Metsähanhi

Metsähanhi (Anser fabalis) on tummanharmaan-ja ruskeankirjava, hanhiin kuuluva lintulaji.<ref>http://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4hanhi</ref>

Ulkonäkö

Koiras ja naaras ovat väriltään samannäköiset. Nuori lintu on aikuisennäköinen, mutta pienempi, kaulassa ei ole uurteita, kuten vanhemmilla metsähanhilla. Koivet ovat oranssinväriset. Ääni on törähtävää ka-ga-ga kaklatusta, josta se äänenperusteella on helpohko tunnistaa.

Koko

Pituudeltaan metsähanhi on 75–82 cm, ja siipien kärkiväli 160 cm. Painoltaa koiras on 2-4 kg ja naaras 2-3,5 kg.

Levinneisyys ja muutto

Metsähanhen päätalvehtimisalue ovat Alankomaat, mistä se saapuu pesimään Pohjois-Eurooppaan- ja Pohjois-Aasiaan. Saapuu huhtikuun loppupuolella, joskus toukokuun alkuviikolla ja muuttaa pois pääosin syyskuun jälkipuoliskolla, sekä lokakuun alussa.<ref>Kurt G. Blüchel; 2006, Metsästys, ISBN 3833112638. Kiina. Könemann.</ref> Metsähanhea näkee läntisessä Keski-Euroopassa vain talvella sen paettua Lapin ja Vienan Karjalan arktisia lämpötiloja.

Pesiminen

Muninta ajoittuu toukokuun alkupuolelle, jolloin metsähanhi naaras munii 4-8 likaisenvalkeaa munaa, joita se hautoo 27-29 vuorokautta. Pesä sijaitsee metsässä tai suomättäällä. Lisääntymiskykyisiksi hanhet tulevat 2-3 vuoden iässä ja pariutuvat koko eliniäkseen. 1-3 vuotiaat pesimättömät linnut oleskelevat parvissa, joissa voi olla kymmeniä yksilöjä.<ref>

1980, Tapiola, suuri suomalainen eräkirja, ISBN 9513518965. Espoo Weilin+Göös.</ref>

Ravinto

Muuttoaikaan heinän- ja viljansänkipeltojen juuret ja jyvät, perunat, viljanjyvät, orasruoho, apilat ja muut vehreät ruohot. Kesällä kosteikkojen kasvit.

Muuta

Metsähanhen kanta väheni vuosisadan alusta 1950-luvulle romahdusmaisesti. Hanhilla on vain yksi sulkasato, ja linnut ovat silloin 3-4 viikkoa lentokyvyttömiä.

Lähteet

Wikipedia- Metsähanhi. {{#if:|Viitattu |}}

Kurt G. Blüchel; 2006, Metsästys, ISBN 3833112638, 9783833112638, 383312461X, 9783833124617. Kiina. Könemann.

1980, Tapiola, suuri suomalainen eräkirja, ISBN 9513518965. Espoo Weilin+Göös.

Viitteet