Kuhan pilkintä

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 14. kesäkuuta 2010 kello 21.13 käyttäjän Kala erkki (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luuta.png lol.

Voit auttaa Kalapediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
{{#if:|Tarkennus: {{{1}}}|}}

Luuta.png Tästä artikkelista puuttuu sille olennaista kakkaa.

Voit auttaa Kalapediaa lisäämällä artikkeliin kuvia
{{#if:|Tarkennus: {{{1}}}|}}

Kuhaa pilkitään Suomessa niin sisävesillä kuin merelläkin. Etenkin Etelä-Suomen merenlahdilla pilkintä on saanut suurta suosiota. Etelärannikon tunnettuja kuhanpilkintäpaikkoja ovat Linlonlahti Kirkkonummella, Pikkalanlahti Siuntiossa sekä Laajalahti Helsingissä. Kuhaa pidetään vaikeana pilkkisaaliina hyvin vaihtelevien ja yllättävien syöntiaikojen perusteella. Pilkkiin iskiessään se palkitsee ahkeran pilkkimiehen loistavalla maullaan. Talvisin kuha syö pääsääntöisesti parhaiten aamu- sekä iltahämärissä. Kuha saalistaa sameissa vesissä hyvän hämäränäkönsä avulla. Juuri tämän hämäränäkönsä ansiosta kuha on menestynyt lajina niin merellä kuin järvilläkin. Sameissa vesissä se pääsee yllättämään saaliskalansa niin läheltä, ettei näillä ole mahdollisuutta paeta. Kevättalvella kalat innostuvat syömään keskellä päivääkin, mutta harvoin silloinkaan syönnistä ehtii nauttia montaa tovia. Kalat ovat talvella kylmän kankeita, eivätkä hae ravintoa kaukaa. Pilkkimiehen tulee kairata ja liikkua aktiivisesti, jotta mahdollinen ruokakala osuisi kohdalle.

Itse haen kuhaa penkan reunasta, syvän päältä tai ihan matalasta vedestä riippuen siitä, missä ja milloin pilkin. Paikallisilta pilkkimiehiltä sopii kysyä paikkoja, joista kuhia on saatu lähipäivinä. Merellä matalat sisälahdet ovat antaneet parhaat saaliit minulle. Alkutalvella uitan pilkkiä syvemmässä vedessä ja kevääseen tultaessa siirryn aina matalempaan veteen. Keväällä kuhat hakeutuvat mataliin kutulahtiin ja niiden perukoille syömään pikkukalaa ja tällöin kalan saattaa tavoittaa alle metrisestä vedestä. Kuhan pilkinnästä sanotaan, että mitä huonompi keli, sitä parempi syönti. Yleensä säätilojen muutokset ja käänteet vaikuttavat positiivisesti kuhan aktiivisuuteen. Kuhan aktiivisuuteen ei vaikuta ilmanpaineen vaihtelut kuten sukulaisensa ahvenen.

Kuhan pilkintään käy kevyt pilkkivapa, johon kannattaa vaihtaa hyvä kärkirengas. Metalliset renkaat syövät siimaa nopeammin kuin muoviset. Siiman paksuus valitaan pilkin koon mukaan. Itse käytän 6-8cm:llä tasareilla pilkittäessä 0,25-0,30 monofiiliä. Se kestää suuremmankin kuhan painon, kunhan muistaa tarvittaessa antaa löysiä. Siima ei saa olla liian paksua, jotta tasarissa säilyisi oikea uinti. Sekä tasapaino- että pystypilkki ovat varmat valinnat kuhan pilkintään. Hyviä tasareita ja pystyjä on paljon, mutta itse suosin tasareista Napparia, Kaapparia, Kihoa sekä Nilsmasteria. Pystypilkkivalintani kuhalle on ehdottomasti Puustjärven vieheen kuparinen Nautilus. Kolmihaaravärikoukku (4 tai 6 koukkukoko) kannattaa virittää sekä tasapaino- että pystypilkkiin. Parhaat värikoukut saa tehtyä kemiallisesti terotetuista Gamakatsusta ja Kamasanista. Useimmiten kuhat iskevät juuri värikoukkuihin (koukkujen on oltava terävät). Ahneella syönnillä kuhat ahmaisevat koko pilkin kitaansa.

Pilkkimistekniikka on jokaisella oman mielen mukaista pilkin pomputtelua,nostamista ja laskemista. Pääasia on se, että pilkki lasketaan pohjaan ja nostetaan sieltä hiljaa ylemmäs ja ylemmäs aina väliveteen saakka. Kuha löytyy usein korkeammalta kuin ahven, joka jurottaa aivan pohjan tuntumassa. Kuhat viihtyvät myös lahnaparvien joukossa. Tämä tuli huomattua viisi talvea sitten, kun aloitin kuhanpilkinnän. Linlonlahdella vastapalloon jääneiden lahnojen jälkeen tälläsi seasta komeita kuhia, ensimmäisiä pilkkikuhiani. Kyseessä on jonkinlainen pimennossa oleva symbioosi, johon törmää aika-ajoin.

Pilkkiin napatessaan kuhan erottaa helposti ainakin hauesta, jonka tärppi on voimakkaampi. Siiman kireydestä riippuen kannattaa harkita ylösottotaktiikkaa. Alle kiloiset kuhat tulevat yleensä suoralla vedolla reiälle, kun taas suuremmat haluavat uida mielellään kauemmin (suurien kuhien kanssa saa olla tarkkana, ettei tasarin etu-/peräkoukku jää jään reunaan). Harvoin kohdalle osuu sellainen kuha, jolle tarvitsee antaa löysiä. Jos näin sattuu käymään, on parempi pitää maltti ja vihjaista kaverille nostokoukusta. Kuhaan kohdistuva suuri kalastuspaine (nostaisivat edes solmuväliä 60mm:iin) verottaa suurimmat yksilöt Etelä-Suomen parhaista kuhalahdista. Siitä johtuen 20-30cm:n kuha (joka menee verkon silmästä läpi) on tavallinen saaliskoko.

Teksti: Mikko Tommila