ketään häirikköä.

Mutta hyvä maku jäi, ja aion hostia lähiaikoina julkisesti tiiviimmin, miten kauan se jäänee nähtäväksi.

Ja vielä henkilölle joka hostissani sai lähdöt jonossa pomppimisen takia, se oliko pomppiminen tahallista tai ei, en voi tietää mutta on todella mielenkiintoista itse pelata kun ruutu on täynnä tekstiä:
pelaaja xxx ip 0000000 on liittynyt peliin
pelaaja xxx ip  on poistunut pelistä
pelaaja xxx ip 000000 on liittynyt peliin
pelaaja xxx ip  on poistunut pelistä
jne.

MadMax

  • Viestejä: 8
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #37 : Huhtikuu 17, 2009, 13:33:55 »
kyllä paljon saa kiittää hosteja jotka on ottanu oikeesti tiukemman linjan ns "häiriköitä" kohtaan,iso kiitos siitä.se on todellaki ärsyttävää ku pompitaan edestakas,olen ensin maininnu asiasta ja sit armotta potkassu jos ei menny sanominen perille.kohtahan sitä taas vois julkistaki hostia pitää  :-P
hauki ei ole kala

Jaketsu

  • Viestejä: 8
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #38 : Huhtikuu 17, 2009, 16:13:09 »
kyllä se kannattaa suoraan bannia jos tuo pomppinen on jatkuvaa kyseiseltä tyypiltä....
sillähän haetaan vaan se paras numero että pääsee pelaamaan muita nopeammin... kaiketi se kannattaa ottaa käyttöön että hosti napsii
"parhaat" päältä ja asiallisesti käyttäytyvät ihmiset pääsee pelaamaan.... tosin osaa nuo jo katsoa kuka osaa käyttäytyä ja kuka ei...... mutta aina tuleville uusille pelaajille tietysti annetaan mahdollisuus tulla kanssa pelailee mutta kyllä jokaisen järki pitäis sanoa että pitää osata olla ja antaa se pilkki rauha.....
näinhän se pitäisi tietenki olla mutta tämähän on nähty monesti jo miten se menee....mutta tuntuu kyllä että alkanut jo helpottaa homma tai sitten käynyt hyvätuuri kun samaan aikaa ei ole ollut nyt näitä häiriköitä


silli 100%

  • Viestejä: 1
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #39 : Toukokuu 13, 2009, 22:21:03 »
Hei.

Silli ajatteli lisätä tähän tämän päiväisen kokemuksensa hostaamisesta. Vaikka Silli ei itsekkään käyttäydy aina esimerkillisesti - kuten satunnainen runonlausunta ja ekonomistivitsit - oli hän tänään kuin mateella päähän mätkäisty erään verkkopelihäirikön luonnekuvan täyttävän pilkkijän toiminnasta. Koska Silli ei halua kategorisesti leimata verkkopelihäirikön nimimerkkin edustamaa ammattikuntaa kutsutaan häntä tässä kirjoituksessa tästä eteenpäin A:ksi.

Jännitystä jäällä - osa 1: Sanahelinää Syömillä

A otti yhteyttä Sillihostiin valitellen, että kanssapilkkijä B herjaa häntä seksuaalivähemmistön edustajaksi. Tästä suivaantuneena A halusi, että Sillihost potkii herjaajan pois. Lakikirjojakin pläräilleenä Silli ymmärsi tilanteen herkkyyden välittömästi ja otti asianomaisiin yhteyttä yksityisviestillä. A pysyi väitteessään ja B ihmetteli koko välikohtausta. Omien sanojensa mukaan B "ei todellakaan ollut tehnyt mitään tollasta". Jännitys alkoi tiivistyä. Sillihost kävi keskusteluja B:n kanssa ja tällä välin A kirjoitteli yleisöosastolle vihjaavia kirjoituksia B:n epärehellisyydestä. Sillistä alkoi tuntua, että B oli tolkun mies, ja että ehkä tilanne olikin nyt niin, että A:lla oli asiassa omat  - ehkä korvien sisäisiin sekomelskoihin liittyvät - tarkoitusperänsä. Seuraavaksi huudettiin jo Jokista ja lähdettiin tauolle. Tauolla A päästi suustaan yleisöosastolle sellaisen peikon, ettei Sillihost voinut muuta kuin nakata hänet kylmästi pihalle. Valitettavasti Silli ei ehtinyt (lue: tajunnut) ottaa A:n IP:tä ylös. Sillihost jatkoi keskusteluaan B:n kanssa ja oppi ymmärtämään - vaikka todisteaineistoa yksityisviesteistä ei olekkaan - että B oli välikohtaukseen viaton kuin seipi.

