Euroopanmajava

kalapediasta
(Ohjattu sivulta Majava)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ahven 11566b.jpg HUOLELLISUUS AJAA EI MAALI LISÄ ILMIANTO ALA -KANSI
Euroopanmajava‎

Euroopanmajava eli majava (Castor fiber) on Euroopan alkuperäinen majavalaji.

Kehittyminen[muokkaa]

Nykyinen euroopanmajava kehittyi kaksi tai kolme miljoonaa vuotta sitten jääkauden kynnyksellä. Majavien heimo on silti paljon vanhempi, peräisin oligoseeniajalta 25–35 miljoonaa vuotta sitten. Muinainen eurooppalainen majava oli Steneofiber, jonka kallo oli pitkänomainen ja joka oli vain hieman piisamia suurempi. Nykyisten euroopanmajavien suku Castor kehittyi todennäköisesti juuri tästä suvusta. Sen ohella Euroopassa esiintyi aikoinaan kookkaampaa järvimajavaa, Trogontherium. Euroopanmajavat ja niiden Castor-sukuisten edeltäjien Pohjois-Amerikkaan vaeltaneiden kanadanmajavien esi-isät eroavat toisistaan eli euroopanmajava ja kanadanmajava ovat kaksi eri lajia. Edellisellä on 48 kromosomia ja jälkimmäisellä vain 40. Ne voi erottaa myös kallon, erityisesti nenäluun, hännän sekä turkin värityksen perusteella.


Tunnuspiirteitä[muokkaa]

Majava voi kasvaa lähes metrin mittaiseksi ja painaa jopa 35 kiloa. Sen tärkeinpiä tunnusmerkkejä on litteä ja leveä häntä, samoin kuin talttamaiset suuret etuhampaat. Hampaita on kaksi sekä ylä- että alaleuassa. Ne kasvavat koko ajan kuten muillakin jyrsijöillä ja pysyvät terävinä, koska kovaa kiillettä on vain hampaiden etupuolella. Hampaiden takaosa on pehmeämpää luuta, joka kuluu nopeammin kuin etuosa. Hammas teroittuu tällä tavalla itsestään, kun sitä käytetään jyrsimiseen. Etuhampaat voivat kasvaa 15 sentin pituisiksi. Hampaillaan majava voi katkaista kymmensenttisen puun kymmenessä–viidessätoista minuutissa. Etuhampaiden työskennellessä leuat liikkuvat noin kuusi kertaa sekunnissa.

Ruokansa majava taas hienontaa poskihampaillaan. Koska puunkuoren jauhaminen kuluttaa niitä paljon, poskihampaiden kruunu koostuu pystyistä kiillelevyistä, joiden väleissä on vuorotellen hammasluu- ja hammassementtilevyjä. Kiille kuluu niitä hitaammin ja siksi hammaskruunussa on poikittaisia kohoumia. Hampaan juureen kasvaa hammassementtiä, joka korvaa kiilteen kulumista niin, että hampaan purupinta pysyy aina samalla tasolla. Etu- ja poskihampaiden välissä on hammasloma, jota majava käyttää mm. apuna puiden kuljetuksessa.

Sukelluksissa majava voi olla viitisentoista minuuttia kerrallaan. Se ei pysty varastoimaan lihaksiinsa typpeä eikä happea, mutta sen verenkiero veden alla muuttuu niin, että sydämen lyöntitiheys hidastuu ja lihakset toimivat anaerobisesti eli ilman happea. Veden alla majava potkii vauhtia molemmilla takajaloillaan yhtä aikaa, pinnassa taas vuorottain. Myös häntä liikkuu veden alla eri tavalla kuin pinnalla, pystysuunnassa eikä sivuttain. Veden alla majava etenee parhaimmillaan pari metriä sekunnissa.

Häntäänsä vettä vasten äänekkäästi läimäyttämällä majava ilmoittaa uhkaavasta vaarasta muille majavaperheen jäsenille.


Ravinto[muokkaa]

Majavan perusravintoa ovat lehtipuiden kuori ja kesällä kaikenlaiset vesikasvit. Koivut, pajut ja haavat ovat niiden ruokaa, samoin pienet pihlajat. Havupuita majava syö sen sijaan vain poikkeustapauksissa eikä myöskään juuri leppiä. Majavan elimistö ei pysty sulattamaan kasvien selluloosaa, mutta se käyttää umpisuolessaan olevia bakteereita ja alkueläimiä hajottamaan ruokaa. Pieneliöt muuttavat typpiyhdisteitä valkuaisaineiksi ja pystyvät tuottamaan majavalle myös vitamiineja. Majava käyttää monien jyrsijöiden tapaan ns. caecotrofiaa eli syö omia ulosteitaan, tämä on juuri yksi keino saada pieneliöiden tuotokset talteen. Talveksi majava kokoaa kekomaisen ravintolautan pesänsä eteen, se voi olla usean kuutiometrin kokoinen.


