Turskan kalastus rannalta

0

Turskan pyynti on yksi vaikeimmista rantakalastuksen muodoista. Tämä johtuu muunmuassa kannan viimevuotisesta vähenemisestä. Lajia tavataan enää harvoin lähellä rantoja ja sellaisen saamiseksi vaaditaan jo kunnollinen heitto.

Sanotaan, että kaikista pyydetyistä turskista yksi kolmasosa on perhokalastajien pyytämiä. Turskanpyynnissä urheilukalastus on oleellisessa osassa. Perustaidot ja -tiedot ovat aivan välttämättömiä, joten turska ei ehkä ole se paras aloitusvaihtoehto aloittelijalle.

Jos olet täysin aloittelija, kannattaa opetella ensin rannalta heittämisen perustaidot. Keskity varsinkin sopivien välineiden hankkimiseen, heittämisen opetteluun ja paikallisten vesistöjen tuntemiseen. Kalastus on harrastus, joka voittaa parhaat nettikasinot, vaikka tuloksena olisikin vain yksi saalis.

Voit myös liittyä kalastuskerhoon ja osallistua erilaisiin kalastustapahtumiin, joista opit hyvin perustaidot rannalta heittämiseen.

Talven sää lisää omat haasteensa ja silloin onkin haastavaa saada heitettyä tarpeeksi kauas ja pidettyä syöttikin siellä. Tästä syystä paikan valinta on kaikkein tärkeintä. Kannattaa valita esimerkiksi kivikot tai laiturit, sillä niistä pääset helposti siirtymään tarvittaessa veteen. Jos et halua kalastaa laiturilta tai kiviltä, opettele heittämään.

Seuraavaksi tulisi päästä yli omista mielikuvituksen tuotteista. Moni merikalastaja nimittäin antautuu helposti niiden tuomiin jännityksen tunteisiin. Moni kalastaja on mennyt aivan sekaisin mielikuvituksensa vuoksi ja siksi onkin paras yrittää olla uskomatta aivan kaikkea, mitä kuulet. Jos siis kuulet uskomattomalta kuulostavan kalavaleen, kannattaa ehkä miettiä asiaa toiseen kertaan… Valitse siis kalastuspaikkasi omien tietojesi, älä huhupuheiden mukaan.

Tietoisku – Hyvät ja huonot faktat

1. Vahva merituuli voi vaikeuttaa kalan saamista rannalta, joten mieti tarkkaan omat kykysi ennen kalastuspaikalle saapumista. Osaatko kalastaa saaliin tehokkaasti? Jos epäröit, siirry suosiolla alueelle, jossa tiedät pystyväsi siihen. Toinen ajatus on, ovatko olosuhteet niin rankat kuin miltä ne näyttävät? Astu ulos autostasi ja katsele merta hetken ennen paikan vaihtoa.

2. Turska on varsinainen turska vasta, kun se on saanut kasvaa n. yli 2,7 -kiloiseksi. Joillain alueilla nuorella turskalla on jopa aivan oma nimensä. Rannoilta saadut turskat ovat yleensä nuoria turskia, jotka painavat vain alle 1,3 kiloa.

3. Turska on matalikon laji. Mutta yksittäisen turskan kasvaessa matalikon turskamäärä itseasiassa laskee. Kun nuori turska on kasvanut vähintään 1,3 -kiloiseksi, on se tarpeeksi iso jäämään verkkoon ja juuri tällöin määrä laskee dramaattisesti.

4. Turskan kasvaessa isommaksi sen syömän ravinnon määrä kasvaa ja se vaihtaa kalaruokavalioon sekä muuttaa rannikolle. Ja kun turskia on paljon, suuremmat kalat siirtyvät rannan lähelle.

5. Kalastajat usein liioittelevat kalojen kokoa. Tämä ei ole urbaani legenda.

6. Onnekkaat kalastajat ovat usein niitä, jotka ovat todella tehneet töitä onnistumistensa eteen. Tämä saattaa ehkä vaikuttaa jollekulle huonoilta uutisilta. Tee töitä parhaan kalapaikan löytämiseksi ja valmistaudu kävelemään pitkiäkin matkoja löytääksesi parhaan paikan.

