Vaapun valmistus

Tämä artikkeli on tarkoitettu aloitusoppaaksi ensimmäisiä vaappujaan väkertäville. Todennäköisesti monet artikkelissani esittelemäni menetelmät herättävät jonkinlaista keskustelua konkareiden keskuudessa ja osa saattaa pitää niitä myös "väärinä" tapoina. Itse aloitin vaapunvalmistuksen vuonna 1990 ja olen ajan myötä tutustunut moniin erilaisiin valmistustapoihin ja materiaaleihin. Kun aikanaan aloitin vaapunvalmistuksen, oli kaikki aiheeseen liittyvä tieto tarkoin varjeltua ja harrastus tuntui välillä siltä, kuin salatieteitä olisi tutkinut. Lähes kaikki piti kokeilla ja keksiä itse, yleensä kantapään kautta ja oppi tuli epäonnistumisista. Nykyään netti on tietoa ja mielipiteitä pullollaan ja valloillaan on pikemminkin kilpailu siitä, kenen tapa valmistaa vaappuja on se ainoa oikea ja paras. Tässä mielipiteiden viidakossa aloittelijan on vaikea löytää helppoa ratkaisua vaappunsa valmistamiseksi, mutta tämän artikkelin tarkoitus on antaa yksi varmasti toimiva vaihtoehto. Moni asia on kuitenkin muuttunut tämän artikkelin kirjoitushetkestä, mutta pääpiirteissään tietoa voi vieläkin käyttää ihan sujuvasti hyväkseen.

Vaappujen pintakäsittelyistä on mainittu vain perusteet. Aiheesta on kuitenkin tekeillä myös toinen laajahko katsaus, mutta sen valmistumisen ajankohta ja julkaisu ovat vielä avoinna.

Esittelen nyt vaapunvalmistuksen vaihe vaiheelta alusta loppuun. Tässä on kokoelma aloittelijalle mielestäni sopivimmista tarvikkeista ja helpoimmista menetelmistä.Tämä menetelmä ei ehkä kaikkien mielestä ole paras, mutta lopputuloksena on hyviä ja pyytäviä vaappuja.

OSA - Rungon valmistus

Vaihe 1: Suunnittelu

Tämä on vaapunteon lopputuloksen kannalta yksi merkittävimmistä hetkistä. Istu rauhassa alas ja tuumaa tovi. Avaa kalapakki, levittele ja lajittele vaappusi. Lue vaikkapa lehtiä ja katsele viehetestiin osallistuneita vaappuja. Käy kalastustarvikekaupassa ja katsele hyllyjä. Paina mieleesi runkomalleja ja leukaläppäratkaisuja. Kirjaa väritykset tarkasti mielesi syvimpiin sopukoihin. Aloita myös kirjanpito, johon kirjaat kalareissulla mieleesi tulleet ajatukset. Millainen viehe NYT pitäisi olla, että kalaa tulisi. Ensi reissulla sellainen pitäisi olla, joten paina tämä idea ja tarve tarkasti muistiin.

Laske määrä, jonka pystyt kerralla tekemään vaappuja. Älä ahnehdi liikaa, sillä silloin vaaput saattavat jäädä laatikkoon odottamaan aikaa tulevaa. Ensimmäiseen erään voisi olla ehkä 20 vaappua sopiva määrä. Myöhemmin ehkä 50 vaappua ja sitten 100:n erä, josta liikenee jo muutama myydä naapurille ja kalakaverillekin, ehkäpä sukulaisille lahjaksikin.

Ota kynä ja paperia käteesi. Viivain ja värikynät viereen toiselle puolelle ja ideoita sitten paperille sitä mukaan kuin niitä syntyy. Päätä kohdekalalajisi ja haluamasi vaapun pituus. Piirrä paperille erilaisia runkomalleja, joita vertailet mielessäsi siihen optimaaliseen vaappuun. Valitse niistä se paras ja ala sitten suunnitella värityksiä. Mieti mitä maaleja ja pinnoitusvaihtoehtoja sinulla on käytettävissäsi. Pysy niiden rajoissa, mutta älä sulje materiaalihankintojen vaihtoehtoa pois. Vaapun muotoa voit vielä profiloida pidemmällekin tekemällä kuvat edestä ja ylhäältä päin. Sommittele kuvaan myös leukaläppä ja sisälle asetettava runkolanka.

Hyvästä suunnittelusta on suunnatonta hyötyä vaapun valmistuksessa

Lopputuloksena sinulla pitäisi olla täydellinen värikartta tulevasta vaappuerästäsi ja muutamia hyviä ehdokkaita runkomalleiksi vaapuille. Parhaat runkomallit voit siirtää jatkokäsittelyyn. Leikkaa vaapun kuva tarkasti irti paperilta ja tee siitä sapluuna. Sapluunan avulla voit tehdä aina samanmallisia vaappurunkoja. Säilytä sapluuna ja kirjoita siihen vaappuprototyyppisi nimi ja päivämäärä. Kymmenen vuoden kuluttua sinulla saattaa olla jo kymmeniä eri vaappumalleja, joten niiden erottamisen vuoksi kannattaa merkitä nämä sapluunat huolella.

Paperista leikattuja sapluunoita

Suunnitteluvaihe kuulostaa askartelulta ja turhalta, mutta se on ehdottoman tärkeä, jos teet yhtään suurempia vaappumääriä kerralla. Yksittäisten vaappujen tekemisen voi toteuttaa perstuntumalta, mutta jo 10 on tarpeeksi iso erä tehdä työlle hyvä suunnitelma. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Vaihe 2: Materiaalin valinta

Vaappuja voi rakennella rajattoman monista eri materiaaleista. Tavallisin niistä on kuitenkin puu. Sivuutan tässä artikkelissa kaikki omituiset materiaalit (muovit, muovailumassat, uretaanivaahdon, sinitarran, pyyhekumin yms yms..) ja keskityn ainoastaan puuhun raaka-aineena.

Puulajin valinta voi olla helppoa tai vaikeaa, riippuen pitkälti kokemuksesta ja saatavuudesta. Helpoin ja perinteisin ratkaisu on valita balsa, mutta kevyenä ja heikkona materiaalina se ei ole kaikkien mielestä paras vaihtoehto. Heittopituuksissa painavampi puu ajaa asiansa ja hauen hampaille saisi olla tarjolla kovempaa puuta. Vetouistelussa painolla ei sinänsä ole merkitystä, eivätkä taimenet ja kirjolohet hampaillaan helposti kuluta lakkapintaa puhki. Työstämisen helppous taas puhuu usein balsan puolesta.

Olen kerännyt tähän hieman luettelomaiseen muotoon eri puulajeja ja niistä tehtyjä havaintoja. Kuten sanottua, oikeaa ratkaisua vaappumateriaaliksi ei ole. Materiaali on aina valittava tilanteen mukaan ja kaikkea kannattaa kokeilla. Lukijoilla voi olla eriäviä mielipiteitä näistä kommenteista, mutta nämä ovat omia havaintojani ja niihin perustuvia lausuntoja.

Balsa

Yleistä:

Balsa on ehkä tavallisin vaapunvalmistuksessa käytetty puulaji. Balsaa uskaltaa suositella kaikille aloittelijoista kokeneempiin valmistajiin. Se on kevyttä, mutta suhteellisen heikkoa rakenteeltaan. Balsaa ostettaessa kannattaa kiinnittää huomiota puun laatuun. Nuori puu on erittäin kevyttä ja heikkorakenteista. Siitä tehdyt vaaput lohkeavat mitättömistä syistä ja vieheet eivät paina juurikaan mitään. Tällaisen puun ostamista en suosittele. Vanha puu taasen on tiukkasyisempää ja "painavaa". Siitä saa tehtyä kestävämpiä ja pidempiheittoisia vaappuja, mutta työstäminen on vaikeampaa. Olen törmännyt jopa niin tiukkasyiseen balsaan, että puukonterä suorastaan liukui sitä pitkin, eikä pureutunut siihen lainkaan! Pikkutarkassa työstämisessä on tällöin tyydyttävä hiomapaperiin.

Suosittelen balsaa vetouisteluun, mutten heittokalastukseen käytettäviin vaappuihin. Hauellekin suosittelen vain varauksella ja silloinkin vaappuun vaaditaan erityisiä pintakäsittelykonsteja kestävyyden parantamiseksi. Tosin jos jaksat aina välillä lakkailla vaappusi uudestaan reikien tukkimiseksi, niin ongelmia ei pitäisi olla. Käytä kuitenkin mahdollisimman ohutta lakkaa, ettei vaapun herkkä uinti kärsisi ylimääräisistä lakkakerroksista.

Saatavuus:

Balsaa myydään lähes kaikissa kalastustarvikeliikkeissä nykyään. Askartelukaupat ja isoimpien tavaratalojen (kuten Ylivieskan Kärkkäinen) kalastushyllyt sisältävät yleensä balsaa. Puukeskuksistakin sitä kuulemma saa, mutta ainakaan Kuopiossa sitä ei ollut. Valikoimat vaihtelevat näemmä paikkakunnittain. Hintakin on kohtuullisen edullinen. Valmiina riukuina balsa on kalliimpaa kuin isompina lankkuina.

Työstettävyys:

Erittäin helppoa työstää. Hyvälaatuisesta balsasta loihtii yhden vaappuaihion puukolla ja hiomapaperilla kymmenessä minuutissa helposti. Nuori ja vanha puu ovat ongelmatapauksia, jotka kannattaa jättää kauppaan. Nuori puu hajoaa käsiin (tai kalan suuhun) ja vanha taas on sitkasta kuin kataja.

Hyvää:

- Helppo työstettävyys

-Kohtalaisen edullista (lautoina)

-Hyvä saatavuus kalastustarvikeliikkeistä

Huonoa:

-Heikko kestävyys

-Keveys

-Laatu vaihtelee rajusti

Apassi

Yleistä:

Toiseksi yleisin vaappumateriaali. Usein valmiiksi sorvatut aihiot ovat juuri apassia. Apassi on melko painavaa ja kohtalaisen helppoa käsitellä ja sitä myydään lähes kaikissa puutavaraa myyvissä kohteissa. Apassista tehdään esim. saunanlauteita, eikä sen hintakaan ole päätä huimaava. Apassilla on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta se ei anna niin paljoa periksi kuin balsa. Tästä on haittaa tietyissä tilanteissa, sillä periksiantamaton materiaali saattaa aiheuttaa lakka- ja maalipinnan halkeilua. Jos aiot sorvauttaa vaappurunkosi, suosittelen apassia. Apassi on myös sopivan painavaa heittelyyn ja kestää hauenkin hampaita melko mukavasti. Apassi on valintasi, jos omistat dremelin tai jonkun muun työtä helpottavan laitteen.

Saatavuus:

Apassia saa lähes kaikista puutavaraa kauppaavista liikkeistä. Pistä myös vanhat apassiset saunanlauteet talteen tai ainakin tarkista niiden laatu. Joskus materiaali on säilynyt hyvin ja niistä vuolee vielä pitkään vaappuja. Toisinaan ne ovat menettäneet parhaat ominaisuutensa ja silloin ne kannattaa jättää omaan arvoonsa. Hinta vaihtelee. Apassi ei ole mitään halvinta saatavilla olevaa puutavaraa, mutta vaapputarpeisiin tarvittavat määrät ei paljon puuta vaadi.

