Koukku

kalapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koukkuja

Koukku on väline, jota käytetään kalojen kiinniottamiseen ja saalistamiseen. Siimaan sidottavan koukun periaate on, että tarttuessaan syöttiin kala jää suustaan koukkuun kiinni. Koukku voi myöskin jäädä kiinni muuhun kohtaan kalan ruumiissa. Tavallisia yksihaarakoukkuja on monenlaisia. Ne eroavat toisistaan esimerkiksi seuraavien ominaisuuksien perusteella:

  • Koukun koko
  • Pitkä- vai lyhytvartinen
  • Siiman kiinnitystapa: rengas tai lapiomainen.
  • Mutkan muoto: pyöreä tai kulmikas.
  • Sivusuunnassa suora, vai jommalle kummalle puolelle taivutettu kärki.
  • Kärjen muoto
  • Koukun väri
  • Koukun materiaali

Kolmihaaraisia koukkuja käytetään mm. vaapuissa sekä uistimissa. Kolmihaarakoukut takertuvat suureen kalaan helpommin, kuin tavalliset yksihaarakoukut.

Koukun koko[muokkaa]

Isolla koukulla voi saada isoja kaloja. Pienemällä taasen isoja ja pieniä. Koukkujen kokonumerointi on hieman epäjohdonmukainen: mitä suurempi numero, sitä pienemmästä koukusta on kyse. Esimerkiksi numeron 14 koukku on paljon pienempi, kuin numeron 6 koukku. Suurin tavallinen koukkunumero on 1. Myös tätä suuremmat koukut numeroidaan epäjohdonmukaisesti, mutta hivenen toisin: numeroa 1 suurempi koukku on 1/0, tätä suuurempi puiolestaan 2/0, sitten 3/0 ja niin edelleen. Numeron 4/0 koukku on siis suurempi kuin numeron 2/0.

Eri kalalajeille sopivat koukkukoot[muokkaa]

Ahven 3-4
Ankerias 1-4
Hauki 5/0-2
Kampela 4-6
Karppi 1-4
Kuha 1/0-2
Lahna 4-6
Seipi 12-14
Siika 6-12
Silakka 2-4
Sorva 10-14
Suutari 8-10; 14-16
Särki 12-14
Säynävä 4-8
Turpa 6-10; 14-16
Vimpa 10-12

Lähteet[muokkaa]

  • Olli Aulio, Onkijan kirja