Kävin juhannuspäivänä perheen kanssa erään kosken rannalla olevalla laavulla keittämässä nuotiokahvit. Laavun vieressä olevan puun oksaan roikkumaan oli ripustettu parin kilon painoinen hauki. En pysty keksimään yhtään järkevää syytä sille, miksi näin oli tehty. Jos ei itse halua haukea, sen voi päästää takaisin, tai sitten ottaa mukaan. Joku kaveri tai naapuri olisi mielellään pistänyt sen pannulle ja syönyt makeisiin suihinsa.
Toisaalta, samoilta seuduilta löytyi viime kesänä useita kirjolohia, jotka oli pyydetty pois joesta ja sitten "lyöty monttuun".
Kysymys kuuluu. Mitä tällaisille "kalastajille" pitäisi tehdä ?
Saunan taakse ja nappi ottaan.
No jos vakasti puhutaan, niin tuossa on ollut sellainen vanhanaikainen "herrasmieskalastaja". Jos tällainen saa hauen joesta jossa on harjuksia ja taimenia, hän ripustaa hauen ns. sankaritekona muiden nähtäväksi. Tällaisia henkilöitä näkee valitettavasti vielä nykyäänkin (kuten edellä mainittu tapaus todistaa), mutta näille ei oikestaan voi mitään tehdä. Jos menet sanomaan tällaiselle henkilölle asiasta, tuloksena on todennäköisesti kilo paskaa niskaan.
Näistä kirjolohen monttupyytäjistä en kyllä hoksaa mitään muuta järjellistä kuin sen, että he eivät osaa käsitellä kaloja vaikka niitä onkin mukava pyydystää.
Näille kalastastajille voi tietenkin vihjasta hienovaraisesti seuraavasti, että hauenkin voi syödä ja se ei vaadi kovin isoja ponnisteluja tullakseen hyväksi ateriaksi. Ja kirjolohien monttupyytäjille voi näyttää miten kirjolohi perataan.
Harvoin näitä henkilöitä kuitenkaan tulee vastaan, mutta jos joskus tulee niin silloin voi opastaa. Mutta se kannattaa tehdä vihjaillen.
Quote from: Qkkeli on June 26, 2006, 21:05:42
Jos menet sanomaan tällaiselle henkilölle asiasta, tuloksena on todennäköisesti kilo paskaa niskaan.
Tai nyrkki silmään.
Tota joo... no tota kirjolohen kuoppausta en kyllä tajua (vaikken kirriä missään arvossa pidäkkään).
Mutta toi hauki juttu on ihan ymmärrettävää. Ei tosin täällä etelässä (en kyl tiä missä tää tapahtu).
Jos ite saan lapissa hauen (ja on tullut jo ruoka harrit ja tammut) niin kyllä se oksalle joutuu roikkumaan.
Sitä voi sit muut matkalaiset katsella. Joko paheksuen tai ns. kunnioittaen.
Asia on sellanen, että joko sä olet sitä vastaan tai sit sä hyväksyt sen.
Toimintaa perustellaan sillä, että hauki on petokala jne...
Joillekin tämä tapa vain jää päälle etelään tultaessa. Itse paheksun etellässä tapahtuvaa vastavaa toimintaa,
koska sille ei ole täällä minkäänlaista perustelua.
No justiinsa, onko hauki sitten jotenkin huonompi kala kuin taimen tai muut "jalommat" kalat? EI! haukihan toimii pohjoisen vesillä terveyspoliisina joka huolehtii pois sairaat tai poikkeavat yksilöt. Samalla hauki estää jalokala kantoja muuttumasta kitkasvuisiksi. Jos vesissä on luontaisesti haukea, ei sitä sieltä kuulu pois ottaa, elle i itse hyödynnä sitä ruokapöydässä.
Kyllä ne kaikki kalat mahtuvat sinne veteen uimaan. On todella rasistista/elitististä ruveta heittelemään haukia pitkin rantoja vaan siksi, että se on MUKA roskakala. Jos kalastaja ei voi pitää kaikkia kalalajeja tasaveraisena, niin ehkäpä on parempi lopettaa kalastus siihen paikkaan....
Olen puhunut, kiitos ja kuitti!
Itseäni ainakin suoraan sanottuna veeituttaa tuo kalojen rannoilla jättäminen, kesä helteillä jossain paikoissa mistä haukia nousee niin on kyllä väliin sellanen lemu... Kerran Leppäskoskella joku todellinen ääliö oli heittäny ainakin 3 kilon hauen roska pönttöön haisemaan. Jos ei sitä haukea osaa arvostaa, ja jos ne tosiaan täytyy tappaa niin eikö ne vois kantaa jonnekki puskaan vaikka haisemaan ettei jättää niitä siihen rantaa jonku kiven päälle tai kaiken huipuksi tuo puuhun ripustaminen, ettei muitten kalastajien tarvi niitä nuuskia.