Työstettävyys:

Vaihtelevaa. Joskus saa niin helposti työstettävää apassia, että vuolenta sujuu ilman suurempia mutinoita. Toisinaan saa käsiinsä niin tiukkaa lautaa, että jo pelkkä sahaaminen kirvoittaa hien otsalle ja vuolenta saa aikaan rakkoja kouriin. Hionta on työlästä ja hidasta johtuen puun kovuudesta.

Hyvää:

-Tarpeeksi painavaa heittokalastukseen

-Kestää hauenkin hampaat

-Hyvä saatavuus puutavaraliikkeistä

Huonoa:

-Materiaalin kovuus ja työstämisen hitaus

-Rakot käsissä tai sitten dremelin tarve

-Ei anna periksi kutistuvalle lakalle, minkä vuoksi pinta saattaa halkeilla.

Haapa

Yleistä:

Omia kokemuksia minulla ei haavasta ole, joten joudun käyttämään tähän arviointiin toisilta kuultuja kommentteja. Haapa on perinteinen vaappumateriaali. Sitä on käytetty erilaisiin puuvieheisiin ennen kuin erikoispuutavaraa on ollut liiemmälti saatavilla. Haapaa voi maata omistavat käydä kaatamassa omista metsistään, joten saatavuus on ainakin näissä tapauksissa varsin hyvä. Laatu vaihtelee paljon, ainakaan pystyyn kuolleet puut eivät kelpaa materiaaliksi. Käytetyn haavan tulee olla kiinteää ja kovaa. Se vaatii huolellisen kuivattamisen, mutta sitä ei saa päästää halkeilemaan. Suosittelen haapaa harrastelijoille, jotka haluavat kokeilla rakentamista, mutta eivät aio tehdä suurempia sarjoja.

Saatavuus:

Metsissä sitä kasvaa, hyvälaatuisen löytäminen saattaa olla vaikeaa. Lautatarviketavaran saatavuudesta minulla ei ole tietoa.

Työstettävyys:

Kovahko materiaali, perinteinen suomalainen puu. Oksista ei niin paljoa haittaa kuin esim. männyssä. Vaatii tehokkaampia esikäsittelyvaiheita työn nopeuttamiseksi.

Hyvää:

-Materiaalin saatavuus ja hinta, jos on omaa metsää

-Suomalaisista puulajeista ilmeisesti paras valinta

-Kestävyys

-Painavuus

Huonoa:

-Vaikea löytää laadukasta puuta

-Prosessoimisen vaikeus (esim. kuivattaminen ilman halkeilua)

-Työstämisen hitaus

Koivu

Yleistä:

Koivusta yleensä kaikki vaappunikkarit ainakin kertaalleen kokeilevat tehdä vaappuja. Epäilen suuresti, että se myös jää kokeiluksi ja saattaa olla samalla viimeinen ja ainoa vaappu, minkä koskaan tulee tekemään. Koivun käyttöönotolle puoltava tekijä on sen hyvä saatavuus. Sitä on joka paikassa polttopuina ja vaikka missä muodossa. Ei tarvita kuin puukko ja vähän ylimääräistä aikaa ja ensimmäinen aihio alkaa muotoutumaan. Koivu on kuitenkin piinallisen jänteinen puu, eivätkä jänteet tunnu menevän suoraan sitten missään. Vaapuista tulee usein epäsymmetrisiä tai sitten niiden työstäminen on hidasta ja vaikeaa. Suosittelen koivua kokeilumielessä, mutta suurempiin työstämiseriin en lähtisi tämän puulajin kanssa.

Saatavuus:

Erittäin hyvä. Halkopinoissa sitä on mielin määrin. Ota vaikka laavulta yksi klapi mukaan ja kokeile tehdä siitä vaappu. Jos mieltyy materiaaliin, niin huoltoasemalta voi ostaa vaikka sylyksellisen puita lisää. Lautatavaranakin koivua luonnollisesti on ja saatavuus takuulla hyvä.

Työstettävyys:

Kova ja syinen puu. Oksapaikat ja kierteiset syyt vaikeuttavat työstämistä. Kovaa ja painavaa, mutta hidasta työstää. Syinen puu lohkeaa helposti vuolemisen aikana. Monta kirosanaa on lentänyt, kun pitkän työstämisen tuloksena puusta lohkee iso palanen irti pienen lastun sijasta.

Hyvää:

- Saatavuus

- Kovaa ja kestävää

- Painavaa

Huonoa:

- Kierteiset syyt vaikeuttavat symmetrian aikaansaamista

- Hidasta työstettäväksi

- Saattaa joskus mennä mutkalle vielä myöhemmälläkin ajanhetkellä

- Lohkeilee helposti vuoltaessa

Mänty

Yleistä:

Mänty on varmaankin tavallisinta lautatavaraa, mitä saatavilla on. Se on kovaa ja painavaa, eikä sen työstäminenkään ole mitenkään mahdottoman vaivalloista. Männylle tyypillistä on oksaisuus, mikä haittaa vaapunvalmistusta. Oksapaikat voi kiertää, mutta ongelmaksi muodostuu kuitenkin puun pihkaisuus. Omalla kohdallani männyn pihka ei ole ollut ongelma, mutta olen kuullut kommentteja, että tämä pihka voisi pitkänkin ajan kuluttua nousta vaapun pintaan asti tärvelemään pinnoitteita. Mänty on myös rakenteeltaan herkästi lohkeavaa. Suosittelen mäntyä vaapunvalmistuksen kokeiluun, mutten suurempaan tehtailuun.

Saatavuus:

Yksi maamme yleisimmistä puista. Nuoret käyttäjät voivat ottaa sitä vaikkapa puukäsityöluokan jätepuulaatikosta palasen kotiin ja kokeilla. Suurempaan työstämiseen voi hankkia lautaa melkeinpä mistä vaan. Hintakin on edullinen.

Työstettävyys:

Sama kuin aiemmissa kovissa puulajeissa. Mäntyyn uppoaa puukonterä hyvin, mutta hiominen on hidasta. Lohkeamisvaara on ilmeinen.

Hyvää:

- Kovuus

- Painavuus

- Erittäin hyvä saatavuus

- Materialiin edullisuus

Huonoa:

- Oksat

- Pihka

- Lohkeilevuus

- Hidas työstettävyys

Kaarna

Yleistä:

Hyvää paksua männynkaarnaa löytää joskus avohakkuilta. Sitä ei saa mennä repimään irti elävästä puusta, mutta kannoista ja maasta löytyviä kaarnanpalasia voi kerätä. Kaarna on erittäin herkästi lohkeilevaa materiaalia, joten sen kanssa täytyy olla varovainen ja kärsivällinen. Toisaalta se on pehmeää ja helppokäyttöistä, jopa lapset saavat tylsillä linkkareilla työstettyä siitä kaarnaveneitä! Kaarnan ongelmana on kuitenkin tumma väri, mikä vaatii voimallisia pohjamaalauksia, jotta maalatut värit saavat kiiltoa ja näkyvyyttä. Tummasävyisiin lohivaappuihin kaarnan oma väri tietenkin voisi luoda sen oman persoonallisen otteensa. Suosittelen kaarnaa kaikille aloittelijoille, mutta materiaalin saatavuuden ja tasalaatuisuuden takaaminen on mahdotonta. Siksipä irrallaisia yksilöitä siitä voi tehdä, mutta suurempia sarjoja ei.

Saatavuus:

Avohakkuilta, jos on kaadettu isoja ja vanhoja puita. Löytyminen on pitkälti tuurista kiinni. Usein kaarna on liian ohutta tai hataraa, että siitä voisi tehdä vaappuja.

Työstettävyys:

Mitä mainioin. Vetää laadukkaana palasena vertoja balsalle. Lohkeamisen vaara on kuitenkin erittäin suuri.

Hyvää:

-Helppo työstää

-Painavampaa kuin balsa

Huonoa:

-Lohkeaa helposti

-Hyvälaatuista ei löydä juuri mistään

-Tumma väri vaikeuttaa maalaamista

Muut puulajit

Muita puulajeja on tarjolla vaikka kuinka paljon. Isosta osasta en osaa sanoa mitään, mutta kerronkin tässä vain niistä, mitä olen kokeiluluonteisesti käyttänyt. Ne eivät ole niitä tavallisimpia puulajeja vaapunvalmistuksessa, joten näitä en suoranaisesti suosittele kenellekään.

Pihlaja

Hyvälaatuista pihlajaa vaapunvalmistuksen tarpeiksi on vaikea löytää. Puu on lohkeilevaa ja kovaa, mutta hyvästä palasesta saa varsin hyvää vaappumateriaalia. Uskallan suositella tätä vaappumateriaaliksi siinä missä koivua ja haapaakin.

Tammi

Uskomattoman kovaa puuta vuoltavaksi. Parin lastun jälkeen lopetin työstämisen. Jos joku tästä vaapun jaksaa tehdä, niin ei sitä hauki puremalla rikki saa! Dremel vaatimuksena!

Vaihe 3: Valmistelut

Jos olet ostanut käytettävän puun valmiina riukuna, niin sinun ei tarvitse tälle vaiheelle paljoa aikaa uhrata. Yleensä esim. balsa kuitenkin tulee niin paljon edullisemmaksi ostaa lautana, että tällekin vaiheelle on varattava vähän aikaa. Tarvitset siis mittanauhan, ja jos et luota arviointikykyysi, niin jonkin suorakulmaisen esineen, jolla piirrät lautaan suorat viivat helpottamaan sahaamista. Mittaat siis laudasta tarvitsemasi pituisia pätkiä ja sahailet niitä tarvittavan määrän. Tämän jälkeen otat suunnitteluvaiheessa tekemäsi sapluunan käteen ja piirrät laudan palaan vaapun sivuprofiilin. Yleensä laudanpalalle mahtuu 3-5 vaappua rinnakkain, mutta liian ahtaaseen tilaan niitä ei kannata piirtää. Piirtämisen jälkeen nostat lautapalan pystyasentoon ja lohkot puukon terällä laudan osiin. Tämä lohkominen on syytä tehdä maltilla, ettei puun syyt lohkea väärään suuntaan ja turmele vaappujen profiileja.

Sopivan kokoisiksi lohkottuja puupalikoita, joihin on piirretty sivuprofiili valmiiksi

Jos käytät jotain kovempaa puulajia kuin balsa, on sirkkelistä suunnatonta apua tässä työvaiheessa. Sillä saat laudastasi juuri sopivan kokoisia riukuja, joista on helppo alkaa työstää vaappuja. Kaikki ylimääräinen puutavara kannattaa eliminoida sapluunalla piirtämäsi profiilin ulkopuolelta, sillä puukolla työstäminen on hidasta ja vaivalloista isoa erää tehdessäsi. Mikäli käytössäsi ei ole sirkkeliä ja käyttämäsi puutavara on lautamuodossa, niin voit ottaa jonkun vanhan mora-puukon ja asettaa sen pystyyn asetetun laudan päälle ja vasaralla naputella puukon hamaralle ja lohkoa puun tällä menetelmällä. Pituussuuntaan sahaaminen on niin hidasta ja työlästä, että sitä en itse ainakaan jaksaisi käsivoimin alkaa tekemään.

Tämän vaiheen jälkeen sinulla on sopivan kokoisia puun palasia, joihin on piirretty vaapun sivuprofiilit.