Silli pahoittelee, ettei toiminut nopeammin A:n ulosheittämisessä ja siinä, ettei hän muistanut/tajunnut/ehtinyt ottaa A:n IP:tä ylös. Silli yhtyy niihin palstalla esitettyjen puheenvuoroihin, joissa on ehdotettu verkkopelihäiriköiden IP-rekisteriä. Enää pitäisi sopia vain siitä mikä täyttää verkkopelihäirikön tuntomerkit ja minkä suuruisia tuomioita häiriköinnistä pitäisi antaa. Suomessahan elinkautinen on vain viitisentoista vuotta.

Kunnioittavasti: Silli

 

 
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 13, 2009, 22:30:48 kirjoittanut silli 100% »

Kohma-73

  • SM 2008-2009
  • Viestejä: 2
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #40 : Marraskuu 21, 2009, 19:51:33 »
Ehtoot pilkkikansalle,rupeaa pikku hiljaa rauhallistakin miestä hermostuttamaan tuo hostien vihamielisyys ulkomaalaisia pelaajia kohtaan.Menin tänään pelailemaan nimeltämainitsemattomaan hostiin ja satuin puolustelemaan että ulkomaalaisillakin samat
oikeudet pelailla kun meillä.Hostin mielestä oli bannien arvoinen teko.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 21, 2009, 19:54:53 kirjoittanut Kohma-73 »

mr_asco

  • Viestejä: 67
  • I don't fear computers. I fear the lack of them.
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #41 : Marraskuu 21, 2009, 20:24:54 »
Ehtoot pilkkikansalle,rupeaa pikku hiljaa rauhallistakin miestä hermostuttamaan tuo hostien vihamielisyys ulkomaalaisia pelaajia kohtaan.Menin tänään pelailemaan nimeltämainitsemattomaan hostiin ja satuin puolustelemaan että ulkomaalaisillakin samat
oikeudet pelailla kun meillä.Hostin mielestä oli bannien arvoinen teko.


Huomioi se että hosti ilmoitus on selvä ja siitä käy ilmi ettei ulkomaalaisia oteta hostille. Hosteja on näköjään muitakin päällä ja niihin pääsee. Ja kun kommentointi hostilla menee huuteluksi ja asiattomasti niin siitä saa bannit. Että näillä mennään.

Sehän on tietenkin täysin hostin oma asiansa ketkä pääsee pelaamaan mutt mikähän mahtaa olla järkevä syy sille ettei ulkomaalaiset pääse pelaa???
ProPilkki on sentään hyvin laajalle levinnyt peli ja "tosi hyvän" kuvan tälläinen politiikka antaa "suomipojist" ulkomaalaisille....
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 21, 2009, 20:29:11 kirjoittanut mr_asco »
It is not necessary to understand things in order to argue about them.
Pierre Beaumarchais (1732 - 1799)

arska75

  • Vieras
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #42 : Marraskuu 21, 2009, 21:32:47 »
Todella ala arvoista jos aletaan hylkimään ulkomaalaisia, vaiko se ottaa päähän että ovat yleisesti pirun hyviä

Hooligan

  • Viestejä: 25
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #43 : Marraskuu 21, 2009, 22:20:19 »
Joo jatketaas tänne tuota hostin pitokeskustelua... TKP pojjaat ovat nyt vetäneet "oravan" laturiin ja haukkuvat rasistiksi ilman mitään selvää ja perusteltua syytä..

mielestäni hostin pitäjä saa päättää ketä sielä pelaa. Jos peliin tuleva pelaaja ei osaa selvittää omin avuin salasanaa ei sen sillo tarvii sinne tulla.