Joo oon täysin samaa mieltä kuin nilsuilija.Itse keskityn vain haukee koska se on loistava ruokakala kun sen osaa valmistaa.Nytkin on pakastimessa 4 haukea odottamassa viikonlopun savustusta ja n.2,5kg on jääkaapissa.Sain kaverien kanssa viimeviikolla 21 haukea.Otimme suuren osan kaloista ja jokainen lupasi ottaa muutaman hauen kunhan savustaisin ne.Ja lähes kaikki on syöty jo.Itseäni ei kirjolohet kiinnosta koska ne ovat mielestäni tylsiä kalastaa mutta silti se on loistavan makuinen kala ja kun sen savustaa niin se voittaa melkein kaikki kalalajit ruokana.Eli ei ole mitään järkeä jättää mitään kaloja mihinkään lojumaan.Särjetkin voi viedä kissoille
Quote from: sale uistin on June 27, 2006, 16:12:38
Joo oon täysin samaa mieltä kuin nilsuilija.Itse keskityn vain haukee koska se on loistava ruokakala kun sen osaa valmistaa.Nytkin on pakastimessa 4 haukea odottamassa viikonlopun savustusta ja n.2,5kg on jääkaapissa.Sain kaverien kanssa viimeviikolla 21 haukea.Otimme suuren osan kaloista ja jokainen lupasi ottaa muutaman hauen kunhan savustaisin ne.Ja lähes kaikki on syöty jo.Itseäni ei kirjolohet kiinnosta koska ne ovat mielestäni tylsiä kalastaa mutta silti se on loistavan makuinen kala ja kun sen savustaa niin se voittaa melkein kaikki kalalajit ruokana.Eli ei ole mitään järkeä jättää mitään kaloja mihinkään lojumaan.Särjetkin voi viedä kissoille
Nyt menee offtopic, mut ihan pakko kysyy et onko hauki savustaen hyvää? Ite ei oo koskaan tullu ees kokeiltua... Yleensä hauki menee pannuun voin kera vaan.
Hauki on ihan syötävää savustettuna, itse savustan hauen melkeen aina, koska pönttö on vieressä ja lastut paikallaan.
Kerran Lapissa oltiin perheen kanssa ja puussa roikkuin epäilemättä yli 5kg hauki, josta oli jäljellä vain pää, pyrstö ja hieman vain kylkeä.
no en ymmärrä minäkään mitä tuolla on haettu
sen nyt vielä ymmärtää jos hauki on pahasti koukuista kärsinyt eli kuollut
ja jätetty johonkin lokkien ruuaksi.mutta laavun viereen jätetty ei mee oikein jakeluun
Monni.Hauki on parhaimmillaan kun se on savustettu ja melko lämmin(mielestäni).Sisälle saa laittaa pikkasen kalamaustetta tai sitruunaa
ai hauki on hyvää savustettuna....pitääpä kokeilla :-)....muistakaa te päästää komeat haukimammat takaisin(ne kantaa sisällään paljon jälkeläisiä) :wink:
Quote from: Nilsuilija on June 27, 2006, 15:43:12 Kyllä ne kaikki kalat mahtuvat sinne veteen uimaan. On todella rasistista/elitististä ruveta heittelemään haukia pitkin rantoja vaan siksi, että se on MUKA roskakala. Jos kalastaja ei voi pitää kaikkia kalalajeja tasaveraisena, niin ehkäpä on parempi lopettaa kalastus siihen paikkaan....
Hauki on roskakala, ei voi mittään. Eikä niitä haukia sen takia jätetä puuhun, että se onkin roskis. Täällä pohjoisessa pätee ns. MM-sääntö, eli Mukaan tai Maille. Ja itsehän en ota mukaan edes alta 2 kilosta. Enkä kyllä voi pitää kaikkia kalalajeja tasavertaisina. Ei se hauki muutu lohikalaksi, vaikka voissa paistaisi.
Miten kaukaa "pohjoisesta" Haspeli on ?
Haspeli ei ymmärrä kalanpäälle
No kyllä yuleensä otan haut mutta joskus teen mitä teen...
Quote from: Haspeli on July 02, 2006, 22:54:57
Quote from: Nilsuilija on June 27, 2006, 15:43:12 Kyllä ne kaikki kalat mahtuvat sinne veteen uimaan. On todella rasistista/elitististä ruveta heittelemään haukia pitkin rantoja vaan siksi, että se on MUKA roskakala. Jos kalastaja ei voi pitää kaikkia kalalajeja tasaveraisena, niin ehkäpä on parempi lopettaa kalastus siihen paikkaan....