Vaihe 4: Vuoleminen, hiominen ja runkolangan ura

Tässä vaiheessa keskityn kuvailemaan lähinnä balsan vuolemista. Vuolenta on pitkälti samanlaista myös kovemmilla puumateriaaleilla, mutta joudut käyttämään enemmän aikaa ja voimaa suoritukseen. Mahdollisesti joudut myös turvautumaan dremeliin tai muihin apuvälineisiin (hiomakone, kuviosaha, jne). Balsalle riittää puukko ja pari eri karkeusasteen hiomapaperiarkkia.

Nyt on viimeinkin aika tarttua puukkoon tiukasti ja aloittaa vaapun rakentamisen konkreettisin vaihe. Tässä tarvitaankin sitten malttia ja harkintaa rutkasti, ettei tule tehtyä peruuttamattomia virheitä.Yksikin liian ahne sipaisu puukolla ja vaappu joutaa lastujen kera roskiksen lepoon. Tavoitteena on pyrkiä pitämään vaappu symmetrisenä koko vuolemisen ajan. Tämä takaa kauniin ja varmauintisen aihion.

Vuolemisen ensimmäinen vaihe on vuolla tämän sapluunalla piirretyn sivuprofiilin mukaisesti. Tarvitset tähän tarkoitukseen mieluiten pitkällä tasaisella terällä varustetun puukon, jolla saat vuoltua parilla lastulla koko selkä- ja vatsapuolen vaapusta. Mahdollinen kovera muoto vatsanpuolella hidastaa hieman työtä ja joudut olemaan erityisen tarkkana, ettei vaapustasi lohkea liian suuria palasia. Älä yritä hivoitella sapluunan viivaa, vaan pysy siitä hiukan erillään koko ajan. Pidä puukon terä tarkasti suorassa, ettei vaapun selkä- tai mahapuolesta tule kaltevaa. Suorat pinnat helpottavat merkittävästi symmetrian hahmottamista prosessin eri vaiheissa. Kun selkä ja vatsa alkavat pääsääntöisesti noudatella sapluunan viivaa, on aika tarttua hiomapaperiin ensimmäisen kerran. Tässä vaiheessa kannattaa käyttää varsin karkeaa paperia, koska kyseessä ei ole mikään viimeistely vielä. Hiomapaperilla hiotaan vaapun selkä ja vatsa lopullisesti sapluunan viivalle. Samalla tarkastetaan symmetria sivusuunnassa ja silmiä siristellen arvioidaan vaapun kaarevuutta. Möykkyiset ja epätasaisen näköiset kohdat pitää tasoittaa.

Vaappuja, jotka on vuoltu sivuprofiilin mukaiseen muotoon

Tämän jälkeen sahataan runkolangalle ura. Joissain valmiissa balsariu’uissa näkee uran jo valmiina, mutta huonompilaatuisessa puutavarasta tästä enemmän haittaa kuin hyötyä. Ensinnäkin puu lohkeaa helpommin sapluunavaiheeseen vuolemisessa, jos ura on jo valmiina. Toisekseen, joudut sovittamaan vaapun etu ja takapään korkeuden juuri tämän uran mukaiseksi, mikä ei ole aina helppoa. Monet sahaavat uran vasta valmiiseen vaappurunkoon. Sekin on kyllä mahdollista, mutta en suosittele sitä, koska pyöreälle pinnalle on vaikeampi sahata suora ura. Ehdottomasti hyödyllisintä lankaura on sahata juuri tässä vaiheessa, jolloin pinta on vielä suora.

Sahaamiseen tarvitset ohuen ja kevyen sahanterän. Joistain kaarisahoista tai rautasahoista (tjsp) saa terän irroitettua, tai sitten voit ostaa niiden vaihtoteriä irtokappaleina. Tällainen irtoterä on tässä työvaiheessa ehkä paras valinta. Se on ohut, kevyt ja pienihampainen terältään. Sahanterän toinen pää kannattaa teipata vaikka maalarinteipillä paremman otteen takaamiseksi. Voit piirtää vaappuun keskiviivan, jos se helpottaa sinua sahaamaan suoraan. Vaapun lankaura sahataan hitaasti ja varovasti, koko ajan tarkkaillen, että ura tulee mahdollisimman suoraan kaikissa suunnissa. Se voi mennä mutkalle vaapun pituussuunnassa, mutta tämän virheen pystyy vielä kohtuu helposti korjaamaan vuolentavaiheessa.

Runkolangan uran sahaaminen

Jos sahaat vinon uran vaapun korkeussuunnassa, se tulee vaikuttamaan merkittävästi lopulliseen vaapun uintikykyyn. Tämänkin virheen voi vielä vuolemalla korjata, mutta se on vaikeaa. Varsinkin symmetrisyyden säilyttäminen tulee hankalaksi. Sahaa lankauraa etu- ja takapäässä haluamallesi korkeudelle. Jos runko on malliltaan kiemura, joudut sahan terän pääosalla ”nitkuttamaan” uraa rungon koveraan osaan.

Sahauksen jälkeen voit nykäistä siitä pari kertaa hiomapaperin reunalla, jolloin ylimääräiset roskat lähtevät pois. Uraa ei kannata tehdä yhtään liian isoksi, koska pieni ura on helpompi täyttää, ja saat kapeaan väliin liimattua langan tiukempaan kiinni (ja liiman menekki on pienempää).

Runkolangan uran oikea paikka on keskellä kaikista suunnista katsottuna

Tämän jälkeen alkaa vaapun vuoleminen leveyssuunnassa omaan muotoonsa. Menetelmä on sama kuin korkeussuunnassakin, paitsi itse en käytä mitään sapluunaa tähän työvaiheeseen. Vaapun symmetrisyyttä voi tarkkailla juuri sahatusta lankaurasta. Lankauraa apuna käyttäen saat varsinkin etu- ja takapään juuri oikeaan kohtaan, eikä rungosta tule kiero. Ole erityisen varovainen juuri näiden etu- ja takaosien kanssa, sillä yksikin lipsahdus saattaa lohkaista liian ison palasen irti. Tällöin joudut lyhentämään vaappuasi, eikä siitä enää tulee suunnitellun kaltainen! Symmetrian varmistat jälleen kerran hiomapaperilla viimeistelemällä. Tämän työvaiheen jälkeen sinulla on vaappuaihio, joka on sivu- ja yläsuunnasta katsottuna oikean mallinen, mutta edestä tai takaa tarkasteltuna nelikulmainen.

Symmetrinen vaappurunko jo kahdesta suunnasta tarkasteltuna

Sama työvaihe edestäpäin katsottuna

Seuraavassa työvaiheessa vaapun rungosta tehdään 8-kulmainen. Puukolla vuollaan huolellisesti sopivassa kulmassa pitkien sivujen kulmat pois. Vieläkin pyritään säilyttämään symmetria mahdollisimman tarkasti. Itse olen usein jopa hionut vielä nämäkin syntyneet viistot pinnat. Viistoja pintoja vuoltaessa kannattaa tehdä jatkuvasti arviointeja lankauraan, ettei tule tehtyä epäkeskoa runkoa. Viistoja pintoja ei kannata viedä ihan päihin asti, vaan loiventaa ne häiventyneiksi. Kannattaa olla tarkkana sen suhteen, millaisen profiilin vieheelleen haluaa. Mitä monimutkaisempaa runkoa olet suunnitellut, sitä enemmän joudut harkitsemaan seuraavan lastun vuolemista. Tämän vaiheen jälkeen et tarvitse puukkoa enää vuolemiseen, vaan runko tehdään loppuun pelkän hiomapaperin avulla.

Symmetrinen vaappurunko jo kahdesta suunnasta tarkasteltuna

Kuvan vaappu on symmetrinen lankauran suhteen, mutta hivenen epäkesko oikealta reunalta. Hiomalla korjaantuu helposti.

Itse teen kaikki vaappurungot tähän pisteeseen ja sitten siirryn jonnekin paikkaan, jossa saan pölyttää niin paljon kuin tarve vain vaatii. Hiominen on nimittäin pitkä ja sormivoimaa vaativa prosessi. Tämä vaihe ratkaisee sen, miltä tulevan vaapun runko näyttää. Se vaikuttaa myös vaapun uintiin ja pinnoituksen onnistumiseen. Tähän kannattaa varata aikaa ja malttia eniten. Suuria eriä tehdessä suosittelen käyttämään hengityssuojainta, sillä puupöly keuhkoissa ei ole terveellistä.

Aloita loppuhionta karkealla hiomapaperilla. Periaatteessa on aivan sama, minkä kulman ensimmäiseksi pyöristät. Itse aloitan pyöristämällä sivuilta yläviistoon –kulmauksen, jonka jälkeen teen selästä pyöreän. Etenen molemmilta sivuilta samanaikaisesti tarkkaillen edelleen symmetristä muotoa. Tämän jälkeen menen kyljiltä alaspäin ja viimeiseksi hion lankauran ympäristön pyöreään muotoon. Tässä vaiheessa vaapun aihion pitäisi jo näyttää vaapulta. Vuolemisen aikana on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa hahmottaa lopputulosta, joten hiomapaperilla joutuu lähes aina hoikentamaan muotoja vielä runsaasti. Jos otat toiselta puolen, niin muista ottaa toiseltakin saman verran. Mitä lähemmäksi lopputulosta alat päästä, sitä ohuemmaksi vaihda hiomapaperia. Ihan viimeiseksi hio pää ja perä pyöreiksi ja symmetrisiksi. Ole tarkkana varsinkin etupäässä, sillä runkolangan tulee olla juuri keskellä. Se ei saa olla yhtään toiselle puolelle painoitteinen (ellet halua kokeilla jotain epäsäännöllisen haku-uinnin kikkaa tällä tavoin). Nyt vaappusi runkoaihio on valmis!

Valmis vaapun runkoaihio

Sama runko edestäpäin

OSA - Pohjustaminen ja runkolangan asennus

Vaihe 5: Pohjustus ja uintilevyn paikka

Ennenkuin uistinläpän paikka sahataan, kannattaa vaapunrunkoa hieman vahventaa. Tämä suojelee runkoa mahdolliselta lohkeamiselta sahatessa. Vahventaminen kannattaa tehdä levittämällä lakkaa ohuelti pensselillä rungon ylle. Itse olen käyttänyt tässä CAB-lakkaa, jota olen tarvittaessa ohentanut. Lakka voi olla tässä työvaiheessa hyvin laimeaa, sillä tarkoituksena on, että se tunkeutuu puun avoimiin huokosiin ja tukkii ne. Huokosiin tunkeutunut lakka vahvistaa ja kovettaa vaapun pintarakennetta. Lakka kuivuu erittäin nopeasti, koska pinta on todella huokoinen ja se suorastaan imee lakkaa itseensä. Käsittelyn jälkeen pinta pyyhkäistään sileäksi hienolla hiomapaperilla. Tämän jälkeen kannattaa toistaa lakkakäsittely vielä kerran hiontoineen. Kun olet lakannut vaapun pintaa, pyri välttämään suurempia muotoon vaikuttavia hiomisia, sillä kovempi pinta ja pehmeämpi aluskerros hioutuvat eri tahtiin. Symmetrisyyden säilyttäminen on melko vaikeaa tässä vaiheessa, joten vaapun olisi syytä olla ”valmis” ennen lakan levittämistä.

