Chat

Kirjoittaja Aihe: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!  (Luettu 36353 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« : Toukokuu 03, 2011, 00:00:03 »
Noniin, siitä onkin melkein 10 vuotta aikaa kun ensimmäisen kerran mielessäni hahmottelin piirteitä kalastajien yhteisöpalvelusta, jonne jokainen voisi lisätä kalojaan ja seurata myös lähipiirinsä kalaonnea. Palvelusta, jonka kautta käytäisiin valtakunnallista kilpailua suurimmista kaloista ja monissa muissa vertailutavoissa pärjäämisestä. Yksinkin olisi hauska lähteä kalaan, kun saaliin esittelemisen riemun voisi jakaa netissä ja se jäisi sinne myös talteen.

Otin jokin aika sitten lopulta härkää sarvista, kun huomasin että kalenterista vapautui sopiva rako ja aloin kasaamaan tätä palvelua. Pitkään muhinut ajatus alkoi syntymään serverille piirtämättä viivaakaan suunnittelupaperille ja uusia toimintoja tuli mieleen samaan aikaan kun teki. Nyt palvelu on valmis julkaistavaksi testikäytössä ja nimesin sen Mahtisaaliiksi!

Mahtisaalis-rekisteri: http://www.kalassa.net/mahtisaalis

Palvelu sisältää muunmuassa:
-Voit lisätä kalojasi kuvineen ja tietoineen
-Sivustolta näet omien kalojesi menestymisen vertailussa muihin
-Voit tehdä helposti monipuolisia hakuja niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin ja etsiä haluamiasi tietoja suomalaisten suurkaloista
-Specimen-tilastot (Specimenissä kaloille lasketaan lajikohtaiset vertailupisteet ja yhteispisteet lasketaan ottamalla jokaisesta kalalajista suurimman kalan pistemäärä). Tämän avulla suuruuden voi voittaa myös kalastamalla monipuolisesti!
-Lisätä kavereita ja seurata erityisesti kaveripiirisi kalaonnea! Näet myös sijoittumisesi kaveripiirisi tilastoissa!
-Lisätä kaloille karttasijainnit
-Karttakooste kaikista hakukoneella haetuista kaloista yhdessä näkymässä
-Kommentoida saatuja kaloja
-Näet paikkakunnan ja jäsenen kaikki kalat samalla kartalla
-Voit tykätä kaloista Facebookissa
-Facebook-julkaisu lisätyille kaloille

Palvelu tarvitsee nyt kovaa testiä, ideoita ja bugi-ilmoituksia, jotta se voidaan julkaista virallisesti, joten lisätkää kalojanne palveluun ja kertokaa millaisia kommentteja tulee mieleen palveluun liittyen! Tällä hetkellä kaikki kommentit ovat tärkeitä, koska palvelu olisi tarkoitus saada pikimmiten julki myös virallisesti!

Näyttäkääs nyt, että millaisia kaloja olette saaneet! :D

HUOM! Muistakaa olla ehdottoman rehellisiä saalisilmoituksissanne ja lisätkää AINOASTAAN PUNNITTUJA kaloja ja ÄLKÄÄ LISÄTKÖ VERKKOKALOJANNE palveluun, koska toistaiseksi pyydysvälineille ei ole omaa sarjaa!

Mahtisaalis on ensimmäinen osa Kalassa.netin suurempaa uudistumista, joten paljon uutta on odotettavissa sen jälkeen kun tämä palvelu on saatu hyvin käyntiin! Tämä palvelu on tarkoitus ulottaa koko Suomen laajuiseksi ja pyrkiä tekemään siitä virallinen paikka, josta paikalliset ja valtakunnalliset saaliit löytyvät. :)
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2011, 00:32:07 kirjoittanut Toimitus »
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

Kipster

  • Putajan perhobatman
  • Global Moderator
  • *****
  • Viestejä: 889
  • Kalapedian päätoimittaja
    • MSN Messenger  - kimmo.tiirikainen@gmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #1 : Toukokuu 03, 2011, 07:54:11 »
Kaveripyynnön hyväksyminen ei näytä toimivan. Koitan sun kutsua hyväksyä mutta mittee ei tapahdu.

Timpe

  • Vieras
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #2 : Toukokuu 03, 2011, 09:22:32 »
Profiilia luodessa kohta "kertomus itsestäsi" ei ole pakollinen tieto, mutta profiilin luonti ei onnistunut ainakaan minulla, ennen kuin tähän kohtaan jotakin kirjoittaa..
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2011, 09:24:23 kirjoittanut Timpe »

Nisu

  • Viestejä: 155
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #3 : Toukokuu 03, 2011, 10:18:08 »
"Lisää kala!" painikkeesta sivusto heittää aina uudestaan profiilinluontisivulle, vaikka profiili pitäisi olla jo tehtynä. Kalaa ei siis tunnu pääsevän lisäämään millään. Kiiskille kaivattaisiin omaa kategoriaa.  :wink:

Timpe

  • Vieras
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #4 : Toukokuu 03, 2011, 10:21:12 »
"Lisää kala!" painikkeesta sivusto heittää aina uudestaan profiilinluontisivulle, vaikka profiili pitäisi olla jo tehtynä. Kalaa ei siis tunnu pääsevän lisäämään millään. Kiiskille kaivattaisiin omaa kategoriaa.  :wink:

Itse kamppailin saman probleeman kanssa, kokeileppa kirjoittaa kohtaan "kertomus itsestäsi" jotakin, niin pitäisi onnistua.
Sen "kertomuksen" voi sitten jälkikäteen poistaa muokkaamalla profiilia.

Salone

  • Vesirotta
  • Viestejä: 239
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #5 : Toukokuu 03, 2011, 13:24:21 »
Aika epäreilua, kun pyydyskaloja ei saa vielä laittaa. Minä, kun en ole muilla välineillä, kuin katiskalla tulleita suutareita kuvaillut.  :-)

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #6 : Toukokuu 03, 2011, 18:38:29 »
Noniin, nyt kaverien kutsuminen ja hyväksyminen toimii taas. Laitoin samalla myös niin, ettei kertomus itsestä ole pakollinen kun lisätään profiilitietoa.

Sinne alkoikin heti jo tulla mukavan kokoisia kaloja ja lisää kaivataan! :D

Kaikenlaiset kommentit ovat myös tervetulleita, koska niiden avulla palvelusta saa juuri sellaisen kuin haluatte!
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

Satunnaikalastaja

  • ...asiantuntija tässä asiassa...
  • Viestejä: 354
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #7 : Toukokuu 03, 2011, 20:16:10 »
Palvelun stressitesti - nämä kun ovat muotia nykyään:

Heräsi kauhian monta kysymystä. Laitan tähän jokusen ja toivotaan palvelulle menestystä.

Ensi tutustumalta heräsi useitakin kysymyksiä joihin en ainakaan heti löytänyt vastausta, tässä muutama.
- Missä ne saaliit ovat? Palvelun nimi referoi saaliisen, jolla yleensä tarkoitetaan kalastusrupeaman tulosta, mutta löydän vain yksittäisiä kaloja.
- Miten nuo Specimenissä kaloille lasketaan lajikohtaiset vertailupisteet oikein muodostuvat?
- Jossain luki "Täytä tähän tietosi profiilisivuasi ja kilpailua varten!".  Tämä herätti monta ajatusta. Minulla on jo jonkinlainen profiili Kalassa.netissä - miksi tämä toinen ja kuka on kiinnostunut sukupuolestani, se kun on pakollinen tieto. Profiilinluontisivulla mainitaan että etu- ja sukunimi eivät näy muille. Kelle siis näkyy? Syntymäajan kohdalla ei tällaista mainintaa ole, se ilmeisesti näkyy muille. Mistä löytyy profiiliin liittyvä yksityisyydensuoja-lausunto? Edelleen, mistä kilpailusta on kysymys ja missä ovat sen säännöt ja mitä on palkintona? Voiko sellaiset kaloilla osallistua kilpailuun jotka ovat pyydetyt ennen kilpailusääntöjen julkaisemista?
- Käytetäänkö kalojen pyyntitavan luokittelussa kalastulain mukaista jakoa, esim pilkintä tuuliajolla olevasta veneestä tai onkiminen heittämiseen soveltuvalla kelalla ovat ...ööh...  heittokalastusta vai vetoistelua?
- kalapaikkaa ei liene rajoitettu Suomen alueelle?
- epäselvää viittaako sääntöjen kuudennen pykälän "Kalassa.net palvelu" vain mahtisaalis-palveluun vai koko kalassa.net domainiin? Epäsuorasti voisi päätellä että vain mahtisaalis-palveluun, koska näille tarvitsee eri profilit.
- tuolla jossain luki 460 g painavan ahvenen kohdalla että "5. suurin Ahven Suomessa".  Lievästi sanoen epäuskottavaa. Pitäisi varmaan vähän tarkentaa tekstiä.
- Sääntöjen 4. pykälä: "Saaliin käsittelyn kunnioitus, veriset pönökuvat poistetaan.". Hieman epäselvä lause - päälauseessa näyttää olevan pelkkä subjekti ilman verbiä. lauseen voisi ymmärtää että tämä siis velvoittaa rekisteröityneitä henkilöitä kunnioittamaan saaliin käsittelyä, mutta asian voisi ilmaista paremmin. Millä tavalla saaliin käsittelylle osoitetaan kunnioitusta? Lisäksi tämä ilmeisesti velvoittaa ylläpitoa poistamaan veriset pönökuvat, jollei kuvan laittaja itse sitä tee (liekö mahdollista?).

Näillä alkuun, katselin vähän kriittisellä silmällä että jospa noista on apua jatkokehityksen kannalta.

Niin, ja onnitttelut erinoimaisen onnistuneesta toteutuksesta, tietokanta y.m.s. pelaa kuin enkeli.

« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2011, 20:21:04 kirjoittanut Satunnaikalastaja »

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #8 : Toukokuu 03, 2011, 21:28:38 »
Tässäpä olikin esimerkki superloistavasta palautteesta! Suurkiitos, tuon ansiosta saan monta epäjohdonmukaisuutta korjattua! Otankin niihin nyt yksi kerrallaan kantaa ja vastailen sitten, että miten asia on muutettu.

Terävään huomioosi palvelun nimestä otan heti kantaa: Olet oikeassa, palvelun nimi muutettakoon tarkoittamaan yksittäistä kalaa. Olisiko sen nimi esimerkiksi Mahtikala-palvelu vai olisiko parempia ehdotuksia palvelun nimeksi?

Tilasin äsken graafikoltamme uudet grafiikat tuohon palveluun ja tuon palvelun kautta on tarkoitus aloittaa koko Kalassa.netin graafinen kehitys.

Lisää tälläisiä palautteita heti kun tulee vain huomioita mieleen! :)
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 03, 2011, 21:32:58 kirjoittanut Toimitus »
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

daiwa2

  • HERRA puheenjohtaja
  • Global Moderator
  • *****
  • Viestejä: 504
    • MSN Messenger  - joonasmantere988@hotmail.com
    • Profiili
    • Ammattikalastajan Arkea
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #9 : Toukokuu 03, 2011, 21:51:30 »
Vastaan nyt omalta osaltani muutamaan kysymykseen mihin tiedän vastauksen.

- Jossain luki "Täytä tähän tietosi profiilisivuasi ja kilpailua varten!".  Tämä herätti monta ajatusta. Minulla on jo jonkinlainen profiili Kalassa.netissä - miksi tämä toinen ja kuka on kiinnostunut sukupuolestani, se kun on pakollinen tieto. Profiilinluontisivulla mainitaan että etu- ja sukunimi eivät näy muille. Kelle siis näkyy? Syntymäajan kohdalla ei tällaista mainintaa ole, se ilmeisesti näkyy muille. Mistä löytyy profiiliin liittyvä yksityisyydensuoja-lausunto? Edelleen, mistä kilpailusta on kysymys ja missä ovat sen säännöt ja mitä on palkintona? Voiko sellaiset kaloilla osallistua kilpailuun jotka ovat pyydetyt ennen kilpailusääntöjen julkaisemista?