Hauki on roskakala, ei voi mittään. Eikä niitä haukia sen takia jätetä puuhun, että se onkin roskis. Täällä pohjoisessa pätee ns. MM-sääntö, eli Mukaan tai Maille. Ja itsehän en ota mukaan edes alta 2 kilosta. Enkä kyllä voi pitää kaikkia kalalajeja tasavertaisina. Ei se hauki muutu lohikalaksi, vaikka voissa paistaisi.
Hauki ei ole roskakala vaan hyvä ruokakala jos sen osaa laittaa. Ja jos tarkkoja ollaan, niin haukihan kuuluu lohikaloihin. Pohjoisessa on kyllä kummia sääntöjä, mutta minkäs sille voi että kaikki poromiehet on petovihaajia.
Tosikalastajien sääntö, PP taas kuuluu poskeen tai pulikoimaan :-D (toi oli kyllä huono, jopa näin äkkiä keksityks..)
Ei hauesta hyödy maalla mitään.
Quote from: Haspeli on July 02, 2006, 22:54:57
Quote from: Nilsuilija on June 27, 2006, 15:43:12 Kyllä ne kaikki kalat mahtuvat sinne veteen uimaan. On todella rasistista/elitististä ruveta heittelemään haukia pitkin rantoja vaan siksi, että se on MUKA roskakala. Jos kalastaja ei voi pitää kaikkia kalalajeja tasaveraisena, niin ehkäpä on parempi lopettaa kalastus siihen paikkaan....
Hauki on roskakala, ei voi mittään. Enkä kyllä voi pitää kaikkia kalalajeja tasavertaisina. Ei se hauki muutu lohikalaksi, vaikka voissa paistaisi.
Juuri näin !
Tämä asia on jokaisen henkilökohtainen valinta, eikä síitä pitäisi alkaa itkemään:
Quote from: sale uistin on July 03, 2006, 00:10:39
Haspeli ei ymmärrä kalanpäälle
en jaksanu lukee kaikkia replyjä, joissain ehkä oli jo vastauskin.
Mutta itte lapissa joskus vuosia sitte löysin joen vierestä (siin oli semmone "venesatama"), oli varmaan 6 kuollutta haukee jätetty siihe... täynnä kärpäsentoukkia. Kysyin sit isältä et miks näin oli ja se vastas et ne paikalliset oli jättäny ne siihe koska hauet söi taimenen, yms poikasia... Sit kysyin et miks ne ei syö niitä miks jättää vaa siihe.
Siihen ei tienny vastausta, aatteli vaan ettei arvosta haukee ku kerran saa taimenta ja lohta.
että tämmöstä.
jos ei hauki kelpaa niin jättää sen sinne jokeen/järveen ja hankkii ruokansa muulla tavalla.
Säälittäävää tommone.. "roskakala", alan itkee.
Miks ette mitään särkiä visko rannalle? onhan sekin "roskakala"
Jättäkää ne sinne kasvamaan ellette syö!!!
Olen kuullut saman minäkin, hauet kalastetaan pois syömästä taimenenpoikasia. Näin teen minäkin jos satun saamaan hauen tammukkajoeltamme. Mutta kyllä se syödään eikä viskota pitkin rantoja. Meillä kuitenkin taimenia saa 50 yhtä haukea kohden, tosin ne hauet ovat sitäkin pulskempia.
Jos on täysin pakko jättää se hauki lojumaan jonnekkin, vaikkapa kalankasvatus- tai vastaavissa suljetuissa kohteissa, suosittelen heitettäväksi johonkin kaislikkoon ja sitä kautta luonnon kiertokulkuun. Tai sitten kuopattavaksi.
On se sitten hienoo kalastaa jotain istutettuja taimenia tai kirjolohia, mutta sitten kun iskee uistimeen hauki, niin alkaa nolottaa ja paskotaan se hauki ja heitetään ties mihin roskikseen! Mutta se hauki on luonnonkala, mutta esim pullamössö kirjolohi ei ole. Kyllä itse ainakin olen ylpeämpi siitä, kun saan kilosen turvan, joka on elänyt koko ikänsä sielä joessa, kun taas saan jonkun istutetun kirjolohen jostain paikasta, jonne lupakin maksaa 10e! Mielestän,i ainakin perhokalastuksessa on koko laji aivan liikaa keskitetty pelkkien "jalokalojen" ympärille. Omat perhoreissut suuntautuu melkein 90% paikoille, jossa jalokalaa ei ole. Silti kutsun itseäni perhokalastajaksi, vaikken kalastakkaan jalokaloja. Sitten vielä kuvitellaan, että tämmöset roskakalat, kuten turpa nappaa vaikka pelkkää koukkuun, kun se on roskakala, mutta asia ei ole niin. Turvan perhokalastus on todella haastavaa, vielä haastavampaa, kuin niiden kirjolohien :-P
Niin ja tämä on vain MINUN mielipide! :-)
Ihan vaan tiedoxi ettei joessamme, alueella jossa kalastan ole taimenia kuin luonnonkantaa, eli ei siis mitään pullamössö kirjolohia. Joten otan kyllä yhä edelleen syötäväksi ne hauet ja laitan mielummin takaisin ne taimenet.
