Laulujoutsen
Koko ja ulkonäkö
Laulujoutsenen pituus on 140-160 cm, sen siipien kärkiväli on 205-235 cm, ja se painaa noin 9-11kg. Aikuisen linnun höyhenpeite on valkea, nokka tyvestä keltainen ja kärjestä musta. Nuori lintu on harmaa, ja sen nokassa on jo nähtävissä aikuisen nokan kuviot, jotka eroavat nuoren Kyhmyjoutsenien musta tyvisestä nokasta. Yksilöt voi erottaa toisistaan nokan keltaisen alueen muodon ja laajuuden perusteella. Sukupuolet ovat saman värisiä, mutta koiras on naarasta 5 prosenttia suurempi.
Laulujoutsenen räpyläjalat ovat mustat. Ne eivät kovallakaan pakkasella jäädy lumen tai jään pintaan kiinni, mikä johtuu varsinkin vesilinnuille kehittyneestä erityisestä jalkojen verenkierrosta. Sydämeen päin kulkeutuva jäähtynyt veri ja varpaisiin päin kulkeutuva lämmin veri ohittavat toisensa hyvin lähekkäin sijaitsevissa verisuonissa, jolloin kylmä veri lämpenee ja lämmin veri taas jäähtyy. Linnun varpaiden ja jalkojen alaosassa on vähän lihaksia, ja koska kylmyys entisestään vähentää kudosten hapentarvetta, jalat eivät tarvitse kovin paljon verta pysyäkseen riittävän lämpiminä. Lintu voi lisäksi päästää ääreisosiinsa enemmän lämmintä verta, jos jäätyminen todella uhkaa. Lisäksi lintu voi joko nostaa koiven lämpenemään höyhenyksen sekaan tai painautua kokonaan jalkojensa päälle, niin että jalat ovat höyhenyksen suojassa.
Laulujoutsenen "laulu" on kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys, joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily. Sen lentäessä ei kuulu samanlaista voimakasta viuhuvaa ääntä kuin kyhmyjoutsenella.
Sulkasato Nuori joutsen sulkii syntymistään seuraavana kesänä ja on valkoinen toisena elinsyksynään. Kaikki siiven yläpeitinhöyhenet eivät tosin uusiudu, joten läheltä tarkasteltuna voi erottaa kuluneita harmahtavia höyheniä, jotka ovat jääneet jäljelle nuoruuspuvusta. Aikuisen linnun sulkasato tapahtuu kesällä, heinäkuun alkupuolella. Naaras aloittaa sulkimisen vähän koirasta aiemmin. Siipisulat irtoavat muutamassa päivässä ja lintu on kiivaimman sulkasadon aikana lentokyvytön 5–6 viikkoa. Tästä ei kuitenkaan ole linnulle suurta haittaa, sillä sulkasadon aikaan ravintoa on runsaasti tarjolla.
Erot muihin joutsen lajeihin
Laulujoutsenen voi sekoittaa kyhmyjoutseneen ja pikkujoutseneen. Trumpettijoutsenen ja mustakaulajoutsenen levinneisyysalueet ovat sen sijaan niin kaukana laulujoutsenesta, että lajit voivat sekaantua vain tarhakarkulaisina tai laulujoutsenen harhaantuessa Pohjois-Amerikkaan.
Islannissa pesivä laulujoutsen on erotettu omaksi alalajikseen C. c. islandicus (Brehm, 1831). Alalajin status on kuitenkin yleisesti asetettu kiistanalaiseksi.
Laulujoutsenen ja kyhmyjoutsenen erottaa kaulan ja pyrstön muodosta ja nokan värityksestä. Laulujoutsenenkin kaula voi olla vähän taipunut, mutta se muistuttaa ylösalaisin olevaa J-kirjainta eikä S-kirjainta niin kuin kyhmyjoutsenen kaula. Pikkujoutsen painaa vain 4,5–5 kg, joten se on selvästi laulujoutsenta pienempi. Lisäksi pikkujoutsenen nokassa on vähemmän keltaista kuin laulujoutsenella. Kyhmyjoutseneen verrattuna laulujoutsen on hieman kevyempi, mutta kaksinkamppailuissa se tavallisesti voittaa kyhmyjoutsenen. Joutsenlajien erot on esitetty viereisessä kuvagalleriassa.
Levinneisyys
Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin 150 päivää pitkä sulan veden jakso.
Vuonna 2002 maailmassa arvioitiin olevan noin 180 000 laulujoutsenta. Euroopassa arvioidaan talvehtivan yli 65 000 yksilöä. Kesällä Euroopan laulujoutsenten määrä on pienempi, mutta monet Siperiassa pesivät linnut muuttavat talveksi Tanskan salmiin ja Pohjanmerelle. Läntiseen Pohjois-Amerikkaan harhautuu toisinaan yksilöitä, jotka pesivät Koillis-Aasiassa. Japanissa talvehti vuonna 1988 noin 13 000 laulujoutsenta. Islannin joutsenet muuttavat Britteinsaarille.
Suomessa laulujoutsenta tavataan koko maassa eteläisintä rannikkoa myöten, mutta lajin pesimäkanta on edelleen vahvin Pohjois-Suomessa. Tämä on perua lajin rauhoitusta edeltäviltä ajoilta, kun tiheään asuttujen alueiden joutsenkanta tuhoutui täysin. Etelän rehevillä järvillä joutsenparit saavat enemmän poikasia kuin pohjoisessa, joten alueellinen jakauma on tasoittumassa. Suomen joutsenkannaksi laskettiin vuoden 2004 laajassa kartoituksessa 4 500 paria, ja vuonna 2006 parimäärän arveltiin kasvaneen vielä tuhannella. Suomen lintuatlaksen väliaikatietojen mukaan laulujoutsenkanta kasvaa edelleen. Suurentuva laulujoutsenkanta on herättänyt myös huolta, esimerkiksi metsähanhien ja muiden sorsien on pelätty taantuvan voimistuneen kilpailun myötä. Uusimpien tutkimusten mukaan laulujoutsenien asettuminen pesimään uudelle järvelle ei kuitenkaan vaikuta siellä jo entuudestaan eläneiden sorsalintujen kantoihin. Metsästyksen ja soiden ojitusten on Suomessa arvioitu olevan metsähanhien kantaan voimakkaimmin vaikuttavia tekijöitä. Laulujoutsenen vaikutuksista kantaan tai edes koko metsähanhikannan tilasta ei ole Suomessa kattavaa tietoa.
Laulujoutsen on muuttolintu, joka siirtyy etelämmäs avoveden perässä. Suomesta laulujoutsenet muuttavat talvehtimaan eteläiselle Itämerelle, Pohjanmerelle ja Saksaan, ja pisimmän matkan Suomesta on lentänyt Sallassa 1996 rengastettu yksilö, joka löytyi seuraavana talvena kuolleena Hollannista, 2 163 kilometrin päässä rengastuspaikasta. Jotkin laulujoutsenet saattavat jäädä talveksi Suomeen, ja varsinkin leutoina talvina niitä jää runsaasti lounaisille merialueille. Keväällä joutsenet palaavat jo maaliskuulta alkaen, ja päämuutto on huhtikuussa. Syksyllä ne muuttavat vähitellen loka–marraskuussa vesistöjen jäätyessä, ja muutto jatkuu joulu–tammikuulle. Suomen yli muuttaa runsaasti myös läntisen Venäjän lintuja.
Laulujoutsenet muuttavat parvissa, joissa on lintuja muutamasta yksilöstä muutamaan kymmeneen. Joutsenilla ei tavata sellaisia satojen yksilöiden muuttoparvia kuin kurjilla. Parvet muuttavat auramaisena muodostelmana tai jonona pääasiassa aamulla ja aamupäivällä, mutta myös yöllä ja hämärissä. Avomerellä parvet lentävät usein lähellä vedenpintaa. Keväällä joillekin matalille ja ravinteikkaille, osittain sulaneille järville voi kerääntyä jopa 200–300 yksilön suurparvia lepäämään ja ruokailemaan.
Ravinto
Ravinnokseen joutsen repii pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla järven pohjasta vesikasveja ja niiden juuria, etenkin kortteita ja uistinvitaa. Se syö myös vesikasvien ilmaversoja, sekä vedessä eläviä äyriäisiä, nilviäisiä, hyönteisiä ja muita pieniä maa- ja vesiselkärangattomia. Muiden puolisukeltajien tavoin laulujoutsen pysyy ruokaillessaan veden pinnalla, mutta pitkän kaulansa ansiosta se ylettyy syömään kasvinosia jopa metrin syvyydeltä. Veden alta ruokaa hakiessaan se käyttää avukseen nokan ja kielen erittäin herkkää tuntoaistia ja nokan sarveisliuskojen avulla se erottelee kasvinosat mudasta. Maalta se voi syödä siemeniä ja meheviä kasvinosia ja myöhemmin kesällä myös mustikoita rantametsästä.
Laulujoutsen käyttää noin 75 prosenttia valveillaoloajastaan syömiseen. Poikaset syövät aluksi proteiinipitoisia hyönteisiä pesäkummun lähiympäristöstä, mutta noin kuukauden ikäisenä ne alkavat harjoitella vesikasvien syömistä. Eläinravinto on kasvaville poikasille erittäin tärkeää, sillä kasvit sisältävät vain vähän poikasten tarvitsemia proteiineja.
Lisääntyminen
Joutsenpari solmii elinikäisen liiton, mutta jos puoliso kuolee, saattaa toinen pariutua uudelleen. Pariutuminen tapahtuu jo nuorena, ennen ensimmäistä pesintää. Näitä niin sanottuja kihlapareja voi tavata monin paikoin järvissä ja lammissa, joilta ne etsivät ja varaavat itselleen reviirin. Reviiri on laaja ja käsittää koko pesimälammen. Järvellä voi olla, koosta riippuen, useitakin pareja. Kyhmyjoutsen taas pesii myös tiiviissä yhdyskunnissa ainakin lounaissaaristossa, mutta sellaisesta ei ole laulujoutsenien osalta ainakaan Suomesta julkaistua tietoa. Laulujoutsenet vartioivat reviiriään erittäin tiukasti. Koiras karkottaa vieraat joutsenet väkivaltaisesti, ja sen on havaittu jopa tappaneen tunkeilijan. Naaras ei ole yhtä aggressiivinen mutta kannustaa koirasta tämän puolustaessa reviiriä. Joutsenet karkottavat pesänsä tuntumasta myös muita lintuja ja nisäkkäitä. Kaakkuri ja kuikka eivät puolestaan siedä joutsenia omilla reviireillään, vaan voimakkaan nokkansa avulla ne käyvät sukelluksista joutsenten suojattoman vatsapuolen kimppuun ja ajavat ne tiehensä.
Joutsenpari kokoaa suuren pesäkekonsa vesikasveista, mudasta, turpeesta ja sammalista pienelle luodolle tai matalikolle suorantaisen lammen tai pikkujärven keskelle. Molemmat rakentavat pesää naaraan tehdessä kuitenkin pääosan. Rakennelma valmistuu viikossa, mutta sitä on korjailtava ajoittain. Pesäaineiden joukossa on pehmeitä kasvinosia, jotka kompostoituessaan vapauttavat lämpöä. Niiden hajotessa kesän mittaan pesä painuu matalammaksi. Joutsenet pesivät joka vuosi samalla järvellä tai lammella. Vanhastaan laulujoutsen on pesinyt järvillä, kyhmyjoutsen merenlahdilla. Kun molempien kannat ovat vahvistuneet, on alkamassa kilpailu elintilasta. Vaikka kyhmyjoutsen on suurempi, on havaintoja laulujoutsenten voitoista.
Naaras munii huhti–toukokuussa 4–7 kermanvalkeaa munaa, joita se hautoo 35–42 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat usean päivän mittaisen jakson aikana, sillä haudonta alkaa ennen kuin munamäärä on lopullinen. Haudonnan aikana munat vähitellen värjääntyvät ruskeiksi. Koiras vartioi pesän lähettyvillä ja häätää tunkeilijat kauemmas. Kun naaras poistuu pesältä ruokailemaan, se peittää munat huolellisesti pesäaineksilla. Molemmat huolehtivat poikasten hoidosta, mutta poikaset kykenevät ruokailemaan itsenäisesti heti pesästä lähdön jälkeen. Hyvin usein joutsenet pesivät niin pienellä lammella, ettei siitä löydy riittävästi ravintoa kasvavalle perheelle. Silloin vanhemmat johdattavat poikueensa jalan lähimmälle järvelle tai seuraavalle lammelle. Usein metsätaivalta voi kertyä satoja metrejä, enimmillään useita kilometrejä. Poikaset viettävät ensimmäisen talven vanhempiensa kanssa, ja joskus joukkoon liittyy edellisenkin vuoden poikasia. Poikaset oppivat lentämään 78–96 päivän ikäisinä. Koska poikasen kehittyminen munasta muuttokykyiseksi aikuiseksi vie keskimäärin noin 130 päivää, menehtyvät poikaset helposti, jos talvi tulee aikaisin. Esimerkiksi Suomen Lapissa vain kuutena kesänä kymmenestä olosuhteet ovat suotuisat pesinnän onnistumiselle. Laulujoutsenet tulevat sukukypsiksi 4–5-vuotiaina, joskus jo 3-vuotiaina.
Laulujoutsenen viholliset:Pedot,loiset ja taudit
Suomessa laulujoutsenien yleisin tapaturmainen kuolinsyy on sähköjohtoon törmääminen, sillä aikuisen laulujoutsenen kimppuun eivät petoeläimet käy kuin poikkeustapauksessa. Sen munia uhkaavat joskus pesärosvot, kuten korppi, kettu, minkki tai ahma. Myös kaakkurit, lapintiirat tai kuikat voivat ajaa joutsenet pois pesimäjärveltään. Molemmat puolisot puolustavat pesää ja onnistuvat yleensä suojelemaan munia ja poikasia.
Kattavaa tutkimusta laulujoutsenten taudeista tai loisista ei ole tehty, mutta ainakin Islannissa imumatojen (Trematoda) luokkaan kuuluvia Schistosoma-suvun halkiomatoja on löydetty runsaasti siellä pesivien laulujoutsenten elimistöstä. Kyseisen suvun loislajit ovat Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan yleisiä myös muilla suvun joutsenilla. Alankomaissa pesivien kyhmy- ja pikkujoutsenten tutkimuksissa on puolestaan tavattu myös useita Amidostomum cygni -lajin sukkulamatoja, jotka todennäköisesti loisivat myös laulujoutsenella.
Huhtikuussa 2006 Skotlannin itärannikolta löytyi kuollut laulujoutsen, jossa todettiin ihmiselle vaarallinen lintuinfluenssan H5N1-virus. Asiantuntijoiden mukaan virus oli samaa tyyppiä kuin hieman aiemmin Saksasta löydetyillä kuolleilla joutsenilla. Todennäköisesti joutsen oli kuollut jossain muualla ja merivirtaukset olivat kuljettaneet sen Skotlantiin. Suomessa ei ole tavattu kyseistä virusta.