Team Hauen Pilkkijät

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. tammikuuta 2013 kello 20.20 käyttäjän Lape (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Team Hauen Pilkkijät on vuoden 2011 tammikuussa perustettu ProPilkki 2 joukkue. Joukkueen perustajajäseniä ovat ErE, ja nyttemmin jo tiimin kokoonpanosta poistunut Jaketti. Tiimin ikähaarukka on varsin laaja ja porukkaa on eri puolilta Suomea. Tiimin haalariväri on nro. 12 eli Vihreä-Musta. Tiimiläisillä on käytössä oma aktiivinen foorumi.


Historia

Elikkä tiimi tosiaan perustettiin vuonna 2011, tammikuussa. Tiimi on alunperin koottu Team Keittolounaan jämistä. Tiimin ensimmäisiä jäseniä - perustajajäsenien lisäksi - olivat Jype ja Jare.

Ensimmäisellä kaudellaan, 2011-2012, THP pelasi SM-Divarissa. Team Hauen Pilkkijät sijoittuivat kolmen joukkueen kesken pelatussa sarjassa toiseksi, ja täten jatkoi karsintasarjaan yhdessä Team Erä-Jormien kanssa. Karsintasarjassa tie kuitenkin tyssäsi niukasti, eikä liigaan ollut toistaiseksi asiaa. Syyskuun lopussa 2012 tuli kuitenkin iloisia uutisia. Team Välihousu oli kaatunut, ja liiganeuvoston päätöksellä THP korvaa heidän paikkansa liigassa. Kaudella 2012-2013 Team Hauen Pilkkijät pelasivat SM-Liigaa. Taistelu kymmenennestä sijasta TKP:n kanssa oli kovaa, mutta lopulta THP joutui liigakarsintoihin.

Jäsenet

Team Hauen Pilkkijöissä on tällä hetkellä 17 jäsentä.

  • Ere
  • Lare
  • Lape
  • Maippi
  • Seppo Siikamies
  • Papu15
  • AlpoK
  • Jupsu
  • Raid
  • Kalma
  • Jytky
  • Veijo Esso
  • Tössö

Joukkueen "saavutukset"

PP2 Divari 2011-2012 - Sija 2

Kohti Kevättä Turnee 2012 - Sija 8

PP2 Liiga 2012-2013 - Sija 11


Aiheesta muualla