Quote from: Erho on July 05, 2006, 19:50:29
Ihan vaan tiedoxi ettei joessamme, alueella jossa kalastan ole taimenia kuin luonnonkantaa, eli ei siis mitään pullamössö kirjolohia. Joten otan kyllä yhä edelleen syötäväksi ne hauet ja laitan mielummin takaisin ne taimenet.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että hauetkin on hyvää ruokaa. Niin ja en minä tuota viestiäni sinulle tarkoittanut, vaan yleisesti kun katselin esim haspelin viestiä.
ois kyllä järkevämpää päästää ne hauet takasi uimaan jos ei niitä aio ottaa mukaan...päästän pois kaikki kalat joita meiän perheessä ei syödä...ja ne kalat mitä tulee otettua ruuaksi,on myös syöty...
Niiitähän on tosiaan urheilukalastajia jotka eivät syö kalaa. Puuhun roikkumaan jättäminen on tosi tyhmää, oli kyseessä sitten mikä kala tahansa.
Minä itse kalastan kuhaa ja haukea paljon. Hauki on hyvä kala monissa eri muodoissa. Tein tuossa kesäkuun alussa pojan rippijuhlliin savukalasalaattia hauesta. Moni salaatin syöjä ei meinannut uskoa, että oli savustettua haukea. Kuulemma ainutlaatuisen hyvää savukalasalaattia.
Hauki on mielestäni esim. savustettuna parempi kuin kuha. Kuhan paksu nahka estää, että ei tule niin hyvää savukalan makua kuin haukeen.
Lohikalat on ovat hyviä. Mutta minulla on niin hyvä ruokahalu, että kun syö lohikalaa, siitä tulee raskas olo. Haukea sun muuta vähä rasvaista kalaa taas voi syödä koko paljon, eikä tule raskasta oloa ruokailun jälkeen.
Se n kyllä kannattavaa jättää jostai taimenpuroista tms. hauet rannalle. Niissä ne on haitallisia.
Voi voi. Kyllä se vaan niin on että jos hauki nousee koskesta jossa on lohikalaa, sitä en takaisin päästä(pelastan monen taimenen hengen :-D). Mutta se rannalla jättäminen ei oo ollenkaan hyvä tapa.
Sitä kirjolohien maalle jättämistä en tajua
Niinpä jotkut ne ottaa luonto äidin tehtävät itselleen,niin kuin joku jo kirjoitti hauki toimii tervehdyttävästi syömällä viottuneita ja ns; helppoa kalaa ja kuuluu luontoon jossa sillä on oma tehtävänsä,niin kuin susilla maissa. :evil:
siis jotkut tykkää hauesta jotkut ei. ihte tykkään hauesta ja en nyt haluu saaha tästä mtn riitaa aikasiks. eli jos koskesta/muusta paikasta jonne lohikaloja on istutettu,sitä ei kannata vapauttaa koskase syö istutettuja kaloja ja mitä enemmän se kasvaa sitä enemmän se syö. eli suomeks ei ole mitään järkeä vapauttaa haukea paikkoihin johon kaloja istutetaan..... :-)
tällä lailla tehään varmaan just siks,että noi hauet syö istutuskaloja ja taimenen ja muiden lohikalojen poikasia(mutta toisalta luonnonkiertokulkuun ei kannata puuttua tolla tavalla) :roll:
haukia en heittele maalle tai laita puuhun roikkumaan syön ne tai myön. haukeakin arvostan mutta haluaisin myös "jalokaloja" niin kuin taimenia ja harjuksia sekä siikaa.en ole viellä sanut yhtään taimenta lohta tai kirjolohta kyllähän se vaihtelu virkistää vaikka haukia tulen aina pyytämään :-D
Itse löysimme kerran parikiloisen mateen yhdestä pienestä saaresta kun olimme pilkillä merellä. Otimme sen ja söimme tietenkin. En kyllä kans tajua mitä varten se oli sinne jätetty. Kai se siinä lähellä olevassa verkossa oli ollut, ei tainnut verkon omistajalle made kelvata.
en kyllä heitä haukia rannalle tyhmää touhua.Haukihan on todella hyvää!!