Padot[muokkaa]

Majavien padot ovat taidokkaita rakennelmia, jotka on tehty puusta, kivistä, mudasta, oksanpätkistä ja muista vastaavista tarpeista. Rakennustöitä majava tekee yleensä aamuöisin, ruokailtuaan iltayöllä. Patoa rakennetaan ylävirralta myötävirtaan päin, niin että majava tunkee rakennuspuun padon sopivaan rakoon ja virta painaa sen tiukasti patoon kiinni. Ensimmäiset padon puut ovat pohjassa vinossa virtausta vasten. Ohuemmat oksat ja risut muodostavat paksujen puiden väliköt, samoin kuin kivenmurikatkin. Pato tukitaan mudalla, oksilla ja pikkukivillä. Patoihin käytettyjen puiden kuori syödään ennen rakentamista. Jos vesi nousee padon yli, sitä korotetaan tai laajennetaan sivulle. On tavattu yli 3metrisiä patoja ja väitetty patojen olleen jopa 1kilometrin levyisiä.



Pesä ja pesintä[muokkaa]

Padon ohella toinen tärkeä majavan rakennelma on kekopesä, jota käytetään talvisin. Kesäaikaan majava voi asustaa rantapenkkaan kaivetussa pesäkolossa, kekopesä taas suojaa majavia kylmältä talvisaikaan. Pesän rakennusperiaate ja -tarpeet ovat samankaltaisia patojen kanssa. Pesän rakentamisen lähtökohtana on tyypillisesti rantapenkkaan kaivettu sisäänmenokäytävä, jonka suu on vedenpinnan alla. Käytäviä on yleensä kaksi, toinen pesän edessä ja toinen hieman kauempana. Molempien käytävien alussa on pieni sisälammikko, jonka pinnan liikkeistä majavat voivat seurata asuinlammen vedenpinnan vaihtelua. Pesässä on kaksi kerrosta, joista alempi maahan kaivettu ruokailupaikka ja taaempi maan pinnalla eli keon sisällä oleva nukkumissuoja. Taimmaisen pesänosan lattia on yleensä peitetty lastuilla. Pesää laajennetaan tarpeen mukaan, se voi olla jopa kolme metriä korkea. Rantatörmään rakennetun rinnepesän sijasta majava voi rakentaa pesän myös keskelle vettä.

Kesällä majava merkitsee reviirinsä hajupaakuilla, jotka ovat mudasta sekä kasvien ja puiden osista koottuja kymmenisen senttiä korkeita ja leveähköjä kekoja. Ne majava merkitsee hauste- ja anaalirauhasten eritteillään. Hauste tai hausta tuoksuu ihmisenkin nenään kymmenien metrien päähän. Hajun aiheuttaa alkaloideihin kuuluva castoramiini-niminen haihtuva yhdiste. Haustetta käytettiin aikoinaan lääkkeenäkin.

Talvella pesässä majaillessa majavan vuorokausirytmi muuttuu pidemmäksi, "majavavuorokausi" jatkuu jopa 29 tuntiin. Tämä johtunee osin siitä, ettei pesään tule valoa, mutta myös aineenvaihdunnan hidastumisesta. Majavat eivät kasva talvella ja käyttävät jopa 40% vähemmän ravintoa kuin kesällä. Lumi eristää pesän tehokkaasti talvella, siellä on tavallisesti muutamia lämpöasteita. Majavien tiivis turkki ja kesällä keräämä rasvakerros auttavat myös niiden talvehtimisessa. Häntä on majavalle erittäin tärkeä rasvavarasto ja lämpöä säätelevä elin.

Majava synnyttää poikasensa keväällä, toukokuun lopulla kolmen ja puolen kuukauden jälkeen hedelmöityksestä. Poikasia syntyy tavallisesti kahdesta neljään, emolla on neljä nisää. Pieniä sukelluksia poikaset tekevät jo viikon ikäisinä ja kuukauden vanhoina ne käyttävät pääasiassa kiinteää ravintoa. Majavat lähtevät pesästään vasta kaksivuotiaina etsimään lajikumppania. Sukukypsiksi ne tulevat silti jo 15 kuukauden ikäisinä. Yhdessä majavapesueessa on siis enimmillään emopariskunta ja kahden vuoden poikaset.


Esiintyminen Suomessa[muokkaa]

Suomessa majavayhdyskunnat olivat Kustaa Vilkunan mukaan jo varhain tiettyjen kylien tai metsästäjien omaisuudeksi merkittyjä. Olaus Magnus totesi vuonna 1555 majavia olevan Pohjoismaissa paljon, mutta ankara metsästys oli niitä verottanut jo tuolloin. Esimerkiksi vain vuotta aiemmin eli 1554 Tornion-Lapin ja Kemin-Lapin voudit keräsivät veroina vain 39 majavannahkaa. 1600-luvulla majavaa esiintyikin Suomessa varsinaisesti enää vain Lapissa ja se metsästettiin lopulta Suomesta sukupuuttoon. Viimeinen yksilö ammuttiin vuonna 1868 Sallan Eniöjoesta, joka kuuluu nykyisin Venäjään. Samana vuonna majava oli rauhoitettu metsästykseltä.

Tilalle istutettiin monien vaiheiden jälkeen vasta paljon myöhemmin Norjasta euroopanmajavia, vuonna 1935 17 eläintä ja 1936 vielä kaksi lisää. Yhdysvalloista tuotiin vuonna 1937 kahdeksan amerikanmajavaa, joista tosin yksi hukkui laivamatkalla. Vasta 1970-luvulla selvisi, että ne ovat eri majavalaji. Amerikanmajava on vallannut elinalueita euroopanmajavalta. Euroopanmajavia on Suomessa noin 1 000, lähinnä Satakunnan alueella, erityisesti Noormarkussa.


Lähteet[muokkaa]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopanmajava