Mormuskointi
Matalissa vesissä mormuska on tehokas viehe, joka antaa kalaa silloinkin, kun tasapaino- tai pystypilkillä kalastava ei saa merkkiäkään syöntihaluttomista kaloista. Mukavinta mormuskointi on alkutalvesta ja keväällä, jolloin kovat pakkaset eivät haittaa ohuiden siimojen kanssa pelaamista.
Hyvä mormuska on pienestä koostaan huolimatta painava ja siinä on ohutlankainen ja terävä koukku. Painoa pieneen runkoon antaa wolfram tai muut raskaat metallit. Surviaista on vaikea pujottaa paksuun koukkuun, siksi ohutlankaisuus. Hennot siimat taas kestävät kalan tartutusta paremmin, mikäli koukku on terävä. Mormuskan koon valintaan vaikuttavat kalastussyvyys, siiman paksuus ja kalojen ottihalut. Syvemmälle päästään isommilla ja painavammilla vieheillä. Paksumpi siima vaatii myös painavamman mormuskan. Kalojen syöntihalujen puute johtaa päinvastaiseen tulokseen; on käytettävä pienempiä vieheitä. Saaliskalojen kokoon mormuskan koolla ei tunnu olevan vaikutusta.
Kokoja ja värejä on joka lähtöön, mutta liike on silti tärkein. Ylärivissä lenkkimormuskoja ja alarivissä reiällisiä. Kuva: Jaana Vetikko
Ahvenelle kelpaavat lähes kaikki metallivärit ja maalatut mormuskat, mutta erityisen ottavia ovat oranssit, punaiset ja papukaijaväriset vieheet. Kulta ja kirkas hopea ja nikkeli ovat hyviä yleisvärejä ja kirkkaissa vesissä toimivat hyvin tummat värit. Särjen suosikkivärejä tuntuvat olevan valkoinen, keltainen ja vihreät sävyt. Lahna näyttäisi suosivan esimerkiksi siniviolettia ja siika valaistuksesta ja veden väritä riippuen tai niistä riippumatta värejä aivan mustasta kirkkaaseen nikkelipintaan. Vaihtamalla välillä väriä voi syöntihaluttomaksi käyneen kalan saada uudelleen syöntipäälle.
Ohut siima ja herkkä vapa
Siiman tulee olla riittävän ohutta, jotta kevyt mormuska vajoaa nopeasti ja pitää siiman suorana tärppien havaitsemiseksi. Siiman peruspaksuus on 0,08-0,12 mm. Raskaammilla vieheillä tai aivan matalasta pilkittäessä voi käyttää paksumpaa siimaa. Esimerkiksi keväisessä ahvenenpyynnissä merellä voi hyvin käyttää pienilläkin mormuskoilla 0,14 - 0,16 mm siimaa, kunhan onkisyvyys jää alle metriin. Joustava siima kestää hyvin kalan noston, kunhan muistaa noston loppuvaiheessa jättää riittävästi joustovaraa. Nostossa jäälle siimaa pitelevän käden ja mormuskan väliin pitää jäädä vähintään metri siimaa.
Ohutkin siima kestää, kun käden ja kalan väliin jää nostossa riittävä joustovara. Elmo Olkkola näyttää mallia. Kuva: Ilkka Mäkelä
Mormuskointivapa on yleensä kevyt ja pieni. Vavan kelaosa mahtuu pilkkijän kouraan, mikä auttaa estämään kelan jäätymistä. Yleensä suositaan umpikelaisia vapamalleja. Ne soveltuvat paremmin myös siiman käsittelyyn silloin, kun vapa kalan ylösnostossa heitetään myötätuuleen jäälle siimasotkujen välttämiseksi. Avopuolaiset vavat keräävät lunta, joka lopulta tukkii kelan. Vavan tärkein osa on herkistin. Se kertoo pienimmätkin tärpit, tönäisyt ja näykkimiset. Parhaat herkistimet tehdään nykyisin muoviliuskoista, jotka kestävät hyvin taittelua. Herkistin valitaan mormuskan painon mukaan: kevyille hennommat ja raskaille mormuskoille tukevammat liuskat.
