Rapukantojen hoito

Tämä artikkeli on vasta kehitteillä, joten siitä saattaa puuttua oleellisia tietoja. Voit keskustella artikkelin kehittämisestä keskustelusivulla. {{#if:Jatkan artikkelia ensi viikolla.|Tarkennus: Jatkan artikkelia ensi viikolla.|}}

Rapukantojen hoito on hyvin ajankohtaista, ja monissa paikoissa tilanne on varsin paha, sillä rapurutto vaivaa jokirapua. Rapurutto on vaarallisin ja tunnetuin raputaudeista. Sen aiheuttaa Aphanomyces astaci -sieni. jokiravut eivät pysty puolustautumaan rapuruttoa vastaan. Ne kuolevat tautiin lämpimän veden aikana nopeasti. Tartunnan saaneet täpläravut sen sijaan jäävät ruttosienen kantajiksi ja kykenevät tartuttamaan taudin lähivesistöihin. Rapurutto leviää vesistöistä toisiin useimmiten rapujen, -syöttien tai ravustusvälineiden mukana. Tauti voi kulkeutua myös kalastusvälineiden ja veneiden välityksellä tai kalaistutusten yhteydessä, joko kuljetusvedessä tai kalan limassa.

Yleistä ravuista

Suomessa esiintyy kaksi taloudellisesti merkittävää rapulajia, kotoperäinen jokirapu (Astacus astacus) ja vierasperäinen täplärapu (Pacifastacus leniusculus). Jokirapu on elänyt luontaisesti ainoastaan eteläisessä Suomessa, suunnilleen Kaskinen-Mikkeli-Lappeenranta linjan eteläpuolella. Lajin levinneisyysaluetta on laajennettu istutuksin napapiirin pohjoispuolelle saakka. Suomessa sijaitsevat maailman pohjoisimmat tunnetut sisävesien rapujen esiintymisalueet.

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva täplärapu kotiutettiin Suomeen 1960-luvun lopussa. Laji kestää rapuruttoa jokirapua paremmin. Täplärapua on istutettu jokiravun alkuperäiselle levinneisyysalueelle, usein parhaisiin entisiin jokirapuvesiin. Maan kaakkois- ja itäosissa tavataan satunnaisesti myös kapeasaksirapua (Astacus leptodactylus). Kapeasaksiravun esiintymistä Suomen vesissä ei ole selvitetty. Vuonna 2002 vahvistettiin ensimmäisen kerran lisääntyvän kannan esiintyminen Luumäen Kivijärvessä.

Joki- ja täplärapu ovat läheistä sukua toisilleen, ja ne muistuttavatkin hyvin paljon toisiaan ulkonäöltään, että ominaisuuksiltaan. Lajit erottaa toisistaan parhaiten täpläravun saksien hangassa olevista valkoisesta taikka sinertävästä täplästä. Jokiravulta täplä puuttuu. Lajit voivat paritella keskenään, mutta hedelmöityneet mätimunat eivät kehity poikasiksi. Lajiristeymiä ei ole tavattu. Kapeasaksirapu muistuttaa lähinnä jokirapua. Erona ovat kookkaiden koiraiden silmiinpistävän pitkät ja kapeat sakset. Muita selkeitä tuntomerkkejä ovat kapeasaksiravun piikikäs ja nystyinen selkäkilpi sekä saksien ja ravun alapinnan harmahtava, kermainen väri.

Koiras- ja naarasrapu eroavat toisistaan selvemmin koiraan paritteluraajojen perusteella. Naaraalta nämä puuttuvat siis kokonaan. Paritteluraajat sijaitsevat vatsapuolella, pyrstön ja selkäpanssarin taitteessa. Lisäksi koiraan sakset ovat suhteessa isommat, kuin naaraan. Naaraan pyrstö on silminnähden isompi.

Ravustuksen järjestäminen

Kasvavan rapukannan hyödyntäminen voidaan useimmiten aloittaa, kun rapukannan tiheys on kohtalainen (koeravustuksissa yli kaksi rapua mertayötä kohden). Rapukannan hyödyntäminen aloitetaan siirtoistukkaiden pyynnillä. Alkuperäisiltä istutuspaikoilta saaliiksi saatuja yksilöitä levitetään sopiville alueille samassa vesistössä. Rapukannan harventaminen pienentää jäljelle jäävien rapujen välistä kilpailua ja kuolevuutta.