mitenkäs ensi vuoden liiga? onkos se sillo rasisti liiga? ei kuulenma ulkomaalais joukkueita mukaan oteta

toivoisin asiallisia vastauksia nyt niin saatas tää asia joskus käsiteltyä

lareman

  • Kulunnan kaivohauki
  • Viestejä: 467
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #44 : Marraskuu 21, 2009, 22:58:37 »
Joo jatketaas tänne tuota hostin pitokeskustelua... TKP pojjaat ovat nyt vetäneet "oravan" laturiin ja haukkuvat rasistiksi ilman mitään selvää ja perusteltua syytä..

mielestäni hostin pitäjä saa päättää ketä sielä pelaa. Jos peliin tuleva pelaaja ei osaa selvittää omin avuin salasanaa ei sen sillo tarvii sinne tulla.

mitenkäs ensi vuoden liiga? onkos se sillo rasisti liiga? ei kuulenma ulkomaalais joukkueita mukaan oteta

toivoisin asiallisia vastauksia nyt niin saatas tää asia joskus käsiteltyä
Minä voin kyllä todistaa, että olen nähnyt sinut kairailemassa hakaristiä yleisellä hostilla, joten syy löytyy... Kuvaa ei tietenkään ole, mutta toivottavasti muitakin todistajia löytyy.

-Orava-

  • Viestejä: 110
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #45 : Marraskuu 22, 2009, 00:22:00 »
Mie en ymmärrä et pitää olla noin rasistista toimintaa!! mun kanta on et kaikki PITÄÄ päästä pelaamaan tai sit ei tarvii hostia ees laittaa pystyyn. uskoisin et myöskään kalassa.net ei halua kovinkaan rasistista toimintaa! bannata saa muttei sen perusteella et oot ulkomaalainen! hyi teitä! :x

-Orava-

  • Viestejä: 110
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #46 : Marraskuu 22, 2009, 00:52:35 »
Joo jatketaas tänne tuota hostin pitokeskustelua... TKP pojjaat ovat nyt vetäneet "oravan" laturiin ja haukkuvat rasistiksi ilman mitään selvää ja perusteltua syytä..

mielestäni hostin pitäjä saa päättää ketä sielä pelaa. Jos peliin tuleva pelaaja ei osaa selvittää omin avuin salasanaa ei sen sillo tarvii sinne tulla.

mitenkäs ensi vuoden liiga? onkos se sillo rasisti liiga? ei kuulenma ulkomaalais joukkueita mukaan oteta

toivoisin asiallisia vastauksia nyt niin saatas tää asia joskus käsiteltyä

eiköhän pitäisi varmaan aukasta näille ulkomaan vastaisille oma verkkopelaamis osio jossa voisivat ilmoitella peleistään..näin vältyttäisiin näiltä ikäviltä jälkipuineilta! suomen serevit ovat kuitenskin aika suosittuja maailmalla koska olen ymmärtänyt että tääl saa hyvän vastuksen ja sakkia riittää pelaamaan! miksi sitten ei suoda sitä pelaamisen iloa kaikille? kun olen itse hostaillut niin en muista koska olisi ollut mitään ongelmia muutakuin kielen kanssa ja sekin selviää "huonolla" enkulla.. tää on vaan miun mielipide asiasta!


-Orava-

  • Viestejä: 110
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #47 : Marraskuu 22, 2009, 01:00:23 »
siis tarkoitin sellaista paikkaa johon nämä henkilöt jotka haluavat vain suomipoikia pelaamaan, et aukasis näille oman hostaus osion...tosin jos niin tekee niin silloin sallii rasistisen käytöksen joka ei miusta ole taaskaan suotavaa. kaipa tämä on vaan kestettävä näin ja toivottava että joskus ihmiset voisivat vaan hyväksyä kaikki pp2 pelaajat oli ne sit suomesta tai kiinasta.

Mikko_-Procyon-

  • Veronkiertäjä
  • Mikkonator
  • *****
  • Viestejä: 5112
  • Ei tunnu missään!
    • Profiili
    • Propilkki 2
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #48 : Marraskuu 22, 2009, 01:06:38 »
Jos ei osaa kirjoittaa englanniksi, että "finnish players only", niin silloin voi hakea peliseuraa kokonaan toisilta foorumeilta... Ei ole liian paha vaatimus.