7. Paras aika löytää turskaa on yöllä, sillä muiden kalojen tavoin turskakin siirtyy kohti rantaa, sillä se tuo niille turvaa yön aikana – ja niin tekevät niiden syömät pikkukalatkin. Päiväsaikaan aurinko valaisee meren ja kalat eivät uskalla mennä varjoihin. Yökalastus on varmempi tapa saada kalaa, todennäköisyys saattaa olla jopa 100 prosenttia, riippuen paikasta.

8. Paras aika lähteä pyytämään turskaa on tietenkin silloin, kun niitä on alueella, mutta myös vuorovedellä on tämän kanssa tekemistä. Nuoria turskia saa monilla alueilla juuri vuoroveden aikaan. Ota kuitenkin huomioon, että kevään korkeat ja matalat vuorovedet saattavat jopa vaikeuttaa kalastusta.

9. Myös säällä on osansa. Merituuli ja värikäs meri tarjoavat antimiaan eniten päivällä, kun taas rauhallinen ja tyynimeri ja merituuli tarjoavat tarjontojaan parhaiten yöllä. Turskaa on myös paras kalastaa öisin.

Vinkkejä ja taktiikoita

1. Saat turskaa olemalla oikeasa paikassa, oikeaan aikaan. Voit toki kalastaa vaikka kuinka pitkiä aikoja, mutta jos saavut kalapaikalle juuri parhaiden sääolosuhteiden, vuorovesien ja vuorokauden aikojen puitteissa, saat todennäköisemmin saalista.

2. Matojen löytäminen talvella ei ole mitenkään helppoa. Turskaa kyllä olisi, mutta matoja on vähemmän lyhyempien päivien ja huonon sään vuoksi. Voit onneksi löytää matoja eri myyjiltä. Voit myös hankkia pakastimessa säilytettäviä syöttejä, kuten rapuja, katkarapuja tai iilimatoja.

3. Oikeanlaiset kalastusvälineet ovat avainasemassa. Tärkeässä roolissa ovat niin painot, syötin koko kuin kalastusvälineiden käyttökin. Suuret syötit voivat kompensoida heittoetäisyyttä. Ja mitä tulee painoihin, painavimmat niistä voivat painaa jopa 170-198 grammaa ja ne voivatkin parantaa heittojasi. Ne uppoavat nopeammin ja pysyvät syvällä tehokkaasti.

4. Kun olet saanut heiton suoritettua, syötin tuoksu leviää veteen ja toivon mukaan kala saapuu paikalle, seuraten hajujälkeä. Syöttisi koko ja jokaisen heiton ajoitus ovat molemmat tärkeitä asioita. Tiesitkö, että syöttisi voi joutua rapujen syömäksi, jos pidät sitä vedessä liian kauan?

5. Kahden vavan käyttäminen yhden sijaan on tehokkaampaa. Näin voit käyttää vaikkapa kahta erilaista syöttiä. Jos kalastat vain isoilla syöteillä ja yrität saada vain isoja kaloja, saattaa tämä olla kovin hidasta.

Hyvä tietää

Et tarvitse kalastuslupaa onkimiseen tai pilkkimiseen. Ne ovat yleiskalastusoikeuksia. Ne ova myös erinomaisia tapoja aloittaa kalastusharrastus. Jos kalastat yleiskalastusoikeudella, sinulla on oikeus kalastaa yhdellä vavalla tai silakkalitkalla.

Kalastuslupa saadaan Metsähallitukselta. Voit saada vapaluvan, pyydysluvan tai ravustusluvan, riippuen tarpeistasi.

Jokaisen kalastajan on hyvä tietää eri kalalajien alimmat sallitut pyyntimitat. Tätä pienemmät kalat tulee palauttaa takaisin veteen kasvamaan. Esimekiksi taimenen alin sallittu pyyntiraja on leveyspiiristä riippuen 50 tai 60 cm. Purosta tai lammesta rasvaevällisen taimenen alin sallittu mitta on 45 cm. Siikalla tai nahkiaisella ei sen sijaan ole mittarajoitusta.

Näillä vinkeillä pääset varmasti alkuun kalastusharrastuksessasi. Kalastus on monipuolinen harrastus, josta voisi kirjoittaa laajemminkin. Jos kaipaat lisää tietoa ja vinkkejä, saat niitä lukemalla muut artikkelimme.

Share.

About Author

Leave A Reply