Muokataan sivua Kala

'''Kala''' on yleisnimitys vedessä eläville, [[kidukset|kiduksilla]] hengittäville, selkärankaisille eläimille. Kaloihin voidaan niputtaa kasa tieteellisiä ryhmiä, mutta "kalat" eivät itsessään ole tieteellisen luokittelun ryhmä.

Kalalajien monimuotoisuus on erittäin suuri. Eri lajien ominaisuudet vaihtelevat suuresti esimerkiksi muodon, elintapojen, ravinnon ja myrkyllisyyden mukaan. Eri alueilla ja eri ravintoja käyttävät kalat ovat kaikki erikoistuneet erilaisiin asioihin. Osa kaloista, esimerkiksi [[hait]], on saalistukseen kehittyneitä lihansyöjiä, kun taas useat lajit käyttävät ravintonaan joko kasvisravintoa tai [[eläinplankton]]ia.  

Panssarikalat vaikuttavat fossiililöytyjen perusteella kadonneen noin 400 miljoonaa vuotta sitten, jolloin niiden satamiljoonavuotinen kukoistuskausi päättyi. Todennäköisesti leuattomat panssarikalat hävisivät ominaisuuksiltaan meriin ilmaantuneille leuallisille panssarihaille. Nykypäivänä ainoastaan [[nahkiaiset]] ja [[limanahkiaiset]] ovat leuattomia kaloja,vaikkakaan tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, kuuluvatko nämä eläimet kaloihin poikkeavan ruumiinrakenteensa vuoksi.  

Leuattomat panssarikalat syrjäyttäneillä panssarihaille oli jo ehtinyt kehittyä rustoinen tukiranka ja parilliset evät. Nämä anatomiset rakenteet mahdollistivat sen, että uudet meriä hallitevat kalat saattoivat muodostaa uusia ja monimuotoisempia [[ekologinen lokero|ekologisia lokeroita]]. Uusien ominaisuuksiensa vuoksi panssarihait levittäytyivät leuattomia panssarikaloja laajemmille alueilla ja olivat näitä huomattavasti monimuotoisempia. Myös kalojen koko alkoi kasvaa. Esimerkkiksi ''Dunkelosteus'' -lajin edustajalla saattoi olla pituutta jo kuutisen metriä.

Jo ennen panssarihaita oli mereen ilmaantunut muitakin leuallisia kaloja. Piikkihait edustivat toista leuallisten kalojen kehityshaaraa, mutteivät koskaan saavuttaneet samanlaista valta-asemaa meressä kuin panssarihait. Piikkikalat muistuttivat suuresti nykyisiä [[hait|haikaloja]]. Kuitenkaan niiden yhteyttä nykykaloihin ei tunneta tarkasti.

Kalojen monipuolistuessa eriytyi kolme kehityslinjaa, jotka olivat [[rustokalat]], [[varsieväkalat]] ja [[luukalat]]. Rustokalojen ryhmän tunnuspiirteisiin kuuluivat esimerkiksi [[rusto]]inen tukiranka, evät, kallo, hampaat, kierteissuoli ja [[uimarakko|uimarakon]] puuttuminen. Rustokaloihin kuuluvat hait ja [[rauskut]] erikoistuivat [[devonikausi|devonikaudella]] saalistajiksi. Nämä rustokalat menestyivät hyvin ja kasvoivat suuriksi; [[Megalodon]] saattoi olla jopa kuudentoista metrin pituinen lihansyöjä.  

Luukalat taas aloittivat leviämisensä sisävesistöistä. Devonikauden aikana niihin kuuluvat lajit asuttivat kaajalti järviä ja jokia. Luukalat myös erkaantuivat kahteen eri kehityslinjaan, varsieväkaloihin ja varsinaisiin luukaloihin. Luukalojen anatomia sisälsi useita menestykseen tarvittavia tekijöitä. Niiden rakenteeseen kuuluivat mm. taipuisa [[suomu|suomupeite]], hyvin liikkuvat evät ja [[uimarakko]]. Näiden muista kaloista poikkeavien ominaisuuksiensa ansiosta luukalat saavuttivat vähitellen valta-aseman merissä ja sisävesistöissä. Nykyään luukaloja tunnetaan noin 25 000 lajia, mikä on enemmän kuin kaikkia muita selkärankaisia yhteensä.

