Ero sivun ”Isotuulenkala” versioiden välillä
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
− | [[Tiedosto:37458.jpg|thumb|Isontuulenkala]] | + | [[Tiedosto:37458.jpg|thumb|250px|Isontuulenkala]] |
'''Isotuulenkala''' (''Hyperoplus lanceolatus'', syn. ''Ammodytes lanceolatus''). | '''Isotuulenkala''' (''Hyperoplus lanceolatus'', syn. ''Ammodytes lanceolatus''). |
Versio 24. toukokuuta 2010 kello 16.47
Isotuulenkala (Hyperoplus lanceolatus, syn. Ammodytes lanceolatus).
Tuntomerkit
Pyöreähkö ja tasapaksu.
Kyljet on hopeanhotoiset ja selkä sinivihreä.
Kylkiviiva kulkee hyvin korkealla.
Levinneisyys
Sen levinneisyysaluetta on Koillis-Atlantti.
Itämeren eteläosissa isotuulenkala on varsin runsaslukuinen.
Suomen rannikolla sen esiintyminen painottuu Suomenlahden lisäksi Ahvenanmaalle ja Saaristomereen.
Elintavat
Isotuulenkalat liikkuvat yksittäin tai pienissä parvissa ja ne suosivat hiekkapohjaisia vesiä.
Ne pystyvät paetessaan kaivautumaan erittäin nopeasti hiekkaan.
Talvisin ne vetäytyvät syvempiin vesiin ja niitä onkin tavattu jopa 50-60 metrin syvyydestä.
Lisääntyminen
Isotuulenkala kutee hiekkapohjalle 10–20 metrin syvyyteen.
Mätimunat takertuvat hiekkaan ja voivat olla myös ohuen hiekkakeroksen peittämiä.
Ravinto
Eläinplankton, pienet pohjaeläimet ja pikkukalat sekä kalanmäti.
Kalastus
Ei ole varsinainen pyynnin kohde, mutta niitä saadaan usein silakkarysistä tai- verkoista.
Liha on maukasta mutta ei silti käytetä Suomessa ihmisravintona.
Isontuulenkalalla on merkitystä muiden kalojen syöttinä ja merilintujen ravintona.
Lähteet
- Lauri Koli: Suomen kalat. 3. painos. WSOY, 2002.
- Hannu Lehtonen Suomalainen Kalaopas. WSOY, 2006.