Ero sivun ”Hopearuutana” versioiden välillä
(Ak: Uusi sivu: == Hopearuutana == Hopearuutana (Carassius gibelio) on uusin kalatulokkaamme. Sen saapuminen varmistettiin vuoden 2005 alussa, kun riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat …) |
p |
||
| Rivi 2: | Rivi 2: | ||
Hopearuutana (Carassius gibelio) on uusin kalatulokkaamme. Sen saapuminen varmistettiin vuoden 2005 alussa, kun riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat onkivat niitä ylös Helsingin Vanhankaupunginlahdelta. Hopearuutanaa ollaan tavattu myöskin muistakin rehevistä järvistä. Suurin Suomessa saatu hopearuutana painoi hieman yli kaksi kiloa. Hopearuutanoita istutettiin vuoden 1940 lopussa eri puolelle Viroa, josta se levisi aikaa myöten Helsingin edustalle. Hopearuutana on nimensä mukaan hopeanhohtoinen ja se on myös pulleampi kuin ruutana. Hopearuutanalla on siivilähampaita 39-54, kun ruutanalla niitä on ainoastaan 23-34. Lajitunnistuksen varmistaminen vaatii kalojen avaamisen. Ruutanan vatsakalvo on vaalea, kun taas Hopearuutanan on tumma. Yksi hopearuutanan nopean leviämisen syy on sen kyky sopeutua elinympäristöönsä. Se viihtyy parhaiten rehevissä ja lämpimissä vesissä. Hopearuutana on yksi esimerkkilaji, joka tulee hyötymään ilmaston lämpenemisestä. Hopearuutanalla on tehokas lisääntymistapa. Saman lajin koiraita ei välttämättä tarvita, kun jonkin muun särkikalan koiraita on kutupaikalla. Vieraan lajin maiti aktivoi mätimunan sisällä olevan alkion. Tällä tavoin ei synny lajiristeymiä, vaan hopearuutana naaras synnyttää itsestään kopioita. Suomessa tavattavat hopearuutanat ovat usein naaraita. | Hopearuutana (Carassius gibelio) on uusin kalatulokkaamme. Sen saapuminen varmistettiin vuoden 2005 alussa, kun riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat onkivat niitä ylös Helsingin Vanhankaupunginlahdelta. Hopearuutanaa ollaan tavattu myöskin muistakin rehevistä järvistä. Suurin Suomessa saatu hopearuutana painoi hieman yli kaksi kiloa. Hopearuutanoita istutettiin vuoden 1940 lopussa eri puolelle Viroa, josta se levisi aikaa myöten Helsingin edustalle. Hopearuutana on nimensä mukaan hopeanhohtoinen ja se on myös pulleampi kuin ruutana. Hopearuutanalla on siivilähampaita 39-54, kun ruutanalla niitä on ainoastaan 23-34. Lajitunnistuksen varmistaminen vaatii kalojen avaamisen. Ruutanan vatsakalvo on vaalea, kun taas Hopearuutanan on tumma. Yksi hopearuutanan nopean leviämisen syy on sen kyky sopeutua elinympäristöönsä. Se viihtyy parhaiten rehevissä ja lämpimissä vesissä. Hopearuutana on yksi esimerkkilaji, joka tulee hyötymään ilmaston lämpenemisestä. Hopearuutanalla on tehokas lisääntymistapa. Saman lajin koiraita ei välttämättä tarvita, kun jonkin muun särkikalan koiraita on kutupaikalla. Vieraan lajin maiti aktivoi mätimunan sisällä olevan alkion. Tällä tavoin ei synny lajiristeymiä, vaan hopearuutana naaras synnyttää itsestään kopioita. Suomessa tavattavat hopearuutanat ovat usein naaraita. | ||
| + | |||
| + | == Lähteet == | ||
| + | Ari Saura & Markku Varjo: Kalat Suomen luonnossa (ISBN: 978-951-1-23364-0) | ||
| + | |||
| + | [[Luokka:Särkikalat]] | ||
Versio 26. joulukuuta 2009 kello 11.27
Hopearuutana
Hopearuutana (Carassius gibelio) on uusin kalatulokkaamme. Sen saapuminen varmistettiin vuoden 2005 alussa, kun riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat onkivat niitä ylös Helsingin Vanhankaupunginlahdelta. Hopearuutanaa ollaan tavattu myöskin muistakin rehevistä järvistä. Suurin Suomessa saatu hopearuutana painoi hieman yli kaksi kiloa. Hopearuutanoita istutettiin vuoden 1940 lopussa eri puolelle Viroa, josta se levisi aikaa myöten Helsingin edustalle. Hopearuutana on nimensä mukaan hopeanhohtoinen ja se on myös pulleampi kuin ruutana. Hopearuutanalla on siivilähampaita 39-54, kun ruutanalla niitä on ainoastaan 23-34. Lajitunnistuksen varmistaminen vaatii kalojen avaamisen. Ruutanan vatsakalvo on vaalea, kun taas Hopearuutanan on tumma. Yksi hopearuutanan nopean leviämisen syy on sen kyky sopeutua elinympäristöönsä. Se viihtyy parhaiten rehevissä ja lämpimissä vesissä. Hopearuutana on yksi esimerkkilaji, joka tulee hyötymään ilmaston lämpenemisestä. Hopearuutanalla on tehokas lisääntymistapa. Saman lajin koiraita ei välttämättä tarvita, kun jonkin muun särkikalan koiraita on kutupaikalla. Vieraan lajin maiti aktivoi mätimunan sisällä olevan alkion. Tällä tavoin ei synny lajiristeymiä, vaan hopearuutana naaras synnyttää itsestään kopioita. Suomessa tavattavat hopearuutanat ovat usein naaraita.
Lähteet
Ari Saura & Markku Varjo: Kalat Suomen luonnossa (ISBN: 978-951-1-23364-0)