Kalojen määritelmän täyttäviä vesieläimiä on yli 25 000, minkä vuoksi on olemassa paljon muodoltaan ja rakentaaltaan erilaisia kaloja. Silti elintoiminnot ovat hyvin samankaltaisia sekä alkeellisilla että kehittyneillä kaloilla. Yleensä sivulta litistynyttä sukkulamuotoa pidetään kalan perusmuotona, vaikkakin on olemassa useita poikkeavia muotoja. Kalojen ruumiin muoto on nimittäin aina sopeutunut ympäristöön. Esimerkiksi vesistöjen pohjassa elävät kalat voivat olla litistyneitä tai notkeita ja käärmemäisiä, kun taas kasvien ja juurakoiden suojassa elävät kalalajit ovat korkeita ja litteitä.

Kalojen tukirangan huomattavin osa muodostuu selkärangasta ja kallosta. Tämä tukiranka voi olla joko rustoinen tai luutunut. Nikamien määrä vaihtelee eri kalaryhmien suhteen suuresti. Yleensä kalojen nikamien kaksiosainen selkähaarake on kärjestään sulautunut yhteen. Haarakkeiden väliin jäämässä pienessä tilassa sijaitsee [[selkäydin]]. Vartalonikamien kohdalla sivuilla suuntautuneet vatsahaarakkeet kannattavat kylkiluita. Kylkiluiden alapäät ovat vapaat, mikä johtuu [[rintalasta]]n puuttumisesta. Kalojen rintaevät vastaavat maalla elävien selkärankaisten eturaajoja ja ne niveltyvät kiduskansien takana oleviin kalan hartioihin. Vatsaevät taas niveltyvät surkastuneeseen lantioon. 

Kaloja on löydetty lähes jokaisesta suuresta vesialueesta, sekä suolaisista meristä että makean veden järvistä ja lammista. Kaloja elää aivan pinnan tuntumasta tuhansien metrien syvyyteen asti lajista riippuen. Kalojen sukupuolet ovat melko samannäköisiä. Lisääntyminen tapahtuu niin, että [[naaras]] munii veteen [[mäti]]munia ja [[koiras]] laskee niiden päälle [[maiti]]a, joka hedelmöittää munat. Tavallisesti hedelmöittyminen tapahtuu vedessä, mutta muutamissa lajeissa mäti voi hedelmöittyä naaraan sisälläkin. Jotkut harvat lajit voivat rakentaa pesiä tai hoitaa poikasiaan jossain määrin.

Kaloja käytetään laajalti ravinnoksi. Kalassa on A-, B12-, D-, E- ja K-[[Vitamiini|vitamiineja]] sekä [[rasvahappo]]ja, jotka ovat ihmiselle tärkeitä.  

**[[Ranskan Guayana]]

**[[São Tomé ja Príncipe]]

**[[Ranskan Polynesia]]

Kalojen luokittelu on erityisen pulmallista, koska niiden rakenne vaihtelee hyvin paljon. Nykyään jako tehdään pääasiassa luuston rakenteen perustella. Carl von Linné luki myös [[valaat]] polyfyleettiseen ryhmään "kalat"

Suomen vesissä on tavattu 97 eri kalalajia, kun lasketaan mukaan sekä satunnaisvieraat että istutetut kalat. Tässä joitakin yleisimpiä: [[Ahven]], [[Ankerias]], [[Hauki]], [[Kampela]], [[Kilohaili]], [[Kivisimppu]], [[Kolmipiikki]], [[Kuha]], [[Lahna]], [[Lohi]], [[Made]], [[Muikku]], [[Siika]], [[Silakka]], [[Salakka]] ja [[Särki]].

[[luokka:artikkelit]]