Kala

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 31. tammikuuta 2010 kello 16.52 käyttäjän Kala erkki (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kala on yleisnimitys vedessä eläville, kiduksilla hengittäville, selkärankaisille eläimille. Kaloihin voidaan niputtaa kasa tieteellisiä ryhmiä, mutta "kalat" eivät itsessään ole tieteellisen luokittelun ryhmä.

Kalojen monimuotoisuus

Kalalajien monimuotoisuus on erittäin suuri. Eri lajien ominaisuudet vaihtelevat suuresti esimerkiksi muodon, elintapojen, ravinnon ja myrkyllisyyden mukaan. Eri alueilla ja eri ravintoja käyttävät kalat ovat kaikki erikoistuneet erilaisiin asioihin. Osa kaloista, esimerkiksi hait, on saalistukseen kehittyneitä lihansyöjiä, kun taas useat lajit käyttävät ravintonaan joko kasvisravintoa tai eläinplanktonia.

Kalojen joukosta löytyy useita todella erikoistuneita lajeja, jotka pystyvät erityisominaisuuksiensa ansiosta selviytymään vain tietyissä elinympäristöissä. Esimerkiksi jotkin hyvin syvällä meressä elävät kalat pystyvät elämään vain suuren paineen alaisina. Pinnalla ne räjähtäisivät kappaleiksi oman sisäisen paineensa takia.

Kalojen evoluutiohistoria

Ensimmäiset kalat kehittyivät kambrikauden loppupuolelle noin 500 miljoonaa vuotta sitten. Näiltä ensimmäisiltä kaloilta puuttui leuka, mutta niillä oli kuitenkin pyrstö ja jonkinasteisia evämaisiä rakenteita anatomiassaan. Kyseessä oleva leuattomien panssarikalojen ryhmä jakautui kahdeksi eri kehityslinjaksi, joille kaikille yhteistä oli ruumiin peittävä moniosainen luupanssari. Useimmat lajit olivat hyvin lyhyitä ja leuattomuutensa vuoksi joutuivat hankkimaan ravintonsa imemällä avoimella suuaukollaan pohjalietettä ja pieniä selkärangattomia sekä avovedestä planktonia.

Panssarikalat vaikuttavat fossiililöytyjen perusteella kadonneen noin 400 miljoonaa vuotta sitten, jolloin niiden satamiljoonavuotinen kukoistuskausi päättyi. Todennäköisesti leuattomat panssarikalat hävisivät ominaisuuksiltaan meriin ilmaantuneille leuallisille panssarihaille. Nykypäivänä ainoastaan nahkiaiset ja limanahkiaiset ovat leuattomia kaloja,vaikkakaan tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, kuuluvatko nämä eläimet kaloihin poikkeavan ruumiinrakenteensa vuoksi.

Leuattomat panssarikalat syrjäyttäneillä panssarihaille oli jo ehtinyt kehittyä rustoinen tukiranka ja parilliset evät. Nämä anatomiset rakenteet mahdollistivat sen, että uudet meriä hallitevat kalat saattoivat muodostaa uusia ja monimuotoisempia ekologisia lokeroita. Uusien ominaisuuksiensa vuoksi panssarihait levittäytyivät leuattomia panssarikaloja laajemmille alueilla ja olivat näitä huomattavasti monimuotoisempia. Myös kalojen koko alkoi kasvaa. Esimerkkiksi Dunkelosteus -lajin edustajalla saattoi olla pituutta jo kuutisen metriä. Jo ennen panssarihaita oli mereen ilmaantunut muitakin leuallisia kaloja. Piikkihait edustivat toista leuallisten kalojen kehityshaaraa, mutteivät koskaan saavuttaneet samanlaista valta-asemaa meressä kuin panssarihait. Piikkikalat muistuttivat suuresti nykyisiä haikaloja. Kuitenkaan niiden yhteyttä nykykaloihin ei tunneta tarkasti.

Kalojen monipuolistuessa eriytyi kolme kehityslinjaa, jotka olivat rustokalat, varsieväkalat ja luukalat. Rustokalojen ryhmän tunnuspiirteisiin kuuluivat esimerkiksi rustoinen tukiranka, evät, kallo, hampaat, kierteissuoli ja uimarakon puuttuminen. Rustokaloihin kuuluvat hait ja rauskut erikoistuivat devonikaudella saalistajiksi. Nämä rustokalat menestyivät hyvin ja kasvoivat suuriksi; Megalodon saattoi olla jopa kuudentoista metrin pituinen lihansyöjä.