Vaapun pohjakäsittely levittäen lakkaa siveltimellä

Seuraavaksi on vuorossa yksi vaapunvalmistuksen kriittisimmistä hetkistä, eli uintilevyn paikan sahaaminen. Jos tämän vaiheen tekee väärin, voi vaapun uintiliike olla armottomasti pielessä. Keskityn tässä artikkelissa puhumaan vain kolmesta erilaisesta uintilevystä; tavallisesta pyöreästä levystä, z-kirjainta muistuttavasta kulmalevystä ja satulalevystä. Nämä on ne tyypillisimmät vaihtoehdot, joita käytetään vaapuissa.

Tavallisen pyöreän levyn paikan voit sahata melko lähelle keulaa tai hivenen taaemmaksi. Sijainti vaikuttaa vaapun uintiin ja uintisyvyyteen. Eteen kiinnitettäessä läppä voi olla joko loivassa tai jyrkässä (tai mitä vain siltä väliltä) kulmassa, mutta taaemmaksi kiinnitetty läppä on usein jyrkkään kulmaan asennettu. Eteen sijoittamalla vaapusta saa hivenen syväuintisemman ja mahdollisuus hakevaan uintiliikkeeseen on parempi. Taaemmalla sijoituksella vaappu ui pinnemmassa, mutta uintiliike on usein vakaampi. Taakse sijoitetusta läpästä esimerkkinä voisi olla vaikkapa Rapalan floating vaaput, joissa läppä on jyrkässä kulmassa ja melko takana. Loivemman sijoituksen esimerkkinä Karikko Peukaloinen –vaappu. Katsele siis pakkisi sisältöä ja arvioi vieheiden uintiliikkeitä ja tee sen perusteella oma valintasi.

Kulmalevyn paikan joudut sahaamaan runkolangan uran yläpuolelle. Tee myös kulmalevyllisen vaapun keulasta aavistuksen tylppä, että saat levyn tukevasti kiinnitettyä. Vältä levyn kiinnittämistä loivaan kulmaan, koska silloin vaapun saaminen uimaan voi olla erittäin vaikeaa (riippuen rungon muodosta). Perinteinen esimerkki kulmalevystä olkoon vaikkapa Emma-vaappu.

Satulaläpän voi kiinnittää loivaan tai jyrkempään kulmaan. Jyrkässä kulmassa vaappu ui lähellä pintaa, mutta uintiliike on todella herkkä. Loivassa kulmassa on paras mahdollisuus saada aikaan hakeva uintiliike, kuten HK-Varma vaapuissa on onnistuttu tekemään. Usein valmiina myytävät leukaläpät vaativat kuitenkin lisämuotoilua, jotta uintiliikkeestä saa hakevan. Uintiliikkeiden säätämiseen palaan myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Erilaisille uintilevyille sahataan kiinnityspaikka eri kohtiin: ylhäällä kulmaläppä, keskellä tavallinen ja alhaalla satulaläppä

Uintilevyn paikan valitseminen vaatii siis selkeän suunnitelman siitä, mihin käyttötarkoitukseen vaappu ollaan valmistamassa. Paras keino on noudattaa sitä linjaa, mikä on pakin luottovaapuissa. Jos taas aiot kehitellä jotain omaa runkomallia ja uusia ideoita, niin katsele vaikkapa lehdistä ja mainoksista uutuusvaappujen kuvia ja ota niistä ideoita. Kokemuksen myötä uintilevyn paikan valinta helpottuu, mutta helppoa se ei tule olemaan koskaan.

Ota siis saha vakaasti käteen. Jos et luota itseesi, voit piirtää vaappuun apuviivoja. Älä kiinnitä vaappua ruuvipenkkiin tai vastaavaan, ettei hiottu pinta mene lyttyyn. Itse otan vaapun vasempaan käteen ja pidän vaapun etupäätä lattiaa tai pöytää vasten. Ohut ja kapea sahanterä helpottaa sahaamista, sillä silloin terä itse ei ole vaikeuttamassa asentoa sahaamisen aikana. Vaappu kannattaa tukea hyvin, ettei se pääse liikkumaan ja kääntymään. Tee ensimmäiset vedot varovasti ”myötähampaaseen” sahalla (eli suunta, johon terä liukuu paremmin). Tämän jälkeen sahaa sopivan syvyinen ura, johon uintilevy kiinnitetään. Edelleen mallia voit katsoa valmiista vaapuista. Vähän vinoon mennyt ura ei ole mikään paha virhe, sillä uraa joutuu kuitenkin vähän laajentamaan hiomapaperilla. Tämän laajennuksen voi tehdä virhettä vastaiseen suuntaan, jolloin tuloksena pitäisi olla suora ura. Toisaalta, eräät valmistajat tekevät uintilevyn urasta tarkoituksella vinon ja korjaavat uinnin nokkarengasta säätämällä. Tätäkin käytetään kikkana epäsäännöllisen hakevan uinnin luomisessa.

Vaihe 6: Runkolangan taivutteleminen

Runkolangan taivutteluun tarvitset pyöreäkärkiset pihdit ja jotain metallilankaa. Pihteinä varsin hyvät ovat esimerkiksi Rapalan pihdit, mutta halvemmallakin saa ihan tarpeeksi hyviä työkaluja. Eräät sanovat, että pihtien tulisi olla kärjistään kuvioimattomat, ettei niillä tulisi mitään haitallisia naarmuja runkolankaan. Jokainen jälkihän voi osaltaan olla edesauttamassa siiman katkeamista ja varsinkin ennätyskalojen kohdalla tätä ilmiötä ei toivoisi kohdalleen osuvan. Itse käytän vaappujeni kiinnitykseen pyöreäpohjaista lukkoleikaria, joten tuo siiman kestävyys ei ole vielä ollut suurimpia ongelmia. Runkolangan taivuttelussa kuvioiduilla pihdeillä saa langasta kuitenkin niin paljon paremman otteen, että ratkaisuna voikin olla se, että taivuttelee kuvioimattomilla pihdeillä nokkarenkaan ja lopun langasta kuvioiduilla. Jos sinulla on käytössäsi vakio runkomalli, jota vaikkapa sorvautat valmiiksi, kannattaa rakentaa jonkinlainen jigi rautalangan vääntelyä varten. Jigi nopeuttaa tätä työvaihetta ratkaisevasti. Jos taasen vuolet kaikki runkosi itse alusta loppuun, suosittelen tekemään myös runkolangat perinteisesti taivuttelemalla alusta loppuun saakka.

Runkolangaksi suosittelen MIG-hitsauslankaa vahvuuksilla 0,6 mm, 0,8 mm ja 1,0 mm. Ohuin lanka on sopiva 3-5 cm vaapuille, keskimmäinen 5-11 cm vaapuille ja millin vahvuista tukevarunkoisille ja yli 11cm vaapuille. Hitsauslankaa myyvät hitsaustarvikkeitä myyvät liikkeet ja vaapunvalmistustarvikkeita myyvät kalastustarvikeliikkeet. Hitsaustarvikekaupoista lankaa pitää tosin ostaa koko kelallinen, joten aivan pieniä eriä varten siellä ei kannata käydä. Jos harrastus on jo ”vakavalla” asteella, niin kokonaisen kelan ostamisella säästää rahaa pidemmän päälle. Muitakin lankoja voi kokeilla vaappuihin, mutta seuraavia en kuitenkaan suosittele:

- Ruostuva rautalanka ei ole hyvä ratkaisu. Kosteushan tunnetusti nopeuttaa ruostumista ja pian pakissasi kelluu oranssia lientä ja vieheiden pintoihin on tarttunut myös ruostetta. Vaapun lanka kuluu ajanmyötä poikki ja suuri työ menee hukkaan väärän materiaalivalinnan vuoksi.

- En myöskään suosittele alumiinilankaa. Sitä on helppo käsitellä ja muotoilla, mutta uinnin säätämisessä tämä lanka väsyy nopeasti. Nokkarengas naksahtaa siis poikki uistinta säätäessä, mikä ei ole kovin mieltä ylentävä hetki vaapunvalmistajalle.

- Pianolankaa en myöskään suosittele, koska sen työstäminen on niin hidasta ja vaikeaa. Pianolanka vaatii sormivoimia ja vähänkin vikuroiva lanka on äärimmäisen vaikea sovittaa vaappuun. Vahva lanka saattaa myös rikkoa ohuen vaappurungon! Pianolankaisen vaapun uinnin säätäminen on myös työlästä ja nokkalenkin kääntely usein rikkoo vaapun keulan. Mieluiten välttele tätäkin materiaalia.

Runkolankaa tarvitset noin kaksi kertaa vaapun pituuden verran. Leikkaa siis sopivan pituinen pätkä lankaa irti. Yleensä lanka myydään kiepillä, joten yritä suoristaa lanka mahdollisimman mutkattomaksi. Mieluiten taivuta runkolanka kiepille muotoutuneen kaaren ylä-ala –suunnassa, ettei runkolangasta tule sivusuunnassa vino. Tämän virhesuunnan pystyy helposti taivuteltaessa korjaamaan, mutta vähemmällä korjaamisella pääsee, jos tämän seikan ottaa huomioon jo tässä vaiheessa.

Aloita taivuttelu tekemällä nokkarengas. Taivuta lankaa kaksinkerroin n. 1/3 –osaa vaapun mitalta. Tee taitetusta kohdasta silmukkamainen pihtejä apuna käyttäen. Purista silmukan tyvi tiukasti kiinni, jotta uintilevyn kiinnittäminen olisi helpompaa myöhemmässä vaiheessa. Nokkarenkaasta kannattaa tehdä melko reilusti ulkoneva vaapun uinnin säätämisen helpottamiseksi. Ota huomioon, että lakkakerrokset vievät vielä millin – pari tilaa kärjestä. Kaksinkerroin taitetun runkolangan avointa päätä ei tarvitse mitenkään erityisesti kiinnittää. Normaalikokoisten kalojen kanssa se pysyy ihan hyvin paikoillaan ilman mitään varmistuksia. Lohivaapuissa olen kuullut jos tehtävän juotoksia tai sidontaa perhonsidontalangalla nokka- tai perälenkin kiinnipysymisen varmistamiseksi. Halutessasi voit tehdä näin, ihan tarpeen mukaan.

Runkolangan taivuttelua, kuvassa on vatsakoukun paikka tekeillä

Perinteisesti vaapussa on vatsakoukku, joka on langassa taivutteluvuorossa seuraavaksi. Ihan pieniin vaappuihin tätä ei välttämättä tarvitse tehdä, mutta magnum-kokoisiin voi olla järkevää tehdä useampikin vatsakoukun paikka. Arvioi siis tarpeesi ja toimi sen mukaisesti. Nappaa pihdeillä tiukasti langasta kiinni ja käännä sormin lanka 90-asteen kulmaan pihdin reunaa vasten haluamastasi kohdasta. Hyväksi havaittu paikka vatsakoukulle on hivenen vaapun keskikohdasta päätä kohden, ehkä jostain 1/3 – 2/5 vaapun pituudesta päästä mitattuna. Tässä vaiheessa runkolanka kannattaa pistää paikoilleen, että saat vatsakoukun paikasta oikean korkuisen. Paina runkolanka vaapussa olevaan lankauraan pohjaan asti ja nappaa sitten pihdeillä kiinni oikeasta kohdasta ja käännä lanka takaisin päin 180 astetta. Tämän jälkeen taivuta lanka kulkemaan taas vaapun rungon suuntaisesti samalle korkeudelle kuin se oli ennen vatsakoukun paikkaa.

