Propilkki > Verkkopelaaminen ja turnaukset

Propilkin SM-kisat 2009

(1/20) > >>

Mikko_-Procyon-:
Tervehdys

Olen ollut todella kiireinen tämän syksyn, joten vuoden 2009 SM-kisojen ajankohta siirtyy näin loppuvuodelle, ehkä jopa hivenen vuoden 2010 puolelle. SM-titteli 2009 kattaa kuitenkin koko talvikauden 2009-2010.

TIEDOTUS 1: HOSTEJA HAUSSA!

Kiireisyys jatkuu omalta osaltani vielä lähitulevaisuudessakin, minkä vuoksi toivoisin saavani aktiivitiimien luotettavien hostien apua tämän kilpailun järjestämiseksi. Minä huolehdin pelaajalistojen keräämisen ja jakamisen lohkoihin + ottelukaavion suunnittelun. Hostit ovat puolueettomia, eivätkä itse saa osallistua kisaan, mitä hostaavat. Hostin tehtävä on laskea pisteet valmiiksi ja ilmoittaa ne foorumilla. Protestiajan päätyttyä pistelistat tulee toimittaa minulle. Palkkaa tai palkintoa avustamisesta ei ole luvassa, mutta toivoisin tämän "vuoden merkittävimmän kilpailun" järjestämiseen ihan rehtiä talkoohenkeä. Minä hostaan kuitenkin finaalin (ja pakkotilanteissa myös alkulohkojen matseja).

Siispä: HOSTIT! Pistäkää minulle viestiä tulemaan, niin kerään tänne listan teistä.


HOST-listaus (lähiaikoina lupautuneita):

Pietari (VIP)
Kaizzu (FPT II)
Mice73 (FPT)
TORO (IVP)
Sammy (TKP)
Holssi (TKP)
Kasparov (Procyon)
Ade (Procyon)
Hammer (Procyon)
Mr_Asco (TKP)
VML
Tepsu (Procyon)

----------------------

TIEDOTUS 2: PALKINTOJA HAUSSA!

SM-kisoissa on perinteisesti jaettu upeita palkintoja, joita ovat sponsoroineet useat eri tahot. Jos haluat olla mukana ja lahjoittaa palkintoja tähän kisaan, niin olisimme siitä erityisen kiitollisia. Vastineeksi voimme tarjota luvallista pienimuotoista mainostusta näissä SM-threadeissa ja kisoissa. Ilmoittakaa minulle, jos palkintoa on luvassa, niin päivitän tietoja tänne listaan.

-------------------

TIEDOTUS 3: KISOJEN AJANKOHTA.

Kisojen alkujärjestelyt ja lohkojaot tulevat viemään aikaa, joten tuskin saamme mitään aloitetuksi ennen joulun välipäiviä. Alkulohkoja siis pelataan todennäköisesti silloin ja tammikuun ensimmäisellä viikolla. Kisat olisi tarkoitus saada pelatuksi ennen tammikuun loppua, jolloin olisi syytä alkaa valmistella MM-kisoja (todnäk helmikuussa pelataan). Ja luonnollisesti ilmoittautumisaikaa tarvitaan myös.

--------------------

TIEDOTUS 4: KISOJEN SÄÄNNÖISTÄ.

Keräsin oheen viime vuoden sääntöjä, joita olen päivitellyt. Tulen myös fiksailemaan niitä vielä sopiviksi, jos siellä esiintyy virheellistä tietoa. Isoista muutoksista tiedotan erikseen.

Propilkki 2 – Suomen Mestaruusi 2009 –

Yleistä kisaan liittyen.

1)   Kisaan osallistujat valitaan ilmoittautumis-threadissa (avataan pian). Ilmoittautumis-threadissa itsensä mukaan ilmoittaneet henkilöt pääsevät mittelemään mestaruudesta. Varasijoilla olevat ovat mukana kisassa vain silloin, jos varsinainen kisaan ilmoittautunut ei saavu ennen starttia paikalle. Varasijoilta pelaajat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kisaan otetaan mukaan kaikki halukkaat, jos hosteja riittää. Jos hosteja ei ilmoittaudu tarpeeksi, valitaan pelaajat ilmoittautumisjärjestyksen mukaan. Tarkemmat lohkojaot ja pelikaaviot ilmoitetaan myöhemmin. Ilmoittautumisia ei oteta vastaan muualla kuin sille varatussa threadissa. Yksityisviesti (YV) ja sähköposti EIVÄT kelpaa ilmoittautumiseen.

2) Kun ilmoittautuminen on päättynyt ja virallisessa tiedotus-threadissa ilmoitetaan alkulohko, jossa pelaaja on mainittuna, pelaajan on mahdollisimman nopeasti lähettävä alkulohkon hostille YV, jossa kertoo oman nickinsä ja oikean nimensä. Tiimi-tunnuksia ei käytetä mestaruuskisoissa. Edellisen vuoden nick-varmennetta ei tänä vuonna ei käytetä, koska peli tukee salasanan. YV:n lähettämisen jälkeen pelaaja saa vastineeksi viestin, jossa kerrotaan pelin IP-osoite ja salasana. IP-osoite voi muuttua vielä ennen peliä. Tästä tiedotetaan erikseen joko YV:nä tai pikaisissa tapauksissa tiedotus-threadissa. Salasanaa ei julkaista julkisesti, eikä sitä saa missään tapauksessa kertoa kenellekään muulle. Jos kalassa.net ei toimi teknisistä syistä, käytetään jotain toissijaista tiedotusväylää, kuten Pp-liigan foorumia (jos Kaizzu antaa siihen luvan).

3)   Mahdolliset peruuntumiset tai aikataulumuutokset (viivästymiset yms) kerrotaan tässä tiedotus-threadissa heti kun niistä tiedetään. Tekniikka ei aina pelaa ja perheessä olevat lapset, sairastumiset yms. voivat vaikeuttaa kilpailun järjestämistä. Host ilmoittaa, jos ajankohta pelille muuttuu. Hostit voivat myös keskenään sopia, jos jollekin toiselle kyseinen isännöintivuoro sopii paremmin.

4)   Kisaan osallistumiseen vaadittavat tiedot pyritään toimittamaan viimeistään 60min ennen kisan alkua. Host-kone avataan 30min ennen kisan alkua, jolloin peliin tulee liittyä. Myös varasijoilla olevien tulee liittyä, koska peliin valitaan mukaan varasijoilla olevat viimeisen 2min aikana ennen starttia. Host-kone avataan klo. 20.30 ellei toisin ilmoiteta. Kisat alkavat aina 21.00 (ellei toisin ilmoiteta). Kisassa pelataan 4 järveä, kisojen keston ollessa 2x 15min ja 2x 30min. Kisojen välissä pidetään lyhyt tauko (n. 5min). Tulokset julkistetaan heti kun ne on laskettu ja tämän jälkeen on 30min protestiaika. Jos protesteja ei tule, tulokset ovat lopullisia (ellei host itse huomaa tehneensä suurta virhettä). Procyon Products päättää hostin lausunnon perusteella protestien hyväksymisestä ja hylkäämisestä. Päätöksestä ei voi valittaa.

5)   Jos pelaajan yhteys syystä tai toisesta katkeaa pelin aikana, pelaaja voi liittyä peliin uudestaan. Ennen yhteyden katkeamista saadut kalat tulkitaan menetetyiksi. Kisoja ei uusita pelaajien yhteyden katkeamisten vuoksi. Jos host-kone menee nurin, niin kyseinen kisa pelataan uusiksi. Pelaajien tulee liittyä peliin takaisin mahdollisimman pian. Jos jotain muuta tapahtuu (kuten vaikka kone yksinkertaisesti hajoaa), siitä tiedotetaan mahdollisimman pian tiedotus-threadissa. Samalla ilmoitetaan myös se, miten toimitaan loppujen kisojen suhteen.

6)   Kisoista 3 on muotoa ”normaali” tai ”kaikki lajit”. Jokaisessa erässä pelataan yksi erikoiskisatyyppi, joista todennäköisimpiä ovat ”suurin kala”, ”kappalemäärä” ja ”vain ahven”. Myös muita kisatyyppejä saatetaan pelata. Järvet vaihtelevat eri alkulohkojen välillä. Järviä ja kisatyyppejä ei kerrota ennakkoon. Lyhyet kisat pyritään pelaamaan pienemmillä järvillä ja pitkät isommilla.

7)   Kisoista jaetaan pisteet seuraavalla tavalla:

Kisoista lasketaan pisteet tyyliin:
1 = 10 pst
2 = 8 pst
3 = 6 pst
4 = 5 pst
5 = 4 pst
6 = 3 pst
7 = 2 pst
8 = 1 pst

+ Suurin kala = 1pst.

Pistelaskusta huolehtii host, joka tallentaa tulokset play.log tiedostoon myöhempää tarkistusta varten. Alkuerissä on mukana 10-20 pelaajaa + host (kaaviot julkistetaan myöhemmin). Host ei pelaa, vaan toimii tuomarina. Semi-finaaleissa ja finaalissa on mukana 16 pelaajaa + host (tämä tieto voi muuttua, riippuu ilmoittautuneiden lukumäärästä).

8 )   Kaikki kisat pilkitään joulu-tammikuussa 2009-2010. Kisojen pitämisestä pyritään tiedottamaan mahdollisimman pian tässä tiedotus-threadissa (tavoite väh. 1vrk ennen kisaa).

9)   Jokaisesta alkuerästä pääsee jatkoon X kpl (tarkennetaan myöhemmin!) parasta pelaajaa + 2 varasijalle. Tasatilanteessa yksittäiset paremmat sijoitukset ratkaisevat. Täysin identtisen tapauksen kohdalla arpa ratkaisee. Välierät pelataan myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana. Välieristä pääsee jälleen kerran samalla säännöllä finaaliin (yht . X kpl (tarkennetaan myöhemmin) pelaajaa). Tasapisteissa korkeammat sijoitukset ratkaisevat jatkoonpääsyn. Jos sekään ei riitä, host- heittää arvalla voittajan. Varasijoilta valitaan pelaajat siten, että korkeammat pisteet saanut ensin, mutta kuitenkin siten, että rinnakkaisen lohkon 5s pääsee ennen mahdollisesti toisessa lohkossa korkeammat pisteet saanutta 6s sijoittunutta.

10)    Finaalin rakenne on vielä avoin osittain. Viime vuonna mestaruus ratkaistiin siten, että 5 parasta pääsi pelaamaan omaan finaaliin mestaruudesta. Todennäköisesti tämä on käytäntö myös tänä vuonna, mutta Team Procyon pohtii muita mahdollisia soveltuvia tapoja vielä toistaiseksi.

11)    Kisojen aikana saa käyttää chattia normaaliin tapaan maltillisesti, mutta häiriköivät tapaukset saavat häädön kisasta ja heidän suoritus hylätään. Oikein räikeissä tapauksissa voidaan myös foorumille antaa bannit, koska kisarauhaa tulee kunnioittaa. Nykyisessä versiossa pelaaja voi painaa F1, jolloin vain YV:t tulevat perille. Mikäli toisen YV-rauhaa häiritään, host tulee antamaan varoituksen. Varoituksen jälkeen häiriökäytöksen jatkaminen johtaa hylkäykseen.

12)   Palkinnoista on kerrottu threadin avausviestissä ja päivitän sinne tarpeen mukaan, jos uusia sponsoreita ilmoittautuu mukaan.

13)   Kisan 4-10 parasta suomalaista pelaajaa pääsee edustamaan Suomen maajoukkuetta Propilkin MM-kisoihin vuoden 2010 tammi-helmikuussa (tarkennetaan myöhemmin, MM-kisat saatetaan pelata erilaisella systeemillä tänä vuonna). Todennäköisiä vastustajia tulevat olemaan Ruotsi, Norja, Viro, Venäjä, Latvia ja Puola. Myös muita maita (Can, USA, Ukr, Sui, Aut, Ger…) voi olla mukana tässä turnauksessa. Tästä asiasta tiedotetaan erikseen myöhemmin. Viime vuoden ”foorumien välinen kilpailu” muutetaan nyt MM-muotoon, koska mikäs muu taho olisi meitä korkeampi taho tätä titteliä myöntämään.

Hyvää kisaonnea osallistuville!

- Procyon Products


edit. Luvattuja palkintoja listataan tänne:

Perza-vaaput tarjoavat vaappuja palkinnoksi.
http://www.perza-vaaput.com/



Sekä tasureita.




Metallityöliike Juholat OY Ylöjärveltä sponsoroi kisaamme savustuspöntöllä. Helposti puhdistettava pönttö on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja on varustettu irroitettavalla rasvapellillä ja kahdella ritilällä.
www.metallityoliikejuholat.fi



Termore lämpönuotiot sponsoroivat kisaa kätevällä "pikku termore" nuotiolla. Jokainen jäillä nuotiota kasaillut tietää, kuinka hankalaa on sulavan jään ja viiman seassa koittaa makkaratulia tehdä. Tällä laitteella se kyllä luonnistuu mainiosti.

http://www.termorelamponuotiot.fi/index.html



Perinteikäs SM-kisojen sponsorimme Porin kalastus & Erä, Kalastajantukku ja Nismox tarjoavat hyrräkelasetin, jonka arvo kipuaa lähelle 300 euroa.

http://www.porinkalastus.com
http://www.kalastajantukku.com
http://www.nismox.com





Kari Balk sponsoroi kisaamme kalapappi-verestyspuukko-"perkuuatrain" -yhdistelmällä.