Tämä foorumi on myös sallittu ulkolaisilla ja moni pelaajista on "kavereita" meidän kanssa. En suosittele missään nimessä alkaa erottelemaan pelaajia kansallisuuden perusteella.
Henri Poincare: "Tiede on faktoja; aivan kuten talot tehdään kivistä on tiede tehty faktoista; mutta kivikasa ei ole talo eikä kokoelma faktoja ole välttämättä tiedettä."

http://kalassa.net/mikkoprocyon/

jugetzu

  • Tuntomerkit: Viikset.
  • Viestejä: 34
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #49 : Marraskuu 22, 2009, 08:25:55 »
Jopas on touhut täällä!!Yleiset hostit mielestäni avoinna kaikille,ja vielä ilman passua!!Salasana hostit joissa vain tietyt pelaajat ni voisivat yv:nä kutsua heidät paikalle...siin miun mielipide
arc 1755g,bleak 59g,bream 2250g,brooktrout 579g,cc 412g,dace 80g,grayling 843g,ide 2156g,laketrout 1498g,perch 1350g,pike 3784g,r.b.trout 3507g,roach 710g,rudd 484g,ruffe 135g,sabrefish 207g,slv.bream 423g,smelt 49g,trout 2182g,vendace 15g,wf 1285g,zander 2012g,zope 437g

jugetzu

  • Tuntomerkit: Viikset.
  • Viestejä: 34
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #50 : Marraskuu 22, 2009, 11:22:21 »
Jokuhan tuolla ylempänä mainitsi että hosti ilmoituksessa oli lukenut ettei ulkomaalaisia pelaajia oteta mukaan. Mielestäni aivan turha täällä sitä itkeä jos sitten joku ulkomaanelävä potkitaan pihalle kun ei ymmärrä sääntöjä, potkitaanhan suomalaisetkin pelaajat pellolle jos ei sääntöjä ymmärrä.. Itsekkin silloin kun hostailin ja jos peli oli täynnä sekä mukaan olisi ollut tulossa suomalaisia pelaajia, teen tilaa ensin ulkolaisista, NIIN KUIN TEKEE ULKOMAISETKIN HOSTIT ENSIN TILAA SUOMALAISISTA, niinkuin moni varmasti tietää. Itse en potkisi tietenkään pihalle ilman syytä jos tilaa on.. Venäläisten kohdalla kyllä aivan sama..
Mutta se ketä peliä pitää, päättää miten hostilla toimitaan ja sillä sipuli, kun nykyään on paljon auki eri pelejä niin voi jopa valita mihin menee..

Ulkomaalaisia pelaajia on kyllä muutamia tosi hyviä tyyppejä, että kannattaa vaan rohkeasti aloittaa keskustelu, vaihka vähän huonommallakin englannilla. Jos sitä kautta sitten hostin säännöt muuttuu..


ite en ikinä ole saanu potkuja ulkomaisilta hosteilta..ja olen ollu useilla ns. salanimeillä ihan testatakseni tuon potkuherkkyyden,itse asiassa juuri kotimaisilla on potkittu pois!!
arc 1755g,bleak 59g,bream 2250g,brooktrout 579g,cc 412g,dace 80g,grayling 843g,ide 2156g,laketrout 1498g,perch 1350g,pike 3784g,r.b.trout 3507g,roach 710g,rudd 484g,ruffe 135g,sabrefish 207g,slv.bream 423g,smelt 49g,trout 2182g,vendace 15g,wf 1285g,zander 2012g,zope 437g

-Orava-

  • Viestejä: 110
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #51 : Marraskuu 22, 2009, 13:04:59 »

niinkuin mikko tuossa sano niin laittaisi "finnish players only"... tuskimpa monikaan ulkomaalainen osaa niin hyvin suomea jotta ymmärtäisi miksi heidät heti bannataan ulos... tuskin olisi liian vaikea asia!

