Ero sivun ”Isotuulenkala” versioiden välillä

kalapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
'''Isotuulenkala''' (''Hyperoplus lanceolatus'', syn. ''Ammodytes lanceolatus'') on vihertävänsininen, 20–30 cm pitkä solakka meressä elävä kala. Sen levinneisyysaluetta on Koillis-Atlantti. Itämeren eteläosissa isotuulenkala on varsin runsaslukuinen. Suomen rannikolla sen esiintyminen painottuu Suomenlahden lisäksi Ahvenanmaalle ja Saaristomereen.
+
== '''Isotuulenkala''' ==
 +
[[Tiedosto:37458.jpg|thumb|Isontuulenkala‎]]
 +
 
 +
'''Isotuulenkala''' (''Hyperoplus lanceolatus'', syn. ''Ammodytes lanceolatus'').
 +
 
 +
 
 +
== Tuntomerkit ==
 +
 
 +
Pyöreähkö ja tasapaksu.
 +
 
 +
Kyljet on hopeanhotoiset ja selkä sinivihreä.
 +
 
 +
Kylkiviiva kulkee hyvin korkealla.
 +
 
 +
 
 +
== Levinneisyys ==
 +
 
 +
Sen levinneisyysaluetta on Koillis-Atlantti.  
 +
 
 +
Itämeren eteläosissa isotuulenkala on varsin runsaslukuinen.  
 +
 
 +
Suomen rannikolla sen esiintyminen painottuu Suomenlahden lisäksi Ahvenanmaalle ja Saaristomereen.
 +
 
 +
 
 +
== Elintavat ==
 +
 
 +
Isotuulenkalat liikkuvat yksittäin tai pienissä parvissa ja ne suosivat hiekkapohjaisia vesiä.
 +
 
 +
Ne pystyvät paetessaan kaivautumaan erittäin nopeasti hiekkaan.
 +
 
 +
Talvisin ne vetäytyvät syvempiin vesiin ja niitä onkin tavattu jopa 50-60 metrin syvyydestä.
 +
 
 +
 
 +
 
 +
== Lisääntyminen ==
 +
 
 +
Isotuulenkala kutee hiekkapohjalle 10–20 metrin syvyyteen.
 +
 
 +
Mätimunat takertuvat hiekkaan ja voivat olla myös ohuen hiekkakeroksen peittämiä.
 +
 +
 
 +
== Ravinto ==
 +
 
 +
Eläinplankton, pienet pohjaeläimet ja pikkukalat sekä kalanmäti.
 +
 
 +
 
 +
 
 +
== Kalastus ==
 +
 
 +
Ei ole varsinainen pyynnin kohde, mutta niitä saadaan usein silakkarysistä tai- verkoista.
 +
 
 +
Liha on maukasta mutta ei silti käytetä Suomessa ihmisravintona.
 +
 
 +
Isontuulenkalalla on merkitystä muiden kalojen syöttinä ja merilintujen ravintona.
  
Isotuunekala syö nuorena [[plankton]]ia ja täysikokoisena pikkukaloja. Sen voi helposti sekoittaa [[pikkutuulenkala]]an – eroja on koon lisäksi luuston rakenteessa. Isotuulenkalat liikkuvat yksittäin tai pienissä parvissa ja ne suosivat hiekkapohjaisia vesiä. Ne pystyvät paetessaan kaivautumaan erittäin nopeasti hiekkaan. Talvsin ne vetäytyvät syvempiin vesiin ja niitä onkin tavattu jopa 50-60 metrin syvyydestä. Molempia tuulenkaloja saadaan saaliksi vahingossa silakan seassa.
 
  
Isotuulenkala kutee hiekkapohjalle 10–20 metrin syvyyteen. Mätimunat takertuvat hiekkaan ja voivat olla myös ohuen hiekkakeroksen peittämiä.
 
  
 
==Lähteet==
 
==Lähteet==
 
* Lauri Koli: ''Suomen kalat''. 3. painos. WSOY, 2002.
 
* Lauri Koli: ''Suomen kalat''. 3. painos. WSOY, 2002.
 +
*Hannu Lehtonen Suomalainen Kalaopas. WSOY, 2006.
 +
 
[[luokka:tuulenkalat]]
 
[[luokka:tuulenkalat]]

Versio 15. huhtikuuta 2010 kello 17.11

Isotuulenkala

Isontuulenkala‎

Isotuulenkala (Hyperoplus lanceolatus, syn. Ammodytes lanceolatus).


Tuntomerkit

Pyöreähkö ja tasapaksu.

Kyljet on hopeanhotoiset ja selkä sinivihreä.

Kylkiviiva kulkee hyvin korkealla.


Levinneisyys

Sen levinneisyysaluetta on Koillis-Atlantti.

Itämeren eteläosissa isotuulenkala on varsin runsaslukuinen.

Suomen rannikolla sen esiintyminen painottuu Suomenlahden lisäksi Ahvenanmaalle ja Saaristomereen.


Elintavat

Isotuulenkalat liikkuvat yksittäin tai pienissä parvissa ja ne suosivat hiekkapohjaisia vesiä.

Ne pystyvät paetessaan kaivautumaan erittäin nopeasti hiekkaan.

Talvisin ne vetäytyvät syvempiin vesiin ja niitä onkin tavattu jopa 50-60 metrin syvyydestä.


Lisääntyminen

Isotuulenkala kutee hiekkapohjalle 10–20 metrin syvyyteen.

Mätimunat takertuvat hiekkaan ja voivat olla myös ohuen hiekkakeroksen peittämiä.


Ravinto

Eläinplankton, pienet pohjaeläimet ja pikkukalat sekä kalanmäti.


Kalastus

Ei ole varsinainen pyynnin kohde, mutta niitä saadaan usein silakkarysistä tai- verkoista.

Liha on maukasta mutta ei silti käytetä Suomessa ihmisravintona.

Isontuulenkalalla on merkitystä muiden kalojen syöttinä ja merilintujen ravintona.


Lähteet

  • Lauri Koli: Suomen kalat. 3. painos. WSOY, 2002.
  • Hannu Lehtonen Suomalainen Kalaopas. WSOY, 2006.