Riskilä

Riskilä (Cepphus grylle) on etupäässä Pohjois-Atlantin rannoilla elävä mustavalkoinen, ruokkeihin kuuluva lintu.

Ulkonäkö

Riskilän kesäpuku on muuten kokomusta, mutta siiven keskellä on selväpiirteinen ja laaja, valkoinen laikku. Nokka on suippo ja myös se on väriltään musta. Jalat ovat kirkkaan korallinpunaiset.

Talviasu on kauttaaltaan paljon harmaampi ja kirjavampi. Nuorilla talvehtivilla yksilöillä myöskään iso siipilaikku ei aina ole täysin valkoinen. Suomessa talviasuista riskilää ei yleensä tavata, koska täällä pesivät linnut talvehtivat Itämeren eteläosissa.

Koko ja ääni

Linnun koko on yleensä 33-37 cm ja sen paino 380-580 grammaa. Siiven pituus vaihtelee 165-174 mm, pyrstö on 44-51 mm. Koiras ja naaras ovat saman kokoisia.

Äänet ovat ohuita ja hentoja kuin pikkulinnulla. Tavallisimmat ovat hiljainen "sipinä" ja pitkä, erittäin korkea vihellys. Riskilän ääntelyä on kuvattu myös "kiihkeästi puuskuttavaksi vihellykseksi"<ref name=kotimaan>Koskimies-Lokki</ref>.

Levinneisyys

Riskilä on levinnyt Pohjois-Atlantin kaikille rannoille: Kanadan itäosiin, Grönlannin eteläosiin, kaikkiin pohjoismaihin ja osin Brittein saarille.

Suomessa riskilä pesii kaikkialla sen elinympäristöksi sopivilla rannikkoalueilla, kuitenkin niin, että Raahen pohjoispuolella pesiviä pareja tavataan nykyään vain satunnaisesti. Sisämaassa pesiviä riskilöitä ei ole tavattu. Runsaimmat kannat ovat Merenkurkussa ja Pernajan-Loviisan ulkosaaristossa, joissa riskilälle sopivaa elinympäristöä on runsaasti. Riskilöitä pesii Suomessa nykyään maksimissaan arviolta 5000 paria. Koko Euroopan pesivä kanta arvioidaan vähintään kymmenkertaiseksi.

Vaikka riskilä pesii yksinomaan rannikolla, sitä voi satunnaisesti tavata muuton yhteydessä myös sisämaasta.

Elintavat

Riskilä on muuttolintu, joka saapuu Suomeen keväällä eteläiseltä Itämereltä, Tanskan salmista ja Pohjanmereltä yleensä ensimmäisinä muuttolintuina Ahvenanmaalle maaliskuun lopulla. Oikein leutoina talvina yksittäisiä riskilöitä löytää Ahvenanmaalta myös talvehtimasta. Jäämeren runsas riskiläkanta muuttaa Norjan rannikkoa pitkin. Alueilla, joissa meri ei jäädy, riskilät eivät tee pitkiä muuttovaelluksia.

Vaikka muutto tapahtuu varhain, alkaa varsinainen pesintä suhteellisen myöhään. Muninta tapahtuu Suomessa yleensä touko-kesäkuussa.

Syysmuutto etelään tapahtuu vaivihkaisena elo-lokakuussa. Usein pieni määrä talvehtijoita jää Suomeenkin ulkomerelle, mikäli talvi on leuto ja meri pysyy sulana.

Riskiläyhdyskunnan löytää ja tunnistaa parhaiten varhaisista aamukokouksista, joissa yhdyskunnan kaikki linnut yhdessä sukeltelevat, ajavat toisiaan takaa, aukovat nokkaansa, kastavat pään lyhyesti veteen ja pyrähtelevät lyhyille lentokierroksille. Myöhemmin päivällä linnut hajaantuvat pesäkoloihin ja saalistusretkille useiden kilometrien päähän pesintäpaikasta.

Elinympäristö

Tyypillisiä elinpaikkoja ovat ulkosaariston puuttomat kallioluodot, joissa on pesintäpaikoiksi paljon kivilouhikoita. Isoilla selillä pesintä saattaa ulottua myös puuston peittämille luodoille ja pienille saarille. Sisäsaariston lahtivesissä lintua ei esiinny.

Riskilät pyrkivät pesimään kaikki samoilla alueilla yleensä 10-30, Suomessa maksimissaan 100-300 parin yhdyskuntana. On harvinaista, että yksittäinen riskiläpariskunta pesii kaukana lähimmästä yhdyskunnasta. Sopivia suojaisia ja kivikkoisia elinympäristöjä on ulkosaaristossa paikoin vähän, joten riskilä on sopeutunut asumaan myös lokki- tai tiirayhdyskunnissa.

Riskilöitä ei esiinny seuduilla, missä luodot ovat pelkkiä hiekkasärkkiä tai matalia, sileitä kalliomuodostelmia.

Lisääntyminen

Riskiläemo munii yleensä kaksi munaa kallionhalkeamaan tai irtokivien suojaan. Munat ovat väriltään valkeita tai vaaleanvihreitä, ja niissä on tummia täpliä. Molemmat emot hautovat munia vuorotelleen yli kuukauden ajan.

Poikanen on päältä hyvin tumma ja alapuolelta vaalea. Emot syöttävät sille kalaa, ja pesäkolon löytää helposti poikasten ulosteiden hajun perusteella. Tätä hyväksi käyttäen saaristolaiset ovat vielä 1900-luvun alussakin keränneet riskilän poikasia yleisesti ruoaksi<ref name=lintuatlas>Hyytiä-Kellomäki-Koistinen</ref> mm. Perämerellä. Aikuiset riskilät eivät ulosta pesäpaikkojensa lähettyville.

Pesälohkareen suojassa rasvapallon muotoinen, lopulta emoaan painavampi poikanen viettää noin 40 vrk ikäiseksi, jolloin se siirtyy itse mereen uimaan ja alkaa sitten opetella kalastamista. Emot ilmeisesti ruokkivat poikasta jonkin verran sen jälkeenkin, tieto vaihtelee lähteittäin. Poikanen on uidessaan heti erittäin taitava, mutta lentämään se ei heti pysty.

Sukukypsäksi riskilä tulee 2-3 vuotiaana ja sen normaali elinikä on noin 10 vuotta. Vanhin rengastettu suomalainen riskilä on ollut 26-vuotias<ref>Wikipedia - Riskilä. {{#if:|Viitattu |}}</ref>.

Ravinto

Riskilät kalastavat itselleen sopivan kokoisia pikkukaloja, esimerkiksi kivinilkkoja, silakoita, tokkoja, simppuja, teistejä ja tuulenkaloja. Joillain paikoin noin kolmannes ravinnosta on havaittu olevan erilaisia äyriäisiä, sekä pieneltä osin muita meren selkärangattomia.

Ravinnon haussa riskilä on riippuvainen täysin tai melko kirkkaasta vedestä. Pitkän myrskyjakson samentaessa vedet saattaa paljon poikasia kuolla pesäkokoihin.

Muuta

Linnun latinankielisen nimen alkuosa Cepphus (lausutaan kepfus) tulee kreikan sanasta kepfos, joka oli Aristoteleen käyttämä merilinnun nimi. Loppuosa grylle tulee linnun gotlantilaisesta nimestä grylla, joka johtuu muinaisesta kivenlohkaretta merkitsevästä sanasta.<ref name=lintuatlas/></ref>

Englanniksi riskilä tunnetaan nimillä Tystie ja Black Guillemot, ruotsiksi tobisgrissla, tanskaksi tejst, saksaksi gryllteiste ja viroksi grüüsel<ref name=kotimaan/>.

Riskilä on Suomessa ympäri vuoden rauhoitettu. Se kuitenkin tottuu helposti ihmiseen ja veneilyyn, kunhan pesintäpaikkojen välitön läheisyys rauhoitetaan liikkumiselta<ref name=lintuatlas/>. Suurimmat uhat Suomen riskiläkannoille ovat voimakkaat, koko Itämerta laajasti jäädyttävät talvet, laajat öljytuhot talvehtimisalueilla ja Suomessa minkkikantojen levittäytyminen ulommas saaristoon.

Lähteet

• Koskimies-Lokki; 1997, Kotimaan linnut (2.painos), ISBN 951-0-20588-5. Porvoo WSOY.
• Hyytiä-Kellomäki-Koistinen; 1983, Suomen lintuatlas, ISBN 951-95560-3-6. Helsinki SLY:n Lintutieto.
• Gustaf Rudebeck (toim.); 1967, Pohjolan linnut värikuvin, ISBN . Helsinki Otava.
• Valitut Palat; 1973, Lintukirja (2.painos), ISBN . Helsinki Valitut Palat.

Viitteet

<references />

Aiheesta muualla

• Wikipedia - Riskilät