Miten kuluttaa aikaa kalassa, kun saalista ei tule? Katso parhaat vinkit!

0

Jokainen vähänkään kalastusta harrastanut henkilö tietää varmasti sen tunteen, kun vapa ei värähdäkään pitkällisestä odotuksesta huolimatta ja kärsimättömyys alkaa nostaa päätään. Aika tuntuu pysähtyvän ja tuskallinen odottaminen alkaa ärsyttää. Miten siis saada aika kulumaan, jos saalista ei vain tule? Listasimme parhaat keinot tylsyyden tappamiseen kalareissulla! Tutustu esittelemiimme keinoihin, niin et joudu hakkaamaan päätäsi veneen kylkeen pitkästymisen kourissa.

Pakkaa kirja mukaan ja hyödynnä tylsät hetket

Onko hyllyssäsi kirja, joka sinun on pitänyt lukea jo pitkään, muttet vain saa tartuttua härkää sarvista? Kalareissu on erinomainen tilaisuus lukea niitä kaikista tylsimpiä kirioja: saaliin odottelu on vieläkin tylsempää, joten lukeminen tuntuukin yhtäkkiä varsin mielenkiintoiselta puuhalta. Luonnossa on myös miellyttävää lukea, kun ylimääräisiä häiriötekijöitä tai ääniä ei ole ympärillä. Poimi siis pölyttyneet Sinuhe Egyptiläiset tai Rikokset ja rangaistukset hyllystä ja pakkaa mukaan reppuusi, kun lähdet seuraavan kerran kalaan. Mikäli saalista ei sattuisi tulemaan ollenkaan, voit olla silti tyytyväinen reissun tulokseen kirjasta ammentamasi sivistyksen myötä.

Tuhannet pelit suoraan taskussasi

Vaikka ensimmäiseksi ei tulisi mieleen, kalastus ja kasinolla pelaaminen muistuttavat melko paljon toisiaan. Molemmissa tarvitaan sekä taitoa ja onnea, ja session lopputulemaa on mahdotonta ennustaa kaikesta mahdollisesta valmistelusta huolimatta. Jättipotti tai kahden kilon siika voi tarttua haaviin yllättäen odottamattomassa tilanteessa, kun taas toisinaan onnetar ei tunnu suosivan väkisinkään.

Kasinot ovat myös erinomainen keino tappaa aikaa. Vielä muutama vuosi sitten kasinopeleistä oli mahdollista nauttia ainoastaan tietokoneilla, mutta mobiilikasinoiden kasvu viime vuosina on tarjonnut ihmisille aivan uusia mahdollisuuksia. Jos taskussasi on siis älypuhelin ja 4G:tä löytyy, sinulla on pääsy tuhansien kolikkopelien, pöytäpelien ja progressiivisten jackpotien pariin! Kalastusreissujen tylsät hetket ovat nopeasti historiaa, jos taskustasi löytyy älypuhelimen kaltainen viihdekeskus. Kannattaa myös katsoa suomalaiset kasinobonukset, jolloin saat pelihetkistäsi kaiken irti.

Korttipelit ja Yatzy eivät ikinä vanhene

Monesti kalareissuilla ei kuitenkaan ole loputtomasti puhelimen akkua kulutettavaksi, nettiyhteydestä puhumattakaan. Monet myös haluavat mieluummin nauttia luonnon rauhasta kuin älylaitteiden sinisestä valosta. Tällöin erilaiset perinteiset pelit ovat loistava keino ajan tappamiseen – entistä paremman tilanteesta tekee, jos sinulla on seuraa. Joitain pelejä voi pelata itsekseenkin, mutta kaksin on usein hauskempaa.

Korttipakka ei vie repussa paljoa tilaa, mutta tarjoaa lähes loputtomasti viihdettä vavan nykäisyjä odotellessa. Klassisia ikisuosikkeja ovat esimerkiksi Seiska, Kasino ja Paskahousu. Jos kaipaat vaihtelua, kokeile käänteistä Kasinoa: kyseisessä versiossa pelaajien tulee välttää pisteiden keräämistä eli suurimman pistesaaliin saanut pelaaja häviää. Kyseinen versio pelistä on yllättävän hauska ja saa ajan kulumaan kuin silmissä. Korttipelien lisäksi hauska ja pieneen tilaan mahtuva vaihtoehto on Yatzy. Oikeita noppayhdistelmiä jahdatessa huono kalaonni pyyhkiytyy mielessä hetkessä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että pelaaminen voi olla hieman riskialtista, mikäli olet kalareissulla veneellä: hutiosuman myötä nopat saattavat olla nopeasti merenpohjassa. Pelit sopivatkin ehkä parhaiten maan pinnalle suuntautuviin kalareissuihin.

Ajanvietettä puukon tahtiin

Milloin olet viimeksi vuollut jotakin? Kun olet kalareissulla, repustasi löytyy mitä todennäköisimmin puukko. Etsi sopiva puunpala ja käytä luppoaikasi hyödyksi kuten ennen vanhaan! Voiveitsi tai keittiölasta ovat sopivan helppoja projekteja, jotka tumpelompikin saa veistettyä suhteellisen nopeasti. Jos puukko taas pysyy kädessä erityisen hyvin, voit vuolla vaikkapa kuksan. Voit toki käyttää inspiraationa myös Vaahteramäen Eemeliä, joka tapasi vuolla arestiensa aikana puu-ukkoja toinen toisensa perään. Vaihtoehdot ovat rajattomat!

Share.

About Author

Leave A Reply