Luukalat taas aloittivat leviämisensä sisävesistöistä. Devonikauden aikana niihin kuuluvat lajit asuttivat kaajalti järviä ja jokia. Luukalat myös erkaantuivat kahteen eri kehityslinjaan, varsieväkaloihin ja varsinaisiin luukaloihin. Luukalojen anatomia sisälsi useita menestykseen tarvittavia tekijöitä. Niiden rakenteeseen kuuluivat mm. taipuisa suomupeite, hyvin liikkuvat evät ja uimarakko. Näiden muista kaloista poikkeavien ominaisuuksiensa ansiosta luukalat saavuttivat vähitellen valta-aseman merissä ja sisävesistöissä. Nykyään luukaloja tunnetaan noin 25 000 lajia, mikä on enemmän kuin kaikkia muita selkärankaisia yhteensä.

Anatomia

Pääartikkeli:Kalojen anatomia


Ruumiinmuoto

Kalojen määritelmän täyttäviä vesieläimiä on yli 25 000, minkä vuoksi on olemassa paljon muodoltaan ja rakentaaltaan erilaisia kaloja. Silti elintoiminnot ovat hyvin samankaltaisia sekä alkeellisilla että kehittyneillä kaloilla. Yleensä sivulta litistynyttä sukkulamuotoa pidetään kalan perusmuotona, vaikkakin on olemassa useita poikkeavia muotoja. Kalojen ruumiin muoto on nimittäin aina sopeutunut ympäristöön. Esimerkiksi vesistöjen pohjassa elävät kalat voivat olla litistyneitä tai notkeita ja käärmemäisiä, kun taas kasvien ja juurakoiden suojassa elävät kalalajit ovat korkeita ja litteitä.

Tukiranka

Kalojen tukirangan huomattavin osa muodostuu selkärangasta ja kallosta. Tämä tukiranka voi olla joko rustoinen tai luutunut. Nikamien määrä vaihtelee eri kalaryhmien suhteen suuresti. Yleensä kalojen nikamien kaksiosainen selkähaarake on kärjestään sulautunut yhteen. Haarakkeiden väliin jäämässä pienessä tilassa sijaitsee selkäydin. Vartalonikamien kohdalla sivuilla suuntautuneet vatsahaarakkeet kannattavat kylkiluita. Kylkiluiden alapäät ovat vapaat, mikä johtuu rintalastan puuttumisesta. Kalojen rintaevät vastaavat maalla elävien selkärankaisten eturaajoja ja ne niveltyvät kiduskansien takana oleviin kalan hartioihin. Vatsaevät taas niveltyvät surkastuneeseen lantioon.


Levinneisyys ja lisääntyminen

Kaloja on löydetty lähes jokaisesta suuresta vesialueesta, sekä suolaisista meristä että makean veden järvistä ja lammista. Kaloja elää aivan pinnan tuntumasta tuhansien metrien syvyyteen asti lajista riippuen. Kalojen sukupuolet ovat melko samannäköisiä. Lisääntyminen tapahtuu niin, että naaras munii veteen mätimunia ja koiras laskee niiden päälle maitia, joka hedelmöittää munat. Tavallisesti hedelmöittyminen tapahtuu vedessä, mutta muutamissa lajeissa mäti voi hedelmöittyä naaraan sisälläkin. Jotkut harvat lajit voivat rakentaa pesiä tai hoitaa poikasiaan jossain määrin.

Kalat ihmisravintona

Kaloja käytetään laajalti ravinnoksi. Kalassa on A-, B12-, D-, E- ja K-vitamiineja sekä rasvahappoja, jotka ovat ihmiselle tärkeitä.

Merkittävimmät esiintymisalueet

Tässä listassa ovat ne maat, jotka katsovat erityisesti hyödyntävänsä kalaa, erittelemättä kalalajeja:

       

Kalojen luokittelu

Kalojen luokittelu on erityisen pulmallista, koska niiden rakenne vaihtelee hyvin paljon. Nykyään jako tehdään pääasiassa luuston rakenteen perustella. Carl von Linné luki myös valaat polyfyleettiseen ryhmään "kalat"

Suomalaisia kaloja

Pääartikkeli: Luettelo Suomen kalalajeista

Suomen vesissä on tavattu 97 eri kalalajia, kun lasketaan mukaan sekä satunnaisvieraat että istutetut kalat. Tässä joitakin yleisimpiä: Ahven, Ankerias, Hauki, Kampela, Kilohaili, Kivisimppu, Kolmipiikki, Kuha, Lahna, Lohi, Made, Muikku, Siika, Silakka, Salakka ja Särki.


Lähteet

  • Lokki, Juhani et al. (toim.): Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat. Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6505-X.

Lähdeviitteet

Katso myös