Uintilevy

kalapediasta
(Ohjattu sivulta Uinti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uintilevy on vaapun etuosaan kiinnitetty, muovista tai metallista valmistettu levy, jonka tarkoituksena on aiheuttaa vaihtelevaa veden pyörteilyä. Veden pyörteily saa aikaan vaappua vuorotellen eri sivuille vetävän voiman, joka saa vaapun uimaan ja liikehtimään sille ominaisella tavalla. Uintiliikkeitä on kaikenlaisia, aina pienen siikavaapun tasaisesta tirinästä magnumkokoisen haukivaapun voimakkaaseen, hidastempoiseen potkuun. Vaapun uintiin mm. vaikuttaa uintilevyn koko ja muoto, sekä vaapun tilavuus, massa ja painopiste. Perusuinnista poikkeavat uintityylit, kuten hakeminen ja kyljen välkyttäminen syntyvät useimmiten vahingossa, mutta osaava virittäjä voi luoda sellaisen myös tarkoituksella. Edellytyksenä poikkeavalle uinnille on, että vaappu on epätasapainossa. Epätasapainoisuus saadaan aikaiseksi esimerkiksi asettamalla uintilevy hieman vinoon. Tällöin vaappu alkaa uida kyljellään, mutta uinti saadaan korjattua taivuttamalla varovasti vaapun nokkalenkkiä "pohjaa kohti". Kun vaappu ui suorassa, uintilevyn ja nokkalenkin epäkesko asento aiheuttavat vaappuun epätasapainoisuutta, ja vaappu alkaa hyvin todennäköisesti uida poikkeavalla tavalla, esimerkiksi hakemalla. Poikkeavasti uiva vaappu on usein tehokkaampi kuin tavallisesti uiva vaappu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaapun voi myös "ylivirittää", jolloin sen uinti on liian poikkeavaa kaloille.


Uintilevytyypit[muokkaa]

Uintilevyt voidaan jakaa muotonsa perusteella kolmeen eri ryhmään:

  • Satulalevyt
  • Porraslevyt
  • Suorat levyt


Satulalevy[muokkaa]

Porraslevy[muokkaa]

Suora levy[muokkaa]

Valmistajia[muokkaa]

Suomessa toimii useita uintilevyvalmistajia, merkittävimmät valmistajat ovat Tmi Truutti Oy ja Samfishing. Lisäksi mm. Merimetso valmistaa uintilevyjä.


Katso myös[muokkaa]