Mikko_-Procyon-:
Lisää palkintoja yhä haussa!

Itse koitan järjestää pari kappaletta Propilkki sound track -levyjä palkinnoiksi.

---

Hostit ovat kyselleet mahdollisuutta pitää alkuerä hivenen aikaisempaan kellonaikaan. Eiköhän sekin käy, kunhan vain host ilmoittaa ajoissa pelien alkamisajankohdan. Kuitenkin mieluusti siten, että pelit alkavat aina 20-21 välillä.

Mikko_-Procyon-:
Lisätty mainio savustuspönttö palkintolistalle.

Vieläkin lisää palkintokamaa toivotaan tuomaan kisaan jännitystä.

Hosteja alkaa olla melko mukavasti jo ilmoittautuneena, mutta toivoisin silti vielä muutamaa varalle.

Mikko_-Procyon-:
Arvotut lohkojaot ja hostit:

LOHKO 1 (Pietari):

jugetzu
joona96
jekku
tuulas
[email protected]
Eikku
Kaizzu
Ketturi
sevy
Pluto631
(M)
Don Miguel
Kobe
myyrä
Sirpa
kale-vaari
Jeejee


LOHKO 2 (Kaizzu):

Petetzin
Ozzman
Vileria
lareman
K1lke
Aatami
mirsko
Jaz
Jaatinen
Unski
pilkkiäijä
-Orava-
Luigi
Jokke-Pappa
SJ
bablo
Nismox

LOHKO 3 (TORO):

Tornio River
jukkazi
Morripoika
eelis
kok
Kännikala
TukkaTapani
kuhelo
Ile69
hässi
tepsu
Mice73
jtm83
lupu_10
Nahkavaappu
200/JiJa
sla


LOHKO 4 (Mice73):
Pelekone
pasuripaavo
kasparov
KalleP
Puupäää
Sampaaa
HMK
¤Kännikala¤
Äpyli
Mormuska-Arska
Elbert
Juuso the fish
härskipilkkiarska
Kala erkki
Slickko
Soppa
-Hammer-

LOHKO 5: Sammy
#MobyvanKenobi#
HaukiUkko
Valas
-Patu-
ekkara
Matias
TORO
Ville
Kalamies
makarooni
Peltsi91
nikke1983
tuOmas
Timo
Jake1234
hsl-63
Kala-Vale


LOHKO 6 (Holssi):
Heidi
miia
Aanrii
Sammy
Fugu
Jave
Kohma-73
joohn
Janxu
janil
Tintti
fileeroitu kuha
peltsi-92
RedRave
jymy
Qkkeli
TUOMARI


Mikko_-Procyon-:
LOHKO 7: (Kasparov)

markku mato
Jake
DarkfireFIN
Seija
Joel
Real Käämö
Budi
jakeboi
nakkisämpylä
Isotörö
JanneL
hema1
VML
podrak
Hona
Viima
Eevis


LOHKO 8 (Hammer):

körmyli
esme
NorsuKuningasBabar
Kalapaja
Eija
Tomki
-Olli83-
RehtoriXXX
Jänkhä
kirvesniem1
Ade
aksu
TaaviTumpelo
Holssi
kook
Kottoz
Sohjokauha


LOHKO 9 (Ade):
Somm
Buddha
jtm71
Sami
Anr
UISTIN
länsi pilkkiä
Anakondah
Surviainen
Tonza1990
Smuge
Speedy Gonzales
7anxt
Shark
Ilona
Armonlaakso
Wade

LOHKO 10: (VML)

Perza
SLN
Kalamään
LeaTee
Jare
jeremiz
jaaggo
mikk90
Pietari
Master GP 2000
mr_asco
[email protected]
captainstar
Kalamies123
Hermis
Sande
JamiDaMan


LOHKO 11: Mr Asco

LITRA
Jokinen
Henq
vuokaleipä
kalamiesjuho
Migael
liikkuva
Mist
johannes
Micaz
Msopuli
Ile
Arska75
T-bat
Vill-Bert
Suvi.


Lohko 12: Tepsu

Lemmy
Sakkeus
Mila
pamppu
Teemu
Makkeri
MaicK
kaprakka
Miksu
Affenen Kutu
Luupää
Leinonen
Jabetsu75
ykäjätkä
KalamiesMika

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta