Päijänne

Päijänne (aikaisemmin ruotsiksi Päjäne) on Kymijoen vesistön pääjärvi ja Suomen toiseksi suurin järvi. Se sijaitsee Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakuntien alueella. Päijänteen laskujoki Kymijoki virtaa Suomenlahteen.

<googlemap lat="61.501871" lon="25.39974" type=map> 61.501871, 25.39974, Päijänne. Zoomaa kauemmaksi nähdäksesi koko järven. </googlemap>

Maantiede

Päijänteen pinta-ala on 1 080 km². Pituutta järvellä on 119 km ja suurin leveys on noin 30 km. Päijänteen suurimpia selkiä ovat keskiosan Tehinselkä ja Judinsalonselkä, eteläosan Asikkalanselkä ja pohjoisosan Vanhanselkä ja Ristinselkä. Suomen sisävesien syvin kohta (95,3 m) sijaitsee Ristinselällä Toivakan kunnassa Rappukallion edustalla. Syvänne on merkitty Päijänteen Ristinselälle sekä Päijänteen merikarttasarjaan erikoismerkillä. Päijänteen keskisyvyys on 16,2 metriä. Suuria saaria ovat muun muassa Virmailansaari, Salonsaari, Judinsalo, Onkisalo, Paatsalo, Muuratsalo, Haukkasalo ja Vuoritsalo, ja kaikkiaan saaria on 1886 kappaletta.

Päijänteen pohjoisosaan virtaavat Saarijärven, Viitasaaren ja Rautalammin reittien vedet, lännestä Jämsän reitti, idästä Sysmän reitti ja etelästä Vesijärvi Vääksynjoen kautta. Päijänne laskee eteläosistaan Kalkkisten koskea Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Päijänteen vesi vaihtuu virtauksen ansiosta kerran 2,5 vuodessa. Päijänteen vedenkorkeus vaihtelee vuoden mittaan keskimäärin 60 senttiä, keskimääräinen vedenkorkeus on 78,2 m. Alimmillaan se on niin sanotun kevätkuopan aikaan huhtikuussa ja korkeimmillaan juhannuksen tienoilla.

Päijänne ulottuu Päijät-Hämeessä Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntien alueelle ja Keski-Suomessa Kuhmoisten, Jämsän, Joutsan, Luhangan, Muuramen ja Jyväskylän kuntien alueelle.

Historia

Päijänne oli viimeisen jääkauden jälkeen osa Yoldiamerta ja myöhemmin Ancylusjärven lahti. Maankohoamisen seurauksena se kuroutui erilliseksi järveksi noin 6 500 eaa. Päijänteen vedet virtasivat alun perin pohjoiseen Hinkuan- ja Kalajoen kautta Pohjanlahteen. Päijänne ja Saimaa olivat laajimmillaan samaa järveä. Maankohoamisen ollessa voimakkaampaa pohjoisessa vedet mursivat uuden reitin etelään Salpausselkien läpi Vuohijärven ja Pyhäjärven kautta Kymijokeen noin 4 900 eaa. Nykyinen Päijänteen purkautumisreitti etelään puhkesi noin 1 000 eaa. Konniveden eteläpäästä toisen Salpausselän läpi, liittyen vanhaan uomaan Pyhäjärvessä. 1830-luvulla Päijänteen pintaa laskettiin noin 120 cm perkaamalla Kalkkistenkoskea. Vuonna 1899 esiintyneen tulvan jälkeen esitettiin uutta järvenlaskua. Sitä ei toteutettu. Sen sijaan alettiin suunnitella Päijänteen pinnan säännöstelyä, joka toteutuikin vuonna 1964.

Vuosina 1831-1960 Päijänne oli Hämeen ja Mikkelin läänien rajalla lukuun ottamatta aivan pohjoisinta osaa, joka kuului Vaasan lääniin. Vuonna 1960 perustettiin Keski-Suomen lääni, johon liitettiin alueita näistä molemmista sekä myös Vaasan läänistä, ja Päijänteen pohjoisosa tuli kuulumaan uuteen lääniin. Sen eteläosa kuului edelleen Hämeen ja Mikkelien lääneihin vuoden 1997 lääniuudistukseen saakka, jossa Keski-Suomen lääni liitettiin uuteen Länsi-Suomen lääniin ja Hämeen ja Mikkelin lääneihin kuuluneet osat Päijännettä uuteen Etelä-Suomen lääniin.

Kansallispuisto

Päijänteen eteläosassa sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntien alueelle jakaantuva Päijänteen kansallispuisto. Kansallispuiston ydinalue on Kelventeen etelä-pohjoissuuntainen, 8 kilometriä pitkä ja 50–800 metriä leveä harjusaari. Kelventeen suojaisat laguunilahdet ovat suosittuja veneilykohteita.

Kanavat

Päijänteestä on kanavayhteyksiä vuonna 1993 valmistunutta Keiteleen kanavaa pitkin pohjoiseen Keiteleelle, vuonna 1871 käyttöön otettua Vääksyn kanavaa pitkin etelään Lahden Vesijärvelle sekä vuonna 1878 valmistunutta Kalkkisten kanavaa pitkin Asikkalanselältä Ruotsalainen-järven Hopeaselälle. Kalkkisiin rakennettiin täysin uusi kanava vuonna 1964.

Kymijoen vesistön yhdistämistä uudella kanavalla mereen on suunniteltu pitkään, mutta toistaiseksi hankkeet eivät ole edenneet. Vaihtoehtoina on yhdistäminen Keiteleen kautta niin sanottua Savon kanavaa tai Päijänteen eteläpäästä niin sanottua Mäntyharjun kanavaa Saimaaseen, josta yhteys merelle jatkuisi Saimaan kanavan kautta. Kolmas vaihtoehto olisi Päijänteen yhdistäminen suoraan Suomenlahteen kanavoimalla Kymijoki.

Veneily

Päijänne on suosittu veneilykohde: yhtenäistä vesireittiä pääsee Lahden edustalta Vesijärveltä aina Pohjoiseen Keski-Suomeen Viitasaarelle ja Savoon Pielavedelle saakka. Vesireitin pituus Lahdesta Pielavedelle on noin 120 meripeninkulmaa.

Suomen suurimpiin veneilytapahtumiin kuuluva Päijännepurjehdus purjehditaan joka heinäkuussa järven päästä päähän. Reitti kulkee Padasjoelta Jyväskylään, lähtö tapahtuu vuorovuosin (parittomina vuosina) etelästä Padasjoella tai pohjoisesta (parillisina vuosina) Jyväskylän Säynätsalon edustalta. Päijännepurjehdukseen osallistuu noin 180 kölivenettä ja lähes tuhat purjehtijaa vuosittain.

Veden laatu

Päijänteen veden laatu on hyvä, Jämsän eteläpuolella erinomainen. Teollisuuden jätevesikuormitus oli suurimmillaan vuosina 1960–1985, jonka jälkeen veden laatu on parantunut. Pohjoisella Päijänteellä veden laatuun ovat vaikuttaneet Äänekosken teollisuus, Lievestuoreen sulfiittiselluloosatehdas sekä Kankaan paperitehdas Jyväskylässä, keskisellä Päijänteellä Jämsänjokilaakson teollisuus. Erityisen paljon Päijänteen veden laatu kohentui 1980-luvun puolivälin jälkeen Metsä-Botnian silloisille sellutehtaille asetettujen tiukkojen päästörajoitusten astuttua voimaan Äänekoskella.

Lupakäytännön tiukkenemisessa oli merkittävä osuus Päijänne puhtaaksi -kansalaisliikkeellä, mikä keräsi 140 000 nimen adressin teollisuuden jätevesien tehokkaamman käsittelyn puolesta. Nimilistat luovutettiin sisäministeri Matti Ahteelle vuonna 1983. Korkein hallinto-oikeus vahvisti siihen saakka ennätysmäisen ankarat päästörajoitukset vuonna 1985. Pääkaupunkiseudun juomavesi johdetaan Päijänteen eteläpäässä sijaitsevan Asikkalan edustalta Päijännetunnelia pitkin Vantaalle Silvolan tekojärveen.

Nimi

Päijänteen nimi kuuluu oletettavasti Suomen vanhimpiin paikannimiin. Eräät muutkin todennäköisesti vanhimpiin kuuluvat paikannimet ovat tärkeiden vesistöjen nimiä, kuten Imatra, Saimaa ja Keitele. Vesistöt ovatkin olleet erityisen tärkeitä muinaisajan ihmisille. Suuret vesistöt ja vesitiet ovat laaja-alaisia ja tunnettuja maanmerkkejä, joiden nimet eivät helpolla muutu. Päijänteen nimen alkuperää ei tunneta, mutta sen ja edellä mainittujen suurten vesistöjen nimitysten alkuperää on pohdittu paljon. Eri käsitysten mukaan ne voisivat olla suomesta tai saamelaiskielistä, tai näiden yhteisestä kivikautisesta kantamuodosta "kantasuomalaisesta" kielestä, tai jopa alueella mahdollisesti ennen suomensukuisia kieliä puhutusta hypoteettisesta kielestä.