Tässä vaiheessa lanka kannattaa pistää takaisin uraan ja arvioida tilannetta. Nyt ei ole vielä liian myöhäistä korjailla vääriä mitta-arvioita. Jos tulos miellyttää, tehdään seuraavaksi takakoukun lenkki. Toimi samoin kuin vatsakoukun kohdallakin, eli pidä lanka urassaan ja nappaa pihdeillä haluamastasi kohdasta kiinni ja käännä lankaa 180-astetta. Tee perään samanlainen silmukka, kuin nokkalenkissäkin. Leikkaa mahdollisesti ylimääräinen palanen runkolankaa pois. Olen itse jättänyt myös vaapun takaosaan runkolankaa kaksinkerroin noin kolmasosan vaapun pituudesta. Vääntele lanka sellaiseen muotoon, että se pysyy suosiolla paikoillaan. Itsepintaisesti väärään suuntaan mutkalla oleva runkolanka heikentää runkolangan liimauksen pitävyyttä varsinkin vaapun päässä ja perässä.

Valmiiksi taivuteltu runkolanka

Vaihe 7: Lankauran liimaaminen ja tukkiminen

Seuraavaksi taivuteltu runkolanka liimataan paikoilleen. Mahdollisuuksia tähän on monia, mutta itse olen suosinut Casco:n universal-liimaa. Syy tähän on se, että kyseinen liimaa on erittäin sitkeää kuivuttuaan. Kovettuva liimalaatu irtoaa kertanapsahduksella ja tällöin koko runkolanka voi irrota vaikkapa sen ennätyskalan teutaroidessa siiman toisessa päässä. Sitkeä liima venyy, muttei pauku. Tämä venyvyys ehkä säilyttää kontaktin kalaan vielä silläkin hetkellä, kun kova liimaus pettää. Tämän liiman saatavuus vain tuntuu olevan erittäin satunnaista ja nyt viimeisimmän vaappuerän jouduin tekemään suurelta osin Bison Universal –liimalla. Se vaikuttaa juuri tuollaiselta ”kovalta” liimalta, mutta en osaa vielä toistaiseksi kertoa sen kestävyydestä mitään. Monet käyttävät super epoxya runkolangan kiinnittämiseen, millä on myös omat hyvät ja huonot puolensa. Epoxy kovettuessaan vahvistaa vaapun rungon rakennetta ja liimaus on yleensä pitävä. Epoxylla on kuitenkin taipumus satunnaisesti irrota juuri tuolla ”napsahdus” –tyylillä, syystä tai toisesta. Siksi en ole itse sitä alkanut käyttää, vaikka eräät käyttäjät pitävätkin tätä liimamerkkiä ylivertaisena muihin nähden. Toinen koulukunta taas liuottaa probionaattiraetta ohenteeseen (thinner eli ”tinneri”, asetoni). Tämän probilakan voi sitten pursottaa vaikkapa injektioruiskulla lankauraan. Tulos on pitkälti samansuuntainen kuin epoxyllakin, mutta raaka-aine on halpaa ja sillä voi myös tukkia koko lankauran.

Esimerkiksi näillä liimoilla voi kiinnittää runkolangan

Käytettäessä perinteistä liimatuubia, liimaa levitetään koko uran matkalta tasaisesti ja kiireettä. Liian nopea levitysliike jättää väliin ”tyhjiä” kohtia. Liimaa ei saa liikaakaan puristaa, koska se ei itsestää uppoa uraan. Myös liiman valumista kannattaa välttää. Tämän jälkeen paina runkolanka lankauraan ja paina sitä 10-30 sekuntia. Pidä vaappua esimerkiksi vasemmassa kädessä ja paina vatsakoukun paikkaa alaspäin vasemman käden peukalolla ja etu- ja takapäätä oikean käden etusormella ja peukalolla. Näin pyritään varmistamaan tärkeimpien kohtien mahdollisimman hyvä tarttuvuus runkoon kiinni. Lisää tippa liimaa kärkeen ja perään ihan varmuuden vuoksi ja purista vielä runkolankaa sittenkin tovi. Nyt voit jättää vaapun hetkeksi kuivumaan ja keskittyä vaikkapa seuraavaan yksilöön tai sitten alkaa valmistella lankauran täyttövaihetta.

Lankauran voi täyttää mitä moninaisimmin keinoin. Periaatteessa kaikki keinot ovat sallittuja, mutta lähtökohtana on: ”lankaura KANNATTAA täyttää”. Jos lankauran jättää täyttämättä, tulee vaapusta yksinkertaisesti ruman näköinen. Täyttäminen myös vahvistaa vaapun rakennetta ja kiinnittää langan paremmin uraan. Lankauran voi täyttää lisäämällä vain liimaa tarpeeksi useita kertoja, mutta tässä kuluu kallista ainetta hukkaan, eikä se paranna langan pysyvyyttä lainkaan. Uran voi myös tukkia vaikkapa lasikuitukitillä, mutta kitin levittäminen ja hionta on melko iso projekti. Lasikuitukittikään ei paranna langan pysyvyyttä urassa juuri lainkaan. Sama koskee myös puukittiä, jota on helppo levittää suoraan tuubista. Puukitti on ehkä paras massa-vaihtoehto lankauran täyttämiseen, mutta sen väri on usein tummaa. Tumma väri vaatii paksumpaa pohjamaalauskerrosta, ettei se näy muiden maalikerrosten läpi.

Lankauran täyttämisen voi tehdä osittain myös lyijylevyllä. Tällöin saat vaappuusi myös lisää painoa, mikä on varsinkin heittokalastuksessa hyödyllinen asia. Lyijy kuitenkin heikentää pääsääntöisesti aina vaapun uintia, joten käytä sitä harkiten. Lyijyä myydään ohuena levynä, mistä on helppo leikata saksilla sopivan kokoisia palasia. Voit myös sulatella auton renkaiden tasapainotuksessa käytettäviä puntteja tai uudenvuoden tinaa painotukseen, mutta sulatus/valamistekniikat vaativat hieman syventymistä ja vaivaa. Vaapun voi myös painottaa poraamalla pienen reiän ja tiputtamalla sinne lyijyhauleja. Tämä vaatii luonnollisesti myös reiän täyttämisen. Jos päätät painottaa vaappuasi tekemällä sen lankauran täyttämisen yhteydessä, suosittelen pistämään lyijyä ainoastaan vaapun etuosaan. Uintilevyn takaa keskikoukun paikan etupuolelle asti voi laittaa lyijylevyä, mutta vaapun peräosiin sitä ei juuri kannata käyttää uintiliikkeen herkkyyden säilyttämiseksi. Kuulemma jotkut valmistajat painottavat vaappunsa ”folioimalla” ne ohuella lyijylevyllä. Tätä en ole itse kokeillut, enkä voi antaa siitä mitään suosituksia. Lyijyä käsitellessäsi muista se, että lyijy on myrkyllinen aine. Suositeltavaa on käyttää jopa suojakäsineitä.

Itse täytän lankauran balsalla. Vuolen sopivan ohuita lastuja jämäpaloista (joita tulee valmistuksen aikana yllättävän paljon). Kun lastuja on tarpeeksi valmisteltuna, laitan lankauraan lisää liimaa ja asetan näitä lastuja tiukasti pohjaa myöten uraan pitkittäissyin. Uraa ei saa täyttää ”kiilaamalla”, eli naputtelemalla näitä lastuja poikkisyyhyn, koska riskinä vaapun halkeaminen keskeltä kahtia. Myös siistiminen on paljon vaikeampaa. Siispä lastut laitetaan uraan vaapun syiden mukaisesti. Kun liima on kuivunut, otetaan uran ulkopuolella olevat lastujen osaset puukolla pois ja hiotaan pinta tasaiseksi.Tämän vaiheen jälkeen vaappu on valmis pintakäsittelyille.

Puulastuilla tukittu lankaura. Yli menevät osat vuollaan ja hiotaan pois

Vaihe 8: Pohjalakkaukset

Pohjalakkana voi käyttää monia erilaisia lakkoja. Itse olen päätynyt käyttämään vain ja ainoastaan CAB-lakkaa (regular). Tarpeeksi monta turhauttavaa kokeilua eri lakoilla ajoi minut tähän CAB:iin sen vaivattomuuden vuoksi. En kiistä, etteikö myös muilla tavoilla pääse hyvään lopputulokseen, mutta itselleni juuri vaivattomuus, nopeus ja tasalaatuisuus vaikuttivat päätökseen. Kirjoitan myöhemmin kokonaan oman artikkelin vaappujen pinnoittamisesta, joten en aio käydä tässä läpi kaikki vaihtoehtoja hyvine ja huonoine puolineen.

Näin pääset helpoimmalla. Osta litran purkki CAB-lakkaa, avaa se, tee ripustuskoukku vaapullesi, upota vaappu lakkaan kokonaan ja ripusta kuivumaan. Toista käsittely 2-4 kertaa riippuen siitä, miten aiot jatkaa tästä eteenpäin.

Pohjalakatut vaaput ripustettuna kuivumaan

Lakkauskertojen määrät voivat olla vaikka seuraavanlaisia:

Normaali maalattu vaappu:

- 3 – 4 kertaa pohjalakkaus

- Maalaus

- 4 kertaa pintalakkaus.

Folioitu vaappu:

- 2 kertaa pohjalakkaus

- Foliointi

- 2 kertaa lakkaus

- Maalaus

- 4 kertaa pintalakkaus

Hilepintainen vaappu:

- 2 kertaa pohjalakkaus

- Pohjamaalaus

- 4 kertaa hilelakkaus

- Maalaus

- 2 kertaa pintalakkaus

Pohjalakkaus kuulostaa helpolta vaiheelta, mutta siinä on lukuisia eri asioita, mitä tulee ottaa huomioon. Yksi on se, miten päin uitat vaapun lakassa. Jos uitat vaapun aina pää ylöspäin, tulee vaapun peräosasta paljon paksumpi, koska lakkaa valuu sinne kuivatusvaiheessa . Suositeltavaa on lakata vaappua vuorotellen pää ylös- ja alaspäin. Tämäkin kannattaa tehdä siten, että alkuvaiheessa pidät perää alaspäin ja loppuvaiheessa päätä. Ensimmäiset kerrokset tarttuvat vaappuun hieman huonommin, jolloin perästä ei tule liian paksu. Paksuuntumista kannattaa välttää uintia silmälläpitäen. Lakassa uitettu vaappu tulee aina kuivattaa joko pää tai perä ylöspäin. Muut asennot aiheuttavat valumatippoja runkoon, jolloin tulos on ruma ja epäsymmetrinen.

