Peledsiika
Peledsiika (Coregonus peled) on siperialainen muikkua muistuttava lohikala. Suomeen tuotiin vuonna 1965 peledsiian mätimunia Pietarin lähistöllä sijaitsevasta kalanviljelylaitokselta. Tuonnin tarkoituksena oli saada vesistöihin sopiva siikalaji, joka kasvattaisi kalaveden arvoa.
Tuntomerkit[muokkaa]
Hopeinen peledsiika muistuttaa nimestään huolimatta enemmän muikkua kuin siikaa. Näistä lajeista selvin ero peledsiialla löytyy leuoista. Lajin leuat ovat lähes samanmittaiset, kun taas siialla yläleuka on selvästi alaleukaa pidempi ja muikulla päinvastoin. Suurikokoisten peledsiikojen ruumis on korkea, pienikokoisten matala. Kyljet ovat hopeanhohtoiset ja selkä on tumma, lähes musta. Vatsa puolestaan on vitivalkoinen. Pituus lajilla on tavanomaisesti 25–45 cm ja paino 300–1 500 g. Peledsiian pää on vartaloon nähden pieni ja laji on myös suomalaista siikaa pulleampi.
Levinneisyys[muokkaa]
Peledsiika on alun perin kotoisin siperialaisen Objoen keskijuoksulta olevasta Endyrjärvestä, mutta se elää luontaisesti Vienanmereen laskevan Mezenjoen ja Itä-Siperiassa olevan Kolymajoen välisellä alueella. Nykyisin sitä on kuitenkin istutettu eri puolille Eurooppaa. Sitä tavataan Länsi-Venäjällä, Baltian maissa, Puolassa, Suomessa ja Tšekin tasavallassa.
Ravinto ja elintavat[muokkaa]
Peledsiian tärkeintä ravintoa on eläinplankton. Sen ohella se syö pohjaeläimiä ja pinnalla olevia hyönteisiä. Mahoista on löydetty poikkeuksellisesti myös vesikasveja ja kalanpoikasia.
Peledsiika on varsinaisesti järvikala, mutta tunnetaan myös jokimuoto, joka käyttäytyy vaelluskalan tavoin. Peledsiiat kerääntyvät syönnökselle sellaisiin paikkoihin, joissa ne pystyvät hyödyntämään tarvitsemaansa ravintoa koko avovesikauden ajan. Peledsiika on vapaan veden parvikala, joka välttää kasvillisuus alueita. Veden laadun suhteen se on vaatimattomampi kuin muut Coregonus-suvun lajit.
Lisääntyminen ja elinikä[muokkaa]
Laji lisääntyy eri aikoina eri osissa levinneisyysaluetta. Lapin tekojärvissä se lisääntyy yleensä vasta joulukuussa jäiden alla. Siperiassa elää kantoja, jotka lisääntyvät jo syyskuussa. Kutu tapahtuu 2–3 metrin syvyydessä hiekka- tai sorapohjalla. Jos kaikki menee hyvin, poikaset kuoriutuvat jo jäiden lähdön aikaan. Vastakuoriutunut poikanen on 8–9 millimetrin pituinen.
Peledsiika on muikun tavoin lyhytikäinen kala. Suomesta Porttipahdan tekojärvestä saaty yksilö oli 9-vuotias ja tämän pitempään kala ei tiettävästi Suomessa kasva. Alkuperäisistä vesistöistä on saatu 13–15-vuotiaita yksilöitä, mutta ne ovat harvinaisia.
Merkitys ihmiselle[muokkaa]
Suomeen tuodusta peledsiiasta ei tullut suosittua ruokakalaa, koska sitä ei pidetä yhtä makoisana, kuin kotimaisia muikkuja tai siikoja. Kun lisääntyminen pääsi alkuun pohjoisen tekojärvissä pyydettiin verkoilla ja troolilla vuosina 1992–93 150 tonnin vuosisaaliita. Tuolloin peledsiikaa markkinoitiin iskevämmällä nimellä polarmuikku. Luontaisen lisääntymisen päätyttyä saalismäärä on hiipunut. Esimerkiksi vuonna 1999 vuosisaalis jäi vain neljään tonniin.
Kalakannan hoito[muokkaa]
Peledsiikakannan ylläpitö vaatii jatkuvia istutuksia luontaisen lisääntymisen ollessa sattumanvaraista. Kun lisääntyminen onnistuu, tärkein hoitotoimenpide on kalastuksen oikea säätely. Tutkijat ovat kehottaneet jatkamaan säännöllisiä istutuksia Lapin tekojärviin tiheydellä 15–20 kappaletta hehtaaria kohti vuosittain.
Lähteet[muokkaa]
- Hannu Lehtonen: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan, s. 96–97. WSOY, 2003.
- Ulla Kokko: Kiva kalastaa! : kalastuksen ja kalalajien opas, s. 108–109. Helsinki: WSOY, 2003.