Erään arvelun mukaan päijänne voisi juontua päijätä-verbistä, joka merkitsee varoittamista. Tällöin nimi voisi olla peräisin ehkä 1000-luvun tienoilta, kun karjalaiset hyökkäilivät Hämeeseen, ja käyttivät usein Päijänteenkin vesistöä. Paikalliset olisivat tehneet merkkitulten ketjun, jonka avulla tieto vainolaisista olisi kantautunut Päijänteen perukoiden asutuskeskuksiin jo ennen vihollislaivaston ilmestymistä näköpiiriin. Päijänteen rannalla sijaitseva 192 metriä korkea saari Päijätsalo olisi voinut olla merkittävin tähystys- ja varoituspaikka. Päijätsalon hyvät näköalat yli järven ovat edelleen tunnetut, ja siellä on nykyisin näköalatorni. Teoria tuntuu kuitenkin epäuskottavalta, sillä päijätä-verbiä ei ole tavattu kuin Pohjois-Karjalan Kiteellä.

Erään mielikuvituksellisen selitysmallin mukaan Päijänteen nimi olisi kehittynyt sanasta "pääjänne", eli siis tärkein jänne. Tämä liittyisi Päijänteen pitkän selän erityiseen merkitykseen kulkureittinä, josta haarautuu useita lahtia, joiden pohjukassa on ollut asutusta, ja jonka molemmista päistä pääsee jokia pitkin muihin vesistöihin. Jos nimen alkuperä olisi tämä, nimen syntymän ajankohtaa ei voitaisi selvittää, sillä sanat pää ja jänne ovat hyvin vanhoja, ja ne tunnettiin jo "kantasuomalaisessa" kielimuodossa. Alkuosa voisi tulla myös aurinkoa tarkoittavasta sanasta "päivä". Nimen selitystä mietittäessä on huomioitava, että Keski-Suomessa on useita pieniä Päijänne nimisiä lampiakin. Tosin nekin olivat aikanaan Suur-Päijänteen alla.

Kalastus

Ihminen on likaamisen, säännöstelyn ja kalastuksen kautta vaikuttanut Päijänteen kalastoon merkittävästi. Likaaminen ja jätevedet on nykyisin saatu kuriin, mutta kalasto ei ole vielä palautunut puhtaan veden lajikoostumuksen tasolle. Lajikoostumukseen pyritään vaikuttamaan hoitokalastuksilla ja petokalaistutuksilla.

Päijänteen monimuotoisuus tarjoaa hyvät elinolosuhteet kalastolle, on kirkasvetisiä koskia, lukuisia jokia, tummia humuspitoisia puroja ja syviä selkävesiä.

Päijänteellä esiintyy lähes kaikki Suomen sisävesien kalalajit. Järvessä on havaittu elävän yhteensä 32 eri kalalajia. Yleisimmät virtavesilajit ovat pikkunahkiainen, kivisimppu, taimen ja made. Selkävesien yleisimpiä kalalajeja ovat ahven, särki, siika, muikku ja kuore.

Ammattikalastajien määrä Päijänteellä on laskenut tasaisesti 1970 luvulta, jolloin määrä oli vielä noin 70. 1990-luvun lopulla ammattikalastajia oli enää 15. Vapaa-ajan kalastajien määrä kasvaa kuitenkin jatkuvasti. Nykyisin Päijänteellä on lähes satatuhatta kalastajaa. Vaikka ammattikalastajien määrä on laskenut, saaliit eivät ole oleellisesti vähentyneet kalastusmenetelmien kehittymisen ansiosta. Muikku on tärkein saalislaji ammattikalastajille.

Päijänteeseen istutetaan joka vuosi noin 500 000 kpl siian ja kuhan poikasta. Haukea on istutettu yli 100 000 ja taimenta noin 15 000 poikasta. Muita istutettuja kalalajeja ovat olleet järvi- ja kirjolohi sekä täplärapu.

Pohjois-Päijänteen kalastusalueella järvitaimenen alamitta on 50 cm ja kuhan 40 cm.

Katso myös

• Luettelo Suomen järvistä

Aiheesta muualla

• Päijänteen vedenkorkeuden seuranta
• Suomen järvet

Lähteet

www.ymparisto.fi