-Juippi-

  • Viestejä: 144
  • Amispoppia
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #52 : Marraskuu 22, 2009, 13:35:27 »


Maybe se skin headeille liian rankkaa opetella enkkuu sen verran koska sithän ne opettelis eri maan kieltä ja se luultavast sotii niitten nazi periaatteit vastaan ;D

Ehkä on rankkaa kirjoittaa tänne edes suomeksi oikein. Sori, pieni piikki... :wink:

Mielestäni se on hostin oma asia ketä hänen pelissään pelaa. Jos hän haluaa potkia ulkomaalaisia pihalle, niin antaa minun puolestani mennä. Ehkä suomen osaamattomuus voi olla yksi syy potkimiseen?
Sen minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa.

Don Miguel

  • Viestejä: 444
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #53 : Marraskuu 22, 2009, 13:37:49 »
Niin, millä tavalla nämä rasistit nyt perusteli suomipoika-linjaansa. Hostilla on oikeus valita pelaajat hostiinsa? Jumalauta, oletteko te tosiaan aikuisia...
Ainoa syy siihen, ettei hosteilla saa pelata joitain pelaajia, tulisi olla häiritsevä käytös. En ole nähnyt yhtään häiritsevästi käyttäytyvää ulkomaalaista, vaikka on tullut pelattua kansainvälistä liigaa (pelaajia mm. Venäjältä, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Valko-Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta)

Jos peliin tuleva pelaaja ei osaa selvittää omin avuin salasanaa ei sen sillo tarvii sinne tulla.

Mielenkiintoinen väite! Kuinka luonnollisena sitä voidaan pitää, ettei ulkomaalaisilla riitä kielellinen taito suomeksi esitettyyn vihjeeseen salasanasta? Kuten hyvin tiedetään peruskoulupohjalta, suomi on yksi vaikeimmista kielistä maailmassa. Ei näytä onnistuvan sinultakaan btw.

mitenkäs ensi vuoden liiga? onkos se sillo rasisti liiga? ei kuulenma ulkomaalais joukkueita mukaan oteta

Sehän tietysti riippuu liigan vastaavan (Kaizzun) perusteluista. Uskoisin, että liigan tapauksessa kuitenkin on kyse samasta asiasta kuin esim. jääkiekon SM-liigassa - halutaan selvittää se Suomen paras joukkue.

Loppuun vielä kysymys: Onko kenelläkään suomalaisjengillä ollut ongelmia PP2-liigassa pelata KivoKia, Balansiria tai Sluchaita vastaan? Onko ollut minkäänlaista sanaharkkaa yms. Jos ei ole ollut, niin pohtikaa siihen syitä..
"Kärsivällisyys miehen tiellä pitää"

Mikko_-Procyon-

  • Veronkiertäjä
  • Mikkonator
  • *****
  • Viestejä: 5112
  • Ei tunnu missään!
    • Profiili
    • Propilkki 2
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #54 : Marraskuu 22, 2009, 14:05:35 »
Mun ehdotus on se, että siellä on se "international hosts" english-osion alla. Sinne vain IP:tä jakoon, jos halutaan myös ulkolaisia pelaajia linjoille. Ja jos suomi-hostiin ei haluta ulkolaisia, niin sitten vain pyyntö että "Finnish players only" ja jollain google translatorilla vaikka käännös venäjäksi perään jne...  Jos host ei jaksa määritellä viestissä omia toimintatapojaan, niin turha sitä on kostaa pelaajille. Aika p*ska isäntä se sellainen on, joka vieraitaan hakkaa.
Henri Poincare: "Tiede on faktoja; aivan kuten talot tehdään kivistä on tiede tehty faktoista; mutta kivikasa ei ole talo eikä kokoelma faktoja ole välttämättä tiedettä."

http://kalassa.net/mikkoprocyon/

sube

  • Viestejä: 158
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #55 : Marraskuu 22, 2009, 14:15:16 »
Mulla ei oo muuta kokemusta noista ulkomaalaisista muutakun se, että ne aina tahtoo pälättää sitä niitten omaa kieltä ja vaikka niille sanois hyvällä englannilla, että puhuu mielummi enkkua nii ei ne sitä tajua... Tainnu käydä mulla huono tuuri vaa niitten kaa.