Ole tarkka kuivatusympäristöstäsi. Ensinnäkin tärkeintä on huolehtia hyvästä ilmastoinnista. Ksyleeni ja asetoni ovat myrkyllisiä aineita, eikä niitä ole syytä hengitellä yhtään liian kauaa. Kaasumaskin ostaminen tulee kysymykseen ilman muuta, ne eivät ole liian kalliitakaan. Sisätiloissa lakatessa voi yrittää rakentaa lakkauskopin, jossa on tuuletin (tai käytännössä imuri), joka puhaltaa ilman letkua pitkin ulos ikkunan kautta. Voit myös yrittää liesituulettimen alla lakkaamista, mutta varmista ensin muiden perheenjäsenten mielipide tälle toiminnalle. Jos ei muuta mahdollisuutta ole, niin lakkaat pikaisesti ja jätät ikkunan auki ja poistut huoneesta vaapun kuivumisen ajaksi. Suositeltavia lakkauspaikkoja ovat verstaat, autotallit ja parvekkeet. Lakkausten aikana on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei ympäristössä ole mitään mikä voisi sytyttää höyryjä (avotuli, staattinen sähkö yms) tai pölisevää materiaalia. Pölyinen pinta vaapussa ei ole koskaan mikään silmänilo. Lakatessa tulee lämpötilankin olla optimaalinen. Kylmässä kuivuminen on hidasta, kun taas lämpimässä tulee työskentelijälle kuuma. Paras laatu tulee noin huoneenlämmössä. Ilmankosteus on ikuinen vihollinen. Se sumentaa lakan pinnan, mutta tämän saa kirkastettua asetoni -käsittelyllä uudestaan. Pahin näkemäni lakkauskerta on sellainen, jolloin vaaput olivat parvekkeella kuivumassa yön yli lokakuussa sateisella säällä. CAB-lakka oli harmaata hyytelöä vaappujen pinnoilla vielä aamulla.

CAB-lakka, monien suosima vaappulakka

Pohjakäsittelyssä voi myös käyttää probionaattiraetta, mutta henkilökohtaisesti suosittelen jättämään nämä rakeet kauppaan. Jos kuitenkin päädyt kokeilemaan tätä vaihtoehtoa, niin ensiksi: rutkasti onnea, ja toiseksi: kärsivällisyyttä. Probionaatilla pystyy pääsemään hyvään lopputulokseen, mutta varaudu erinäisiin ongelmiin ja yllätyksiin. Pohjakäsittelyyn on olemassa kätevää valkoista probionaattia, joka tekee pohjamaalauksesta turhan vaiheen. Kun se vain olisikin niin helppoa, mutta...

Probionaatin käyttö alkaa rakeiden liuottamisella vaikkapa asetoniin. Liukeneminen kestää pitkään. Vaikka pistäisit ainoastaan pieniä määriä rakeita asetoniin, on liukeneminen siltikin hidasta. Ensimmäisen viiden päivän aikana sinulla saattaa olla iso tahmea möntti purkin pohjalla, mutta viikon parin sisällä probilakka alkaa olla valmista käytettäväksi. Lakan sekoittumista voi nopeuttaa sekoittamalla sitä välillä, mutta VARO ilmakuplien syntymistä. Ilmakuplat ovat probissa pahin ongelma! Probilla pohjalakatessa tee hidas vaapun uittaminen lakassa. Odota, että vaapun pinnasta ei tule enää ilmakuplia ja vasta sitten nosta se varovasti pois lakasta. Lakkauskertoja voit tehdä suunnilleen saman verran kuin CABillakin, riippuen käyttämäsi lakan vahvuudesta. Jos kuplia tulee pintaan, voit hioa vaappua varovasti ohuella hiomapaperilla. Palaan vielä probionaatin käyttöön pintalakkauksen yhteydessä.

Myös muita lakkoja voi käyttää pohjalakkauksessa, mutta varmistu aina ensin niiden yhteensopivuudesta käyttämiesi maalien kanssa. Ainakin Solmasterin LV-1 betonilakka on vaapunvalmistajien keskuudessa suosittua, mutta itse käyttäisin sitä ainoastaan pintalakkauksessa. Muihin lakkoihin palaan toisessa artikkelissa tarkemmin. Tärkeää on oikeastaan vain se, että pohjalakkauksessa käyttämäsi lakka on yhteensopiva maalien ja pintalakan kanssa.

OSA - Pinnoittaminen

Vaihe 9: Foliointi ja hilelakkaus

Foliointi ja hilelakkaus ovat vaihtoehtoisia pinnoitusmenetelmiä. Niillä on mahdollisuus saada vaapuista erittäin ammattimaisen näköisiä, jos käytetyt materiaalit ja menetelmät ovat hyviä. Seuraavaksi kerron vähän perusteita ja vinkkejä tähän työvaiheeseen.

Foliointiin tarkoitettuja päällystysmateriaaleja on tarjolla lukuisia. Oma suosikkini on pitkään ollut samanlainen folio, mitä on käytetty legendaarisissa LGH-vaapuissa. Uudemmissa LGH-vaapuissa näkyy pinnoitteena olevan uudempi materiaali, mitä myös Wenkula-vaapuissa on. Tämä uudempi on eräänlaista ”folio-kangasta”. Tällä pinnoitteella saa aloittelijakin helposti rypyttömän ja tasaisen pinnan vaappuihinsa, mutta saumakohtien tekeminen vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. Tarjolla on myös lukuisia erilaisin kuvioin varusteltuja folioita. Värivaihtoehdot ovat yleensä perinteiset kulta ja hopea, mutta myös muita metallinhohtoisia värejä on saatavilla.

Folioita ei kuitenkaan ole pakko mennä erikseen ostamaan, vaan myös muualta voi löytää varsin mielenkiintoisia materiaaleja. Perinteinen foliorullakin on käypää materiaalia, varsinkin jos siitä osaa ottaa kaiken irti. Kokeneemmatkin voivat kokeilla seuraavaa; pinnoita vaappu ensin tylliverkolla ja sen päälle liimaa tavallinen talousfolio. Tulee erittäin hieno suomukuvio pintaan. Ei pidä myöskään väheksyä suklaapatukoiden käärefolioita tai margariinipaketissa olevaa foliota. Karkkipapereilla voi muutenkin vaappuja päällystää, ainakin Dumle-vaapulla on haukea jo noussutkin.

Foliointiin tarvitset folion, liimaa ja terävät sakset. Tarkista, että vaapun pinta on tasainen. Jos pinta on epätasainen, tulevat kaikki rosoisuudet näkyviin myös folion lävitse. Epätasaisuudet voi hioa pois tai tarvittaessa lisäämällä pohjalakkauskerrosten määrää. Leikkaa vaapun molemmille puolille omat foliopalaset, noin 1-3 cm yli vaapun oman pituuden riittää, riippuen vaapun pinnan muodosta. Levitä liimaa ensiksi vaapun toiselle kyljelle . Liimaa ei saa jättää pelkäksi vanaksi. Tasoita tarvittaessa vaikka sormen päällä liiman leviäminen, pääasia että liimaa on koko sivun pituudelta ja tasaisesti. Voit käyttää tähän haluamaasi liimaa, jopa liimapuikkoja kuulee käytettävän. Itse käytän samoja liimoja kuin runkolangan kiinnityksessäkin. Hyvä vaihtoehto on myös spray-pullossa myytävä tarraliima. Painele folio tiukasti ja rypyttömästi kiinni vaapun kylkeen. Tee sama myös toiselle puolelle.

Vaapun foliointi: kyljet ensin

Vaappujen kyljet on näkyvin osa, joten tee tämä vaihe huolella. Tarkista, että kyljet ovat varmasti rypyttömät ja hyvin kiinnitetyt, sillä liima ei ole vielä kuivaa ja voit korjata pienet viat. Tämän jälkeen levitä liimaa vaapun selkäpuolelle ja tasoita se kuten kyljissäkin. Sitten painelet molemmilta puolilta yhtäaikaa symmetrisesti foliot kiinni selkään siten, että selänsuuntainen sauma on suora.

Molemmat kyljet on nyt folioitu

Vähän kerrallaan painelemalla vältyt suurilta ryppyyntymisiltä. Toista toimenpide vatsapuolella. Seuraavaksi on vuorossa koko folioinnin vaikein vaihe, eli saumojen tekeminen. Ohuella foliolla tämä onnistuu melko helposti terävillä ohutkärkisillä saksilla. Leikkaat vain folion tarkasti tyvestä poikki ja painelet jollain tylpällä esineellä sauman siistiksi. Pari lakkakerrosta tasoittaa folion pinnan ja maali häiventää pienet rosoisuudet alleen. Ongelmia tulee kuitenkin paksummissa folioissa ja tässä ”foliokankaassa”. Näiden saumat eivät meinaa asettua ihan helpoimmalla tyylillä. Konsteja siistiin lopputulokseen on useita. Voit liimata sauman päälle vaikkapa erillisen kapean foliosuikaleen. Tai sitten yrität nihrata mattoveitsellä liitoksesta entistäkin täydellisemmän. Foliokangasta voi kuulemma varovasti lämmittää sytkärilläkin, jolloin kangas hieman kutistuu ja asettuu paremmin paikoilleen. Kokeilemalla paras menetelmä löytyy, mutta sitä ainoaa ja oikeaa tekniikkaa ei ole olemassakaan.

Foliointi on lähes valmis, siistimiset täytyy vielä tehdä huolella

Folioimisen jälkeen vaapun kannattaa antaa kuivua reilusti, sillä heti tehtävä lakkakerros hidastaa liiman kuivumista ja heikentää mahdollisesti sen tarttuvuuttakin. Folion päälle kannattaa laittaa 2-4 kerrosta pohjalakkaa ennen maalaamista. Näin saat tasaisemman pohjan maalille ja maali myös tarttuu lakkapohjalle paremmin kuin folioon. Lakkauksessa ei kannata huolestua siitä, jos olosuhteet hieman sumentavat lakan pintaa. Jopa täysin mattaharmaaksi sumentunut pinta kirkastuu asetonikäsittelyllä. Eräät kultapinnotteiset foliot saattavat menettää väriään CAB-lakan ja probilakan kanssa. Jos värimäärän vähentyminen on mielestäsi pahakin ongelma, voit kokeilla jotain yhteensopivaa vesiohenteista lakkaa välikerroksena. Se saattaa hieman hillitä kultavärin valumista. Tässä artikkelissa en ota kantaa hologrammiteippien kiinnittämiseen ja niiden kanssa toimimiseen. Tyydyn ainoastaan varoittamaan, että mahdollisesti on ongelmia luvassa. Ne teipit kun ovat helppoja tuhriintumaan ja irtoilevat reunoistaan lakan kuivuessa.

