Isotuulenkala

Isontuulenkala‎

Isotuulenkala (Hyperoplus lanceolatus, syn. Ammodytes lanceolatus).

Tuntomerkit

Pyöreähkö ja tasapaksu.

Kyljet on hopeanhotoiset ja selkä sinivihreä.

Kylkiviiva kulkee hyvin korkealla.

Sen levinneisyysaluetta on Koillis-Atlantti.

Itämeren eteläosissa isotuulenkala on varsin runsaslukuinen.

Suomen rannikolla sen esiintyminen painottuu Suomenlahden lisäksi Ahvenanmaalle ja Saaristomereen.

Isotuulenkalat liikkuvat yksittäin tai pienissä parvissa ja ne suosivat hiekkapohjaisia vesiä.

Ne pystyvät paetessaan kaivautumaan erittäin nopeasti hiekkaan.

Talvisin ne vetäytyvät syvempiin vesiin ja niitä onkin tavattu jopa 50-60 metrin syvyydestä.

Isotuulenkala kutee hiekkapohjalle 10–20 metrin syvyyteen.

Mätimunat takertuvat hiekkaan ja voivat olla myös ohuen hiekkakeroksen peittämiä.

Eläinplankton, pienet pohjaeläimet ja pikkukalat sekä kalanmäti.

Ei ole varsinainen pyynnin kohde, mutta niitä saadaan usein silakkarysistä tai- verkoista.

Liha on maukasta mutta ei silti käytetä Suomessa ihmisravintona.

Isontuulenkalalla on merkitystä muiden kalojen syöttinä ja merilintujen ravintona.