Etu ja sukunimet tietääkseni näkyvät vain moderaattoreille/ palvelun valvojille ja ylläpitäjälle. Kilpailuista ainakin sen verran että tuon palvelun avulla järjestämme seuran vuosittaisen suurkalakilpailun joka on siis seuralaisille tarkoitettu. Sen lisäksi tarkoitus on luoda monia pienempiä ja eri tyyppisiä kisoja, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Mahdollisesti myös Kalabongaus-kilpailuja järjestämme tuon kautta. Kilpailujen säännöt ilmoitetaan aina ennen kilpailua ja kilpailuihin voi osallistua vain kilpailun omana ajankohtana pyydetyillä kaloilla. Ja päiväkohtaisissa kilpailuissa päivämäärän "todistaminen" on helppoa. Kuvaan päivän lehti tai vaihtoehtoisesti edellisenä iltana /kisan alkamis ajankohtana ilmoitettu kohde täytyy näkyä kuvassa. Esimerkiksi 10cnt kolikko  leijona ylöspäin. Tälläisiä kuvia tuskin kukaan on enemmin kaloistaan ottanut ja se kymmenen sentin kolikko kyllä varmasti jokaiselta löytyy.

- kalapaikkaa ei liene rajoitettu Suomen alueelle?

Käsittääkseni tää tulee rajoittumaan suomen rajojen sisäpuolelle (?). Tuo täytyy vielä lisätä sääntöihin

- epäselvää viittaako sääntöjen kuudennen pykälän "Kalassa.net palvelu" vain mahtisaalis-palveluun vai koko kalassa.net domainiin? Epäsuorasti voisi päätellä että vain mahtisaalis-palveluun, koska näille tarvitsee eri profilit.

Tämä on nimenomaan koko kalassa.net domainiin,seuraan,mahtisaaliiseen jne.  Eli kun tuolla rupeat huijaamaan niin kaikkien palveluiden käyttö täällä on sen jälkeen omalta osaltasi ohitse.

- Sääntöjen 4. pykälä: "Saaliin käsittelyn kunnioitus, veriset pönökuvat poistetaan.". Hieman epäselvä lause - päälauseessa näyttää olevan pelkkä subjekti ilman verbiä. lauseen voisi ymmärtää että tämä siis velvoittaa rekisteröityneitä henkilöitä kunnioittamaan saaliin käsittelyä, mutta asian voisi ilmaista paremmin. Millä tavalla saaliin käsittelylle osoitetaan kunnioitusta? Lisäksi tämä ilmeisesti velvoittaa ylläpitoa poistamaan veriset pönökuvat, jollei kuvan laittaja itse sitä tee (liekö mahdollista?).

Tuota muokataan hieman "sujuvammaksi Suomen kieleksi". Mutta pointti on että sitä saalista kunnioitetaan niin paljon ettei oteta epäsiistejä ja törkeitä kuvia jossa veri valuu pitkin kalaa jne. Niitä ei ole kenenkään kiva katsella.

www.kalassa.net/daiwa2

Kalassanet Ry:n kalastusseuran puheenjohtaja

Kipster

  • Putajan perhobatman
  • Global Moderator
  • *****
  • Viestejä: 889
  • Kalapedian päätoimittaja
    • MSN Messenger  - kimmo.tiirikainen@gmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #10 : Toukokuu 04, 2011, 10:59:42 »
Uksi bugi lisää. Kohdassa Päivämäärä näkyy mun kohdalla molemmissa kaloissa 1.1.1970. Sama näyttää olevan joissain muidenkin kalojen kohdalla. Miten saan sen korjattua? Koitin muokata ilmoitusta, mutta päivämäärä oli ja pysyi samana.

Satunnaikalastaja

  • ...asiantuntija tässä asiassa...
  • Viestejä: 354
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #11 : Toukokuu 04, 2011, 12:50:01 »
>Mutta pointti on että sitä saalista kunnioitetaan niin paljon ettei oteta epäsiistejä ja törkeitä kuvia jossa veri valuu pitkin kalaa jne. Niitä ei ole kenenkään kiva katsella.