lareman

  • Kulunnan kaivohauki
  • Viestejä: 467
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #56 : Marraskuu 22, 2009, 15:06:32 »
Loppuun vielä kysymys: Onko kenelläkään suomalaisjengillä ollut ongelmia PP2-liigassa pelata KivoKia, Balansiria tai Sluchaita vastaan? Onko ollut minkäänlaista sanaharkkaa yms. Jos ei ole ollut, niin pohtikaa siihen syitä..
Meillä oli onkelmia balansiria vastaan, mutta se johtui vain heidän englannin osaamattomuudestaan; heillä oli 11 pelaajaa ja meillä 9, Olli olisi tullut jäälle, mutta hosti oli täynnä joten Olli ei päässyt järvelle. Tätä jahkattiin 20min ja kello kävi. Huutelivat vielä jotain "Speak with team chat please". Lopulta kumminkin ymmärsivät, ja mappi aloitettiin alusta. Eli vahinko ei suuri ollut, mutta ankarasti vitutti kun eivät meinanneet millään ymmärtää.

(TKH) Juho

  • Vieras
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #57 : Marraskuu 22, 2009, 15:35:16 »
Loppuun vielä kysymys: Onko kenelläkään suomalaisjengillä ollut ongelmia PP2-liigassa pelata KivoKia, Balansiria tai Sluchaita vastaan? Onko ollut minkäänlaista sanaharkkaa yms. Jos ei ole ollut, niin pohtikaa siihen syitä..
Ei ole ainakaan meillä KiVoKia vastaan minkäänlaisia ongelmia. Pelit sujui hyvin, vaikka me ei niin hyvin englantia osata.

jarmoankka

  • Ädin kielen opetaja
  • Viestejä: 1018
  • 5.5kg lumpeiden kuningatarta
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #58 : Marraskuu 22, 2009, 16:04:41 »
Itse aloittelen hostaamisia varmaan ensi viikolla, kun modeemi saadaan "purettua" ensin...

Mun mielestä tämä VERKKOPELIHÄIRIKÖT- ongelma on aika yksinkertainen.

Mitä tulee ulkomaalaisiin, se on mun mielestä hostaajan päätettävissä, kenet poimii listalta peliin ja kenet ei. Mun mielestä se, että ei halua ulkomaalaisia hostiin ei todellakaan ole rasismia. Ymmärrän sen, että jos siellä puolalaiset pölöttää puolaa, niin käyhän se hermolle joillakin. Kaunis pyyntö puhua englantia tai käyttää yksityisviestejä ja  jos ei tehoa, niin mute.  Kun itse alan hostaamaan, englantia käyttävät pelaajat ovat tervetulleita.

Käsittääkseni samaa valintaa voi käyttää, mikäli hostiin tulee joku tunnettu häirikkö.

Ja jos oikein olen ymmärtänyt, kikka on hyvin yksinkertainen: valitsee itse pelaajat listalta eikä käytä automaattista valintaa.  Jos tämän jälkeen vielä jäälle tulee häiriköitä, niin se on sitten mute/kick toiminto.
pessimisti ei pety koskaan. Aina sattuu kun tapahtuu ja jos usein sattuu, siihen tottuu.


Pietari

  • Viestejä: 87
  • "Koivusaaren kuningas"
    • Profiili
Vs: VERKKOPELIHÄIRIKÖT.
« Vastaus #59 : Marraskuu 22, 2009, 16:10:21 »
Loppuun vielä kysymys: Onko kenelläkään suomalaisjengillä ollut ongelmia PP2-liigassa pelata KivoKia, Balansiria tai Sluchaita vastaan? Onko ollut minkäänlaista sanaharkkaa yms. Jos ei ole ollut, niin pohtikaa siihen syitä..
Ei ole ainakaan meillä KiVoKia vastaan minkäänlaisia ongelmia. Pelit sujui hyvin, vaikka me ei niin hyvin englantia osata.

Ja mitä olen Juhon selän takaa kurkkinut, niin Kivok käyttää team-chattia, ja ainoa näkyvä kommunikointi on mallia "thank you for the game" tai "3 min pause please".

Itselläni ei ole ollut koskaan mitään ongelmia muiden kuin suomenkielisten kanssa  :evil: eikä Jaben kaikottua juuri heidänkään kanssa...

Pietari


Kirjaudu sisään palveluiden tunnuksilla

 



center>