Liike on tärkein
Kalaa houkuttava liike saadaan aikaan värisyttämällä vapaa samalla, kun mormuskaa nostetaan tasaisesti pohjalta ylöspäin. Vapa kannattaa pitää väristyksen aikana viistosti alaspäin. Liike siimaan välittyy paremmin kuin vakaatasossa olevasta vavasta, jonka liikkeen herkistin tehokkaasti vaimentaa.
Herkistimessä siimaa seuraa hyvin liikettä, kun se kärkiosassa lepää herkistimen päällä. Kuva: Jaana Vetikko
Noin puolen metrin noston jälkeen viehe pudotetaan pohjaan ja nosto toistetaan. Keskitalvella riittää lyhyempikin nosto. Keväällä, kun kalat liikkuvat myös välivedessä, noston pituutta voi lisätä tai kalat saattavat löytyä heti jään alta. Mormuskan uittamista kannattaa harjoitella kotona saavissa tai akvaariossa. Uittokokeissa mukana tulee olla koukkuun pujotetut surviaiset ja/tai kärpäsen toukat, jotka vaikuttavat ratkaisevasti vieheen uintiliikkeeseen. Tavoiteltava lopputulos uittokokeessa voisi olla sivuttaissuuntaisia liikkeitä tekevä mormuska, joka liehuvine surviaispyrstöineen muistuttaa vaikkapa pientä kalanpoikasta. Eri kaloja kiinnostavat erilaiset väristämistavat. Ahvenen pilkinnässä tarvitaan nopeaa liikettä, jopa 10 väristystä sekunnissa samalla, kun mormuskaa nostetaan. Huonolla syönnillä nopea liike kannattaa kuitenkin unohtaa. Silloin ja erityisesti loppukevään kirkkailla ilmoilla matalassa vedessä parhaiten toimii hidas nosto ilman väristystä, kun taas pelkkä mormuskan laskeminen saattaa karkottaa pulskan kutuahvenen. Särkeä taas kiinnostaa laskeva liike. Myös paikallaan oleva tai hitaasti lyhyttä matkaa ylös alas tekevä mormuska pyytää tehokkaasti särkiä. Samoin lahnalle kelpaa ylös alas liikkuva mormuska, mutta liikkeen tulee olla vieläkin hitaampaa ja liikkeiden pidempiä kuin särjen pilkinnässä. Siian pyynnissä tehokkainta on hidas tasainen nosto, jossa mormuskaa värisytetään varovasti niin, että se heilahtelee edestakaisin heilautellen surviaispyrstöään. Mormuskan pudottaminen ja muut äkilliset liikkeet karkottavat siian.
Haarukkavapa helpottaa siiman käsittelyä
Elmo ja Maria Olkkola testasivat helmikuun puolivälissä kalastusvälineitään Vetelin Räyringinjärvellä. Rehevöitynyt ja särjen täyttämä järvi oli muutamaa vuotta aikaisemmin hoitokalastettu kuntoon ja luvassa oli komeita ahvenia ja siikoja. Olkkolat valmistautuivat mormuskoinnin MM -kilpailuun, joka oli määrä pitää maaliskuussa Puolassa. Kokeiltavana oli Elmon uusi mormuskointiin soveltuva haarukkavapa. Haarukkavavan käyttö on yleistynyt viime aikoina ja syyksi Elmo arvelee porukan ikääntymistä. Näkökyky heikkenee ja ohuiden siimojen kanssa pelaaminen käy vuosi vuodelta hankalammaksi. Siiman kehiminen haarukkaan vähentää sotkuja, eikä siimaa tarvitse etsiä käsikopelolla jäänpinnasta.
Kevyt haarukkavapa käy hyvin mormuskointiin. Kuva: Ilkka Mäkelä
Useimmat käytössä olevista haarukkavavoista ovat kömpelöitä ja soveltuvat huonosti mormuskan liikuttamiseen väristämällä. Nyt kokeiltava vapamalli tuntui kuitenkin toimivan hyvin. Pienet ahvenet nousivat sutjakasti ylös, ohut 0,08 mm:n siima kesti ja siimasotkut eivät vaivanneet. Ohut siima asettaa kuitenkin omat rajoituksensa. Kun lopulta iso ahven löytyi, jäi joustovara kehittäessä nostossa liian lyhyeksi ja siima katkesi. Ongelma hoituu Elmon mukaan lisäämällä siiman merkki noin metri mormuskan yläpuolelle.
Elmo luottaa omiin mormuskoihinsa
Elmo on seurannut ja osallistunut myös itse mormuskointivälineiden kehittelyyn. Haarukkavavan yleistymisen ohella hänelle ei tule mieleen merkittäviä muutoksia välineissä tai kalastustekniikassa. Itse kullakin on tietenkin omat mieltymyksensä ja välineet sen mukaan, mutta perusasiat ovat pysyneet jokseenkin samoina viimeisen viiden vuoden aikana. Nykyisin herkistimissä käytettävät muoviliuskat ovat hyvin toimivia, riittävän kevyitä vapamalleja on saatavilla ja itse mormuskojen tarjonta on kohtuullisen monipuolista. Näyttää siltä, että yhä suurempi osa mormuskoista tulee Suomeen Latviasta.
Perinteinen mormuskavapa on pieni, umpikelainen ja siinä on herkkä tärpinilmaisin. Kuva: Jaana Vetikko
Elmon maalatut mormuskat ovat tuttuja useimmille lajin harrastajille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Värivalikoima on yhtä monipuolinen kuin esimerkiksi vaapuissa ja Elmon mukaan joka vuosi täytyy tehdä muutama uusi malli. Osa väriyhdistelmistä tulee ja menee, osa pysyy vuodesta toiseen tunnettuina luottoväreinä. Maalattujen lisäksi valikoimaan kuuluvat yhä kullatut, kuparipintaiset ja kirkkaan metallin väriset mormuskat, joilla on vannoutuneet käyttäjänsä. Elmo valmistaa sekä lenkillisiä että reiällisiä mormuskoja. Lenkistä kiinnitettävät keinuvat väristettäessä vilkkaasti. Niitä Elmo kertoo käyttävänsä, kun kala on hyvällä syönnillä. Reiän kautta siimaan kiinnitetyt mormuskat taasen ovat parhaimmillaan silloin, kun kala on syöntihaluton. Väristettäessä ne liikkuvat rauhallisemmin ja saavat aremmankin kalan iskemään.
Suosio kasvaa
"Mormuskoinnin suosio kasvaa pikkuhiljaa niin Suomessa kuin maailmallakin", sanoo Elmo Olkkola. Kilpailuissa käy uusia ihmisiä ja monet kokeneet kilpapilkkijät ovat tulleet mukaan. Myös kansainvälisiin kilpailuihin on tullut uusia maita. Perinteisten Suomen, Venäjän ja Ruotsin kanssa kilpailevat muut Itämeren maat ja ovatpa kiinalaisetkin olleet halukkaita järjestämään mormuskoinnin maailmanmestaruuskilpailun. Puolaan oli tulossa joukkueita 14 maasta. Joukkueiden taso on vaihteleva, mutta esimerkiksi Latviasta tulee kovia joukkueita. Räyringinjärvi ei tällä kertaa täyttänyt odotuksia. Ahvenet olivat siiman katkaissutta lukuun ottamatta pienehköjä, eikä siikojakaan kuulunut. Vastoin kaikkia ennakkotietoja pientä särkeä tuli enemmän kuin tarpeeksi. Se ei ole hyvä uutinen järven tilan kannalta. Hoitokalastajilla riittää työtä myös tulevina vuosina.
Ilkka Mäkelä