Hilelakkaus on helppo keino saada vaappuun upea ulkonäkö.Ennen hileiden käyttöä vaappu kannattaa pohjamaalata valkoiseksi, jotta hileen värisävyt korostuvat enemmän. Hileitä on karkeasta luokitellen kolmea erilaista. Hienoin hile on rakenteeltaan kuin perunajauhoa. Se on erittäin pientä ja pölymäistä. Tätä sekoitetaan lakkaan (muutama teelusikallinen desilitraan lakkaa) ja vaappu uitetaan sitten tässä seoksessa esim. 4 kertaa. Tätä hienoa hilettä on saatavilla ainakin viittä eri väriä: helmiäinen, kulta, vihreä, violetti ja sininen. Tämän hienojakoisen hileen saatavuus vaihtelee runsaasti, mutta jos sitä sattuu jostain saamaan, niin kannattaa heti ostaa runsas varasto. Tähän materiaaliin nimittäin tykästyy helposti! Toiseksi hienoin hile on rakenteeltaan selvästi karkeampaa. Sitä on saatavilla erivärisinä metallinhohtoisina värisävyinä. En suosittele tätä kokoa käytettäväksi hilelakkaukseen, vaan ainoastaan ripoteltavaksi vaapun pintaan maalauksen jälkeen (jos on tarve). Tämä hiletyyppi on tuttu mm. punaisen Nils master spearheadin pinnalta. Suurin hilekoko on sitten aivan erilainen näihin muihin verrattuna. Tämä on sen verran suuri kooltaan, etten suosittele sitä käytettäväksi pinnalle ripotteluun maalaamisen jälkeen, vaan ripottelu kannattaakin tehdä ennen maalaamista. Uita vaappu kokonaan lakassa ja ripottele hilettä runsaasti koko vaapun pinnalle. Jos haluat varmasti kattavan kerroksen, pyörittele vaappua hileessä ja sen jälkeen kopistele ylimääräiset pois. Hilekerrosten jälkeen hileet kannattaa kiinnittää vaappuun kunnolla tekemällä parin kerroksen pohjalakkaus. Muista, että hileitä varisee koko ajan vaapun pinnasta, joten käytä tähän tarkoitukseen mielellään erillistä lakka-astiaa. Tätä suurintakin hilettä voi sekoittaa lakkaan ja uittaa vaapun sitten siinä, mutta hilettä tarvitaan erittäin runsaasti, jotta pinnasta tulee täysin hileen peittämää.

Vaihe 10: Maalaaminen

Maalaamisen voi suorittaa monilla eri tavoin. Laajemmin palaan tähän aiheeseen erillisessä artikkelissa. Tässä artikkelissa esittelen vain muutaman eri tekniikan ja niiden hyvät ja huonot puolet. Itse käytän maaliruiskua (Badger) ja suosittelen sitä kaikille. Vaikka hinta tuntuu alkuun kalliilta, on se siltikin halvempi ostaa heti kuin kokeilla ensin monta eri tekniikka- ja maalivaihtoehtoa ja vasta sitten ostaa ruisku. Maaleista suosittelen lähes yksinomaan CAB-maaleja. Seuraavaksi luettelomuodossa maalaustekniikoita hyvine ja huonoine puolineen:

Maaliruisku

Badgerin malliston perusruiskuilla työ onnistuu tarpeeksi hyvin

Yleistä:

Maaliruisku on se, millä kaikki alan ”gurut” vaappunsa maalaavat. Ruiskuja on saatavilla useissa eri hintaluokissa, mutta laatukin on vaihteleva. Halvoillakin laaturuiskuilla saa ihan hyvää jälkeä, joten ei ole mitään järkeä lähteä ostamaan ensimmäiseksi ruiskuksi sitä kalleinta ja hienointa. Badgerin ruiskut ovat ainakin laadukkaita ja niissäkin on edullisia vaihtoehtoja saatavilla. Maaliruiskun paras puoli on ehdottomasti paras jälki, mitä millään maalaustekniikalla saa aikaan. Ruiskussa voi käyttää lukuisia eri maaleja ja maaleista voi sekoitella haluamiaan sävyjä erittäin nopeasti ja helposti.

Maaliruiskulle tarvitset paineilmanlähteen. Itse olen maalannut vaappuni ottamalla paineet autonrenkaasta. Erillisiä paineilmapulloja on myös myytävänä, mutta ne ovat kalliita. Pöytäkompressoreiden hinnat vaihtelevat 80-200€ välillä, mutta jos tilaa on niin kannattaa ostaa ilmasäiliöllinen kompressori vaikkapa autotallin nurkkaan asustelemaan, sillä kun on muutakin käyttöä. Näppärät rakentelevat itse jääkaappikompuroita tai muita virityksiään.

Maaleja voi valita omien mieltymystensä mukaan. Itse käytän CAB-maaleja, koska ne eivät reagoi CAB-lakan kanssa mitenkään. CABien huono puoli on haju, mutta hajuttomia vesiohenteisia maalejakin on tarjolla (Decalack, Createx). Suosittua on myös käyttää automaalaamoilta ylijääneitä maalijämiä, joita saa joskus jopa varsin edullisesti. CAB-maaleja on tarjolla lukuisia erilaisia (coat, color, effect), joista jokaisella on omat käyttöalueensa. Vaatimattomasti sanon, että jokaista niistä tarvitsee maalaamiseen. Kaikkia ei tarvitse ostaa kerralla, mutta ennemmin tai myöhemmin huomaa omistavansa kaikki värit. Maaleista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista kirjoitan enemmän erillisessä artikkelissa.

Neljää erilaista maalilaatua. Vasemmalla peittävää 'coat' maalia, sitten kuullotuksiin sopivaa 'color' maalia, sitten metallinsävyinen ”metallic” maali ja oikealla fluorisoiva 'effect' maali

CAB-maalien ja lakan ohentaminen onnistuu kätevästi asetonilla

Hinta:

20€ - 200€ tyypillisimmillään. Halvoilla ei pääse kovin hyvään tarkkuuteen, mutta huonokin kynäruisku voittaa spraymaalin tarkkuudessa.

Vaativuus:

Vaatii harjoittelua ja opettelemista rutkasti hyvään tulokseen, mutta jo aloittelija saa aikaa upeita vaappuja.

Edut:

      - Vain oma taito rajana laadulle

      - Runsaasti eri maaleja tarjolla, joista voi itse sekoitella haluamansa sävyt

      - Maalilaatuja on runsaasti, mistä valita.

      - Ruiskulla onnistuu kaikki, mitä vaapunmaalaamisessa tarvitsee!

Haitat:

      - Kallis

      - Vaatii paineilmanlähteen

      - Vaatii runsaasti tilaa

      - Sotkuista puuhaa

      - Paljon puhdistettavaa

Spraymaalit

Yleistä:

Näillä yleensä lähes jokainen vaappunikkari aloittelee. Spraymaalia käytetään yleensä niin kauan, kunnes huomataan että maalipinta reagoi lakkojen kanssa liian herkästi. Usein myös erilaiset spraymaalitkin saattavat reagoida keskenään toistensa kanssa. Spraymaalaaminen on sotkuista puuhaa, jatkuvaa purkkien ravistelua ja tukkeutuneita suuttimia. Kaasut ovat yhtä haitallisia kuin maaliruiskuakin käytettäessä. Hinta saattaa tuntua edulliselta, mutta maalia kuluu hurjia määriä verrattuna kynäruiskuun. Maalausjälki on kelvollista taitavan maalaajan käsissä, mutta tietty karkeus leimaa silti spraylla maalattuja vieheitä.

Hinta: Yksittäiset pullot noin 3-6 €/kpl, mutta värejä tarvitaan paljon ja kulutus on suurta.

Vaativuus: Helppoa, kunhan ei hätäile.

Edut:

      - Helppous

      - Suhteellisen edullista aluksi

Haitat:

      - Jatkuva purkkien ravistelu

      - Tukkeutuvat suuttimet

      - Erittäin sotkuista puuhaa

      - Hajut

      - Karu jälki

      - Kuultopintojen tekeminen mahdotonta

      - Värien sekoittaminen itse mahdotonta

Sormivärit ja muut levitettävät maalit

Yleistä:

Satunnainen vaapunvalmistaja törmää kaikenlaisiin eri vaihtoehtoihin. Yksittäisten vaappujen valmistaja voi saada mieleisiäänkin tekeleitä näillä ihmeellisillä virityksillä. Enempää en ota kriittistä kantaa näihin väreihin, vaan kannustan kokeilemaan niitä (jos ei ole aietta ostaa maaliruiskua). Jos on aikeissa tehdä vaappuja enemmän, voi nämä maalit jättää ihan omaan arvoonsa. Itse ostelin juniorina ennen maaliruiskua joitain omituisia ”sormivärejä”. Ne muistuttivat hieman sellaista maalia, joita taiteilijat käyttävät grafiikkavedostuksissa. Se oli erittäin tahmeaa ja sottaavaa tököttiä, mutta huolellisesti käytettynä sillä sai tehtyä jopa kuultopintoja. Vielä tänäkin päivänä sen aikakauden vaaput näyttävät ihan hienoilta omaan silmään. Töpöttely-tekniikalla pystyi tekemään jonkintasoista suomukuviotakin jopa. Paljon on siis kiinni maalaajasta itsestään, että millaista jälkeä saa aikaiseksi. Tusseilla voi tehdä viimeistelyjä ja tarkempia kuviointeja.

Hinta:

1-10 € / väri. Tai kalliimpia.

Vaativuus:

Helppoa, mutta hyvän jäljen tekeminen erittäin vaikeaa.

Edut:

      - Halpaa

      - Helppoa

Haitat:

      - Vaikeaa tehdä laadukasta jälkeä

      - Sotkuista

      - Rujon näköisiä värityksiä

      - Tussilla tehdyt raidat näyttävät kotitekoisilta

      - Jokainen haluaa vaappunsa näyttävän kaupasta ostetulta ennemmin kuin itsetehdyltä...

Maalaustekniikoista ja menetelmistä kirjoitan enemmän erilliseen artikkeliin, mutta pari pientä niksiä on tässä jo syytä mainita. Raitojen maalaamiseen ei tarvitse rakentaa kovinkaan erikoista sapluunaa. Ihan perinteinen A4-paperi on hyvä. Piirrä siihen vaappusi sivuprofiili ja kohdat, mihin raitojen pitäisi tulla. Sen jälkeen leikkaat paperiin lovet raitojen kohdalle ja käytät paperia sapluunana. Paperisapluuna kestää helposti kymmenkunta vaappua. Vähitellen se alkaa kuitenkin mutkitella ja kupruilla, joten ikuinen se ei ole. Suomukuvion maalaaminen onnistuu tylliverkon avulla. Kangaskaupoista tätä mystistä verkkokangasta saa edullisesti. Sitä on saatavilla eri kokoisina ”suomuina”, joten kannattaa heti investoida useaan eri kokoon. Valkoinen haittaa vähiten maalaamista, mutta jos pinkki on tarjouksessa niin silläkin pääsee vauhtiin.

Maalauspaikka. Olen ottanut tarvitsemani ilmanpaineen autonrenkaasta. Muista käyttää hengityssuojainta!

Maalaaminen kannattaa aloittaa aina pohjamaalaamisella. Maalaa vaappusi ainakin 2 kertaa valkoisella. Jos raskit ostaa ison erän CAB-maalia, voit tehdä pohjamaalauksen kastamalla vaaput sinne kokonaan. Tämän jälkeen maalaaminen sujuu periaatteella pohjalta kohden pintaa, vaaleat ennen tummia. Tummien värien kanssa pitää olla varovainen, koska niitä ei saa enää toisella värillä piilotettua. Maalaamisessa ja ideoinnissa on rajaton maailma, kaikki on mahdollista ja kaikki on kokeiltavissa.

Maalattuja vaappurunkoja

Vaihe 11: Lakkaaminen

Lakkaaminen tuntuu usein jo riemukkaalta, koska nyt vaappu-projekti alkaa olla loppusuorallaan. Vaapun lakkaaminen sujuu samalla periaatteella kuin pohjalakkauskin. Vaappu uitetaan kokonaan lakassa ja ripustetaan kuivumaan. Suositeltava pintalakkausten määrä (CAB-lakkaa käytettäessä) on ainakin 4 kerrosta. Itse lakkaan ensimmäisen kerran pää ylöspäin, toisen ja kolmannen pää alaspäin ja neljännen kerran uintilevyn kanssa pää ylöspäin. Jos käytät tarrasilmiä, niin ne kannattaa kiinnittää vaappuun ennen lakkaamista. Jos taas maalaat silmät, voit tehdä ne ihan milloin vain. Jotkut maalaavat silmät lakkakerrosten ulkopuolellekin, mutta silloin pysyvyys saattaa olla ongelma. Jos haluat ripotella hileitä vaapun pinnalle, on se suositeltavaa tehdä toiseksi viimeisellä lakkauskerralla, jolloin viimeinen kerta sitoo hileet vaapun pintaan.

