Ero sivun ”Törö” versioiden välillä
p |
|||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[tiedosto:törö.jpg|thumb|300px]] | [[tiedosto:törö.jpg|thumb|300px]] | ||
| − | |||
| − | |||
| − | + | Alkuperäisistä särkikaloistamme törö (Gobio gobio) on ehkä huonoimmin tunnettu. Erheellisesti sitä kutsutaan usein [[kivennuoliainen|kivennuoliaiseksi]], [[kivisimppu|kivisimpuksi]] tai [[kivinilkka|kivinilkaksi]]. Millekkään niistä se ei ole sukua, mutta muistuttaa niitä kyllä jossain määrin ulkomuodoltaan, väritykseltään ja elämäntavoiltaan. Ruskehtavilla kyljillä on tummia laikkuja, pää on iso verrattuna muuhun ruumiiseen ja kuonon alapuolella sijaitsevan suun pielissä on lyhyet viikset. Rintaevät ovat suuret ja auttavat [[kala]]a "töröttämään" paikallaan hiekka- tai kivikkopohjalla vuolaassakin virrassa. | |
| − | + | Töröä tavataan vain Etelä- ja Lounais-Suomessa. Levinneisyysalueen länsiosassa se on huomattavasti yleisempi kuin itäosissa. Varmimmin sen tapaa rehevistä ja sameista [[joki|rannikkojoista]]. Esimerkiksi [[vantaanjoki|vantaanjoessa]] se on koski- ja virtapaikkojen yleisin kalalaji. Muutamat Satakunnan ja lounaisen Hämeen järvet kuuluvat myös sen levinneisyyden piiriin, mutta meressä se on vain satunnainen vierailija. | |
| − | |||
| − | |||
| − | + | Sosiaalisina ja vilkkaina kaloina töröt viihtyvät [[parvi]]ssa tai pienissä ryhmissä. Ne tonkivat pohjassa kelpuuttaen ravinnokseen monenlaisia: pieniä pohjaeläimiä, hyönteisiä, hienolehtisiä [[vesikasvit|vesikasveja]] ja [[levät|leviä]]. Tilaisuuden tullen töröt popsivat mielellään myös muiden kalojen [[mäti]]ä. | |
| − | + | Törölle sopii lämmin [[vesi]]. Se pärjää vielä yli 25 asteen lämmössä, jossa useimmat muut kalamme alkavat jo voida huonosti. Kutua tapahtuu pitkin kesää. Pitkittynyt kutu johtuu siitä, että törö on ns. annoskutija. [[Mäti|mädistä]] vain osa kehittyy kerralla laskettavaksi ja sama [[naaras]] voi näin ollen kutea useita kertoja. Kutualue sijaitsee matalassa, hiekka- tai kivipohjaisessa virtapaikassa. Mäti takertuu pieninä rykelminä pohja-ainekseen. | |
| − | + | Toistaiseksi Suomen suurin törö on [[paimionjoki|Paimionjoesta]] tutkimuspyynneissä vuonna 2007 saatu 17.1 sentin mittainen "jättiläinen". Tavallinen koko on kuitenkin noin kymmenen senttiä. Näin pienikasvuista kalaa ei ole Suomessa osattu arvostaa ja sitä on käytetty korkeintaan [[täkykala]]nä [[ahven]]en pyynnissä. Sen sijaan etelämpänä Euroopassa sitä syödään ja makua pidetään hyvänä. Ranskalaisille herkkusuille on tarjottu jopa viljeltyä töröä. | |
| − | |||
| − | == | + | == Lähteet == |
| − | + | Ari Saura & Markku Aro: Kalat Suomen luonnossa (ISBN 978-951-1-23364-0) | |
| − | |||
| − | [[Luokka:Särkikalat]] | + | |
| + | == Katso myös == | ||
| + | * [[Allikkosalakka]] | ||
| + | * [[Sorva]] | ||
| + | * [[Lahna]] | ||
| + | |||
| + | [[Luokka:Särkikalat]] [[Luokka:artikkelit]] | ||
Versio 17. huhtikuuta 2010 kello 08.49
Alkuperäisistä särkikaloistamme törö (Gobio gobio) on ehkä huonoimmin tunnettu. Erheellisesti sitä kutsutaan usein kivennuoliaiseksi, kivisimpuksi tai kivinilkaksi. Millekkään niistä se ei ole sukua, mutta muistuttaa niitä kyllä jossain määrin ulkomuodoltaan, väritykseltään ja elämäntavoiltaan. Ruskehtavilla kyljillä on tummia laikkuja, pää on iso verrattuna muuhun ruumiiseen ja kuonon alapuolella sijaitsevan suun pielissä on lyhyet viikset. Rintaevät ovat suuret ja auttavat kalaa "töröttämään" paikallaan hiekka- tai kivikkopohjalla vuolaassakin virrassa.
Töröä tavataan vain Etelä- ja Lounais-Suomessa. Levinneisyysalueen länsiosassa se on huomattavasti yleisempi kuin itäosissa. Varmimmin sen tapaa rehevistä ja sameista rannikkojoista. Esimerkiksi vantaanjoessa se on koski- ja virtapaikkojen yleisin kalalaji. Muutamat Satakunnan ja lounaisen Hämeen järvet kuuluvat myös sen levinneisyyden piiriin, mutta meressä se on vain satunnainen vierailija.
Sosiaalisina ja vilkkaina kaloina töröt viihtyvät parvissa tai pienissä ryhmissä. Ne tonkivat pohjassa kelpuuttaen ravinnokseen monenlaisia: pieniä pohjaeläimiä, hyönteisiä, hienolehtisiä vesikasveja ja leviä. Tilaisuuden tullen töröt popsivat mielellään myös muiden kalojen mätiä.
Törölle sopii lämmin vesi. Se pärjää vielä yli 25 asteen lämmössä, jossa useimmat muut kalamme alkavat jo voida huonosti. Kutua tapahtuu pitkin kesää. Pitkittynyt kutu johtuu siitä, että törö on ns. annoskutija. mädistä vain osa kehittyy kerralla laskettavaksi ja sama naaras voi näin ollen kutea useita kertoja. Kutualue sijaitsee matalassa, hiekka- tai kivipohjaisessa virtapaikassa. Mäti takertuu pieninä rykelminä pohja-ainekseen.
Toistaiseksi Suomen suurin törö on Paimionjoesta tutkimuspyynneissä vuonna 2007 saatu 17.1 sentin mittainen "jättiläinen". Tavallinen koko on kuitenkin noin kymmenen senttiä. Näin pienikasvuista kalaa ei ole Suomessa osattu arvostaa ja sitä on käytetty korkeintaan täkykalanä ahvenen pyynnissä. Sen sijaan etelämpänä Euroopassa sitä syödään ja makua pidetään hyvänä. Ranskalaisille herkkusuille on tarjottu jopa viljeltyä töröä.
Lähteet
Ari Saura & Markku Aro: Kalat Suomen luonnossa (ISBN 978-951-1-23364-0)