Chat

Kirjoittaja Aihe: Opettavainen syysreissu  (Luettu 3489 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Mepps

  • Viestejä: 193
    • MSN Messenger  - fisherking90@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Opettavainen syysreissu
« : Syyskuu 15, 2003, 21:19:04 »
Juu tosiaan. Eilen sitä oltiin merellä haukea huijaamassa moottovoimilla. Luupäitä oli veneen paremmalle puolelle kiikutettukin jo muutamia kunnes Abuni alkoi kiljua aivan tajuttomana. Tällöin minulla ei vielä ollut haisuakaan mitä oli tapahtunut. Ja tilanne senkun muuttui mystisemmäksi. Hetkessä Catanani oli taipunut lähes 180 astetta kunnes se suostui antautumaan ja räjähti kolmeen osaan. Tai itseasiassa kahteen, jos käärkipalaa ei hyväksytä. Tilanne oli aivan järjetön kelani ja 40 senttiä vavasta seisoi tukevasti vapatelineessä ja kaksi onnetonta keppiä sojotti vedessä kohti pilveä. Toisen palan onnistuimme pelastamaan (kahvan puoleinen), mutta toinen kerkesi vajoamaan syvyyksiin. Vasta tässä vaiheessa oli hieman aikaa kelata tapahtunutta. Jostain kumman syystä sen päivän ottivieheen menetys raapi syvemmältä kuin edessä pirstaleina lojuva vavan jäännös. Mahdollisesti siksi, että vavalla oli takuuta vielä n. 34 kk jäljellä. Tilanne osasi olla kiusaantunut. Luojan kiitos vapa oli telineessä ja näin ollen kela säästyi. Yhden puikkarin jälkeen palasimme rantaan, jossa odotti varsin mukava yllätys: Venettä hinatessa trailerille huomasin, että potkurista riippuu n. metrin pitkä fl -tapsi jonka päässä vaapppu kaikkine osineen. Nyt olo oli jo selvästi helpottuneempi. Varsinkin kun isäni oli kokoa ajan painottanut ettei olisi mitään mahdollisuutta, että viehe olisi enää tallella. Hetken tarkastellessani tilannetta huomasin, että siima oli pyörinyt arviolta 20 - 30 kertaan potkurin ympäri ennen katkeamista. Ja kun vaapun koukuista löytyi vielä rehua oli tilanne harvinaisen selvä: Viehe oli kokenut kovan luokan pohjakosketuksen eikä ollut irronnut ennen kuin siima oli pyörinyt potkurin ympärille. Loppujen lopuksi vapa ja siima olivat katkenneet samalla tai ainakin lähes samalla hetkellä. Jäätävän kylmä totuus on, että siimani, Fireline 0,25 smoke oli ollut vapaa kestävämpää kamaa. Ja näin ollen myös luotto siihen sai hiukan tuulta alleen. Nyt on tästäkin sitten (toivottovasti) opittu jotain?
Hyvä viehe, parempi mieli!

             -Mepps-


panumies

  • Viestejä: 323
    • Profiili
Re:Opettavainen syysreissu
« Vastaus #1 : Syyskuu 16, 2003, 07:09:04 »
Sen ainakin opit varmaan että kannattaa tosiaankin pitää sitä vapaa sivuttain eikä suoraan perään nähden? Mutta aika ihmeellistä että se potkuriin juuttui...

Mepps

  • Viestejä: 193
    • MSN Messenger  - fisherking90@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Re:Opettavainen syysreissu
« Vastaus #2 : Syyskuu 16, 2003, 14:58:06 »
Kyllähän se sivuttain olikin...
Hyvä viehe, parempi mieli!

             -Mepps-

Makrilli

  • Viestejä: 8
    • Profiili
Re:Opettavainen syysreissu
« Vastaus #3 : Syyskuu 16, 2003, 15:39:52 »
Taisi olla jarru aika tiukalla?
siis häh?


panumies

  • Viestejä: 323
    • Profiili
Re:Opettavainen syysreissu
« Vastaus #4 : Syyskuu 16, 2003, 19:29:28 »
No on sinulla ollut todella huono tuuri kun se siima on sinne hypännyt. En ymmärrä miten se siima pääsee potkuriin kun uistellessa se on parin metrin päässä.

Mepps

  • Viestejä: 193
    • MSN Messenger  - fisherking90@hotmail.com
    • Profiili
    • Sähköposti
Re:Opettavainen syysreissu
« Vastaus #5 : Syyskuu 17, 2003, 15:37:27 »
Lainaus
Taisi olla jarru aika tiukalla?

Mutta kun ei ollut. Vai pääsisikö kelalta muuten niin hirmuinen määrä siima potkurin ympärille alle kolmessa sekunnissa?

-Panu-: Tilanne tosiaan kummastuttaa yhä edelleen minuakin. Tuo siima ohjautuminen tosin näyttää menevän ihan sen pohjankontaktin piikkiin, eli kun viehe jäi pohjaan siima luonnollisesti "ajautui" alas lähelle venettä. Mutta joka tapauksessa se rehu johon uistin juuttui, osasi kyllä olla pohjassa kiinni kuin puu, kun ei viehe sieltä hevillä irronnut.

Tänään uutta Catanaa nyysimään
Hyvä viehe, parempi mieli!

             -Mepps-

Anonymous

  • Vieras
Re:Opettavainen syysreissu
« Vastaus #6 : Joulukuu 13, 2003, 19:23:20 »
olisko mahdollista että siihen iski vaikka hauki ja veti siiman heti syöksyessään potkuriin,eihän siitä hauesta moottorin jäljiltä mitää tietoa olisikaan,korkeintaan vaapussa pari hammasta... :)

ps:otan osaa heppoisen vavan osalta ;)

Anonymous

  • Vieras
Re:Opettavainen syysreissu
« Vastaus #7 : Joulukuu 20, 2003, 10:41:19 »
:D :D :D MAHTAVAA! oikea survival meininki... kiitos! Hohohoho... sainpa makeat naurut... en oo taas pitkään aikaan saanut nauraa näin hehehee... :D


Kirjaudu sisään palveluiden tunnuksilla

 



center>