Kylläpäs tämä on hämmentävää!  Alunperin puhuttiin saaliin käsittelyn kunnioittamisesta. Edellisen perusteella pitääkin kunnioittaa itse saalista. Käsittely on prosessi, saalis on fyysinen objekti.
Verestys on oleellinen osa kalankäsittelyprosessia, eikä siitä mihinkään pääse että vertahan siinä valuu.
Saalista voi kunnioittaa vaikkapa pienellä hiljaisella hetkellä ennen ruokailun aloittamista; jos haluaa voi pienen muistopuheenkin pitää ja samalla kiitellä Ahtia.  :wink:
Jotenkin haiskahtaa siltä että itse asiassa tarkoitus olisi kunnioittaa herkkämielisten saittilaisten mielenrauhaa olemalla julkaisematta mahdollisesti järkyttävia realistisia perkaus- ja verestyskuvia. Tämän perusteleminen kalankäsittelyn tai saaliin kunnioittamiseen on mielestäni aika hataralla pohjalla. Sääntöasioissa kannatta ensin selvittää mitä haluaa viestiä, suomekielen ilmaisuvoima kyllä riittää viestin välitämiseen. Jätän nyt tämän hiustenhalkomisen vähäksi aikaa ja palaan leipätyön ääreen :-)

Zintti

  • Sumuisten selkien gorilla
  • Viestejä: 587
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #12 : Toukokuu 04, 2011, 12:59:31 »

Mutta kukapa haluaisi katsella kalastuskuvia kaloista, jotka on verestetty. Taikka muuten epäsiistejä kuvia joissa kala on esimerkiksi sotkeentunut maassa oleviin roskiin ja heinikosta hädintuskin erottaa koko fisua. Jos kuvan ottaa, niin mukavinta on katsella kuvia kaloista, joita ei ole vielä verestetty eikä laskettu heinikkoon, on siis käsissä taikka jossain astiassa eli "puhtaana" :-)

jarmoankka

  • Ädin kielen opetaja
  • Viestejä: 1018
  • 5.5kg lumpeiden kuningatarta
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #13 : Toukokuu 04, 2011, 14:16:39 »
Satunnaikalastaja kyllä mun mielestä nyt halkoo hiusta ihan turhaan ja suotta "soittaa suuta".  Jokainen kalamies ymmärtää, että kuvat joita kaloista otetaan ovat hienompia katsoa, kun kalat ovat siistejä.  Ei ole iso vaiva huuhtoa kalaa ennen kuin kuvan ottaa. Kuka haluaa katsella jotain perkauskuvia, häh?
pessimisti ei pety koskaan. Aina sattuu kun tapahtuu ja jos usein sattuu, siihen tottuu.

anzeR

  • Pienen talon Antti
  • Viestejä: 226
  • Kahvi ja pulla kiitos
    • Profiili
Vs: Valittajien thread
« Vastaus #14 : Toukokuu 05, 2011, 17:59:02 »
Eli kun tuonne Mahtisaaliiseen yrittää lisätä kalaa, miksei se kartta avaudu? Siis kun tulee se kohta missä pitää klikata kalapaikka kartalta. Kartta ei avaudu enkä pysty jatkaa.  :x :x

En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta kokeilla saa aina...
Ei se saalis, vaan se fiilis.

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #15 : Toukokuu 05, 2011, 22:53:03 »
Sielä oli hölmö bugi unohtunut, mutta nyt pääsee taas lisäämään kaloja Mahtisaaliiseen! :)
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

Satunnaikalastaja

  • ...asiantuntija tässä asiassa...
  • Viestejä: 354
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #16 : Toukokuu 06, 2011, 10:25:09 »
OFFTOPIC:
Olen pahoillani jos palautteeni kaikessa hiusten halkomisissaan ei auennut kaikille, ja erityisesti että joku siitä pahoittaa mielensä siten pitää palautettani suun soittona vieden keskustelua pois itse aiheesta. Vapaaehtoistahan tämä on joten ei minun tämän enempää tänne tarvinne kirjoitella. Kun lukee ja ymmärtää mitä kirjoitin ja muodostaa siitä kokonaiskuvan, sekä mitä en sanonut, asia olisi pitänyt selvitä. Ja minun olisi ollut parempi kiteyttää ajatus yksinkertaiseen lauseeseen. Ilmeisesti pari kommentoijaa on virheellisesti tulkinnut viestini niin että vaatisin verestyskuvien sallimista. Mielestäni en ole tällaista esittänyt. Tiivistän aiemman viestini seuraavaan:

TOPIC:
- Verestys- y.m.s. kuvien kieltämisen perusteluksi ei käy saaliin käsittelyn tai itse saaliin kunnioittaminen, vaan syynä pikemminkin tulisi olla muiden ihmisten kunnioittaminen.

- aiemmin mainitsemattomana asiana lisään vielä, että sääntöpykälässä ei välltämättä tarvitse perustella sääntöä. riittää kun itse sääntö on ilmaistu. 

Hyvää jatkoa kaikille

anzeR

  • Pienen talon Antti
  • Viestejä: 226
  • Kahvi ja pulla kiitos
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #17 : Toukokuu 06, 2011, 15:18:32 »
lisää kalalajeja. esim. salakka, kiiski, yms.

ja sitten, jokaisen kalan tiedoissa pyyntiajaksi ilmoitetaan 1.1.1970. :?
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 06, 2011, 15:31:25 kirjoittanut anzeR »
Ei se saalis, vaan se fiilis.

pjk

  • Vieras
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #18 : Toukokuu 06, 2011, 17:43:20 »
Palvelu vaikuttaa sinänsä ok:lta, mutta mielestäni olisi kohtuullista, jos kalastaja voisi halutessaan jättää kalan saantipaikkakunnan mainitsematta. Näin vältettäisiin aiheuttamasta liiallista kalastuspainetta isojen kalojen paikoille. Mielestäni riittävä tarkkuus esim. merialueesta puhuttaessa on karkea aluejako tyyliin "Suomenlahti" tai "eteläinen merialue".

--pikeye

jarmoankka

  • Ädin kielen opetaja
  • Viestejä: 1018
  • 5.5kg lumpeiden kuningatarta
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #19 : Toukokuu 06, 2011, 18:49:24 »
Kyllähän paikkakunta, esim. Uusikaupunki, jättää aivan tarpeeksi vaihtoehtoja eikä näin kyllä mielestäni lisää painetta missään... Uudessakaupungissakin tuota vesistöä meinaan piisaa.
jossain määrin eri asia esimerkiksi Jurva, jossa oikeastaan vain Säläisjärvi vesistönä, mutta siltikin... paikkakunta on ok.
pessimisti ei pety koskaan. Aina sattuu kun tapahtuu ja jos usein sattuu, siihen tottuu.

Qkkeli

  • Global Moderator
  • *****
  • Viestejä: 1468
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #20 : Toukokuu 06, 2011, 22:13:00 »
Itseä alkoi mietityttämään tuo kirjolohen tarpeellisuus listalla, kun kyseessä on kuitenkin pyydä ja päästä kala, joka ei kasva grammaakaan istutuksen jälkeen(harvoja poikkeuksia lukuunottamatta), eli kyseisen lajin kokokanta riippuu täysin tilaajasta ja istuttajasta..

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #21 : Toukokuu 09, 2011, 19:55:40 »
Saaliin muutoslomakkeesta korjattu päivämäärä-kenttä, joten käykäähän korjaamassa jos saaliiden päiväykset näyttää nollaa. :) Lisää bugi-ilmoituksia kiitos!
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

Kipster

  • Putajan perhobatman
  • Global Moderator
  • *****
  • Viestejä: 889
  • Kalapedian päätoimittaja
    • MSN Messenger  - kimmo.tiirikainen@gmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #22 : Toukokuu 11, 2011, 12:23:12 »
Omat kalat- sivulla päivämäärät edelleen miten sattuu ^^

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #23 : Toukokuu 12, 2011, 23:14:06 »
Nyt on omissa kaloissa päivämääräbugi korjattu.

Lisäsin myös toiminnon, että uusista kommenteista saa muistutuksen sähköpostiinsa jos ei ole sillä hetkellä onlinessa!
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

Pilkkijä99

  • Hanskaaja
  • Viestejä: 219
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #24 : Toukokuu 22, 2011, 11:19:56 »
Minulla on se ongelma kun lisäsin kalaa niin laitoin vahingossa väärän kuvan siihen enkä saa muokattua enkä poistettua sitä.

Kipster

  • Putajan perhobatman
  • Global Moderator
  • *****
  • Viestejä: 889
  • Kalapedian päätoimittaja
    • MSN Messenger  - kimmo.tiirikainen@gmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #25 : Kesäkuu 24, 2011, 00:56:28 »
Mitenkäs kun on käytössä pelkkä kalan mitta (kuten mulla nyt just) ja silti se vaatii TARKKAA painoa. Miksei sitä pelkkää mittaa voisi vain ilmoittaa ja jättää painon tyhjäksi? Mä kun harvemmin esim. salakoita/kiiskiä/särkiä alan punnitsemaan, jos mato-ongella sattuu suurempi kohdalle.

Hurttarautu

  • Justeeriopiston rehtori
  • Viestejä: 283
    • Profiili
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #26 : Heinäkuu 04, 2011, 15:05:50 »
Minulla on se ongelma kun lisäsin kalaa niin laitoin vahingossa väärän kuvan siihen enkä saa muokattua enkä poistettua sitä.

sama täällä. Kalaani ei kyllä tarvitsisi muokata tai poistaa, mutta pelkään, ettei kuva ole tarpeeksi hyvä...
Kalastus jäissä jäiden puutteen vuoksi.

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #27 : Heinäkuu 04, 2011, 23:58:00 »
Mitenkäs kun on käytössä pelkkä kalan mitta (kuten mulla nyt just) ja silti se vaatii TARKKAA painoa. Miksei sitä pelkkää mittaa voisi vain ilmoittaa ja jättää painon tyhjäksi? Mä kun harvemmin esim. salakoita/kiiskiä/särkiä alan punnitsemaan, jos mato-ongella sattuu suurempi kohdalle.

Paino toimii kalojen vertailulukuna, kuten normaaleissakin kalakilpailuissa ja rekistereissä. Mitta on toki tärkeä tieto myös, mutta painon kanssa on ehkä selkeintä pelata tuota specimen-pistepeliä.
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

Toimitus

  • Missä issee on?
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 363
    • Profiili
    • http://www.kalassa.net
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #28 : Heinäkuu 05, 2011, 00:00:19 »
Minulla on se ongelma kun lisäsin kalaa niin laitoin vahingossa väärän kuvan siihen enkä saa muokattua enkä poistettua sitä.

Kuvan saatte muutettua sillä, kun lisäätte saaliiseen toisenkin kuvan ja poistatte aiemman kuvan. Laitoin sen sillätavoin, että joka saaliissa olisi jokin kuva, ettei palvelu olisi pian puolillaan kuvattomia ennätysjötkäleitä.
Jussi, Kalassa.net

Kalastus-aiheiset keskustelut löydät Kalassa.netistä!
Metsästys-aiheiset keskustelut löydät Metsastys.comista

Termis

  • Rehumakkaran muiluttaja
  • Viestejä: 688
    • MSN Messenger  - joonas.pysays@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Uutta tulossa: MAHTISAALIS-rekisteri!
« Vastaus #29 : Heinäkuu 29, 2011, 22:43:57 »
Saako/voiko tänne lisätä ulkomailta saatuja kaloja? Säännöissä ei lue, että kalojen pitäisi olla Suomesta saatuja, mutta Lisää kala toiminnossa täytyy laittaa paikkakunta, ja siinä on vaan suomalaisia paikkoja.

Olisikohan tuohon mitään järkeä laittaa vaikka paikkakunnan kohdalle vaihtoehto "Muu paikkakunta" tms? :roll:
« Viimeksi muokattu: Elokuu 02, 2011, 10:23:16 kirjoittanut Termis »
"Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä."

Kirjaudu sisään palveluiden tunnuksilla

center>