Tunkioliero
Tunkioliero Eisenia fetida elää tunkioissa ja komposteissa. Se on punaruskea, hieman raidoittunut ja 5-10 senttimetriä pitkä
Käyttö
Tunkiolieroja viljellään kaupallisiin tarkoituksiin syöteiksi kalastukseen, lemmikkien ravinnoksi ja kotipuutarhureiden matokomposteihin. Tunkiolieroja on käytetty myös maanparannukseen ja maa-aineksen puhdistukseen. Öljyisen maan puhdistamista tunkiolierojen avulla on kokeiltu hyvin tuloksin. Niitä on käytetty myös maiden saastuneisuuden mittaamisen apuna. Lisäksi tunkiolieroja on käytetty lääkkeenä ja lääkeaineiden lähteenä. Tunkioliero on toki muiden matojan tapaan hyvä syötti, esimerkiksi ahvenen ongintaan. Lieron haju saattaa tuntua vastenmieliseltä, mutta kalat tuntuvat pitävän siitä.
Ruumiinrakenne
Tunkioliero on pienehkö, 0–55 mm pitkä syvänpunainen mato. Se koostuu pienistä peräkkäisistä lihasrenkaista, segmenteistä, joiden sisäpuolella ovat yksinkertainen hermosto, viisi sydäntä sekä verisuonet, ja lisäksi koko lieron ruumiin läpi kulkee putkimainen ruuansulatuselimistö. Sukukypsillä lieroilla ominaispiirteenä kokonaispituudesta noin kolmannekseen päästä oleva rengas, clitellum, jonka yläpuolella sijaitsevat sen lisääntymiselimet. Yksinkertaistetusti kuvattuna tunkioliero on kuurosokea luikerteleva suoli.
Ruoansulatus
Tunkiolierojen ruoansulatusjärjestelmä on jossakin määrin samankaltainen kuin ihmisillä. Lieron ensimmäisen lihasrenkaan kohdalla sijaitsee niiden suuaukko joka johtaa suuonteloon. Suullaan se imee tai nielee ravinnon sisäänsä. Suuontelossa ainekseen sekoittuu syljen kaltaisia aineita. Tunkiolieroilla ei ole hampaita. Suuontelon sisäpuolella on joillakin yksilöillä tavattu kalsiumpitoisia kovettumia, mutta ne eivät varsinaisesti pureskele ruokaansa, vaan nielty aines on jo kooltaan hienojakoista. Suuontelosta liero nielee ruokansa kapeaan ruokatorveen, jota pitkin se päätyy mahalaukun kaltaiseen laajentumaan väliaikaiseen säilöön.
Seuraavaksi ravintoaines päätyy lieron lihasmahaan, jonka tehtävänä on jauhaa ravintoa. Lihasmahassa aines liikkuu ja pyörii, jolloin se hajoaa mekaanisesti. Lihasmahasta ravinto päätyy madon suolistoon, ohutseinäiseen suoleen, jossa ravinto hajoaa kemiallisesti.
Tunkiolieron suolessa elävät bakteerit huolehtivat varsinaisesta ravinnon sulattamisesta, ja lieron ja bakteerien välillä voidaankin sanoa olevan symbioottinen suhde. Bakteerien määrä suolen sisältämässä aineksessa saattaa tässä vaiheessa olla tuhansia kertoja suurempi kuin vastaavassa aineksessa lieron ulkopuolella. Suolen pinta on poimuttunut, ja sen pinta-ala on suuri. Suurin osa ravinteista siirtyy tässä vaiheessa lieron nielemästä aineksesta verenkiertoon. Lierojen peräaukko sijaitsee viimeisen lihasrenkaan päässä.
Luontaiset viholliset
Tunkiolieroa ravinnokseen käyttäviä eliöitä on erittäin paljon. Selkärangattomista yleisimpiä lieroja ravinnokseen käyttävät eliöitä ovat lattanamato, koppakuoriaiset, juoksujalkaiset ja jotkin etanat. Sen luontaisia selkärangallisia vihollisia ovat useat eri lintulajit, pikkunisäkkäät kuten maamyyrät, hiiret ja siilit. Tunkiolierot voivat toimia myös monien loiseliöiden isäntäeliöinä, esimerkkeinä alkueläimet, sukkulamadot ja tiettyjen kärpäslajien toukat.
Katso myös
Lähteet
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Tunkioliero
- http://cc.joensuu.fi/~ehuttune/a_matoja_ja_nilviaisia/kastemadot_lierot.htm
- Olli Aulio, Onkijan kirja. Sivu 43, Madot, Tunkioliero