Ero sivun ”Kalan pakastaminen” versioiden välillä

kalapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
 
(4 välissä olevaa versiota 3 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Taitava kalastaja saattaa saada niin paljon kalaa, ettei saa syötyä niitä kerralla. '''Pakastus''' on hyvä kalojen säilytysmenetelmä. Niitä voi pakastaa kokonaisena, palasina tai fileinä. Samoin kaloja voi pakastaa sekä raakoina, että ruoaksi valmistettuina. Kannattaa oakastaa vain tuoretta, vastateurastettua kalaa. Se säilyy parhaiten pakastimessa. Raakaa pakastettavaa kalaa ei kannata suolata. Kalaan lisätään suola vasta sen jälkeen, kun siitä tehdään ruokaa. Suola ei paranna pakastettavan kalan säilyvyyttä. Pakastettava [[kala]] laitetaan hyvään ja tiiviiseen kääreeseen. Muoviset pakastuspussit ja alumiinifoliot ovat hyviäkääremateriaaleja. Pakkaus suljetaan tiiviisti. Toisinaan näkee pakastamisoppaita, joissa ehdotetaan kalan pakastamista jääpalan sisään. Näin estetään hapen pääsy kalaan, joka säilyy siten pidempään. Tällaisen manetelmän haittana on se, että sulaessaan kala vetistyy. Jos kala halutaan pakastaa jäähän, se kannattaa ensin laittaa muovipussiin, jonka jälkeen koko pussi pakastetaan jääpalan sisään. Pakastamisoppaiden tiedot kalojen säilymisestä pakasteessa vaihtelevat hyvinkin paljon. Yleensä niissä kerrotaan, että vahärasvaiset kalat, kuten hauki säilyvät pidempään, kuin runsasrasvaiset kalat. Omien kokeumsteni perusteella raakana huolellisesti pakastetut kampelat ja silakat säilyvät kotipakastimessa hyväkuntoisina noin vuoden ajan. Sen sijaan [[hauki|hauessa]] ja [[ahven]]essa alkaa esiintyä makuvirheitä runsaan puolen vuoden kuluttua. Makuvirheet iskevät yleensä ensimmäisenä kalan vatsaosan lihaan.  
+
Taitava kalastaja saattaa saada niin paljon kalaa, ettei saa syötyä niitä kerralla. '''Pakastus''' on hyvä kalojen säilytysmenetelmä. Niitä voi pakastaa kokonaisena, palasina tai fileinä. Samoin kaloja voi pakastaa sekä raakoina, että ruoaksi valmistettuina. Kannattaa pakastaa vain tuoretta, vastateurastettua kalaa. Se säilyy parhaiten pakastimessa. Raakaa pakastettavaa kalaa ei kannata suolata. Kalaan lisätään suola vasta sen jälkeen, kun siitä tehdään ruokaa. Suola ei paranna pakastettavan kalan säilyvyyttä. Pakastettava [[kala]] laitetaan hyvään ja tiiviiseen kääreeseen. Muoviset pakastuspussit ja alumiinifoliot ovat hyviä kääremateriaaleja. Pakkaus suljetaan tiiviisti. Toisinaan näkee pakastamisoppaita, joissa ehdotetaan kalan pakastamista jääpalan sisään. Näin estetään hapen pääsy kalaan, joka säilyy siten pidempään. Tällaisen manetelmän haittana on se, että sulaessaan kala vetistyy. Jos kala halutaan pakastaa jäähän, se kannattaa ensin laittaa muovipussiin, jonka jälkeen koko pussi pakastetaan jääpalan sisään. Pakastamisoppaiden tiedot kalojen säilymisestä pakasteessa vaihtelevat hyvinkin paljon. Yleensä niissä kerrotaan, että vahärasvaiset kalat, kuten hauki säilyvät pidempään, kuin runsasrasvaiset kalat. Omien kokeumsteni perusteella raakana huolellisesti pakastetut [[kampela]]t ja [[silakka|silakat]] säilyvät kotipakastimessa hyväkuntoisina noin vuoden ajan. Sen sijaan [[hauki|hauessa]] ja [[ahven]]essa alkaa esiintyä makuvirheitä runsaan puolen vuoden kuluttua. Makuvirheet iskevät yleensä ensimmäisenä kalan vatsaosan lihaan.  
  
 
Palastetun kalan säilymiseen hyvänä vaikuttavat mm. seuraavat seikat:
 
Palastetun kalan säilymiseen hyvänä vaikuttavat mm. seuraavat seikat:
Rivi 10: Rivi 10:
  
 
Pakastettu kala sulatetaan hitaasti. Mielellään jääkaapissa. Kalaa ei saa sulattaa kuumassa [[vesi | vedessä]].
 
Pakastettu kala sulatetaan hitaasti. Mielellään jääkaapissa. Kalaa ei saa sulattaa kuumassa [[vesi | vedessä]].
 +
 +
 +
== Lähteet ==
 +
 +
*'Olli Aulio, Onkijan kirja.'' ISBN 9512048450
  
 
[[luokka:artikkelit]]
 
[[luokka:artikkelit]]
 
[[luokka:saaliin käsittely]]
 
[[luokka:saaliin käsittely]]

Nykyinen versio 26. tammikuuta 2012 kello 14.44

Taitava kalastaja saattaa saada niin paljon kalaa, ettei saa syötyä niitä kerralla. Pakastus on hyvä kalojen säilytysmenetelmä. Niitä voi pakastaa kokonaisena, palasina tai fileinä. Samoin kaloja voi pakastaa sekä raakoina, että ruoaksi valmistettuina. Kannattaa pakastaa vain tuoretta, vastateurastettua kalaa. Se säilyy parhaiten pakastimessa. Raakaa pakastettavaa kalaa ei kannata suolata. Kalaan lisätään suola vasta sen jälkeen, kun siitä tehdään ruokaa. Suola ei paranna pakastettavan kalan säilyvyyttä. Pakastettava kala laitetaan hyvään ja tiiviiseen kääreeseen. Muoviset pakastuspussit ja alumiinifoliot ovat hyviä kääremateriaaleja. Pakkaus suljetaan tiiviisti. Toisinaan näkee pakastamisoppaita, joissa ehdotetaan kalan pakastamista jääpalan sisään. Näin estetään hapen pääsy kalaan, joka säilyy siten pidempään. Tällaisen manetelmän haittana on se, että sulaessaan kala vetistyy. Jos kala halutaan pakastaa jäähän, se kannattaa ensin laittaa muovipussiin, jonka jälkeen koko pussi pakastetaan jääpalan sisään. Pakastamisoppaiden tiedot kalojen säilymisestä pakasteessa vaihtelevat hyvinkin paljon. Yleensä niissä kerrotaan, että vahärasvaiset kalat, kuten hauki säilyvät pidempään, kuin runsasrasvaiset kalat. Omien kokeumsteni perusteella raakana huolellisesti pakastetut kampelat ja silakat säilyvät kotipakastimessa hyväkuntoisina noin vuoden ajan. Sen sijaan hauessa ja ahvenessa alkaa esiintyä makuvirheitä runsaan puolen vuoden kuluttua. Makuvirheet iskevät yleensä ensimmäisenä kalan vatsaosan lihaan.

Palastetun kalan säilymiseen hyvänä vaikuttavat mm. seuraavat seikat:

  • Kala tulee tappaa ja puhdistaa hygieenisesti.
  • Kala tulisi pitää mahdollisimman kylmänä ennen kuin se saadaan pakastimeen.
  • Säilyvyyteen vaikuttaa oleellisesti se, kuinka kauan kala on ollut kuolleena ennen pakastamista.
  • Ihanteellisinta olisi saada kala heti perkauksen jälkeen pakastimeen.
  • Myös kotipakastimen lämpötila vaikuttaa säilyvyteen. Mitä kylmempää pakastimessa on, sitä paremmin kala säilyy.

Pakastettu kala sulatetaan hitaasti. Mielellään jääkaapissa. Kalaa ei saa sulattaa kuumassa vedessä.


Lähteet[muokkaa]

  • 'Olli Aulio, Onkijan kirja. ISBN 9512048450