Maalaamisen jälkeen vaaput on lakattu ja ripustettu kuivumaan

Lakkausolosuhteiden tulee olla kuivat, lämpimät ja pölyttömät. Kylmät tilat hidastavat kuivumista, joka saattaa vaikuttaa lakan rakenteeseenkin. Kosteus taas saa aikaan samean pinnan, jonka voi kuitenkin asetonikäsittelyllä kirkastaa. Joskus pelkkä asetonihöyryssä pitäminen kirkastaa vaapun, kun toisinaan koko pulikka pitää kastaa asetoniin. Pumpulitupolla pyyhkäisykin toimii. Pöly ja roskat tarttuvat helposti märkään vaapun pintaan, joten tämä on estettävä. Jostain syystä lentävät hyönteiset pitävät lakasta ja kaikenlaisia kärpäsiä löytyy usein lakkaan tarttuneena. Tarkkana saa siis niidenkin suhteen olla, jos haluaa pitää vaappunsa puhtaina.

Lakkoja on paljon, mistä valita. Itse käytän siis CAB(regular) lakkaa. Hard-lakka on hieman alttiimpaa halkeilemaan, joten en ole sitä ostanut enää. Probilakka saattaa reagoida monien maalien kanssa ja toisinaan pinnasta tulee samea. Sameus ei poistu kunnolla edes asetonikäsittelyssä. Ilmakuplat ja huono tarttuvuus foliovaapun pintaan ovat myös probilakan ominaisuuksia. Monet käyttävät lakkana Solmasterin LV-1 betonilakkaa, mikä onkin mainio lakka. Se ei reagoi maalien kanssa helposti ja pinnasta tulee erittäin kova. Jotkut betonilakat levittävät kuivuessaan ympäristöön syanidijohdannaisia kaasuja, mitkä ovat erittäin myrkyllisiä. Hyvä tuuletus on siis taattava tätä käytettäessa. Herkästi reagoiville maaleille on olemassa erilaisia vesiohenteisia maaleja, joita voi kokeilla myös. Unica-venelakallakin on käyttäjänsä, mutta se kuivuu hitaasti ja pinnasta tulee kellertävä. Helpoin ratkaisu on mielestäni käyttää CAB-maaleja ja CAB-lakkaa. Silloin välttyy maalien reagoimiselta ja tulos on tasalaatuista aina.

Vaihe 12: Uintilevyn kiinnittäminen

Tämä on lyhyt ja nopea vaihe vaapun valmistuksessa, mutta ehkä kriittisin kaikista. Jos uintilevy menee ”poskelleen”, ei vaappu ui eikä sillä silloin tee mitään. Uintilevyn kiinnittäminen kannattaa aloittaa osittain jo silloin, kun vaappujen pintalakkaukset eivät ole vielä täysin kuivuneet. Ota joku ”jämäsaha” ja aukaise sillä lakan tukkima uintilevyn ura. Jos annat vaappujen kuivua kunnolla loppuun saakka, tämä ura voi olla kovempaa kuin ympäristössä oleva puu. Tämän jälkeen anna vaappujen kuivua rauhassa loppuun saakka, että voit puristaa sitä kunnolla, kun asettelet uintilevyä paikoilleen.

Uintilevyjä voi ostaa valmiina vaikka Samplasticilta. Valmiit uintilevyt ovat ilmeisesti valmistettu probionaatista, koska ne sulavat lakattaessa kiinni uraan. Polykarbonaattilevyäkin voi ostaa eri vahvuisina, mutta tätä muovia ei voi käyttää ongelmitta lakkauksen aikana. Lakan aiheuttaman polykarbonaatin samentumisen voi estää liimaamalla tämän kiinni vasta viimeisen lakkakerroksen jälkeen. Polykarbonaatin paras puoli on se, että sitä voi taivutella kylmänä ilman että muovi murtuu. Probi-läpät taas palautuvat muotoonsa tai murtuvat, riippuen pitkälti taivutuksen luonteesta. Probiläppiä voi muotoilla pysyvämmin uuteen asentoon kuumentamalla niitä varovasti esimerkiksi sähkölieden päällä.

Muotoile uintilevyyn puukolla selvä ura, johon asettuu vaapun keskellä menevä runkolanka. Mitä enemmän ura myötäilee vaapun muotoa, sitä paremmin se istuu paikoilleen. Kulmalevyissä tee levylle keulaan selkeä suora pinta, johon se tarttuu tiukasti ja pysyvästi kiinni. Tarkista, että levy on suorassa edestä, sivulta, ylhäältä ja alhaalta katsottuina. Älä anna vaapun silmien hämätä, sillä olet saattanut asettaa ne epäsymmetrisesti. Vertaa uintilevyn asentoa vaapun runkoon! Arvioi samalla myös, onko käyttämäsi uintilevy oikean kokoinen. Liian iso läppä tekee uinnista holtittoman ja liian pieni taas ei uita vaappua lainkaan.

Samat liimat käyvät tähän vaiheeseen kuin runkolangan asentamiseen

Kun olet tyytyväinen uintilevyn kiinnitykseen, puserra pari pisaraa liimaa uraan. Probiläpät eivät tarvitse paljoa liimaa, mutta polykarbonaattiläppä sitäkin enemmän. Varo tuhrimasta läppää, sillä liimatahra pilaa poikkeuksetta vaapun ulkonäön. Liimoina olen käyttänyt samoja kuin runkolangan kiinnityksessäkin, mutta monet suosivat tähän vaiheeseen pikaliimaa. Itse en pidä pikaliimoista niiden kertakäyttöisen luonteen vuoksi (korkki jumahtaa aina ikuisesti kiinni pulloon). Pidä uintilevyä paikoillaan tovi, ennenkuin päästät irti. Näin varmistat oikean asennon pysymisen. Kun liima on kuivunut, lakkaa probiläppäiset vaaput vielä kertaalleen uittamalla ne lakkaan kokonaan. Nyt on tärkeää lakata vaaput pää ylöspäin. Pää alaspäin lakatuissa lakka valuu uintilevyn kärjestä pois, jolloin siihen kertyy ruma ja paksu lakkavana. Muutenkin tarkkaile lakkauksen aikana uintilevyä, sillä siihen muodostuu helpolla ilmakuplia (probin ominaisuus jälleen?). Uintilevy kirkastuu lakkakäsittelyssä selkeästi ja se tarttuu vaappuun kiinni saumattomasti ja tiukasti.

Taustalla olevissa vaapuissa ei ole vielä uintilevyä, joten ne on lakattu vielä pää alaspäin, muutoin vaaput lakataan tässä vaiheessa aina pää ylöspäin

OSA - Viimeistely

Vaihe 13: Viimeistely

Tämä vaihe on tärkeä siinä missä muutkin. Mitä huolellisemmin viimeistelet vaappusi, sitä asiantuntevammalta se näyttää. Leikkaa terävällä puukolla suoralla viillolla (tai painamalla) lakan valumat runkolangoista pois. Vuole varovasti uintilevyn reunassa olevat karhentumat pois. Jos uintilevyn saumassa on aukkoja, voit peitellä niitä pienillä lakkapisaroilla, mutta kuitenkin siten, ettei tämä toimenpide korosta aukon näkyvyyttä. Jos vaapun pinta on lakatessa samentunut olosuhteiden vuoksi, voit kokeilla sen kirkastamista pitämällä vaappua asetonihöyryssä tai uittamalla koko vaapun pikaisesti asetoniin. Pumpulituppo ja asetoni toimivat myös, mutta tämä toimenpide saattaa jättää pinnan hivenen naarmuisen näköiseksi.

Valmiita vaappuja, tosin vielä ilman koukkuja

Sitten laitat vaappuusi uistinrenkaat. Rengaspihdit helpottavat työtä suuresti, mutta ilmankin voi toimia nopeasti, jos vain tekniikka on hallussa. Valitse vaappuusi oikean kokoiset ja painoiset koukut ja pujota ne renkaisiin. Oikean kokoiset koukut eivät sotkeennu toisiinsa tai jää uintilevyn päälle jumiin. Liian pieni koukku ei tartuta kalaa ja liian suuri taas pilaa vaapun uinnin. Etu- ja takakoukku voivat olla erikokoisetkin, jos se parantaa vaappusi uintia. Usein myytävissä vaapuissa on samankokoiset koukut ainoastaan ulkonäöllisistä syistä.

Vaihe 14: Koeuitto

Koeuitto on helpointa tehdä vaikkapa laiturin nokasta, mutta erillinen uittoallas on varsinkin talviaikaan korvaamaton. Uinnin säätämisestä voisi kirjoittaa jopa oman kirjansakin, mutta lyhyesti periaatteet tässä:

- Jos vaappu puoltaa oikealle, käännä nokkalenkkiä pihdeillä vasemmalle.

- Jos vaappu puoltaa vasemmalle, käännä nokkalenkkiä pihdeillä oikealle.

- Jos vaappu ui kyljellään, katso kummalle kyljelle se kääntyy ensiksi. Toimi sitten kuten puoltavien vaappujenkin kohdalla.

- Muista, että joskus jopa pieni hipaisu tuntuu saavan ihmeitä aikaan. Älä siis käännä nokkalenkkiä liikaa, ellet ole varma mitä teet.

- Jos vaappu ei potki kunnolla tai uinti ei ole herkkää, käännä nokkarengasta alaspäin.

- Jos vaappu ui levottomasti ja ei kestä kovaa vauhtia, käännä nokkarengasta ylöspäin. Jos vaapun uinti ei asetu nokkarenkaan säätämisellä, taivuta uintilevyä. Tavallisin säätö on kääntää sitä kärjestä alas- tai ylöspäin.

- Vaihda erikokoiset koukut ja kokeile niiden vaikutusta uintiin.

- Jos uinti ei korjaannu millään edellemainituista, kokeile uintilevyn vaihtamista toiseen tai jotain muuta suurempaa muutosta. Voit ensin kokeilla vaikka puukolla uintilevyn muodon ja koon muuttamista.

- Jos uintia ei tule millään kikalla, voi olla että uintilevyn paikka on väärässä kohdassa tai painotus on liian raskas. Tällöin vaapun virittäminen menee vaikeammaksi kuin uuden tekeminen. Eli silloin puukko takaisin käteen ja aloita alusta.

Tästä eteenpäin kaikki onkin itsestäsi kiinni. Oikean vieheen valinta kalalle ja kalapaikkojen tuntemus menevät jo ihan kokonaan eri osa-alueille, joten menestystä ja kiintoisia kalastushetkiä omatekoisen vaapun kanssa!

Tuonne vain uittamaan niitä vaappuja, kyllä se kuha toimii tuomarina ja kertoo, millainen lopputuloksesi oli

Kuvat & teksti: Mikko Happo, Procyon Lures - 2004 -