Siika

Siika (Coregonus lavaretus) on pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosissa elävä parvikala. Suomessa esiintyy luonnonvaraisesti viittä eri siikamuotoa, joita on joskus pidetty erillisinä lajeina. Puhutaan pohjasiiasta, karisiiasta, vaellussiiasta, järvisiiasta ja planktonsiiasta. Lisäksi Suomeen on istutettu Siperiasta tuotua peledsiikaa (Coregonus peled), joka on selvästi eri lajia kuin muut Suomen siiat. Pohjois-Lapin järvissä tavattavista "kääpiöityneistä" siikamuodoista käytetään myös nimeä reeska ja rääpys. Kookkaiksi kasvavista merikutuisista siioista on käytetty myös nimeä saaristosiika.

Koko ja ulkonäkö

Siialla on hopeanväriset kyljet ja harmaat evät. Lisäksi sillä on selkäevän ja pyrstöevän välissä lohikaloille ominainen rasvaevä. Siian pää ja suu ovat pienehköt muuhun ruumiiseen nähden. Pieni siika saattaa muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi muikkua.

Ulkonäöltään eri siikamuodot ovat lähellä toisiaan ja ruumiinrakenteen erot ovat pieniä. Eri muotojen erottelussa käytetään perustana etummaisten kiduskaarien siivilähampaiden lukumäärää. Siivilähampaiden lukumäärä vaihtelee lajista riippuen alle 20:stä yli 40:een.

Pohjasiialla siivilähampaiden lukumäärä on keskimäärin 20. Karisiialla siivilähampaita on 24–28 ja vaellussiialla noin 30 ja järvisiialla siivilähampaita on keskimäärin 42.

Eri siikamuotojen kasvunopeus vaihtelee suuresti. Nopeakasvuisin muoto on vaellussiika, joka 7-vuotiaana on noin 50 cm:n mittainen ja painaa noin 1 kg. Eräissä Lapin järvissä elävät siikamuodot kasvavat erittäin hitaasti ja ovat 6-vuotiaina vain noin 15 cm pitkiä ja alle 30 gramman painoisia.

Inarijärvessä elävää kääpiöitynyttä siikaa, joka on hieman muikkua suurempi, kutsutaan reeskaksi.<ref>Lapin ympäristökeskus</ref><ref>Keskisuomalainen</ref> Reeska on tärkeää ravintoa taimenelle, nieriälle ja järvilohelle.

Levinneisyys

Yleisesti siikaa tavataan Pohjois-Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Siian eteläisimmät esiintymisalueet Euroopassa ovat Alpeilla ja Karpaateilla. Suomessa siika on levinnyt koko maahan. Tosin siikaa ei saata olla jokaisessa sisäveden järvessä.

Elinympäristö

Eri lajien elinympäristöt ja -tavat eroavat toisistaan. Siika viihtyy puhtaissa, kylmissä ja hapekkaissa vesissä.

Ravinto

Poikasiässä siika syö eläinplanktonia. Harvasiivilähampaiset muodot siirtyvät kasvaessaan syömään kalanpoikasia ja pohjaeläimiä kuten surviaisentoukkia, hankajalkaisia, vesikirppuja, kotiloita ja simpukoita. Myös pienet kalat kelpaavat ravinnoksi siialle. Tiheäsiivilähampaiset muodot kuten järvi- ja planktonsiika syövät koko ikänsä pääasiassa planktonravintoa. Mikäli muikkuja on paljon, järvi- ja planktonsiiat joutuvat kamppailemaan tehokkaampien muikkujen kanssa eläinplanktonista.<ref>RKTL - Siika. {{#if:|Viitattu |}}</ref> Siiat saattavat syödä myös oman lajin sekä muiden kalojen mätiä.

Lisääntyminen

Sukukypsyyden siika saavuttaa keskimäärin 4–5-vuotiaana. Siika kutee syksyllä. Kutu ajoittuu syyskuusta joulukuuhun, kun vesi on 2–5 asteista. Vaellus-, plankton- ja pohjasiika kutevat jokiin, kun taas meressä elävä karisiika puolestaan kutee ulkokareilla. Järvisiika kutee järvessä rantojen lähettyvillä. Kutu tapahtuu 0,5–4 metrin syvyydessä, hiekka- ja sorapohjaisilla alueilla. Kutiessaan naaras ja koiras ovat kyljekkäin laskien mädin veteen. Kun siiat ovat kuteneet, ne jäävät vähäksi aikaa kutupaikoille syöden näkyviin jäänyttä kutua. Poikaset kuoriutuvat keväällä jäiden lähdön aikoihin.

Aiheesta muualla

• RKTL Kala-atlas: Siika