Hyvän rapukannan tuntee siitä, että mertasaaliissa on yli 10cm rapuja yleensä 10-20 prosenttia. Jos osuus on huomattavasti pienempi, puhutaan kääpiöityneestä eli ylitiheästä rapukannasta. Ylitiheitä rapukantoja saattaa muodostua etenkin pieniin vesistöihin. Tällaisessa tilanteessa rapukantaa on harvennettava. Kookkaiden rapujen suuri osuus saattaa johtua lisääntymisen häiriintymisestä. Poikasia ravinnokseen käyttävät pedot ovat myös voineet runsastua.

Pienvesien luontaisia jokirapukantoja tulisi hyödyntää tehokkaasti niitä kuitenkaan vaarantamatta. Mikäli kannan vahvuudesta ei ole tietoa, se kannattaa selvittää koeravustuksella.

Rauhoitusajat ja alamitat

Kalastuslain mukaan sekä joki- että täpläravun pyynti on sallittua heinäkuun 21. päivästä klo 12 lokakuun 31. päivään. Ravulle ei ole kalastuslaissa alamittaa, mutta osakaskunnat voivat rajoittaa pyyntiä kalastuslainsäädännön puitteissa. Istutusvesistöt kannattaa rauhoittaa ravustukselta. Ravustuksen aloittamisesta tulisi päättää koeravustusten perusteella. Usein on päädytty 3-5 vuoden rauhoituksiin. Rapukannan kehityttyä pyyntivahvaksi saattaa olla perusteltua asettaa ravulle kymmenen sentin alamitta. Sen avulla varmistetaan kannan mahdollisimman tehokas lisääntyminen. Lisäksi etenkin Pohjois-Suomessa voidaan myöhäistää ravustuksen aloitusaikaa poikastuotannon turvaamiseksi. Samoin voidaan asettaa rajoituksia erikseen koiraille ja naaraille, esimerkiksi siten, että mätiä tai poikasia kantavat naaraat vapautetaan pyyntipaikalle.

Ravustusoikeuksien jakaminen

Vesialueen ravustuksesta päättävät osakunnat. Oikeus ravustamiseen on osakunnan osakkaalla. Kylässä asuvalla on ehdollinen oikeus saada ravustaa hänelle osoitetulla alueella ja tavalla. Joissakin tapauksissa lupia myydään myös ulkopuolisille. Osakaskunnat määrittelevät pyydyskiintiön vesialueen rapukantojen tuottavuuden perusteella. Kiintiö jaetaan ravustajien kesken. Pyytäjää kohden myytävien mertalupien määrä riippuu veisialueen koosta, rapukannan tuotosta ja ravustajien määrästä. Pienvesiin myönnetään lupa yleensä 5-10 rapumerralle, suuremmille järville ja reittivesiin esimerkiksi 20-50 rapumerralle pyytäjää tai ruokakuntaa kohti.

Ravustusoikeutta voidaan jakaa myös esimerkiksi lupakiintiöinä, vesialueita vuokraamalla tai vesiä palstoittamalla ja huutokauppaamalla. Elinkeinoravustus edellyttää virkistysravustusta suurempia lupakiintiöitä tai muita laajamittaisen ravustuksen mahdollistavia järjestelyjä. Ravustuksen järjestäminen on syytä suunnitella hyvissä ajoin ennen pyydettävän kannan keskittymistä. Varsinkin suurten vesialueiden täpläraputuotanto saattaa olla suurempi kuin virkistysravustuksen keinoin on hyödynnettävissä. Tälläisilla vesillä voidaan virkistysravustuksen ohella harjoittaa myös elinkeinoravustusta. Osa rannoista voidaan varata ranta-asukkaiden ja virkistysravustuksen tarpeisiin. Rakentamattomat alueet soveltuvat luontevimmin elinkeinoravustukseen. Vesialueiden vuokrauksella ja muilla vastaavilla järjestelyillä voidaan tehostaa rapukantojen hyödyntämistä ja helpottaa elinkeino- ja matkailuravustksen kehittymistä.

