Perinteisen lusikkauistimen valmistus
Ohjeet
1. Suunnittele haluamasi lusikan muoto paperille.
2. Leikkaa irti, kannattaa sitten piirtää pahviin sama muoto, jotta malli kestäisi pidempään.
3. Piirrä kuparilevylle lusikan muodot. Myös muut pellit käyvät, mutta kupari on suosittu helpon työstämisen takia. Paksuus valitaan käytettävissä olevien laitteiden mukaan.
4. Leikkaa peltisaksilla (tai millä leikkaatkin) lusikka irti pellistä.
5. Iske rei'ille aloituspaikat jotta reikä tulee oikeaan kohtaan eikä terä lähte hapuilemaan pellillä.
6. Hio reunat tasaiseksi viilalla ja poista porauksessa syntyneet roippeet reikien ympäriltä. (Dremel jättää usein roisoisen jäljen, mutta silläkin pääsee pienellä osaamisella hyvään lopputulokseen)
7. Tao peltiä jollakkin pyörepäisellä esineellä. Helpoimmalla pääsee käyttämällä muutaman euron kuulapäävasaraa. Alustan tulee olla kova, esim puu.
8. Koukuta lusikka ja koeuita.
Mitä teen jos lusikkani ei ui tai kieppuu ympyrää?
Syitä voi olla monia, kevyemmät lusikat uivat varmemin. Lusikan uintiin voi auttaa esimerkiksi:
1. Leikarin käyttö
2. Koukun vaihto tai siihen painojen lisääminen
3. Tao lusikkaa hieman ja koita uudelleen.
Mikäli lusikka ei ala vieläkään uimaan kannattaa vaihtaa paksuus ja/tai materiaali tai suunnitella uusi malli.
Viimeistely
Jos haluat väriä lusikkasi pintaan, on vaihtoehtoja useita toisten ollesssa toisia parempia.
- Yleisin tapa lienee spraymaalit jolla pääsee hyvään lopputulokseen kunhan ei liian monimutkaisia yritä. - Kynäruiskulla maalaus on toinen tapa, mutta vaappuihin tarkoitetut maalit eivät ole ehkä kaikkein paras vaihtoehto tässä hommassa. - Tussit, sormivärit yms. ovat ok, mikäli lusikoita tekee muutaman, mutta jos teet yhtään isomman erän kannattaa käyttää jompaa kumpaa yllämainittua tapaa.
Lopuksi vielä muista lakata lusikkasi jolloin maali kestää paremmin ja kupari (ja osa muista metalleista) ei ala tummua. Sopivat lakat ovat LV1 ja spraylakka. Muistakaa antaa lusikoiden kuivua tarpeeksi ennen lakkausta.
Lähteet
Kirjoittajan (Pike) oma kokemus lusikoiden teosta.