Kalastushoitoyhdistys

Kalastushoitoyhdistys oli kalaveden omistajien muodostama yhdistys vesialueella, jossa kalastuksen hoito oli määrätty yhteiseksi. Kalastushoitoyhdistyksiä säätelevä lainsäädäntö oli voimassa 1903–1951, ja yhdistykseen kuuluminen oli pakollista eli ne olivat pakollisia yhtymiä.

Yhdistyksen tuli alueellaan laatia määräyksiä kalanpyydyksistä, kalastusajoista, kalastustavoista sekä rauhoituspiirien ja kalaväylien muodostamisesta. Yhdistyksen asioista päättivät osaksi jäsenet kuntakokouksessa, osaksi jäsenten valitsema hallintokunta. Yhdistyksen laatimat määräykset tuli alistaa senaatin talousosaston tutkittaviksi ja vahvistettaviksi. Senaatin vahvistamat määräykset julkaistiin asetuskokoelmassa.

Yhdistyksellä oli oikeus pakkolunastaa arvokkaiden kalalajien kutupaikkoja ja muodostaa niistä rauhoituspiirejä. Jos yhdistys ei oikeuttaan käyttänyt, voitiin rauhoituspiiriksi määrätä enintään kymmenesosa vesialueen pinta-alasta. Rauhoituspiiriin ei kuitenkaan saanut ottaa järvimalmia sisältävää vesialuetta eikä savenottoon tarvittavaa paikkaa.

Yhdistyksen tuli itse tai muille siitä maksamalla harjoittaa kalanviljelystä, kunnossapitää kalateitä sekä huolehtia siitä, että määräysten rikkojat joutuivat syytteeseen. Yhdistyksen tuli myös palkata yksi tai useampia kalastuskaitsijoita silmälläpitämään määräysten noudattamista.

Lähteet

• Laki, joka säätää rakennuskaaren 17 ja 18 luvun toisin kuuluvaksi, 31/1902 s. 197–203
• Keisarillisen majesteetin armollinen kalastussääntö, 31/1902 s. 234
• Kalastuslaki 503/1951 kumosi edellä olevat säädökset