Ravustuslupien myyminen kannattaa erottaa kalastuslupien myynnistä. Erikseen myytävät ravustusluvat helpottavat saaliskirjanpidon järjestämistä. Kirjanpidosta on hyötyä rapukantojen ja -saaliin seurannassa. Ravustusluvat tulisi myydä merta- ja järvikohtaisesti. Kun pyydyksiä ei siirrellä vesistöstä toiseen, rapuruton ja täpläravun leviämisriski vähentyy. Myös ravustuksen säätely helpottuu. Ravustuksen valvonnan on oltava tehokasta. Valvonnan tehoa voidaan parantaa ravustajien ja valvojien motivoinnilla. Valvomisen helpottamiseksi tulisi jokaiseen rapupyydykseen kiinnittää selkeä rapupyydysmerkki.

Ravustusvälineiden desinfiointi

Osakaskuntien ja ravustajien tulee toimia siten, että rapuruton leviäminen rapu- ja kalapyydysten sekä muiden varusteiden välityksellä ehkäistään mahdollisimman tehokkaasti. Raputautityöryhmä suosittelee seuraavia menetelmiä ravustusvälineiden desinfiointiin:

A) Keittäminen vähintään viiden minuutin ajan, mikäli välineet kestävät keittämisen.

B) Pakastaminen vähintään vuorokauden ajan alle -10 asteen lämpötilassa.

C) Kuivaaminen saunassa 60-80 asteessa niin, että pienkalusto ja merrat kuivuvat vähintään tunnin ja isommat esineet vähintään viisi tuntia.

D) Kuivaaminen auringossa läpikuiviksi

E) Upottaminen 4-prosenttiseen formaliiniliuokseen tai 70-prosenttiseen väkiviinaliuokseen (esimerkiksi Sinol ja Lasol) vähintään 20 minuutin ajaksi.

Rapukantojen arviointi

Rapukannan tiheyttä voidaan arvioida yksinkertaisimmin koeravustusten yksikkösaaliin avulla. Yksikkösaaliilla tarkoitetaan yhden pyyntiyön keskimääräistä saalista mertaa kohti. Kun koeravustus toistetaan useana vuonna peräkkäin, saadaan selville rapukannan tiheydessä ja rakenteessa tapahtuvia muutoksia. Yleensä kannan tiheys voidaan arvioida luotettavasti kolmen-neljän, heinäkuun lopun ja syyskuun alun välisenä aikana tehdyn koeravustuksen perusteella.

Koska koeravustuksella pyritään usein selvittämään rapukantojen kehittymistä, on tärkeää, että eri vuosien tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään. Rapujen koepyynnissä tulisikin käyttää vuodesta toiseen samoja mertamalleja ja menetelmiä, lisäksi paikan tulisi olla eksaktisti sama.

Myynnissä on useita koeravustuksiin soveltuvia mertamalleja, joiden hinnat pyörivät 10-20 euron hinnoissa. Koeravustuksissa voidaan käyttää myös tiheäsilmäistä havaksesta tehtyjä Evo-mertoja, jotka on yleensä teetettävä erikseen. Koeravustukseen riittää yleensä 25 mertaa yhtä aluetta kohden. Osakaskunnat ja kalastusalueet voivat tehdä koeravustukset itse. Mikäli koepyynnit päätetään tilata ulkopuolisilta asiantuntijoilta, esimerkiksi kalatalouskeskuksilta tai vesiensuojeluyhdistyksiltä, saadaan tarvittaessa myös arvio rapukantojen tilasta ja suosiksia hoitotoimiksi.

Vesistön soveltuvuutta ravuille ja rapujen lisääntymisen onnistumista voidaan arvioida sumputuskokeiden avulla. Rapukuolemien yhteydessä rapusumputuksia voidaan käyttää muun muassa rapuruton tunnistamisessa ja seurannassa tarvittavien sopivien näytteiden hankkimiseksi.

Lyhytaikaisesti voidaan sumppuina käyttää muun muassa suljettuja mertoja, katiskoita tai lautasumppuja. Pitkäaikaisissa sumputuksissa kannattaa käyttää tarkoitusta varten erikseen rakennettuja sumppuja, jotka tarjoavat ravuille mahdollisimman stressittömän ja hyvän ympäristön. Hyvä sumppu suojaa rapuja voimakkailta virtauksilta ja suoralta auringon valolta sekä tarjoaa jokaiselle ravulleerillisen suojapaikan. Tälläiseen sumppuun kannattaa laittaa sumpun koon mukaan kymmenestä kahteenkymmeneen rapua.